Koira tärisee

10-vuotias colliepoju on alkanut täristä, etenkin leuka tärisee ja välillä hampaatkin kalisevat yhteen. Viime kuussa muistan huomanneeni moisen ensimmäistä kertaa, mutta silloin ajattelin tärinän johtuvan punkkipannasta, jonka otinkin pois, enkä tuolloin huomannut vapinan toistuvan. Nyt viimeisen vajaan viikon aikana tärissyt lähes joka päivä. Muuten koira voi oikein hyvin, ruoka maistuu kuin ennenkin ellei jopa paremmin, ja kerjää huomiota sekä haastaa leikkimään oikein pirteästi. Perusterve koira kyseessä. Kotona ei pitäisi olla mitään erityisiä stressitekijöitä.
1545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kipuoire? Koira on ikänsä puolesta jo todennäköinen nivelrikkopotilas. Ja muitakin vanhuusvaivoja alkaa tulla, oiskohan aihetta eläinlääkärin tarakastukseen? Tarkkaile koiraasi ja kirjaa havaintosi ylös, niistä on apua diagnoosin tekemisessä. Oireiden esiintymisajankohdat esim. onko liikunnan jälkeen tms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anneli56789 kirjoitti:

10-vuotias colliepoju on alkanut täristä, etenkin leuka tärisee ja välillä hampaatkin kalisevat yhteen. Viime kuussa muistan huomanneeni moisen ensimmäistä kertaa, mutta silloin ajattelin tärinän johtuvan punkkipannasta, jonka otinkin pois, enkä tuolloin huomannut vapinan toistuvan. Nyt viimeisen vajaan viikon aikana tärissyt lähes joka päivä. Muuten koira voi oikein hyvin, ruoka maistuu kuin ennenkin ellei jopa paremmin, ja kerjää huomiota sekä haastaa leikkimään oikein pirteästi. Perusterve koira kyseessä. Kotona ei pitäisi olla mitään erityisiä stressitekijöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu