maatilan Suomesta sisarusten kanssa. He hyväksyivät testamentin mutta
päätettiin olla jakamatta. Itse asiassa, kun jätin Suomen kamarat, tavaraa alettiin jakaa ja omaisuutta myydä, salaa. Kaikki hoidetaan kuin minua ei olisi ollenkaan,
jos kysyn jotakin haukutaan.Suomeen tuloni haukutaan, en saa soittaa naapureillekaan. Olen todella pelästynyt. Perinnön jälkeen lapsenikaan eivät
uskalla liikkua Suomessa.
perin
4
346
Vastaukset 4
- perinnöllinen juttu
Voi miten tuttua, ihan kuin olisit minä, siis mä olisin voinut tuon myös kirjoittaa... Voimia sinulle!!! Suosittelen, että ota erittäin hyvä asianajaja, äläkä itse ota keneenkään suoraan yhteyttä. Asioi vain asianajajan, verovranomaisten yms. tahojen kanssa.
Kyllä se parhaaksi kääntyy... saatat jopa voittaa. Itse onnistuin ja pääsin ihan kohtalaiseen ratkaisuun!
Siis, sinun ongelmasi on vain, että etkö mitenkään reagoinut testamenttiin??? Missä osassa olet perintökaaressa?- perillinen
hyväksyimme hallinataoikeustastamentin isälle. Olin rintaperillinen äidin jälkeen, mutta en ottanut mitään, koska kaikki sopivat niin.
Sen jälkeen minua ei enää tarvittu ja pelotellaan pois. Saan tietoja parjaamisetsa ja mustamaalamisesta, mutta vaikea puolustautua, kun heitä on useita ja asuvat
lähellä. Heille on aivan luonnollista, että kaikki kuin kuuluisi heillë, koska suvat siellä.
Nyt isäkin kuoli. Kaikki on kitkaista, yksinkertiasinki tieto.
Etsinkin asianjajaa, joka olisi ollut ulkosuomalaisten asiamiehenä tai muutoin kansainvälinen ja tuntisi maatilojen perintöasioita.
se on paljon - perininnöllinen jutt
perillinen kirjoitti:
hyväksyimme hallinataoikeustastamentin isälle. Olin rintaperillinen äidin jälkeen, mutta en ottanut mitään, koska kaikki sopivat niin.
Sen jälkeen minua ei enää tarvittu ja pelotellaan pois. Saan tietoja parjaamisetsa ja mustamaalamisesta, mutta vaikea puolustautua, kun heitä on useita ja asuvat
lähellä. Heille on aivan luonnollista, että kaikki kuin kuuluisi heillë, koska suvat siellä.
Nyt isäkin kuoli. Kaikki on kitkaista, yksinkertiasinki tieto.
Etsinkin asianjajaa, joka olisi ollut ulkosuomalaisten asiamiehenä tai muutoin kansainvälinen ja tuntisi maatilojen perintöasioita.
se on paljonHmmm, ymmärrän oikein hyvin tilanteesi... siis tosiaan niin kuin meillä oli pari vuotta sitten. Haluaisin mielelläni auttaa. Meillä oli hyvä lakimies mutten hänen tietojaan voi laittaa tänne parjauspalstalle. Jonkunpreudoosoitteen kautta voisimme kommunikuida ehkä suoraan??
- perillinen
perininnöllinen jutt kirjoitti:
Hmmm, ymmärrän oikein hyvin tilanteesi... siis tosiaan niin kuin meillä oli pari vuotta sitten. Haluaisin mielelläni auttaa. Meillä oli hyvä lakimies mutten hänen tietojaan voi laittaa tänne parjauspalstalle. Jonkunpreudoosoitteen kautta voisimme kommunikuida ehkä suoraan??
voisikohan sen lakimiehen ositteen saada ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a5781179- 69802
Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.262639- 53624
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o161612Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä169602Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.84562Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta117536Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht202509Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20476