Olisiko teillä jollain tepsivää keinoa valehtelevalle nuorelle? Miten olette saaneet kitketyksi tätä pois?
Meillä sijoitetut tulevat perheestä, missä eleltiin valheitten parissa koko ajan.
Lapset ovat siis imeneet sen taidon jo äidin maidossa.
olemme yrittäneet kaikenlaista puhumista, jopa arestia, mutta mikää ei auta. Valehdellaan valehtelun perään. Ei ole yhtään luottamista.
Meillä sijoitetut tulevat perheestä, missä eleltiin valheitten parissa koko ajan.
Lapset ovat siis imeneet sen taidon jo äidin maidossa.
olemme yrittäneet kaikenlaista puhumista, jopa arestia, mutta mikää ei auta. Valehdellaan valehtelun perään. Ei ole yhtään luottamista.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ilmeisesti se on jokin itsesuojelu keino että yritetään keksiä ja manipuloida muita uskomaan asioita jotka ovat siis täysin valhetta.
Me kyseenalaistamme kaiken mitä vähänkin arvelemme olevan tuulesta temmattua.
Heti kun on valehdeltu asia joka näkyy totena niin se myös otetaan keskusteluun ja ollaan asiallisen vakavia sekä johdonmukaisia.
Mielestäni on hyvä ottaa esiin asioita jotka esim. lapsen äiti kun syöttää pajunköyttä ja uskoo siihen mahdollisesti itsekkin ja toivoo lapsen ja meidän muidenkin uskovan. Silloin on otollinen aika selittää että miltä se tuntuu kun joutuu valehtelijan uhriksi. Se todella koskettaa myös kaikkia meitä muitakin.
Nyt lapsi usein puhelimessa kuulemme kun hän sanoo äidilleen että nyt en usko vaan se on valhetta. Lapsella on se voimakas halu uskoa äidin jutut todeksi vaikka pettymys on aina kova isku. Sen pettymyksen sitten lapsi vuorostaan kertoo meille olettamuksin ja valehtelee selityksin jotka eivät ole totta.
Mutta silti lapsi valehtelee itse vielä todella paljon hän kuin testaa asiaa kertomalla oman tekonsa jonkun muun tekemäksi ja näin saa kuulla meidän ja muiden rektion. Sitten kun joutuu totuuden edessä tunnustamaan sanomansa/tekonsa niin siitä kyllä seuraa kauhea meteli. Mutta totuus kun puhuu puolestaan ja se myös kestää. Eli valheella on hyvin lyhyet jäljet.
Sanommekin usein että sen näkee jo lapsen kasvoista milloin hän valehtelee.
Tämä on ehkä kieltämättä niitä elämän varjopuolia jotka ovat seuraamuksia lapsen traumaattisesta elämästä äidin kanssa. On itsesuijelu keino joka on ehkä aikanaan kestänyt onhan uhkaukset olleet aivan valtavat.
Jos sinulla on kokemusta alkoholisteista niin tiedät varmaan mikä on heidän tapansa manipuloida ja uskotella asioita joita vain olettavat että näin ne pitäisi olla joka on myös jokin toive/haave ajatus eli valhe on heidän olettamus pelastua tilanteista jotka saattavat olla usein hyvinkin hankalia.
Näihin sitten kokematon kuuntelija sortuukin uskomaan ne todeksi. Ei ole kysymys ihmisen halveksimisesta vaikka kyseenalaistaakin asioita joka valehtelijoista tuntuu hyvinkin epämukavalta. Mutta miten me uhrina olevat sitten tunnemme kun lyödään linssiin jatkuvasti.
Puhutaan ihmisen kunnioittamisesta ja se pitää säilyä kaikesta huolimatta. Eli näin ollen on hyvä kitkeä se valehtelu pois että ei sitten myöhemmin joudu hankaluuksiin.
luin tuon kirjoituksesi ja voin vain sanoa, että itse tulen alkoholisti perheestä, jossa pienestä asti elettiin valheiden kanssa ja kun mut huostaanotettiin niin kyllä mäkin valehtelin paljon asioita, lähinnä suojellakseni itseäni, tai sisaruksiani. Myöhemmin kun opin uudet rajat ja tunsin oloni turvalliseksi jotenkin kai oivalsin ettei sillä valehtelulla saavuta mitään ja loppui ihan vaan ajankuluessa.
Tuli mieleeni että jos lasta on esim. hakattu bio-kodissa voi hän saman hakkaamisen pelon vuoksi valehdella ja tällöin asia pitää korjata pikkuhiljaa. Antaa lapsen kertoa mitä on tehnyt ja käsitellä asia ja kertoa sen olevan väärin ja kieletty ja jatkaa samanlailla jatkossa, ihan aluksi ei saa alkaa uhkailemaan kaikenmaailman rangaistuksilla vaan lapsen pitää ymmärtää rajat tityn perusturvallisuudentunteen puitteissa, ei siis aluksi räyhäämistä vaan keskustella ja puhua lapsen kielellä asia selväksi.
Minkälaisissa asioissa lapset valehtelevat?
otetaan toiselle kuuluva tavara ilman lupaa, mutta ei myönnetä otetun.
särjetään tarkoituksella toiselle rakkaita esineitä, mutta ei tunnusteta. ei, vaikka sen naamasta näkee, kuten joku jo kirjoittikin.
väitetään, että on saanut luvan mennä... vaikkei ole saanutkaan.
väitetään, että läksyt on tehty tai ettei niitä tullutkaan, vaikka tekemäti on...
en minä mitään tehnyt, tuo aloitti jne... nuo jokamuksun vakioväitteet ovat erityisen suosittuja. oman osuuden näkeminen, kyky huomata oma vaikutusvalta ja ottaa vastuu teoistaan on hakusessa. ja valehtelulla pyritään petaamaan omaa hyvinvointia/vastuunpakoilua.
Meillä valehdellaan juuri kuten tuossa ylemmässäkin jutussa.
Usein valheet eivät ole edes mitenkään oman edun tavoittelua tai siis siitä ei hyödy valehtelija mitenkään. Valehdellaan vaan ihan valehtelun takia.
Kun nämä lapset tulivat meille 8 vuotta sitten valehtelivat he. Saimme keskustelemalla sen tavan pois muutaman vuoden aikana.
Nyt kun on murrosikä niin se on tullut takaisin.
me ollaan aivan tuikitavallinen perhe ja meilläkin lapset valehtelevat ihan samanlaisista asioista, eiköhän se oo ihan normaalia tietyissä rajoissa. Kaikki lapset valehtelee joskus, ei se tee niistä viallisia. Ajatelkaas ihmiset välillä järjen kanssa!
onko normaalia ottaa vanhemman lukulasit ja piilottaa ne kolmeksi kuukaudeksi? onko normaalia viedä siskon farkut ja pitää piilossa useita viikkoja? entä värikynälaatikko? onko senkin kätkeminen ja taas esiinpompauttaminen normaalia? siis nimenomaan pompauttaminen paikkaan josta takuuvarmasti on jo etsitty ja haettu?
sitä elämää on elettävä, että tajuaa tämän normaalin ja "normaalin" eron.
ei meilläkään arkivalehteluun juurikaan puututa. siihen jokaperheen hätävalheseen tai valkoisiin suojeluvalheisiin.
kyllä näissä on aina suuremmat kuviot takana. jotka oppii ajan kanssa tunnistamaan.
kirjoitat, tässä on elettävä ennen kin ymmärtää nuo erot. Ei siihen paljon kiroilut auta eivätkä asiaa selvitä kuten joku tuolla ylempänä yritti selventää aivojaan.
Onhan usein kyse pahasti häiriintyneistä lapsista jotka on jouduttu ottamaan huostaan eri syistä kuten jokainen sen kait ymmärtää.
Eikä nämä valehtelun hankaluudet ole lasten vika vaan tulos häiriintyneestä elämästä.
Meidän vanhempien täytyy vaan jaksaa olla vahvoja aikuisia vaikka tyyneydestä nousee myrsky. Tilanne on yritettävä hallita mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja annettava vastuu lapselle/nuorelle teoistaan ja meidän vanhempien tukemana.
Emme saa jättää lasta yksin tekojensa orjuuden kanssa koska sitä he usein ovat saaneet kokea pettymykseen saakka. Ei tätäkään voi yleistää puhun vaan omista kokemuksistani ja niistä joita olen joutunut työssäni käsittelemään.
olen aina lapsille painottanut sitä että ihmiset tekevät mokia mutta aina jos jotain on tullut töpeksittyä totuus täytyy kertoa ja kantaa tekemisistään vastuu.ajattelin aina että jos lapseni valehtelevat tms näen sen heistä kunnes yhtenä kertana murkkumme(biolapsi) jäi kiinni valheesta jonka oli minulle kirkkain silmin sepostanut,juteltiin asiat halki ja luulin asian menneen perille mutta ei sama trendi jatkui ja loppujen lopuksi aloin epäillä jokaista "selitystä"jonka hän tekemisistään antoi jne.puhuimme hänen kanssaan paljon siitä että luottamus täytyy ansaita ja koska on jäänyt valehtelusta kiinni niin monta kertaa en voi enää täysin luottaa hänen puheisiinsa.valehtelun kanssa samaan aikaan hän alkoi käydä meidän lompakolla rahaa ottamassa ja jemmasi niitä milloin mihinkin,jos huomasimme rahan hävinneen kielsi tiukasti että hän ei ole koskenut kunnes sitten pitkän tinkaamisen jälkeen myönsi.
sitten tämä sama neiti ihmettelee miks häneen ei luoteta.on se kumma juttu:)
meillä on ihan tavallinen perhe ja lapsilla ollut tasainen lapsuus joten siitä ei syytä kyllä tän neidin käytökseen löydy.taitaa se murrosikä tehdä tepposiaan.
sitten meillä on tämä sijoitettu tyttö joka on 6v ja nyt jo jemmailee toisten ,varsinkin tärkeitä tavaroita ja vie niitä milloin mihinkin ja kun kysytään mihin olet laittanut nauraen sanoo että "en oo koskenu".tavarat yleensä löytyy sitten jostain hänen jemmastaan vahingossa paljon myöhemmin.
ei varmaan ihan kaikki varastelu/valehtelu tms johdu siitä että lapsella on ollut vaikea lapsuus vaan kyllä nämä ihan tavallisen perheen teinitkin kyllä kaiken maailman konstit osaa kokeilla ja testata vanhempien kärsivällisyyttä kuka enemmän kuka vähemmän.
iltayöstä vielä mietin tuota niinan kommenttia.
ja yön yli ajateltuani haluaisin vielä lisätä tämän:
ONKO VALEHTELU SIIS HYVÄKSYTTÄVÄ NORMAALINA KÄYTÖKSENÄ, KUN SITÄ TOSIAAN TAPAHTUU MYÖS TAVALLISISSA PERHEISSÄ?
minusta kaikkeen valehteluun on puututtava ja kaikesta kieroilusta puhuttava. ei voi, eikä saa mennä sen taakse, että kaikki muutkin valehtelee...
hyväksyykö niina, että hänen lapsensa ottaa toisen omaa ja kieltää ottaneensa? eikö hän todellakaan puutu asiaan?
totta kai asiaan puututaan, kuuluu peruskasvatukseen opettaa ero oikean ja väärän välillä, mutta se on ihan sama mitä lapsille opetat ne tekee kuitenkin jossain vaiheessa toisin, se on lasten tapa/keino kokeilla rajojaan ja oppia elämään. Mun mielestä tollanen tilanne että otetaan toisen omaa ja jemmataan, ja väitetään ettei olla otettu on ihan normaalia kehitystä, siinä ajatellaan vaan omaa hyvää, eihä kukaan halua piiskaa saada vai haluaako?? Kyllä muksut oppii kasvaessaan rajansa, niitä pitää vain kieltää ja kieltä ja kieltää, sekä joskus antaa periksi ja ottaa asiat huumorilla.
kv1 kiristääkö pipo?
En voi kun ihmetellä sun ajatuksen juoksua.
Valehtelu normaalia? Joopa joo...
Tämä valehtelu mistä puhun on aivan jotain muuta.
Esim. lapsi yksin kotona, kotiin tultaessa rikottu televisio, syöty pakastimesta jäätelöt 2 litraa, sotkettu kurasella kengillä lattiat (tahalla). Kun kysyn mitä tämä on vastaus on:
en minä ainakaan. (tyttö 14-v.) Vaikka sanon, että täällä ei ole ollut muita, kieltää hän tehneensä mitään. Ollut koko ajan omassa huoneessa kuuntelemassa musaa.
Toinen esimerkki: käsken hänen viedä kissoille ruokaa, hän menee ja tulee. Kysyn että syöttikö hän ne, vastaus on , että joo. Menen katsomaa ja ruokaa ei ole, kysyn miksi. Hän vastaa: en jaksanut.
Normaalia, vuodesta toiseen?????
se on tietyissä rajoissa normaalia kasvatusta, noin isolta se on murkkuikäsen kapinointia ja väärin, se siitä seuraa kun ei pienestä pitäen opeteta rajoja, ei voi muuta kuin vanhemmat katsoa peiliin ja etsiä syytä sieltä. Tosin sinäkin lienet sijaisvanhempi, joka on työnsä aloittaessaan tiennyt mitä tekee, minkäs sille teet että jotkut murkut on tollasia, kerro sille miten tehdään ja aseta oikeat rajat ja todelliset rangaistukset! Ton ikäseltä esim. kotiaresti, vaan omassa huoneessa ilman mitään viihdykkeitä, tuplamäärä kotitöitä ja vielä vaikka lempivaatteet ja meikit pois siihen päälle, niin eiköhän rupee tajumaan että ollaan ihan tosissaan.
Jos vähän käyttää aikuisenvaikutusvaltaa niin kyllä ne murkutkin tottelee, tuleehan sieltä haukuta ja ties millä itsareilla ja karkaamisilla uhkailut, mutta kyllä ne pennut joskus aikuiseks kasvaa, niitä on vaan osattava tukea.
sijaisvanhemmissa on aina tilaa pätevälle kasvattajalle!
ja sitten, kun saat muun kuin vauvaikäisen, jolla on jo monen aikuisen elämänkokemus viisivuotiaana, kahdeksanvuotiaana kymmenvuotiaana, niin alat toteuttaa niitä biolapsillesi sopivia kasvatusmenetelmiä. ja huomaat piankin, että me puhumme ihan jostain muusta kuin bioperheen turvissa kasvaneista...
sijoituslapsi 1. 13v. alkoholisti/huumeperheestä, sikiö aikaisia vaurioita
sijoitus"lapsi" 2. 20v. onneksi terve, perheen vanhin
sijoituslapsi 3. 17v. moniongelmainen, jolla myös pahoja psyykkisiä ongelmia.
Heidän kanssaan ollaan oltu siitä asti kun vanhin oli 8 ja nuorin tuli meille ollessaan viisi, kaikki samaa biologista perhettä.
nyt tais pahemman kerran mennä jauhot suuhun kv1:lle ;)
se valehtelu loppuu pikkuhiljaa jos on oikeat konstit. kun olin pienempi(oon nyt 16)valehtelin aina jos oli mahdollisuus saada totuudesta turpaan. kun muutin äitin kanssa pois faijapuoleltani, äiti ei ikinä lyönyt, eikä ollu koskaan lyönykkään. hän selitti että valehtelu ei kannata, koska kaikille tulee paha mieli. hän kertoi myös, ettei mitään pahaa tapahdu jos kerron totuuden, ja että voin kertoa sen kun haluan, ei ole heti pakko.. halusin kokeilla että puhuuko äiti totta ja otin riskin, ja kerroin totuuden alkoholi kokeiluistani. äiti sanoi rauhallisesti ettei se kuulu vielä minun ikäiseni kokeiluun, mutta että vähän voi maistaa. enkä saanu turpiin.. pikkuhiljaa syntyi luottamus, ja nyt ei enää tarvi valehdella!!