On on, nythän alkaa taas täydet viikot, maalaisserkut voivat piipahdella kyläilemässä tai itsekin voi mennä maaseudun rauhaan.
Maantiet ja kaupat hiljenevät jonkin verran kaupungeissa.
Lomalaiset pysyttelevät mökeillään nauttien luonnosta ja sen antimista, kalaa järvestä ja jälkiruokamarjat metsiköstä.
Mitä teillä mielessä kesää varten nyt kun isoin kesän juhla on ohitettu, nyt on aikaa miettiä mitä ajankuluksi?
Kertoilaa siitä saa mukavasti vinkkejä meille kaikille
Maantiet ja kaupat hiljenevät jonkin verran kaupungeissa.
Lomalaiset pysyttelevät mökeillään nauttien luonnosta ja sen antimista, kalaa järvestä ja jälkiruokamarjat metsiköstä.
Mitä teillä mielessä kesää varten nyt kun isoin kesän juhla on ohitettu, nyt on aikaa miettiä mitä ajankuluksi?
Kertoilaa siitä saa mukavasti vinkkejä meille kaikille
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eipä tässä olla vielä ehditty ihan suunnitella, koneet jyskää ikkunan ulkopuolella, mutta tuo ka nootti herätti hilpeitä ajatuksia:D
Onhan kanootilla tullut seilattua Vantaanjoellakin, hauska ja ketterä vesimenopeli se onkin. Eipä olisi hassumpaa kokeilla kumiveneen ohella, vieläkö sillä näissä pienemmissä joenmutkissa kääntyilisi. Kevythän se olisi vaikka seisten matahkossa vedessä nostaa yli pikkuesteiden!
Nyt on ensin päästävä eroon lemmikin hoidosta, mihin senjälkeen,... selviää kuin ennenkin heittämällä kruunaa ja klaavaa, kuin ukkoni kanssa joka nykyään escorteeraa ilmavoimissa enkelityttöjä
Matka wanhaan Porvooseen kiehtoo,...sorry, meteli on nyt liian kova keskittyäkseni.
Suunnitteilla olisi laivamatka lasten lasteni kanssa, on vain etsittävä sellainen ajankohta että kaikille sopii.
Muuta suunnitelmaa ei vielä näköpiirissä, ja niitä 'äkkilähtöjä' milloin minnekin tulee ajeltua ystävättäreni kanssa, ne ovat olleet viikottain, mitään isompaa ei ole suunnitteella.
Uimaranta kutsuu kunhan vedet lämpenee, ovat vielä uskomattoman kylmiä viime viikolla näytti jotain 15 ja se ei ole paljon.
Kanootti kokemukseni kerron senkin tässä.
Mökille tule kerran kanootin kanssa vieras, ja sainhan kokeilla.
Kaikki meni hyvin kun meloin, olin jo lapsena oppinut liikkumaan veneellä melomalla, melan käyttö siis hallussa.
Lenkki lammella ja sitten takaisin, jätin melan laiturille ja se olikin virhe, se keikkuminen ja tasapainonhaku, olin varma että en osaa selviytyä ja kanootin omistaja tuli apuun.