Missä turistit

Ajelin reitin, Niiralasta-Murheenristille-Petroskoi-Kontupohja-Karhumäki-Poventsa-Petroskoi-Suojärvi-Niirala 15-18 06.

Sortavalan risteyksen jälkeen näin vain yhden Suomalaisen linja-auton Karhumäessä,
sekään ei ollut vakituisia kävijöitä vaan Keski-Suomalaista väkeä Pohjanmaalaisella
linja-autolla.

Suomen kilpisiä henkilöautoja ei näkynyt ennen Sortavalan seutuja kuin muutama.
Petroskoissa oli kevyt kuorma-auto henkilöliikenteessä, ilmeisesti kuutamo ajelulla
muutama porapoika kyydissä.

Kizin laivojen satamassa ei näkynyt Suomalaista väkeä kuin muutama menossa saarelle.

Joten minne ovat Suomalaiset turistit kadonneet näiltä seuduilta, tietääkö joku vastauksen.
10341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hyvä huomio!

Kuitenkin, muistetaan, että matkailusesonki on vasta käynnistymässä.

Kokeneimmat osaavat odottaa Venäjän teiden kelirikon (huhtikuun puolivälistä toukokuun loppuun) väistymistä, sitten monilla kevättyöt puutarhassa ja kesämökeillä ottavat aikansa touko-kesäkuussa, ja onhan noita kevään juhliakin kierrettävänä, ja lomat töistä yleisesti alkavat vasta Juhannukselta. Ynnä muuta.

Äänestä

Eipä nykynyt suomi poikaa kesäkuun alkupäivinäkään kuin 3 autoa Murheen ristiltä Petroskoihin ja takas Niiralaan .petroskoissa kadut kuin kuun kraatereita ja Niirala Sortavalan väli menneyt huonoon kuntoon

Äänestä
  • Sortavalan-tietä on paikkailtu, mutta on jätetty jokusia monttuja, ettei vaan liian hyvä tulisi...

    Äänestä

Kuka täysjärkinen kehtaa olla autoaan särkemässä Venäjän teillä ja rypemässä siellä rapakoissa . Reissun jälkeen saa tehdä suursiivouksen autossa ja vaatteissa. Hintatasokin on noussut hurjasti.Suomesta saa monen tavaran halvemmalla eikä tarvii pelätä että auto kaatuu kaupan kuoppiin.

Äänestä
  • Alkuviikosta ajeltiin Säämäjärven ympäri ja eipä siellä suomalaisiin törmänny..

    Äänestä

  • Ainoat turistit kirjoitti:

    Alkuviikosta ajeltiin Säämäjärven ympäri ja eipä siellä suomalaisiin törmänny..

    Kyllä Niiralassa on ollut sen verran jonoja viime aikoina että jokunen finski on siellä naapurissa varmaan syvemmälläkin käynyt. Rohkea rokan syö, uhkarohkea kylmää borssia...

    Äänestä

  • Ainoat turistit kirjoitti:

    Alkuviikosta ajeltiin Säämäjärven ympäri ja eipä siellä suomalaisiin törmänny..

    Millaiset tiet ovat Säämäjärven ympäri? Olen käynyt siellä Essoilan liepeillä hiekkarannalla usein, mutta en ole ajellut ympäri.

    Eihän suomalaiset lähde juhannusviikolla vieraisille.

    Äänestä

Joo näitä horisijoita aina riittää joka pastalle, senverran noita Venäjän teistä ja hintasosta "Mitä järkee" kirjoittajalle terveisiä, pysy siellä kaupungin vuokrayksiössä hauaan saakka älä sekaannu asioihin mistä et tunnu tietävän Vi...tun karvan vertaa.

Nuo Niiralan jonot johtuvat poltoaineen ja tupakan hakijoista.

Olen omakohtaisesti liikinut kuukauden sisällä seuraavilla suuremmilla paikkakinnilla.
Pietari,Terijoki,Viipuri,Sortavala,Petroskoi,Karhumäki ja Suojärvi, joten tiedän tiestön kunnosta jonkin verran.

Hyvää Juhannusta Kaikillle palstaa seuraaville

Äänestä

Viipurissa, Petroskoissa, Pietarissa, ja Sortavalassa etenkin on paljon suomalaisia linja-autoja hotellien ja nähtävyyksien tienoilla. Suomalaiset kyllä matkailevat Venäjällä, mutta turvautuvat useimmiten matkanjärjestäjien palveluihin. Kielitaidon puute lienee yksi syy, vaikka varailut kyllä nykyään onnistuu englanniksi, jopa joissain tapauksissa suomesksikin. Kielitaito on enemmän kuin raha, sanoi joku eilen radiossa.

Äänestä

Herää kysymys oletko henkilökohtaisesti koskaan käynyt Venäjällä/neuvostoliitossa.

Ei näkynyt viikko sitten kuin yksi Suomalainen linja-auto perjantaista maanantaihin Petroskoissa, oli valkoinen ja ison kissankuva takalasissa.

Pietarissa, Sortavalassa ja Viipurissa näkee Suomibusseja joka päivä.

Henkilökohtaisesti käytän paikallisia ystäviäni tulkkaukseen ja paikallistuntemukseen.

Venäjän kielitaidolla ei ole niin suurta merkitystä mitä täällä kerrotaan.

Satojen matkojen kokemuksella päätelty tosiasia.

Poikkeuksen tekee tietysti kauempana sijaitsevat kohteet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Niet vodga turist. kirjoitti:

Ajelin reitin, Niiralasta-Murheenristille-Petroskoi-Kontupohja-Karhumäki-Poventsa-Petroskoi-Suojärvi-Niirala 15-18 06.

Sortavalan risteyksen jälkeen näin vain yhden Suomalaisen linja-auton Karhumäessä,
sekään ei ollut vakituisia kävijöitä vaan Keski-Suomalaista väkeä Pohjanmaalaisella
linja-autolla.

Suomen kilpisiä henkilöautoja ei näkynyt ennen Sortavalan seutuja kuin muutama.
Petroskoissa oli kevyt kuorma-auto henkilöliikenteessä, ilmeisesti kuutamo ajelulla
muutama porapoika kyydissä.

Kizin laivojen satamassa ei näkynyt Suomalaista väkeä kuin muutama menossa saarelle.

Joten minne ovat Suomalaiset turistit kadonneet näiltä seuduilta, tietääkö joku vastauksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu