miten perintö

menee kun vainajalla on lapsi edllisestä liitosta? Leskellä ei ole lapsia. Avioparilla oli avioehto.Periikö lapsi kaiken? Onko leskellä oikeus yhteisiin käyttötavaroihin ja miten ne määritellään?Entä yhteinen auto, asunto?
Saako leski pitää mitään parinkymmenen vuoden aikana hankituista esineistä?Sulkeeko avioehto kaiken pois? Mitkä ovat lesken oikeudet? Ja mitkä ovat lapsen oikeudet? Mikä on normaali käytäntö?
4533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun parilla oli kerta avioehto niin kuolleen lapsi perii kaiken kuolleen omaisuuden. Yhteisesti omistetusta tavarasta leski saa tietysti puolet. (sen puolen jonka on omistanutkin) Yhteisen omaisuuden määrittelemiseksi yleensä lienee käytäntö että se mitä ei voida todistaa olevan jomman kumman omaisuutta (jonka nimissä esine on tai muu selvitys) se katsotaan yhteiseksi. Näin ainakin jos kyseessä on autoa halvempi tavara. Tässä tapauksessa miehen poika perii kaiken sen omaisuuden joka on ollut miehen nimissä ja puolet puolisoiden yhteisestä omaisuudesta.

Laki kuitenkin suojaa leskeä jonkinverran tämän kaltaisista tilanteista. Leski nimittäin saa elinikäisen hallintaoikeuden puolisoiden yhteisenä kotina pitämään asuntoon (riippumatta siitä kenen nimissä asunto on) sekä siellä olevaan tavanomaiseen koti-irtaimistoon joka käytännössä käsittää kaiken mitä talossa on jos siellä ei ole mitään erikoisen arvokkaita taide-esineitä tai vastaavaa. Muuhun kuin asuntoon ja sen irtaimistoon ei suoja ylety eli auto, kesämökki yms.. katsotaan sen omaisuudeksi kenen nimissä ne ovat ja jos ne ovat miehen nimessä niin miehen lapsi perii ne.

Äänestä
  • Avioehto on sopimus, jonka sisältö ratkaisee perinnön jakautumisen. Useimmat avioehdot on laadittu niin, ettei kummakaan puolisolla ole avio-oikeutta toisen omaisuuteen eikä sen sijaan tulleeseen omaisuuteen. Jos näin on asianlaita Maanmittarin vastaus on oikeasuuntainen. Avioehdon sisältö voi olla myös sellainen, jossa avio-oikeus on suljettu pois vain tiettyyn, toisen puolison omaisuuteen. Tässä tapauksessa lopputulos poikkeaisi edelläolevasta.
    Jos toisaalta avioliitto on kestänyt pidempään ja avioehtosopimus johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen voidaan omaisuuden ositusta sovitella.
    Avioehtosopimuksen sisällöstä riippuen lopputulokseen vaikuttaa myös se on puolisoilla testamentilla tai lahjakirjalla saatua avio-oikeudesta vapaata omaisuutta.

    Äänestä

  • kesämökki myydä jos vaimon tytär niin tahtoo,
    kun omistimme sen yhdessä? Tai voiko maksaa puolet, jos haluaa itse pitää mökin?

    Tytär miehineen haluaisi paljon tavaraa kodistamme joten saan kai sitten pitää ne hallintaoikeudella? Mutta pitääkö säilyttää vai voiko elää vapaasti ja vaihtaa nojatuolin uuteen?

    Osaatko sanoa jonkin lakikirjan missä tätä asiaa olisi valaistu riittävästi, jotta pääsemme tässä yhteisymmärrykseen perijän kanssa.

    Melkein on mahdoton eritellä vuosien varella tullutta tavaraa, ihan noin kiinnostuksesta miten tarkkaan näitä yhteisiä kippoja ja kuppeja pitäisi eritellä?

    Äänestä

  • Penni kirjoitti:

    kesämökki myydä jos vaimon tytär niin tahtoo,
    kun omistimme sen yhdessä? Tai voiko maksaa puolet, jos haluaa itse pitää mökin?

    Tytär miehineen haluaisi paljon tavaraa kodistamme joten saan kai sitten pitää ne hallintaoikeudella? Mutta pitääkö säilyttää vai voiko elää vapaasti ja vaihtaa nojatuolin uuteen?

    Osaatko sanoa jonkin lakikirjan missä tätä asiaa olisi valaistu riittävästi, jotta pääsemme tässä yhteisymmärrykseen perijän kanssa.

    Melkein on mahdoton eritellä vuosien varella tullutta tavaraa, ihan noin kiinnostuksesta miten tarkkaan näitä yhteisiä kippoja ja kuppeja pitäisi eritellä?

    Kesämökkiä ei koske lesken asumissuoja joten on myytävä tai tytär voi pakolla myyttää sen käräjäoikeudella jos ette pääse sopuun. Tilanne on ilmeisesti niin että teillä on yhteisomistussuhde niin että puolet (miehesi osuus) kuuluu tyttärellesi ja puolet sinulle.

    Voit myös maksaa puolet jos tytär siihen suostuu. Toivottavasti pääsette sopuun hinnasta.

    Yhteisen koti-irtaimiston saat todella pitää jakamattomana hallinnassasi. Jos ihan tarkkaan pykäliä luetaan niin nähdäkseni et saa vaihtaa nojatuolia uuteen ilman tyttären suostumusta. (jos tarkoitus on siis että samalla luovut vanhasta nojatuolista ja saat siitä välirahaa.) Tietysti voit aina ostaa uuden nojatuolin omilla rahoillasi ja se onkin sitten täysin sinun omasi.
    Tällaisista asioista varmaan kuitenkin pääsette johonkin sopuun tyttärenne kanssa. Yleisestikin kun kyse on hallintaoikeudesta niin siihen kuuluu se että saat käyttää omaisuutta mutta et myydä sitä (etkä varsinkaan pitää myyntirahoja) sillä omaisuuden myyminen kuuluu omistajalle ei haltijalle.

    Kirjallisuusvihjeitä en osaa varsinaisesti antaa muuta kuin että kyllä usein ihan puhdasta lakiakin lukemalla saa aikahyvin asiosita selvää. Tässätapauksessa laki on perintökaari (sinun ja kuolleen puolisosi omaisuuden osittelua käsittävät pykälät löytyvät tosin avioliittolaista) ja löytyy vaikkapa finlexsitä (www.finlex.fi). Jos etsit jotain kommentaaria niin joku muu varmaan osaa kertoa hyvän teoksen.

    Irtaimiston erottelusta aviolittolaissa on säännös (89§) joka sanoo että jos ei voida näyttää toteen (eikä muutenkaan voida olosuhteista päätellä) kumman puolison omaisuutta joku esine on (vai onko se yhteinen) niin se on katsottava yhteiseksi.

    Käytännössä tämä tarkoittaa noita kaikkia kippoja ja kuppeja mitä vuosien varrella kotiin kertyy. Nähdäkseni tämä säännös on juuri tarkoitettu helpottamaan arvoltaan vähäisen mutta määrältään suuren irtaimiston, mitä yhteisessa kodinpidossa välttämättä kertyy, osittelua. Joten sanoisin ettei kovin tarkasti tarvitse erotella ja kun sitäpatsi kun sinulla on hallintaoikeus tuohon koti-irtaimistoon niin kyseessä on lähinnä laskennallinen ositus joka kertoo kuinkapaljon pitäisi vainajan perunkirjaan laittaa omaisuutta. Yleensähän kait on ollut tapana että perunkirjassa tavanomainen koti-irtaimisto arivoidaan 0:llan arvoiseksi ja jos kodissa on ollut jotain oikeasti arvokasta esim taidetta niin
    nämä on listattu ja arvioitu perunkirjaan erikseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Penni kirjoitti:

menee kun vainajalla on lapsi edllisestä liitosta? Leskellä ei ole lapsia. Avioparilla oli avioehto.Periikö lapsi kaiken? Onko leskellä oikeus yhteisiin käyttötavaroihin ja miten ne määritellään?Entä yhteinen auto, asunto?
Saako leski pitää mitään parinkymmenen vuoden aikana hankituista esineistä?Sulkeeko avioehto kaiken pois? Mitkä ovat lesken oikeudet? Ja mitkä ovat lapsen oikeudet? Mikä on normaali käytäntö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu