Neuvoja kaivataan.. !

yksi äiti

Onko kenelläkään enää mitään neuvoa tilanteeseeni..?
Kyse on reilun vuoden ikäisestä lapsesta, jolla ei ole enää minkäänlaista rytmiä, koska tapaamiset isällään sotkee ne jatkuvasti.
Tapaamiset ovat isän aikataulujen mukaan, ja sattuvat juuri siihen kohtaan kun lapsen pitäisi käydä päiväunille. Siis joka ikinen kerta!

Lapsi ei ole myöskään kertaakaan yli puolen vuoden aikana osoittanut tunteitaan isälleen (isä itse kertonut), lähtien siitä kun lapsi oli vajaa 11kk ikäinen.

Lapsi itse on todella tarkka ollut aina nukkuma-ajoistaan. Kotona ei ole mitään ongelmaa saada lasta unille, mutta isällään ei suostu nukahtamaan... tai mistä ikinä sitten onkaan kyse.

Nyt tilanne on jo niin hullu, että joka kerta tullessaan tapaamisilta, menee seuraava yö itkiessä ja herää useita kertoja. Itkee jopa päiväunillaan, kun on ollut aamun isänsä kanssa.
Tapaamisia on todella usein, lähes joka toinen päivä.. tarkoittaen sitä että itkuisia öitä lähes joka toinen yö! Muina öinä nukkuu kyllä aamuun asti sängyssään.

Olen kertonut huoleni joka ikiselle instanssille joita tässä kaupungissa on, jotka työskentelevät näihin liittyvissä asioissa... KUKAAN EI VÄLITÄ! Aivan järkyttävää miten pienen lapsen kustannuksella leikitään! Koen että minutkin äitinä mitätöidään aivan täysin, niinkuin en tietäisi ollenkaan lapseni parasta!
Isää taas puolustellaan älyttömyyksiin asti!!

Annan muutaman esimerkin..
Kerroin lastensuojeluun huoleni siitä että lapsi ei nuku tapaamisissa/rytmit ovat aivan sekaisin, johon minulle vastattiin: "lapsen unentarve vähenee kun lapsi kasvaa" - niin, tiedänhän minä sen, mutta liittyykö se nyt tähän tilanteeseen kun lapsi vielä tarvitsee kahdet päiväunet? Ja hekö tietävät paremmin lapseni unentarpeen kuin minä?

Kerroin lastensuojeluun myöskin sen, ettei lapsi näytä minkäänlaisia tunteitaan isänsä luona, johon vastaus oli:
"ehkä isä ei vaan huomaa tai reagoi kun lapsi itkee" - anteeksi mitä? Ja sekö ei ole sitten huolestuttavaa?
"ehkä isä valehtelee sinulle ettei lapsi itke, ei halua huolestuttaa sinua tällaisilla asioilla" - anteeksi mitä? Jos kysyn isältä useasti itkeekö lapsi/millaisissa tilanteissa itkee (btw:vastaus AINA: ei itke) niin mikä syy isällä olisi valehdella tuollaisista asioista?!

En yksinkertaisesti enää tiedä kuinka voin auttaa pientä 1-vuotiastani :( Näen että lapseni voi pahoin, mutta kukaan ei välitä. Eivät näe huolessani huolta!
En myöskään ymmärrä tätä sairaalloista tarvetta puolustella lapsen isää, joka ei saa edes lastaan nukkumaan, saati että edes välittäisi nukkuuko lapsi...
Isä joka ei edes ymmärrä mitä sanat "säännöllinen päivärytmi" tarkoittaa...!

6

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sipsu4

      Heippa!
      Lapsesi tarvitsee rutiinia niinkuin itsekkin sanoit, se on faktaa. Lapsi nukkuu hyvin kotona missä rutiini on kun siihen on mahdollisuus. Pienet eivät usein nukahda helpolla "muissa paikoissa". En yhtään ihmettele tilannettasi, mutta miksi ne tapaamiset pitää olla päiväuniaikaan??! Kuulostaa etta pienesi on sekaisin ilman jatkuvaa rutiinia. Voiko niitä tapaamisia siirtää?? Isä ei siis piittaa että lapsi on sekaisin?? Ompas itsekäs tapaus..

    • yksi äiti

      Isän mielestä kaikki sujuu ongelmitta, aina!
      Isä ei suostu muuttamaan kellonaikojaan, koska haluaa tietyn tuntimäärän tapaamisille.

    • Sipsu4

      Niin se itsekäs isä ei joudu valvomaan sitten kun pikkuinen on hereillä / kiukuttelee yliväsyneenä, häntä ei kiinnosta lapsen olotila eikä se että sinä saat sitten yrittää rytmittää (turhaan) pienokaisen. Miksi se isä saa määrätä tietyn kellonajan?!

    • ap

      Sulla on Sipsu hyviä pointteja :)
      Isä "saa määrätä" kellonajat koska tekee vuorotyötä :O

    • KODNIJQCÅKMÅCKLLL

      Kyllä sitä varmasti menee pieni ihminen sekaisin jos joka toinen yö ollaan isällä ja joka toinen yö ollaan äidillä.. olisiko ehkäpä mahdollista pitää tapaamisia esim akksi yötä putkeen ja hieman pidempi aika taas äidillä jne jne...mietipä jos itse eläisit elämääsi niin että olisit jatkuvasti joka toinen yö toisessa paikassa yhden ihmisen kanssa ja seuraava yö taas toisessa paikassa.
      Lapsella on 1,5 v ikään asti (noin) juuri se vaikein vaihe olla erossa ihmisestä johon on luonut sen vahvimman siteen, yleensä tämä on siis äiti.. Laita seuraavalla kerralla lapsen mukaan valokuvasi ja pyydä että katsovat tätä valokuvaa esim nukkumaan mennessä, soita vaikka lapselle ja juttele samalla.. Lapsi alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään että on erillinen olento, ja se on pelottavaa...
      Omista lapsistani olen myös huomannut sen, että kiukuttelevat minulle aina isältä tullessaan, mikä on ihan normaalia, koska eivät juurikaan tappele isälleen..
      Nyt olisi tärkeintä että sovit isän kanssa että lapsi on esimerkiksi 2 yötä peräkkäin hänellä ja esim viikon sinulla. Jos isä haluaa tavata useammin, voihan hän viedä lapsen esim leikkipuistoon tai kotiinsa, mutta tuo illaksi takaisin. Ihanaa että isä haluaa osallistua mutta lapsen ehdoilla tapaamiset tulisi hoitaa. Ei sinun tarvitse suostua kaikkeen mitä isä ehdottaa, olethan toinen kenen vastuulla on huolehtia lapsesi hyvinvoinnista.
      Voin myös lohduttaa että se on vain tämä hetki. Isä on varmastikkin hyvä isä, joskaan ei ehkä ajattele niin lapsilähtöisesti kuin pitäisi. Isän luona ei myöskään tarvitse päteä samat säännöt kuin äidillä vaikka toki päivärytmi tulisikin pitää samana ja yleinen linjaus asioissa.
      Lasten unen tarve on myöskin yksilöllinen. Toinen tarvitsee toiset päikkärit, toinen taas ei. Meillä on molemmilla lapsilla ollut kausia jolloin päiväunille saaminen on ollut todella vaikeaa ja hankalaa ja joskus ne on jääneet välistä. Ja olen aina aatellut että näinköhän ne nyt jää pois...mutta se on ollut vaan kausi ja kun kausi menee ohi, nukutaan taas ihan normaalisti.
      Ei se ole helppoa saada lasta nukkumaan jos toinen on tottunut nukahtamaan esim äidin hyräilyyn. Päiväkodissa on lapsa joiden kanssa pitää istua siihen asti kunnes nukahtavat, pitää kädestä, hyräillä, silitellä jne...ovat vain tottuneet tähän... ja jos isä ei saa lasta nukkumaan niin sitten ei saa ja joskus se voi olla mummo kuka ei saa lasta nukkumaan..vieras sänky ja vieraat hajut ja äitikin, ihminen kenen kanssa elänyt symbioosissa, on jossain muualla...eikä sille vain mitään voi
      Uskoisin että jos juttelisitte järkevästi, toisianne syyllistämättä ja sopisitte yhdessä asioista, voisi asiat alkaa sujua. Olette slti vielä lapsen vanhempia ja teillä on (ainakin moraalinen) velvollisuus kertoa lapseen liittyvät asiat toisillenne ja vinkkejä parempaan hoitoon.
      Lapsi voi hyvinkin reagoida eroon (jos olette yhdessä olleet ja lapsi elänyt ehjässä perheessä isän kanssa) vaikka tästä olisikin aikaa...

    • ap

      Olisipa asiat noin mustavalkoisia.. ei vaan ole. Hyvästä isästä voi olla niin montaa eri mieltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe