Perhesurmat

Arvaan, että mielenvikaisuus kuuluu perimään. Jossain iässä jokin elämäntilanne laukaisee jotain, jonka johdosta ihminen menettää todellisuudentajunsa ja alkaa tehdä hirmutekoja.
2078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Perimä ei liene ainoa vaikutin, tasapainon laki saa liikaa kuormitetun puolen romahtamaan. Patoutuneen paineen määrä saa piuhat ylikuumiksi ja kierre on valmis.
Joskus olen ajatellut, miten ei ihmiset osaa hakea apua ongelmiinsa, puhelinpalvelua on laaja aihevalikoima, joista edelleen ohjataan vaativampaa hoitoa tarvitsevaa.

Oisko se jo kykenemättömyyttä hakeutua avun piiriin, vai välinpitämättömyyttä / tyhmyyttä lähipiiriltä?

Äänestä

Se on miehet ahdistettu nurkkaan telaketjufemakoiden ja yhteiskunnan toimesta

Äänestä

Olisi perimä mitenkään syynä tuollaisiin tekoihin? Tuskin.

Äänestä

Nyt on niin laaja-alainen, vaikea ja monisyinen aihe, etten edes ryhdy aihetta repostelemaan. Sen verran vaan, että ihmisen toleranssi ( sieto- kestämiskyky....ym) on niin erilainen vaikeuksien kohdatessa, no, siinä voi olla juuri perimälläkin oma osansa, mutta monet, monet muut tekijätkin.
Nimenomaan avunsaanti, oikea avunsaanti ei myöskään ole niin helppo juttu. Täytyy olla tosi hajoamisen partaalla, ennenkuin mahdollista apua saa, ja silloin voi olla jo liian myöhäistä.
Lähipiirillä tarkoittanet Tex ilmeisesti omaa perhettä, olisin sitä mieltä, ettei kaikkein lähimpiään pidä yrittääkään avunantajiksi, siinä sekoaa sitten jo yks jos toinenkin. Tarkoitit varmaan avun etsimisessä auttamaan.

Äänestä
  • Selvähän se :) Moron moron, sätt näsan i poron, täältäkin!

    Äänestä

Ymmärtämättömiä asioita ovat jo itsemurhat, mitä voi ajatellakaan siitä että pienet viattomat lapset surmaa oma isä?
Kolme elämäänsä aloittavaa pientä tyttöä, aivan hengitys ahdistuu pelkästä ajatuksesta.
Naapurissa asui jomman kumman vanhemmat eivätkä hekään tienneet mitään hirmuteosta, varmasti oli pitkälle suunniteltu.

Onhan tutkittu ja tutkitaan lisää mikä noihin tekoihin on ollut syy, jospa joku yhteinen tekijä löytyy ja se voidaan korjata ajoissa

Äänestä

märehtimistä toisten tragedialla. Pahempaa kuin iltapaivä lehdistössä.

Äänestä

Hieman yksoikoinen mielipide! Järkyttävien tapahtumien kaaoksessa, ihmisen on jäsennettävä tunteensa.

Millä ne sinusta jäsentyvät ? kausaalilain mukaiseksi, yksinkö suremalla, vaiko lakaisemalla maton alle?

Äänestä

ON lääkkeitä jotka saa ihmisen toimimaan akresiivisesti, olisi hyvä tutkia onko nämä kyseiset murhaajat joutuneet käyttämään jotain lääkettä pitemmän aikaa, esm. masennuksen hoitoon,

Äänestä

Monesti syntyy pahoja ristiriitoja jos isovanhemmat asuu samassa pihapiirissä,
olikohan heillä hyvät välit vanhusten kanssa,,,
voihan olla myös murha kyseessä,,, joku on lavastanu isän syylliseksi, pannu aseen taponjälkeen isän käteen,,,
asia on kamalampi juttu kuin osataan arvarakkaa,,, ,

Äänestä
  • Ei nyt kuitenkaan kannattane alkaa paisuttamaan ja puntaroimaan kaikkea mahdollista, mitä voisi olla takana. Aika hirveetä alkaa miettimään, että olisi joku lavastettu juttu.
    Eiköpähän ainakin teko ja muut asiat selvinne poliisitutkinnassa. Todella surullinen tapahtuma joka tapauksessa.

    Äänestä

mitään yhteistä syytä, jonka korjaamisella voisi estää tällaiset murhenäytelmät.
Sairas mieli on varmaan asia, jolle on vaikea tehdä mitään , paitsi sulkea laitokseen. mutta aina ei näy selviä oireita etukäteen. Turha syytellä vanhempia, jotka asuvat naapurissa.
Itsemurhat ovat tietojen kukaan vähentyneet, nuoret miehet ovat olleet suurin ryhmä. On opittu pyytämään apua , mieskin saa olla heikko.
Runsas uutisointi on pahasta, moni lapsi alkaa pelätä omaa isäänsä, näin on ilmennyt.

Äänestä

niitä joita tämä kauhea asia koskee, ei teillä ole mitään syytä rääpiä ja hurskastella täällä. Ette tiedä siitä yhtään mitään .

Äänestä

Mieti omia sanojasi, aika ilkeä olet ja tunteetonkin

Tuollainen tapahtuma kyllä nostaa keskusteluun aihetta.

Äänestä
  • näkee muissa ihan asiallisissa ilkeyttä ja tunteettomuutta. Itse kun on sellainen, luulee muittenkin olevan.

    Äänestä

  • taas tuo kirjoitti:

    näkee muissa ihan asiallisissa ilkeyttä ja tunteettomuutta. Itse kun on sellainen, luulee muittenkin olevan.

    Näetkö sinä harhoja, taidat olla sellainen kaukaa kierrettävä.
    Etkö huomaa että sinulle sanotaan ihan nätisti, vaikka käytäydyt toisia kohtaan arvaamattomasti.

    Äänestä

Entäpä nuo aineet,
jotka hetkessä tekee ihmisestä zompin,
minä en kyllä ensi käteen lääkkeitä syyttäisi, niiden hyväksi on tehty paljon
tutkimis- ja tuotekehittelytyötä.
Kasvoikohan omassa tai tuttavan pihassa esm enkelipasuunoita
tai joutuiko uhriksi ja huumeporukoiden hyökkäyksen kohteeksi joskus --
noiden aineiden vieroitusoireet on niin rajuja, että aivan hirvittäviä vihan- ja raivontunteita saattaa nousta niin äkisti, ettei aikuinenkaan pärjää.

Äänestä
  • On paljon todisteita siitä, että lääkkeet saattavat aiheuttaa reaktioita, mitkä voivat jopa johtaa murhaan. Mielenlääkkeet, mitkä ovat nykyään lääketehtaiden myyntivaltteja, otetaan myynnistä pois tavan takaa, juuri haitallisten vaikutteiden takia. Jos selaa lääkeiden tuoteluetteloa, niin huomaa suunnattoman tuotteiden
    määrän matrkkinoilta poistettuja tuotteita.
    Vaikka tuotekehittelyä tapahtuukin, niin on mahdotonta testata kaikkien myynnissä
    olevien lääkeiden yhteensopivuutta.

    Äänestä

Tuo on yksi tapa suhtautua asiaan.
-Hullu mikä hullu-

Äänestä
  • Olipa tuote mikä tahansa
    eläimet ja ihmiset koekaniineina.

    Ihmisten sirutuskin on kuulemma tosi vanha juttu, ei mikään uusi asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reino´ kirjoitti:

Arvaan, että mielenvikaisuus kuuluu perimään. Jossain iässä jokin elämäntilanne laukaisee jotain, jonka johdosta ihminen menettää todellisuudentajunsa ja alkaa tehdä hirmutekoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu