Muistakaa että 26.06-12 lähtien, lapselle pitää olla oma passi. He eivät voi enää matkustaa siten, että nimi on lisätty vanhempien passiin.
Jos on 10 vuoden passi ja se on vielä voimassa, vanhempi voi käyttää voimassaolopäivään asti.
Mutta siihen merkityt lapset eivät voi sillä matkustaa, tuon 26.06-12 päivämäärän jälkeen , vaan on hankittava oma passi
Lapselle passi
1
80
Vastaukset 1
25.6.2012 MUUTOSTA LASTEN PASSIKÄYTÄNTÖÖN
Lapsella on oltava matkustettaessa oma passi 25.6.2012 lähtien
Lapsella on oltava oma passi matkustamista varten 25.6.2012 lähtien. Lapset eivät voi enää matkustaa siten, että nimi on lisätty vanhempien passeihin.Passin henkilökohtaisuusvaatimus johtuu Euroopan unionin vuoden 2009 passiasetuksen muutoksesta (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 444/2009 jäsenvaltioiden myöntämien passien ja matkustusasiakirjojen turvatekijöitä ja biometriikkaa koskevista vaatimuksista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2252/2004 muuttamisesta). Asetusmuutos edellyttää, ettei passissa voi olla merkittynä kuin yhden henkilön tiedot. EU:n jäsenvaltioille annettiin siirtymäaikaa kolme vuotta ja se umpeutuu 25.6.2012.Suomessa myönnettiin vielä elokuussa 2006 passeja, joihin vanhempien lisäksi voitiin merkitä myös lapset. Nuo passit ovat edelleen voimassa olevia 10 vuoden passeja, joissa ei ole biometrisiä tunnisteita. Kesäkuun 26. päivästä lähtien vanhoja 10 vuoden passeja voidaan käyttää niihin merkittyyn viimeiseen voimassaolopäivään saakka normaalisti passin ensisijaisen haltijan eli vanhemman osalta. Passiin merkityillä lapsilla ei mainitun päivämäärän jälkeen ole kuitenkaan enää matkustusoikeutta tällä passilla.Euroopan unionin jäsenvaltioiden suhtautuminen siirtymäajan umpeutumiseen saattaa vaihdella, erityisesti ensimmäisten kuukausien aikana. Osa jäsenvaltioista on kuitenkin ilmoittanut, että ne toteuttavat rajoillaan valvontaa asetuksen mukaisesti välittömästi siirtymäajan umpeuduttua. On myös huomioitava, että esimerkiksi lentoyhtiöt soveltavat EU-lainsäädäntöä omassa toiminnassaan tarkastaessaan matkustajien matkustusoikeuden lennolle lähdettäessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a5881238- 80917
Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.274694- 56656
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä189653Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o161632Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta132621Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88600Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht203546Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20506