Maailma on kumma paikka, eikö? Sitä uskoo ja luottaa, mutta putoaa ja tuntuu, että koko maailma hajoaisi käsiin. Luulee, ettei nousisi sieltä pimeästä.
Me vihataan, me rakastetaan. Hymyillään ja itketään - se on elämää.
Koko kiertokulku onnellisuuden ja surun välillä tuntuu joskus aivan liialta, mutta kun se joku, joku ketä me rakastetaan enemmän kuin mitään hymyilee jälleen... Silloin voi olla varma, että jokainen kyynel oli sen arvoista. Ehkä me huomataan joku päivä, että kaikki, minkä vuoksi olemme itkeneet on vain osa meitä. Huomaamme, miten olemme kasvaneet ihmisinä ja ympärillämme ovat he ketkä tekevät meistä onnellisia.
On aika todennäköistä, että sydän särkyy. Monella useammankin kerran elämässä. Luovuttaminen ei ole silti vaihtoehto, me jaksetaan ja vahvistutaan. Lahja pärjätä, se on meillä jokaisella.
Voima jaksaa eteenpäin on maaginen, ehkä se joku joka tulevaisuudessa saa meidät uskomaan aitoon rakkauteen, vetää meitä puoleensa tulevaisuudesta kuin hunaja mehiläisiä.
He joiden sydän on särkynyt tietävät tunteen kun ajattelee, että game over. "Millään ei ole enää merkitystä." Se kohtaa meidät kaikki, mutta kun siitä selviää selviää monesta muustakin, ennen kaikkea kasvaa persoonana. Sitten sen jälkeen kun löytää Hänet, joka kaikesta huolimatta hymyilee sinulle ja kenen silmät loistavat kuin tähdet, voisin vaikka vannoa että jokainen sanoo: "Se tuska oli kaiken arvoista".
Toivon että jokaisella on joskus vahvuutta ajatella näin:). Meille jokaiselle on syy elää ja olla onnellinen. Epätoivon tunne on aina osana meitä, mutta kaikista suurimpana on se rakkaus joka ei jätä ketään.
Tämän kaiken vain tietää, voin sanoa. Uskaltakaa rakastaa, vain silloin kaikki on kaiken arvoista. Se johdattaa meitä eteenpäin, mutta muistakaa, että ilman kyyneleitä ei voi rakstaa - se vai ei mene niin.
ÄLÄÄ IKINÄ LUOVUTTAKO, vaikka miten ystävät tai läheiset pettäisivät ja jättäisivät. Älkää koskaan antako periksi. Olette yksi sitä suurta kokonaisuutta, yksi tähti niistä miljardeista, mutta silti yhtä tärkeä! Teihin sattuu, minuun sattuu, but i just wanna say that you'll be happy
Kaikki nuoret :) !
mävainjokutuntematon
3
66
Vastaukset
- glnvgffff
Kiitos...tuo oli hyvä lukea kun sydän on just särjetty.
- firehouse!!!
ihankuin mun kirjotttama!!!!!! yhdyn täysin tohon ajatukseen "kaikesta" :)
- OIKEINKIRJOITUS
Hienoo tekstii... En kyl haluis olla hikke, mut "me jaksestaan ja vahvistutaan" on väärin. Oiken se olisi "me jaksamme ja vahvistumme" ei täs muuta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668