Milloin alkaa vanhentuneen Lumia malliston
alennusmyynti ?
Joko heinäkuussa ?
Lumia ale
43
418
Vastaukset
- parihuntiii
Heti Juhannuksen jälkeen kasisatasen saa parilla huntilla...ja elokuussa hinta on 129 ja syyskuussa 99. Kukaan ei maksa teknisesti vanhentuneesta halpisromusta kohta yhtään mitään.
- Kieltämättä´
äkkiä nykyinen lumioiden käyttöjärjestelmä ja laitteet on vanhentunut. Milloinkohan yhtiö julkaisee uudet puhelinmerkit vanhojen romujen tilalle ?
Hinta-alennusten pitää kyllä olla roimia, jotta kukaan vanhentunutta rautaa halua ostaa. - Mike Rosoft
Rauta ei ole romua vaikka vanhaksi käykin. 800 toimii silti kuten sen on suunniteltu toimivan. Vikahan on ostajassa joka kuvitteli saavansa päivityksen kasiin sitten kun se on julkaistu vaikkei tällaista ole missään luvattu.
Päivityksen puutteesta huolimatta siis puhelin toimii kuten ennenkin ja ei kai kukaan aikonutkaan Lumia 800 käyttää vuotta-kahta pitempään, kyllästys iskee yleensä vuoden käytön jälkeen jolloin ostetaan uusi ja vanha kierrätetään persaukiselle sukulaiselle.- nokia on mokia
Menet tänä kesänä ostamaan vanhentuneen kapulan parin vuoden kytkykaupalla, niin saat seuraavat 2 vuotta maksaa osamaksuja, ja muilla myöhemmin ostaneilla on aivan eri tason puhelimet. Tuskinpa se persaukinen sukulainen suostuu maksamaan kuukausimaksuja vanhasta puhelinromusta puolestasi.
- qwss
nokia on mokia kirjoitti:

Voi sen kytkypuhelimen loppuerät maksaa kerralla pois ja voi sit vaikka ostaa uuden luurin tilalle jos haluaa. Ainoastaan siinä puhelinliittymässä on kiinni sen 2 vuotta, jos puhelin ei ole sim-lukittu.
Niin ja suuri osa ihmisistä ei ole kiinnostunut eikä välitä, mikä käyttöjärjestelmä ja päivitys puhelimessa on. Pääasia on se, että puhelin toimii niin kuin pitää. - Itsetunto paikallaan
qwss kirjoitti:
Voi sen kytkypuhelimen loppuerät maksaa kerralla pois ja voi sit vaikka ostaa uuden luurin tilalle jos haluaa. Ainoastaan siinä puhelinliittymässä on kiinni sen 2 vuotta, jos puhelin ei ole sim-lukittu.
Niin ja suuri osa ihmisistä ei ole kiinnostunut eikä välitä, mikä käyttöjärjestelmä ja päivitys puhelimessa on. Pääasia on se, että puhelin toimii niin kuin pitää.Noinhan se on. Kyllä joillakin on itsetunto alhaalla, kun pitää puhelinkin olla viimeistä mallia. Oneksi noita hulluja on, jotka maksavat seuraavan mallin kehityskustannukset ostamalla aina uuden kun se ilmestyy.
- nokia on mokia
qwss kirjoitti:
Voi sen kytkypuhelimen loppuerät maksaa kerralla pois ja voi sit vaikka ostaa uuden luurin tilalle jos haluaa. Ainoastaan siinä puhelinliittymässä on kiinni sen 2 vuotta, jos puhelin ei ole sim-lukittu.
Niin ja suuri osa ihmisistä ei ole kiinnostunut eikä välitä, mikä käyttöjärjestelmä ja päivitys puhelimessa on. Pääasia on se, että puhelin toimii niin kuin pitää.Varmaan niitä vanhoja lumiaromuja tulee halvalla myytäviksi nettihuutokauppoihin.
Minä en nyt menisi kytkyllä ostamaan nykyisiä lumiapuhelinmalleja vanhentuneella käyttöjärjestelmällä ja raudalla. - Ei applellakaan onnistu
nokia on mokia kirjoitti:
Menet tänä kesänä ostamaan vanhentuneen kapulan parin vuoden kytkykaupalla, niin saat seuraavat 2 vuotta maksaa osamaksuja, ja muilla myöhemmin ostaneilla on aivan eri tason puhelimet. Tuskinpa se persaukinen sukulainen suostuu maksamaan kuukausimaksuja vanhasta puhelinromusta puolestasi.
Sama jutti on Applella, tosin käyttis uudistuu, mutta tahmaa niin pahasti, että palauttaa takaisin vanhan. Akkua saa pahimmassa tapauksessa ladata 3 kertaa päivässä ja vaikka ei edes käytä puhelinta joutuu lataamaan joka toinen päivä.
Anteropuhelimista ei ole kokemusta, mutta mitä olen kuullut 3.2 ei pysty päivittää nelosversioon, aika tyhjän päällä on joka puhelimen ostaja. - sssks,s
nokia on mokia kirjoitti:
Varmaan niitä vanhoja lumiaromuja tulee halvalla myytäviksi nettihuutokauppoihin.
Minä en nyt menisi kytkyllä ostamaan nykyisiä lumiapuhelinmalleja vanhentuneella käyttöjärjestelmällä ja raudalla.itselläni vieläkin käytössä c7 jonka ostin uutena 1,5v sitten,taitaa olla ennätysaika ku en oo vielä vaihtanu puhelinta,mutta ku ei vaa oo tarvetta vaihtaa ku puhelin pelaa hyvin. En oo ees jaksanu päivittää annaa belleen...ny odottelen että n9 hinta tippuu vielä enemmän nii vois ehkä sellasen hankkii tai lumia 800/900, mut ei viel noilla hinnoilla...
- Penanen
nokia on mokia kirjoitti:
Varmaan niitä vanhoja lumiaromuja tulee halvalla myytäviksi nettihuutokauppoihin.
Minä en nyt menisi kytkyllä ostamaan nykyisiä lumiapuhelinmalleja vanhentuneella käyttöjärjestelmällä ja raudalla.Nokian Lumia 800 on huippuhyvä kännykkä kaikilla ominaisuuksillaan ja runsaalla sovellustarjonnalla. Eipäs ole tullut mieleenikään avata puhelinta pienellä "sorkkaraudalla" ja katsoa onko rauta todella vanhentunutta. Käyttistäkin päivitetään ihan varmasti riittävällä vauhdilla ja uusilla ominaisuuksilla.
Kannattaako aina vannoa tulossa-olevan-ja-paremman nimiin, kun voi nauttia jo olemassa olevasta hyvästä? Maailma on täynnä tulossa-olevia-parannuksia eri laitteisiin ja jos niitä jää odottamaan, niin eipä tule koskaan hankkineeksi tietsaa, kännykkää, autoa tms. Oma lukunsa ovat toismerkkiuskolliset mollaajat, jotka eivät tunnusta Nokialta tulevan mitään hyvää. Lumia 800 on hyvä! - C 7
sssks,s kirjoitti:
itselläni vieläkin käytössä c7 jonka ostin uutena 1,5v sitten,taitaa olla ennätysaika ku en oo vielä vaihtanu puhelinta,mutta ku ei vaa oo tarvetta vaihtaa ku puhelin pelaa hyvin. En oo ees jaksanu päivittää annaa belleen...ny odottelen että n9 hinta tippuu vielä enemmän nii vois ehkä sellasen hankkii tai lumia 800/900, mut ei viel noilla hinnoilla...
Mikäli päivität C7:n Belleen, niin saat siihen asennettua uuden vieläkin paremman naviohjelman Nokia Maps Suite 2.0 - v3.09, mikäli naville on käyttöä.
http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2012/04/04/nokia_maps_suite_2_0_valmistui
http://www.allaboutsymbian.com/news/item/14562_Nokia_Maps_Suite_formally_rele.php
Ps. Itsellä edelleen hyvin toimiva ei täydellinen C7 Belle, eikä vaihtoa ole toistaiseksi suunniteilla.
Asia joka häritsee on ruudun heikko näkyvyys ulkona ja varsikin jo pienessäkin auringonkajastuksessa, pilvipoudallakin. Lumia pärjäsi erinomaisesti oheisessa vertailussa:
"Which smartphone is best for the sun?"
http://www.pocket-lint.com/news/45801/which-smartphone-best-screen-in-sun
. - Nyt moititaan Applea, ja syystä
Ei applellakaan onnistu kirjoitti:
Sama jutti on Applella, tosin käyttis uudistuu, mutta tahmaa niin pahasti, että palauttaa takaisin vanhan. Akkua saa pahimmassa tapauksessa ladata 3 kertaa päivässä ja vaikka ei edes käytä puhelinta joutuu lataamaan joka toinen päivä.
Anteropuhelimista ei ole kokemusta, mutta mitä olen kuullut 3.2 ei pysty päivittää nelosversioon, aika tyhjän päällä on joka puhelimen ostaja.Ei onnistu muillakaan päivitys, eteenkin applen uuden 6 käyttistä ei pysty asentamaan vabhoihin...tulee paremoi näyttis, vanhat interpoloi, mutta vääntö ei riitä. Latenssi kasvaa sekunteihin.
- ....
nokia on mokia kirjoitti:
Varmaan niitä vanhoja lumiaromuja tulee halvalla myytäviksi nettihuutokauppoihin.
Minä en nyt menisi kytkyllä ostamaan nykyisiä lumiapuhelinmalleja vanhentuneella käyttöjärjestelmällä ja raudalla.Joo, osta vaan nettihuutokaupasta "ehjä" puhelin, ne on kuule yleensä uitettuja tai heitettyjä mitä siellä on halvalla myynnissä. Jos tahdot ehjän niin pitää käytännössä ostaa uusi, koska suomalainen ei kännykkää vaihda ELLEI siinä ole joku vika. Päättele tuosta miksi samsungeja on paljon myynnissä, samoin kun Applea.
- tilttientiltti....
Penanen kirjoitti:
Nokian Lumia 800 on huippuhyvä kännykkä kaikilla ominaisuuksillaan ja runsaalla sovellustarjonnalla. Eipäs ole tullut mieleenikään avata puhelinta pienellä "sorkkaraudalla" ja katsoa onko rauta todella vanhentunutta. Käyttistäkin päivitetään ihan varmasti riittävällä vauhdilla ja uusilla ominaisuuksilla.
Kannattaako aina vannoa tulossa-olevan-ja-paremman nimiin, kun voi nauttia jo olemassa olevasta hyvästä? Maailma on täynnä tulossa-olevia-parannuksia eri laitteisiin ja jos niitä jää odottamaan, niin eipä tule koskaan hankkineeksi tietsaa, kännykkää, autoa tms. Oma lukunsa ovat toismerkkiuskolliset mollaajat, jotka eivät tunnusta Nokialta tulevan mitään hyvää. Lumia 800 on hyvä!Elopin valinta: Lumia on intialaisen homoille suihinottoa kaupittelevan katupojan kasaama... luuletteko, että se peli toimii. Ei toimi, kuten olette huomanneet. Tilttiejä tilttien perään.....
- ...
Se alkaa sitten kun WP 8 luurit tulevat kauppoihin, eli syyskuussa, siihen asti persaukisilla ei ole varaa lumian parempiin malleihin.
- nokia on mokia
Varakkaat ostavat parempia puhelinmalleja, kuin mokian teknisesti vanhentuneita lumioita.
- ...
nokia on mokia kirjoitti:
Varakkaat ostavat parempia puhelinmalleja, kuin mokian teknisesti vanhentuneita lumioita.
Sinun ajattelumallilla ei tule koskaan ostettua mitään, kun aina on uutta tulossa kulman takana.
- nokia on mokia
... kirjoitti:
Sinun ajattelumallilla ei tule koskaan ostettua mitään, kun aina on uutta tulossa kulman takana.
maltti on joskus valttia
- Nuuka Pihi
... kirjoitti:
Sinun ajattelumallilla ei tule koskaan ostettua mitään, kun aina on uutta tulossa kulman takana.
säästyy rahat
- ...
nokia on mokia kirjoitti:
maltti on joskus valttia
Kuule, kyllä sen Nokian WP 8 puhelimenkin jälkeen tulee uusia malleja, esim. WP 8.5 vuoden päästä WP 8 puhelimen esittelystä, ja siinä voi olla jo 4 kertaa enemmän tehoa kun WP 8 puhelimessa.
Kysymyksessä on oravanpyörä, saahan siinä juosta toki, mutta ei siinä mitään järkeä ole ! - nokia on mokia
... kirjoitti:
Kuule, kyllä sen Nokian WP 8 puhelimenkin jälkeen tulee uusia malleja, esim. WP 8.5 vuoden päästä WP 8 puhelimen esittelystä, ja siinä voi olla jo 4 kertaa enemmän tehoa kun WP 8 puhelimessa.
Kysymyksessä on oravanpyörä, saahan siinä juosta toki, mutta ei siinä mitään järkeä ole !Ainahan uusia parannettuja malleja tulee. Eikä 7.8 tietenkään ole maailman ensimmäinen feikkipäivitys tietotekniikka-alalla. Mutta ostaessa kannattaa kysyä itseltään mitä (taloudellista) lisäarvoa tämä tuo minulle. Viihde- ja leikkikalukäyttöön riittää vanhentunutkin puhelinmalli. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Vahinko-ostosta on tietenkin vaikeampi perua.
- ...
nokia on mokia kirjoitti:
Ainahan uusia parannettuja malleja tulee. Eikä 7.8 tietenkään ole maailman ensimmäinen feikkipäivitys tietotekniikka-alalla. Mutta ostaessa kannattaa kysyä itseltään mitä (taloudellista) lisäarvoa tämä tuo minulle. Viihde- ja leikkikalukäyttöön riittää vanhentunutkin puhelinmalli. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Vahinko-ostosta on tietenkin vaikeampi perua.
Jos puhelimen ostaa taloudellisesta lähtökohdasta, niin ei missään nimessä kannata maksaa 40€ enempää. Lisäksi suomalainen kuluttaja ostaa puhelimen yleensä silloin kun vanha sanoo sopimuksen irti (mikä on yleensä se järkevin tapa). Ei kuluttaja jää odottamaan 4 kuukaudeksi ilman luuria ihan vaan sen takia että uusi malli tulee vasta sitten. Jos ei pidä 7.8 päivityksestä niin ei sitä toki ole pakko ladata, ei asiakaspalvelua ja asiakkaasta huolehtimista ole pakko ottaa vastaan. :-)

Sitä mää olen kieltämättä ootellut, että milloin tuo Samsung sanoo sopimuksensa irti.
No´oh, on siinä vielä takuuaikaa jäljellä. Ehkä takuuajan jälkeen on jo saatavissa wp8-puhelimia.
- panikoija.
laitteet ei toimi enää ollenkaan. Pakko saada pian uutta tilalle....
- nokia on mokia
Onko ale jo alkanut?
- ...
Joo on, Lumia 800 maksaa nyt 396€, kun se maksoi 4kk sitten 428€.
- nokia on mokia
... kirjoitti:
Joo on, Lumia 800 maksaa nyt 396€, kun se maksoi 4kk sitten 428€.
- ...
nokia on mokia kirjoitti:
Ostappa 43€:llä puhelin tuosta linkistä :D Lupaan ja vannon että ei tule onnistumaan.
- nokia on mokia
... kirjoitti:
Ostappa 43€:llä puhelin tuosta linkistä :D Lupaan ja vannon että ei tule onnistumaan.
Muuttaneet tänään alinta hintaa 362€
- nokia on mokia
Nyt ameriikoissa
Nokia on puolittanut uuden lippulaivapuhelimensa Lumia 900:n hinnan Yhdysvalloissa
http://yle.fi/uutiset/wsj_nokia_puolitti_lumia_900n_hinnat_yhdysvalloissa/6218259- ..........
Puolitti 99 dollarin käsirahan. Yhdysvalloissa täytyy maksaa kytkykaupassa yleensä käsiraha, kun täällä Suomessa puhelimen saa itselleen kytkykaupassa aina ilmaiseksi.
- boser
.......... kirjoitti:
Puolitti 99 dollarin käsirahan. Yhdysvalloissa täytyy maksaa kytkykaupassa yleensä käsiraha, kun täällä Suomessa puhelimen saa itselleen kytkykaupassa aina ilmaiseksi.
Tää nimim. nokia on mokia ei taida olla ihan penaalin terävin kynä. Ei se ymmärrä :D
- nokia on mokia
.......... kirjoitti:
Puolitti 99 dollarin käsirahan. Yhdysvalloissa täytyy maksaa kytkykaupassa yleensä käsiraha, kun täällä Suomessa puhelimen saa itselleen kytkykaupassa aina ilmaiseksi.
ilmaisia lounaita ei ole olemassa, ja jos olisi en enää ihmettelisi, miksi mokia tuottaa jatkuvasti taloudellista tappiota.
no, osakkeenomistajat maksaa tappiokierteen - nokia on mokia
nokia on mokia kirjoitti:
ilmaisia lounaita ei ole olemassa, ja jos olisi en enää ihmettelisi, miksi mokia tuottaa jatkuvasti taloudellista tappiota.
no, osakkeenomistajat maksaa tappiokierteen"Nokia ei ole julkistanut tarkkoja myyntilukuja Lumia-puhelimistaan, vaikka myynnin on kerrottu lähteneen hyvin liikkeelle esimerkiksi USA:ssa. Hinnanpudotus ei kuitenkaan tunnu vahvistavan näitä puheita"
http://www.talouselama.fi/nokialandia/nokia toi pinkin lumia 900n myyntiin usassa ja tiputti hinnan alle 50 dollarin/a2137170
- nokia on mokia
FIMin analyytikot pitävät todennäköisenä, että Lumia-varastot ajetaan alas kolmoskvartaalilla, ennen kuin uudet WP8 -laitteet saapuvat kauppojen hyllyille
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/nokian lumiamyynti fim konsensusta pessimistisempi/a822727- ...
Tottakai näin tehdään, ei ole järkevää pitää varastossa edellisen sukupolven kännyköitä. Kännykän arvo ei nouse jos sitä säilyttää...vaikka esim. Huuto.net:ssä moni niin kuuleekin...
- nokia on mokia
"Nokian puhelimen Lumia 900:n myyntihinnan lasku näyttää vain jatkuvan Yhdysvalloissa. Tuoreiden tietojen mukaan Nokian lippulaivapuhelimen hinta olisi pudonnut verkkokauppa Amazonissa jo 19,99 dollariin."
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2012/07/25/lumian-loppurysays-hinta-laski-jalleen/201234279/12?posted=1&offset=0&article=1#viesti-6742455 - nokia on mokia
Edullisen hintaluokan Lumia 610:n hintaa Saturn on pudottanut 189 eurosta 149 euroon. Nokian lippulaivan, Lumia 900:n hinta puolestaan putosi 399 euroon aikaisemmasta 469 eurosta.
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/nokian koko lumiamallisto alennuksessa saksassa/a826540 - olematon tietoturva
Nythän kannattaa ostaa noita vanhoja malleja eikä päivittää kasiin.
Nimittäin MS ei osaa pitää omia tiedostojakaan salassa (esim. Win8 RTM oli vuotanut nettiin pari viikkoa ennen jakelun aloittamista yhteistyökumppaneille), niin miten se osaisi yhtään paremmin huolehtia asiakkaiden tiedostoista jotka wp8:n myötä menevät MS:n palvelimille Microsoft accountteihin.
Kunhan esim. Rovio alkaa käyttää WP8:ia, niin alkavat angry birdsin uudet versiot löytyä Piraattilahdesta jo kuukausi ennen julkaisua. - nokia on mokia
"Nokia on laskenut Lumia 800 -puhelimen hintaa 15 prosenttia ja muiden markkinoilla olevien Lumia-mallien hintaa hieman vähemmän
Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters nimettömiin markkinalähteisiin viitaten" - nokia on mokia
Menneen talven lumia 800 249€
http://www.talouselama.fi/nokialandia/nokia laittoi vanhoja lumioita alemyyntiin/a2147907- |||
Tämähän oli odotettavissa että hinta tippuu kun uusia puhelimia alkaa ilmestyä.
Lisää vaan hinta-alea, ja kauppa kohta käy !!!!
- kytkytin kytky
Nokia Lumia 800 Suomessa kauppoihin 1. helmikuuta 529 euron hintaan !
Mitäs Lumia 800 tänään maksaa, 249 euroa !
Keväästä syksyyn ja Lumia 800 hinta romahti 280 euroa.
http://www.elisashopit.fi/tuote/772
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663