Toisen ihmisen elämän häiriköinti!

Ystävääni häiriköidään jatkuvasti asioilla joihin hänellä ei ole osaa eikä arpaa. Häiriköijällä on jonkinlainen pakkomielle kyseistä ihmistä kohtaan. Milloin mistäkin asiasta syyttämässä tämä häiriköijä. Ystäväni ei ole hirveästi piitannut häiriköinnistä, mutta se on saamassa kuitenkin sellaisia muotoja, että ne ylittävät häveliäisyyden rajan.
Mikä on kyseinen nimike jolla tutkintapyyntö voidaan tehdä? Kotirauhan rikkominen vai kunnianloukkaus? Vai onko vielä olemassa sellaista kuin herjaus????
102476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suosittelen sakinhivutusta tai selkäsaunaa häiritsijälle. Turha sekoittaa tällaisiin mitään tutkintapyyntöjä ym. pitkäaikaisia rituaaleja jotka vain kiihoittavat häiritsijää eivätkä johda mihinkään. Parhaaseen tulokseen pääsee kun ottaa luulot pois. Julkinen nolaus.

Äänestä

..nimikkeinä vaikka tämä kotirauhan rikkominen ja kunnianloukkaus ja sitten tämä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen.

Kotirauhan rikkominen tulee kyseeseen silloin kun tämä häirikkö vaikkapa soittelee tai metelöi ystäväsi asuntoon. Kunnianloukkaus on kyseessä silloin jos tämä häirikkö esittää perättömiä väitteitä ystävästäsi, niin että niiden tarkoituksena on loukata ystävääsi. Tämä yksityiselämää koskevat tiedon levittäminen taas tulee kyseesen silloin, jos perätöntä väitettä tuetaan jollain yksityiselämän suojaan kuuluvalla paikkaansa pitävällä tiedolla, ja se tuodaan lukuisten ihmisten tietoon, esim. nettikirjoitelulla tai vastaavalla.

Asiasta voi tehdä tutkintapyynnön ja sitten voi lisäksi hakea lähestymiskieltoa käräjäoikeudelta.

Äänestä

  • Erästä naispuolista sukulaistani piinaa häirikkö, joka lähinnä tulee haukkumaan häntä kadulla. Häirikkö on vanha mummo, joka asuu sukulaiseni naapurissa ja ilmeisesti kyttää sukulaiseni lähtöä ulos.

    Olen ajatellut, että menen ja yritän säikyttää hänet jättämään sukulaiseni rauhaan. Syyllistynkö mihinkään rikokseen, jos julkisella paikalla tai hänen huoneistonsa ovella suureen ääneen karjun hänelle uhkauksia tyyliin "Tulet perkele katumaan, ellet jätä meitä rauhaan!" tai "Siitä ei saatana hyvä seuraa, jos tämä jatkuu!" En siis kuitenkaan esittäisi mitään täsmällistä uhkausta tai viittaisi väkivaltaan enkä myöskään nimittelisi häntä.

    Äänestä

  • Pelottelija kirjoitti:

    Erästä naispuolista sukulaistani piinaa häirikkö, joka lähinnä tulee haukkumaan häntä kadulla. Häirikkö on vanha mummo, joka asuu sukulaiseni naapurissa ja ilmeisesti kyttää sukulaiseni lähtöä ulos.

    Olen ajatellut, että menen ja yritän säikyttää hänet jättämään sukulaiseni rauhaan. Syyllistynkö mihinkään rikokseen, jos julkisella paikalla tai hänen huoneistonsa ovella suureen ääneen karjun hänelle uhkauksia tyyliin "Tulet perkele katumaan, ellet jätä meitä rauhaan!" tai "Siitä ei saatana hyvä seuraa, jos tämä jatkuu!" En siis kuitenkaan esittäisi mitään täsmällistä uhkausta tai viittaisi väkivaltaan enkä myöskään nimittelisi häntä.

    www.kyttaajat.net

    Käväise tuolla, valitse kotipaikka ja katso muutenkin kuinka sekopäisiä ihmisiä lähiöissä
    asuu, omaakin kokemusta on.

    Käräjiltä tuskin muuta apua saa kuin lähestymiskiellon jota on hankala valvoa.

    Äänestä

  • serpa kirjoitti:

    Jep, oikeassa olet - lähestymiskiellosta ei ole muuta apua kuin se, että itse uhri ja ympäristö tietävät että oikeasti ketään ei saisi häiritä.

    Useinhan nämä häiritsijät ovat hylätyksi itsensä kokeneita entisiä puolisoita joiden ainoa toive ja tavoite on saada kostetuksi hylkääjälleen.

    Oikeastaan mikään ei autakaan näihin häiritsijöihin koska uhria ei uskota, eikä tekoa pidetä vakavana. Itse kerroin poliisille että ex-puoliso uhkaa ampua mahdollisen uuden kumppanini. Poliisin mielestä niin voi tehdäkin koska uhkailu ei ole rikos. Ja poliisi kehotti ylimielisen ja halveksivan ilmeen saattamana minua hakemaan lähestymiskieltoa jos nyt kerran haluan eroon pelottelijasta.

    Aikanaan kielto määrättiin ja miten auttoi, lähestymiskieltoon tuomittu alkoi vaatia yhteisiä lapsia käyttämään minusta loukkaavia nimityksiä ja vielä monen vuoden jälkeen kehotti lasta varastamaan ulkovarastosta omaisuuttani.

    Että ainakin tämän verran saa häiritä, uhkailla ja pelotella. Mutta uhriksi joutuvalla ei ole turvaa eikä oikeutta, ei ainakaan tässä tapauksessa.

    Äänestä

  • monta vuotta kirjoitti:

    Tuo rikki on tiedostettava jo ennen lapsien tekoa.

    Äänestä

Ruokaohjelmat on psaskaa saatana

Äänestä
  • RÖYH!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arhkimedes kirjoitti:

Ystävääni häiriköidään jatkuvasti asioilla joihin hänellä ei ole osaa eikä arpaa. Häiriköijällä on jonkinlainen pakkomielle kyseistä ihmistä kohtaan. Milloin mistäkin asiasta syyttämässä tämä häiriköijä. Ystäväni ei ole hirveästi piitannut häiriköinnistä, mutta se on saamassa kuitenkin sellaisia muotoja, että ne ylittävät häveliäisyyden rajan.
Mikä on kyseinen nimike jolla tutkintapyyntö voidaan tehdä? Kotirauhan rikkominen vai kunnianloukkaus? Vai onko vielä olemassa sellaista kuin herjaus????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu