Rengasäänien vaimentaminen

MONDEO 2012 1,6 Ecob

Millaisia kokemuksia ja vinkkejä ihmisillä on?

Itse olen takarenkaiden ympäriltä purkanut muoviosat ja laittanut väliiin äänieriste vaahtomuovia sekä muoviosiin kiinnittänyt tarralla jotain pehmeää materiaalia (tassua).

Eturenkaiden matkustamon puoleen olen vastaavasti "fyllannut" sekä lokasuojien renkaan puolelle laittanut ensin ruiskutettavaa massaa sekä sen jälkeen levittänyt "bitumi sikaflexiä" jonka tasoitin lastalla suht tasaiseksi pinnaksi.

Itse asiassa näillä eväillä sai jo huomattavasti rengasääniä hiljaisemmaksi. Lisäksi olen äänieritys vaahtomuovia laittanut myös rintapellin sisäpuolelle ja hieman vamenivat mooottorin äänetkin. Nyt ollaan tilanteessa, että liikkeelle lähdettäessä voi moottorin äänen juuri ja juuri kuulla sekä sekä rivakoissa kiihdytyksissä alle 80 km/h alueella. Sitä suuremmissa tuuliäänet nousevat pintaan, joskin vasta erityisesti vasta moottoritie nopeuksilla.

Nyt olen vaimentanut melua sieltä sun täältä ja melko on hyvässä tasapainossa, kaikkea kuuluu, mutta hieman eri nopeusaluleilla.

Onko kuningasideoita, erityisesti moottoriäänien vaimentamiseen.

5

355

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ----

      moottorinääni vaimenee merkittävästi kun ei käynnistä moottoria ollenkaan.

      • MONDEO 2012 1,6 Ecob

        No kivasti laski kierrokset koneessa, kun vanha isolohko muuttui turboon. Käytännön kierrokset ovat 1000 -1500 kierrosta. Toki moottoritienopeuksilla kierrokset nousevat 2000 huituville, mutta siellä tuuliäänet ovatkin se jota pitäisi hiljentää.

        Turboa kun ei tarvitse vingutella kuten ahtamattomia mopoja. Se on se niin kutsuttu vääntö jolla autoja ajetaan taloudelisesti ja vaivattomasti ja myös hiljaisen nautinnollisesti. Ei siis tarvitse kierroksia nostella.

        Moottorin ääni kuuluun vaimeana lähinnä lähdettäessä, jos radio on kiinni ja istuu yksin hiljaa ratin takana tuuletin sammutettuna. Nopeuden noustessa 30 km/h niin voi jo olla kuulevinaan rengasääni. Rengasääniä on aika hyvin saanut massalla ym fyllilllä vaimennettua. Sitten isommilla nopeuksilla tuuliääni tulee kuvaan.

        Kieltämättä testien meluisimmalla nastarenkaalla rengasäänit ovat vallitsevia vielä tuonne 80 km/h saakka karkealla asfaltilla. Kesällähän tuota ongemaa ei ole.

        Ei ole pakko vastata jos ei osaa kuin vittuilla, vaikka taito se on sekin. Pistäppä sillä rahoiksi.

        Mutta jos jollain on jotain kokemuksia uudemman auton kanssa virittämisestä hiljaisemmaksi, voisin vielä kokeilla jotain aikani kuluksi. Itse ainakin olin yllättynyt tuosta bitumisikaflexin tehosta kaarissa.


    • kuuguguuguuu

      Isompi kone niin ei tarvi huuattaa

    • ihme touhua

      Hianoo ku uusiin autoihin ruiskitaan mömmöjä sinnetänne ja liimaillaan kaikenmaailman pehmusteita.
      Matkustakaa lentokeella, niin on hiljaista.

    • -

      Voihan sitä vuorata auton sisäpuolelta kauttaaltaan, sisustus irti ja ovet, lattia, katto sekä takakontti ympäriinsä ääneneristyslevyä (esim. Dynamat), aivan varmasti hiljentää entisestään. Maksaa toki hintansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      52
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      842
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      46
      717
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      634
    9. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    10. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      41
      600
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      34
      552
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      526
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      117
      518
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      516
    18. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      505
    19. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    20. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      498
    Aihe