Lupiinikenttiä katsellessani

1943

tuli mieleen, että onkohan muita kukkia, joiden kukissa on niin paljon värivaihtelua kuin lupiineissa? Akileijat kukkivat tänä kesänä erityisen runsaasti ja niissäkin on monia värejä. Joidenkin mielestä lupiineja kuuluu vihata, mutta kyllä teiden luiskat ovat lupiinikenttinä paljon kauniimpia kuin jos pelkkä ruoho niillä kasvaa. Onhan mehiläisillekin mettä hunajan valmistusaineeksi.

50

241

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jussia..

      Kaipa ihminen taitavuudellaan on muokannut esim. ruusun monia mutaatioita?
      Värejä on kaikin sateenkaaren spektrin sävyin.

      Lapsuudesta muistan maalla pyhäpäivän kahvipöydän, kauniin liinan suurella tuvan pöydällä.
      Keskellä vaasi, johon mummo oli kerännyt kasvimaaltaan lupiineja.
      Minulle on piirtynyt siitä melkein pyhä toimitus.

      Nyt kun olen oppinut, että rehevä lupiini on maahantunkeutuja, ja siksi epätoivottu tuttavuus, on mielikuva hieman särkynyt.
      Vaikkapa jättiukonputki oli aikoinaan ostettu siemen, eipä enää.

      Mieheni lapsuuden perheen naapuri oli aikoinaan tilannut Saksasta kukansiemeniä, jolle naurettiin.
      Sieltähän nousi horsmia, valkoisiakin.

      • 1943

        Ruusuissa on eri lajikkeita ja kukat eroavat suuresti toisistaan. Itselläni kukkii juuri nyt varmaankin 10 eri lajiketta. Lapsuudessa lupiini oli melko harvinainen. Meillä oli kukkapenkissä yksi eikä se minnekään levinnyt. Kun seurustelin tulevan mieheni kanssa, menimme usein telttailemaan Lappiin juhannukseksi ja Etelä-Suomessa kukkivat lupiinit. Edelleenkin pidän kukkaa kauniina.

    • yohuuhkaja

      Niin, lupiinithan eivät ole alunperin pohjoisamerikkalaisina täällä luonnonvaraisia vaan istutuksista karanneita joten niiden kirjavuus selittyy sillä.

      Luonnonvaraisissa kasveissakin on paljon sellaisia jotka muuntelevat, näihin aikoihin tulee katseltua esimerkiksi noita keto-orvokkeja joiden kukat vaihtelevat väriltään hyvinkin paljon.

      • 1943

        Niin orvokeissahan on myös monia värejä. Kukan muoto on sama.

      • yohuuhkaja
        1943 kirjoitti:

        Niin orvokeissahan on myös monia värejä. Kukan muoto on sama.

        Ja toinenkin luonnonkukka, jonka väri vaihtelee paljon, löytyy tällä hetkellä helposti, metsäkurjenpolvi. Siitä on helppo löytää kaikkia sävyjä punaisen ja sinisen väliltä, valkeat ovat sitten harvinaisempia mutta niitäkin näkee.

      • 1943
        yohuuhkaja kirjoitti:

        Totta kirjoitat. Kukan muoto vaan on niin yksinkertainen, ettei ihan samaan kirjoon voi päästä kuin lupiinilla, jossa yhdessä kukinnossa voi olla montaa väriä.

    • tiinaex

      mää tykkään kans lupiineista just tänään keräsin niitä maitotonkkaan ison puskan juhannuskukkasiksi vaaleenpunaisia huomenna meinasin kerätä violettejä.

      • 1943

        Sininen dominoiva väri peittää usein vaaleammat sävyt. Jossain on vain muutama valkoisena kukkiva kasvi. Voi todella valita eri sävyjä ja saa näyttäviä kukka-asetelmia. Ajelimme maantietä kymmenisen kilometriä ja tämän tien varrella oli paljon vaaleita sävyjä.

    • 'villejä lupiineja'

      Lupiineja minäkin olen muutaman päivän katsellut miten minun tekeekin mieli hyräillä J. Karjalaisen laulua 'Villejä lupiineja' - se on aika 'kuvaava' melodinen sävel.

      Olen tarkkaillut nimenomaan noita erilaisia lukemattomia ja kauniita sinisävyjä, punertavatkin vaihtelee haileasta tummempaan, mutta aina välissä putkahtaa ihan lumivalkoisetkin kukinnot kukkameren keskellä.

      On lupiinit nättiä tienpenkalla - miksei vaasissakin, eikö ne vain ole myrkyllisiäkin?

      • jussia..

        Nättejän ne ovat kuin maalatut pääsiäismunat, mutta oletko koskaan oivaltanut, että ne, kuin muutkin, syöksevät jälkeensä meidän omien, alkukantaisten kasvien elämän kuolemaan? Tukahtavat ne?

        Kannattaako tosin mitään omaa pitääkään hereillä, vanamon tuoksua, pietaryrtin keltaisuutta, sinikellon kilkatusta, kielon valkoista tuoksuvuutta, voikukan kärpäsiä houkuttelevaa herttaisuutta?

        Pitääkö istua ukonputkeen puhallellen?
        Ukonputkea tuumaillen?
        Tienvieren ruusujen tuoksuttomuutta kummastellen?

      • 1943

        Tuo laulu on minulle tuntematon, pitänee kuunnella. Noissa kukissa on myös kahta eri sävyä samassa kukinnossa ja se lisää värien kirjoa.

      • 1943
        jussia.. kirjoitti:

        Nättejän ne ovat kuin maalatut pääsiäismunat, mutta oletko koskaan oivaltanut, että ne, kuin muutkin, syöksevät jälkeensä meidän omien, alkukantaisten kasvien elämän kuolemaan? Tukahtavat ne?

        Kannattaako tosin mitään omaa pitääkään hereillä, vanamon tuoksua, pietaryrtin keltaisuutta, sinikellon kilkatusta, kielon valkoista tuoksuvuutta, voikukan kärpäsiä houkuttelevaa herttaisuutta?

        Pitääkö istua ukonputkeen puhallellen?
        Ukonputkea tuumaillen?
        Tienvieren ruusujen tuoksuttomuutta kummastellen?

        Tienvarsilla eivät monet omat lajimme menesty. Eiköhän luonnossa aina vahvempi ajan mittaan vie voiton? Esimerkiksi pelto-ohdake leviää myös pelloille, mutta lupiini ei. Vanamo pitää pintansa metsässä ja pietaryrttikin sinnittelee syksymmällä. Suomessa voitaisiin järjestää kilpailu siitä, missä on kaunein maantien luiska, joka myös hoitamatta kestäisi kauniina. Metsiä kyllä riittää herkemmille kasveille.

      • jussia........

        Sinun, tietävän ja taitavan kanssa on turha pottuilla. :))
        Minusta on tosi kiva lukea tietävää tekstiäsi. :))

        Metsien suojaan, luo, jos Luoja suo, suomuuraimen kukkia, joista marjat varttuvat.
        Useinmiten ei, joska niin herkkiä ovat.
        Hilla, lakka suomuurain, mikä kellekin, herkku.

      • 1943
        jussia........ kirjoitti:

        En minä mikään tietävä ole. Luonnosta kiinnostunut amatööri vain. Vieläköhän yksi toiveeni toteutuu eli päästä Utsjoen palsasoille hilloja poimimaan. Toivottavasti tänä vuonna tulee hilloja.

      • jussia..
        1943 kirjoitti:

        En minä mikään tietävä ole. Luonnosta kiinnostunut amatööri vain. Vieläköhän yksi toiveeni toteutuu eli päästä Utsjoen palsasoille hilloja poimimaan. Toivottavasti tänä vuonna tulee hilloja.

        No, tunnut ainakin minua enemmän tietävän.
        Valokki on herkkä marja. Yleensä kukkii runsaasti, mutta myös useimmin jokin luonnonoikku vie marjat.

        Lapin korvista itsekin olen parhaimmat lakkasaaliini saanut.
        Hilla on muuten ihmeitten tekijä. Kovin moni rampa ja selkäsairas kokee
        ihmeparantumisen, kun sen poiminta-aika koittaa.
        Hieman satiirikkona sanailen. :))

    • jussia....
      • 1943

        Kuuntelin vasta nyt aamulla, koska en yöllä halunnut herättää porukoita. Ihan hyvää musaa, en todella ole ennen kuullut.

    • totuus esiin

      Ympäristönsuojelupiirithän myrkyttävät lupiineja kuoliaiksi. Yksittäisiä kasveja kaivetaan maasta lapion avulla.

      Myrkkynä käytetään glyfosaattia. On jotenkin ristiriitaista, että luonnonsuojelijat myrkyttävät...
      Myrkyttäjinä toimivat työttömät ympäri Suomen, jotka Ely-keskuksen rahoittamina työskentelevät ympäristönsuojelupiireille saaden työstään nimellisen korvauksen.
      Myrkytyksissä ei käytetä mitään suojaimia, vaikka glyfosaatin on todettu aiheuttavan sikiökuolemia ja -vaurioita.

      http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kiistelty kasvimyrkky käytössä kymmenissä tuotteissa/1135266908090

      • myrkytön

        Sanoppas muuta!

        Olen kyllä ihmetellyt pienessä mielessäni tuota myrkyn suosimista josta en tykkää ollenkaan.

      • 1943
        tummat.silimat kirjoitti:

        Kirjoittaja on poistanut tästä viestin

        Kyllä vahvempi luonnossa vie voiton. Jättiputki on myrkyllinen, siksi sen hävittäminen on suositeltavaa. Mutta noilla tien luiskilla lupiini puolustaa paikkaansa. Oikeastaan olen sitä mieltä, että ellei jokin kasvi tai eläin pysy mukana, sen on aika hävitä. Ellei melko helpoin keinoin pystytä lajia säilyttämään. Luin juuri artikkelin suojelluista lehdoista. Suojelu menee tyhmyyksiin, kun mitään ei saa poistaa.Jos lehto on suojeltu siellä olevien jalopuiden vuoksi, kuuset valtaavat alueen, ellei niitä poisteta. Asiasta mulla on myös omakohtaista kokemusta.

    • demeter

      Meidän tontit on aika pitkälle luonnontilassa ja niinpä lupiini valtaa niillä alaa.
      Niitämme sitä kyllä - jopa ennen kukkimista - mutta uutta vartta ja kukkaa näyttää pukkaavan, kun olemme välillä muualla.
      Keski-Suomessa (ei enää etelä-Pohjanmaalla, kiitos uuden lääninjaon) kukki taas mesimarja runsaana. Koskaan se ei vain marjaa tee, siellä. Toinen ihmetys, mitä en ollut vuosiin nähnyt oli kissankäpälä, sekin esiintyy valkeana ja punaisena.

      Ihmetystä herättää aina, että vuosi vuodelta kukat kukkivat entistä aikaisemmin.
      En ollut uskoa silmiäni, kun näin 30.5. pienen sinisen mustikanraakileen, vihreitä on enemmänkin. Se oli kyllä täällä etelässä, keski-Suomessa en nähnyt kuin vihreitä raakileita ja nekin vasta viime viikolla.

      • "demeter"

        Tarkentaisin vähän:
        Luojan kiitos, Keski-Suomessa.....

        Muuten saatte jakaa kukinnot keskenänne.
        Haluan kyllä korostaa teille Minkkiä ja Supikoiraa (Pesukarhua).

        H.

      • demeter
        hunksz kirjoitti:

        "demeter"

        Tarkentaisin vähän:
        Luojan kiitos, Keski-Suomessa.....

        Muuten saatte jakaa kukinnot keskenänne.
        Haluan kyllä korostaa teille Minkkiä ja Supikoiraa (Pesukarhua).

        H.

        No jaa (hunksi). Eipä tuo lääninmuutos ole tuonut mitään lisäarvoa asiaan. Mieluusti olisin ollut kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, häijy(mpi) luonto olisi kyllä minulle kelvannut...

      • 1943

        Lapsuuskodin lähellä oli paikka, jossa kasvoi vaaleanpunaisia ja valkoisia kissankäpäliä. Nykyään ne ovat tosi harvinaisia. Pitänee tarkistaa yksi kieleke Kuninkaantien varrella. Siellä kasvoi ennen vanhaan. Ja naapurin metsässä on myös ollut, pitänee vaellella sinnepäin. Muuten tänä vuonna monet kukat kukkivat myöhemmin kuin monena muuna kesänä. Eilen suunistaessani näin kukkivia kieloja niin kuin ennen vanhaan juhannuksena. Monesti kielo kukkii jo toukokuun lopulla.

      • ´´´´

        Kissankäpälien väri vaihtelee, onko hede- vai emiyksilö.

    • meeriamanda

      Muutamavuosi sitten kaverini toi ´maalta´ lapsuuskotinsa maata kukkapenkkeihin... siitä se riemu repesi. Lupiinit yrittivät sitkeästi vallata penkit, ja minä haarukoin niitä alkuja pitkään.

      Nättiähän ne teiden reunustoilla on - vaan en penkkeihin niitä halunnut.

      • :))

        Meillä mökillä vattupuskat meinaa vallata koko tantereen. Ne ovat älyttömän eläväisiä.

      • demeter
        :)) kirjoitti:

        Meillä mökillä vattupuskat meinaa vallata koko tantereen. Ne ovat älyttömän eläväisiä.

        Luin jostakin niksin, että vadelmapensas karkottaa lupiinit. Olisipa niitä meilläkin...
        Tekevät vielä marjaakin.

      • :))
        demeter kirjoitti:

        Luin jostakin niksin, että vadelmapensas karkottaa lupiinit. Olisipa niitä meilläkin...
        Tekevät vielä marjaakin.

        Ihania marjoja tekevätkin, mutta tarkkaa puuhaa, ettei mato luikero puikero jää sisälle.

      • meeriamanda
        :)) kirjoitti:

        Ihania marjoja tekevätkin, mutta tarkkaa puuhaa, ettei mato luikero puikero jää sisälle.

        sanos muuta? Sekin kun on koettu :)) Vaan jos mikä on ´karmeen´ makuinen marjojen kanssa suuhun on metsälude...metsässä maistellut :/

      • :))
        meeriamanda kirjoitti:

        sanos muuta? Sekin kun on koettu :)) Vaan jos mikä on ´karmeen´ makuinen marjojen kanssa suuhun on metsälude...metsässä maistellut :/

        Aikoinaan oli mukavan näköistä, kun koirulimme veteli vattuja suuhunsa suoraan pensaasta, samoin kuin mustikoita varvuistaan.
        Sitten kieli sinisenä.

      • meeriamanda
        :)) kirjoitti:

        Aikoinaan oli mukavan näköistä, kun koirulimme veteli vattuja suuhunsa suoraan pensaasta, samoin kuin mustikoita varvuistaan.
        Sitten kieli sinisenä.

        Onko surusi helpottanut ja oletko/teko päästäneet ajatuksiinne ...mitä jos...?
        Joku pieni..hyljätty voisi haluta teille...?

      • 1943
        demeter kirjoitti:

        Luin jostakin niksin, että vadelmapensas karkottaa lupiinit. Olisipa niitä meilläkin...
        Tekevät vielä marjaakin.

        Lupiini kasvaa lähinnä teiden varsilla. Ei kai sieltä ole hyvä poimia vadelmia. Hakkuuaukkoja riittää maassamme ja ne vadelma valloittaa. Horsma kukkii sopivasti vadelmien kypsymisen aikaan. Kun horsmalla on valkoiset siemenhaituvat, vadelma-aika on yleensä ohi.

      • 1943
        meeriamanda kirjoitti:

        sanos muuta? Sekin kun on koettu :)) Vaan jos mikä on ´karmeen´ makuinen marjojen kanssa suuhun on metsälude...metsässä maistellut :/

        Se on todella kirpeä mauste. On niin kirpjäkin et sanoi yksi naapuri lapsuuden ajoilta.

      • 1943

        Onkos sulla ollut vuohenputkia puutarhassasi? Niihin verrattuna lupiinit ovat helppoja raivattavia.

    • meeriamanda

      Maduixa....Kaunis muistelo, ja sanonpa vaan et olen lapsuudesta asti tottunut horsmaan ja pidän siitä ...enempi kuin lupiineista :))

      • meeriamanda
        maduixa kirjoitti:

        Kirjoittaja on poistanut tästä viestin

        No pahempaakin sitä on tehty, joten vapauta syntitaakkaasi :))
        Minä ikäänkuin ´näin´ tapahtuman kerronnastasi...sitä lähinnä tarkoitin.

        Sanotaanhan et ihminen on erehtyväinen ja lehmä märehtiväinen.

      • ++++
        maduixa kirjoitti:

        Kirjoittaja on poistanut tästä viestin

        Kyllä minäkin kallistun horsman puoleen. Yritettiin aikoinaan istuttaa valkoinen mökille, vaan ei kai tykännyt olostaan, kun ei istunut.

      • tykkää tuoksuista
        maduixa kirjoitti:

        Kirjoittaja on poistanut tästä viestin

        Lupiinit ja monet muutkin
        maamme kasvit on öljykasveja,
        joitten kukissa on huumaavan
        ihana tuoksu.
        Mikseikähän kukaan ole kiinnostunut
        tislaamaan niistä hajuvesiä?
        Jos joku valmistaisi koivuhajuvettä,
        ostaisin varmaan sitäkin.

      • 1943
        maduixa kirjoitti:

        Kirjoittaja on poistanut tästä viestin

        Ei kai tuo niin vaarallista ollut. Kun mennään satoja vuosia taaksepäin, varmaan maahamme on kotiutunut yksi sun toinen kasvi satunnaisten kulkijoiden avustuksella.

      • 1943
        tummat.silimat kirjoitti:

        Kirjoittaja on poistanut tästä viestin

        Eli kukkikoon horsma metsissä, lupiinit luiskilla ja penkereillä.

      • 1943
        tykkää tuoksuista kirjoitti:

        Lupiinit ja monet muutkin
        maamme kasvit on öljykasveja,
        joitten kukissa on huumaavan
        ihana tuoksu.
        Mikseikähän kukaan ole kiinnostunut
        tislaamaan niistä hajuvesiä?
        Jos joku valmistaisi koivuhajuvettä,
        ostaisin varmaan sitäkin.

        Jostain luin, että alkavan dementian oireita on hajuaistin heikkeneminen. Mielestäni lupiini ei juuri tuoksu, mitenkähän muijan käy?

      • 1943
        ++++ kirjoitti:

        Kyllä minäkin kallistun horsman puoleen. Yritettiin aikoinaan istuttaa valkoinen mökille, vaan ei kai tykännyt olostaan, kun ei istunut.

        Eipä taitaisi istutus onnistua teiden varsillekaan. Meillä kasvaa tuoksupoppelia, jota yritin siirtää toiseen asuinpaikkaani. Ei onnistunut, vaikka pihalla versoja on joka paikassa. Voi olla horsmakin huono sopeutumaan uuteen ympäristöön.

    • 1943

      Ajelin parisataa kilometriä maamme maanteillä ja totesin, että vielä mahtuu lupiinikenttiä väriläiskiksi luiskille. Koiranputki on juuri nyt yleisesti kukkiva kasvi. Jossain oli mäkitervakkoa ja huopakeltanoa. Se oli kaunista. Eikä tuo tuttu niittyleinikkikään hassumpi ole, kun sitä on paljon samassa paikassa. Ja sattuipa mukaan metsäinen paikka, jossa oli erivärisiä metsäkurjenpolvia. Sattuneesta syystä nurmikkoa edessäni ei ole leikattu ja se hohtaa kauniin sinisenä nurmitädykkeen värittämänä.

    • ihania ovat

      Lupiini on Juhannuskukkani, aina haen niitä tienvarrelta...

      • bessie*

        Eihän se edes sovellu seppeleeseen?
        Sain ihan nätin seppeleen tehtyä ihan kotinurkiltani kerätyistä tienvierikasveista.
        Päivänkakkaroita tai muita sen näköisiä olisi saanut olla, mutta hyvä tulin ilmankin. Hiidenvirnasta sain sinisen. Lemmikkejä kävin tietystä paikasta etsimässä, mutta niitä ei ollut enää.
        Sen verran lähdin nykyiseen punkkihysteriaan mukaan, että olin varannut hyönteismyrkkysumutteen, jolla käsittelin koko kylppärin lattialle levittämäni kasviröykkiön, ja sitten vielä valmiin seppeleen. Vielä tänä aamuna sain, tai kuvittelin saaneeni, sen myrkyn takia pääni vähän raskaan oloiseksi, kun kylppärissä aamulla kävin.

      • ?
        bessie* kirjoitti:

        Hiirenvirnasta....?

      • bessie*
        ? kirjoitti:

        Hiirenvirnasta....?

        Juu, hiirenvirnasta :)

        Taisi jäädä hiidet päässä pyörimään, kun pari päivää sitten puhuin puhelimessa hiidenkirnuista. Neuvoin miten lyhyt matka ja hyvät polut on parkkipaikalta kirnuille tuolla Askolassa.

        Voisi vaikka onnistua, mutta seppeleestä tulisi iso.

      • 1943
        bessie* kirjoitti:

        Juu, hiirenvirnasta :)

        Taisi jäädä hiidet päässä pyörimään, kun pari päivää sitten puhuin puhelimessa hiidenkirnuista. Neuvoin miten lyhyt matka ja hyvät polut on parkkipaikalta kirnuille tuolla Askolassa.

        Tuli mieleen juhannus 1980. Silloin kävimme tutustumassa Askolan hiidenkirnuihin. Esikoinen oli vauva.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe