Neuvoja koiraongelmaan

Epätoivo iskee

Minulla on pidempiaikaisessa hoidossa seniorikoira, joka aiheuttaa lähiössämme ongelmia. Koira haukkuu yötä päivää ulkona. Saan kohta häädön, koska Asun luhtitalossa ja naapureita on yläpuolella ja vieressä. Minulla on omakin koira, mutta se ei aiheuta ongelmia. Kuten kerroin, koira on seniori, eli lähes kuuro, joten toruminen ei auta. Sisällä en voi pitkiä aikoja koiraa pitää, koska tämä koira pissaa sisälle heti kun silmä välttää. Lenkitän koiraa muutaman kerran päivässä sen lisäksi, että se on pitkässä narussa kiinni. En voi ulkoiluttaa koiraa väsyksiin, koska koiralla on jo huonot jalat, eikä se kykene kävelemään muutamaa kilometriä pidemmälle. Kipeä koira ei ole, olen tarkistuttaneet sen eläinlääkärillä. Olen jo aivan epätoivon partaalla! Omistajille ei voi koiraa ennenaikaisesti palauttaa, koska he ovat kaukana tältä paikkakunnalta. Koiran piti olla helppo hoidokki ja nukkua suurin osa ajasta, mutta kuinkas kävikään.

26

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin...

      Ensinäkin hommaa koiralle poikapöksyt ja sitruunapanta ja pidä se sisällä samassa huoneessa, missä sinä olet. Ja vie ulos useammin pissille. Anna rapsutuksia ja hellyyttä, vaikka taidatkin sitä inhota. Koira vaistoaa sen ja on onneton.

      Tsemppiä!

    • Epätoivo iskee

      En minä koiraa inhoa. Se on oikein hellyyttävä vanhus, mutta naapurit ovat eri mieltä ja toistuva mattojen pesu raastaa hermoja. Asunnossa pääsee juoksemaan ympyrää huoneiden välillä, eikä niissä ole väliovia. Olen yrittänyt tukkia huoneiden oviaukkoja, mutta se on aika haastavaa. Poikapöksyistä en ole kuullutkaan! Mistä niitä saa? Se saattaisi olla ratkaisu ongelmiin! Pannan tehoa hieman epäilen. Koira kun on jo niin vanha, että haukkuu vähän ulisemalla. Olen kuullut, että jotkut äänet eivät laukaise pannan suihketta. En viitsisi ostaa kallista pantaa ja todeta sitä tehottomaksi.

      • 9

        Ota matot pois lattioilta. Helpompi mopata lattia kun pestä matot. Muutenki näin kesällä ku on yleensä lämmin viilee lattia on vaan hyvä. Mutta noi pöksytki kyl vois pelastaa.


    • pikkasen toivoa

      Haukkumalla se ilmentää ahdistustaan, kun on jätetty vieraaseen paikkaan yksin. Sillä on turvaton olo, kun on jo puolikuurokin. Ota vaan sisälle, ja järjestä asuntosi niin, että minimoit vahingot.

      Itse sopeutin aikuisen ulkokoiran sisäsiistiksi tiukalla käskyttämisellä karjaisin isosti sisälle tekemisestä ja kiikutin heti ulos. Rupesi oitis sisäsiistiksi, ja sillä oli myös oma paikka, missä sen piti makoilla ja rauhoittua, ei saanut juosta ympäri huoneita. Se oli avoimella paikalla, ja vaan käskemällä käskin sen sinne, en kytkenyt mitenkään.

      Idea on se, että esiinny korostetusti johtajana, kerrot koiralle, että se saa olla huoneissa, mutta sinun ehdoilla. Rapsuttelu ei ole niin tärkeää kuin se, että koiralla on turvapaikka teidän laumassa. Käytös muuttuu nopeasti, koska isännätön koira oikeasti tarvitsee sen turvapaikan.
      Koira on just niin helppo tai vaikea kuin on sen käsittelijän oma osaaminen!
      Tässä tilanteessa ensin selkeä johtajuus, myöhemmin vasta paijaukset.

      • herää pahvi

        HEI HALOO...paljoks hyödyttää karjua kuurolle koiralle????????????

        Kyllä uskomattomia ohjeita annatte ??


      • pikkasen toivoa
        herää pahvi kirjoitti:

        HEI HALOO...paljoks hyödyttää karjua kuurolle koiralle????????????

        Kyllä uskomattomia ohjeita annatte ??

        Joillekkin vaikeaa tuo luetun ymmärtäminen. PUOLIkuuro kuulee jotain, esim. sen karjumisen. Umpikuuro ei kuule, mutta jos näkee, ymmärtää kyllä elekielestä homman luonteen. Vai ootko sitä mieltä, että ääni on ainoa viestintäkanava koiran kanssa? Kerroin nyt vaan vastaavan tapauksen, jossa ONNISTUIN itse.
        Oisko "herää pahvi"-lla jotain rakentavaa annettavaa tähän tapaukseen?


    • .

      Niin että vanha, kuuro, räksyttävä piski.
      Totta kai sellaisen kultakimpaleen vuoksi kannattaa jo tulla häädetyksikin.

    • luomuhurtta

      mattopesulta välttyy kun poistaa matot ja panee sanomalehtiä tilalle. Hätätapauksessa voit kytkeä koiran johonkin huoneeseen, mutta paremi hankkia rautakaupasta muutama köynnöstuki, sellainen haitarimallinen, jonka saa levitettyäoviaukon tukkeeksi ja tuettua paikalleen vaikka parilla jakkaralla. Joka tapauksessa, ota koira sisälle. Se haukkuu ikäväänsä, pelkoa, pahaa oloa ja hyttysen puremia. Poikahousut voit tehdä itsekin. Ei muuta kuin mummo-malliset pikkupöksyt ja niihin häntäreikä tai kuuluisat sukkahousut, lahkeet sopivaan mittaan ja hännälle reikä. Jos on pissanpidätysvaikuksia niin vaikka vaippa lisäksi!

    • poikapöksyt

      Matot kannattaa poistaa ja yrittää pitää koira samassa huoneessa, missä olet. Jos se pissii nähtesi, niin ruiskauta suihkepullosta vettä naamalle, jolloin se todennäköisesti keskeyttää puuhansa, ja sitten vain ulos äkkiä. Suihkepullo voi olla tehokas apukeino kuurolle koiralle keskeyttämään ei-sallitut puuhat.

      Poikapöksyjä löytyi googlettamalla mm. täältä http://popdog.suntuubi.com/?cat=14 ja täältä vaippasysteemi http://www.ovitz.net/sisasiisteys.htm

    • fdgdfghfghhghh

      Ota koira sisälle..ja pissitä usein. Palkitse kun pissaa ulos. taputtamalla hymyn kera. Kuurokin ymmärtää kehun eleiden kautta vaikkei kuule.

      Lenkin sijaan piilota makupaloja joita voi etsiä. Ja kuuro oppii käsimerkit joten voit opettaakin jotain pikkutemppuja käsimerkein ja palkitsemalla.
      (sisälle voit tehdä vessaan luvallisen pissipaikan)
      Koiralla menee aikaa sopeutua uuteen paikkaan ja ulkonapito ei ole sopeuttamista vaan ongelman siirtämistä.

      Ja koira reagoi rentouteesi tai jäykistelyysi jositse nautit seniorin touhuista niin senoirikin rentoutuu ja alkaa saamaan sinuun paremman kontaktin. :)

      Oma koirani ei vanhana kuullut niin käytin selkeitä eleitä helpottaakseni ymmärrystä.

      • fdgdfghfghhghh

        Lisäisin vielä että vanhan koiran pitää saada olla sisällä turvallisesti jossa sen kuntoa voi paremmin seuratakin. Juoko paljon ja aristaako jotain kohtaa jne.

        Vanhat koirat ei aina ole helppoja sillä ikä tuo vaivoja joista on huolehdittava eläinlääkärin avullakin/neuvoilla toisinaan. Mutta ne on hyvän vanhuuden ansainneet :)


    • heristää etusormea

      Jos koira on kuuro, niin sitten käsimerkit käyttöön. esimm. toruminen, kielto...etusormea näytät, yms. keksi itse, jotain helppojja.

    • RUNAWAY

      Vanhempi koira ei myöskään jaksa pidätellä pitkiä aikoja, saattaa olla useammin pissahätä kuin nuoremmalla. Toivottavasti löydät ratkaisun :) ja tosiaan ehdottaisin myös että et pidä sitä ulkona haukkumassa mahdollisesti kurjaa oloaan. Sisätiloissa matot pois lattioilta ja pissalehdelle vaikka ohjeistat käymään pissalla ja palkitset kun niin tekee :) .

    • Epätoivo iskee

      Kiitos neuvoista!
      Poikakoiran housut on nyt tilauksessa. Koiran ongelma ei ole pissan pidättäminen, vaan se merkkaa paikkoja. Tietää sen olevan väärin, koska ei tee sitä koskaan minun näkösällä. Nytkin oli yöllä käyty keittiön nurkkaan merkkaamassa. Pissahätä sillä ei voi olla, koska on merkannut usein juuri lenkiltä tultuaan. Olen yrittänyt rajata alueet, missä koira saa oleskella, mutta silti onnistuu merkkailemaan kun silmä välttää. Yritän keksiä koiralle paljon tekemistä. Luita se jyrsii jonkun verran, mutta aktiviteettilelut eivät vanhusta kiinnosta. Ulkona pidän koiraa niin vähän kuin mahdollista, jotta en saa häätöä.

    • djfksf

      Osta häkki (kevytmetallinen), saa esim.peten koiratarvikkeesta ja lähialueesi eläinkaupoista.
      Meillä toimi vanhana tulleelle koiralle "turvapaikkana", sinne ei koskaan tehnyt tarpeitaan (koirahan ei kuse/pasko sinne missä sen ruuat ovat).
      Laitat siis koiran aina syömään häkkiin ja iltaruuat annat sille kanssa sinne.
      Meidän koira rakastui niin tuohon mökkiinsä, että haluaa siellä yötkin viettää.
      Voit siirtää häkin esim. sänkysi viereen, niin koiralla on turvallisempi olo.

      • Epätoivo iskee

        Meillä on iso häkki, mutta siitä se vasta ulina alkaa kun häkkiin laitetaan. Ulisee tuntitolkulla. Häkkiin koira ei ole merkkaillut, mutta keittiössä on merkkaillut ruokakippoihinsa ja ruokasäkin päälle. Huomenna saadaan housut koiralle. Toivotaan, että elämänlaatumme paranee sen jälkeen.


    • Epätoivo iskee

      Voi juku, nyt on meidän omalla nartulla vielä kaiken lisäksi juoksu ja kyllä kuulkaa on vietit tallessa puolikuolleella veteraanillakin, joka täyttää kohta 15. Nyt täällä vasta meteliä piisaa!

    • skljdlksnclASödlskjö

      Johtajuus ongelma.
      Vanhuksesi todennäköisesti on epä-varma että kuka se on lauman pomo.
      Itse lähtisin samaoille linjoille:
      "Haukkumalla se ilmentää ahdistustaan, kun on jätetty vieraaseen paikkaan yksin. Sillä on turvaton olo, kun on jo puolikuurokin. Ota vaan sisälle, ja järjestä asuntosi niin, että minimoit vahingot.

      Itse sopeutin aikuisen ulkokoiran sisäsiistiksi tiukalla käskyttämisellä karjaisin isosti sisälle tekemisestä ja kiikutin heti ulos. Rupesi oitis sisäsiistiksi, ja sillä oli myös oma paikka, missä sen piti makoilla ja rauhoittua, ei saanut juosta ympäri huoneita. Se oli avoimella paikalla, ja vaan käskemällä käskin sen sinne, en kytkenyt mitenkään.

      Idea on se, että esiinny korostetusti johtajana, kerrot koiralle, että se saa olla huoneissa, mutta sinun ehdoilla. Rapsuttelu ei ole niin tärkeää kuin se, että koiralla on turvapaikka teidän laumassa. Käytös muuttuu nopeasti, koska isännätön koira oikeasti tarvitsee sen turvapaikan.
      Koira on just niin helppo tai vaikea kuin on sen käsittelijän oma osaaminen!
      Tässä tilanteessa ensin selkeä johtajuus, myöhemmin vasta paijaukset. "

      Ei missään nimessä sanomalehtiä pissipaikoiksi todellakaan. Tässätapauksessa veteraani saisi ns. voiton. Ja epäilen vahvasti että ne merkkailu pisut ei niiden lehtien päälle mene.

      Tsemppiä teille :)

    • Epätoivo iskee

      Kiitos vinkeistä! Olen kerran saanut koiran kiinni merkkailuista ja toruin saman tien. Kuuroa koiraa on hieman hankala torua, mutta uskon, että viesti meni sillä kertaa perille. Nyt koira on jatkanut merkkailua. Sillä on housut jalassa, mutta se losottaa niin paljon, ettei housutkaan sellaista määrää pidä. Käytän koiraa todella useasti ulkona ja se kyllä pissaa sinne, joten en ymmärrä miten tuota nestettä edes riittää! Koiraa on pidettävä yöt sisähäkissä, koska en pysty sitä silloin valvomaan. Nuorempana koira on ollut kuulemma sisäsiisti, mutta nyt vanhemmuuttaan merkkailee isäntäperheessäkin. Se viettääkin kotonaan suurimman osan ajasta ulkona. Minulla se ei vaan ole mahdollista. Todella haasteellinen tapaus!

    • pikkasen toivoa

      No myötätuntoni saat, kun olet vaivoiksesi tuommoisen tapauksen ottanut. Minusta ei omistajalta järin fiksua antaa toiselle hoitoon koiraa, joka ei ole sisäsiisti.
      Huomioni kiinnittyi tuohon, kun sanot, että koira pissii isoja määriä. Sellainen ei vaikuta merkkailulta, vaan oikealta pissahädältä.
      Minkä määrän koira juo, kun noin losottaa? Onkohan se terve? Koirillakin on diabetesta. Eturauhasvaivoja? Tosi iäkäs koira, sama kun ottaisit yhdeksänkymppisen papan hoidettavaksesi.
      Tuon ikäiselle voi äkisti tulla vaivoja ja sairauksia, jotka vaativat lääkärinhoitoa. Ja päätöksentekoa, kuinka kauan sisälle pissivää koiraa voi pitää, vai onko jo tehtävä päätös koiran lopettamisesta.

    • Hellää hoitoa

      Kyllä minunkin mielestä vaikuttaa taustalla olevan jokin sairaus. Krooniseksi päässyt virtsatulehdus? Saisitko vietyä ensi hätään pissanäytteen tutkittavaksi?
      Olet kyllä todella ihana, kun pidät huolta vanhuksesta vaikkei ole omasi. Se on oikeaa rakkautta.

      Miksiköhän koiran omistajat eivät heti kertoneet pissaongelmasta? Ikävää.

      Vanhuksen lienee piakkoin aika päästä ikiuneen.

    • Epätoivo iskee

      Koira juo kyllä huomattavan paljon. Olen itsekin pistänyt sen merkille. Ell sanoi koiran olevan ikäisekseen hyvässä kunnossa. Täytyypäs kysyä, että mikäs koiraa voisi vaivata ja jos tosiaan saisi labrakokeet tms. otettua. Siinä vaiheessa kun ell.asemalla koiraa käytin, en vielä tiennyt noin kovasta juomisesta. Tämä paikkaunta on sen verran syrjässä, että milleen klinikalle ei koiraa saa vietyä, mutta jospa ell.asemallakin saisi kokeet labraan. Koiran lopetus ei tule kysymykseenkään, vaan koiran on kuoltava luonnollisesti. Tätä mieltä ovat omistajat. Minkä sairauden oireita runsas juominen on?

    • lääkäriin
    • lääkäriin

      Vanhan koiran dementiakin voi aiheuttaa pissailua; http://www.elainlaakariin.fi/vanhenevan-koiran-dementia/

      Kannattaa hankkia vauvan vaippoja ja laittaa niihin hännän kohdalle reikä. On varmasti pitävämpi systeemi kuin housut. ;)

      Runsas juominen voi viitata johonkin tulehdukseen. Tutkituttaisin virtsan, munuaisarvot sekä eturauhasen.

    • pikkasen toivoa

      Runsas juominen ja pissaaminen on sekä diabeteksen että munuaisrappeuman oire.
      Ja omistajille viestiä, että vain ja ainoastaan heidän vastuulla on noin vaivaisen koiran hoito, täysin kohtuutonta ujuttaa kenenkään toisen hoitoon, vaivoja vähätellen. Vierittävät vastuun toisten niskoille. Hävetkööt.

    • Armelias loppu

      Eli olisiko jo aika pääsä autuaamille metsästysmaille. Ei ihmisen pidä omaa järkeään menettää lemmikin ja varsinkaan toisen lemmikin takia. Onko se enää hyvää elämää narun päässä uikkuttan/haukkuen. Voimme sentään vielä ajoissa päästää raukan kärsimästä. Mieti omistajien kanssa koiran elämän jatkoa, ihan oikeesti. Jos omistajatkaan eivät voi hoitaa OMAA koiraansa ja joka on jo vaivalloinen, ehkä olisi luopumisen paikka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe