Sortavalasta Valamoon?

Hei, olemme menossa muutaman hengen porukalla tällä viikolla Karjalaan, ja Sortavalaan siunaantui lisäoloaikaa aika mukavasti. Tietäisikö joku kertoa Valamon yhteyksistä, laivasta. lähtöpaikasta, aikataulusta, kestosta ja hinnoista?
4330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sortavalassa pääkadun (Karjalankatu, Karelskaja) varrella on iso ortodoksikirkko. Matkatoimisto, jossa voi järjestää Valamon reissun, on sen kirkon vieressä poikkikadun ja Karjalankadun kulmassa. Matkatoimistossa puhuvat suomea. Laivalle ei voi noin vain mennä, vaan matka maksetaan siihen toimistoon. Matka-aika kulkee laivavuorojen mukaan, lyhyempi tai pitempi, pitempi reissu yli 4 tuntia, hinta 66 euroa, sis ateria trapezassa. Matkoihin sisältyy suomenkielinen opastus.

Äänestä

Valamoon pitää varata liput maista. Vähän hankala on saada laivalta lippuja, yhdeltä laivalta olen onnistunut liput ostamaan viidelle henkilölle.
Muista varmistaa majoitus Sortavalassa, matkailukausi on aluillaan ja ryntäys Valamoon on alkanut.
Laiva lähtee hotelli Kauniin vierestä satamasta tai toinen vaihtoehto on hotelli Piipun-Pihan laiturista. Varmaan lippuja saa myös Piipun-Pihasta.

Valamon risteilyyn menee aikaa suunnilleen 6-7 tuntia. Lähtö on muistaakseni aamulla klo 9.00 ja paluu klo 16.00. Katso tarkemmin matkaoppaasta, löydät sen netistä.
Tuossa on yksi, ainakin aikataulut on esitetty.

http://intourist.onego.ru/fin/loma-karjalassa/kierrokset-cat/valamon_retkeja.html

Äänestä

Yllämainittu matkatoimisto on nimeltään Ladoga turs, puh 8 921 4507472, osoite ul. Karelskaja 29, siis Karjalankadulla.

Äänestä

Perinteiseen tapaan Valamon luostarissa naisten on peitettävä hiuksensa ja pukeuduttava hameeseen. Pukeutumissääntö on ehdoton.

Oma huivi ja oma hame kannattaa ottaa kotoa matkalle mukaan.
Hame voi olla kietaisutyyppinen, jonka alle voi jättää pitkät housut.

Jos nämä vaatekappaleet unohtuvat matkalaukusta, asuja voi lainata ilmaiseksi luostarin portilta.

Kannattaa ottaa myös kamera mukaan.
Valamossa saa kuvata aika vapaasti, ja kuvattavaahan riittää.
Pääkirkon ja sisäpihan alueella on kuvausrajoituksia; opas kyllä tarvittaessa neuvoo asiassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tshuudik kirjoitti:

Hei, olemme menossa muutaman hengen porukalla tällä viikolla Karjalaan, ja Sortavalaan siunaantui lisäoloaikaa aika mukavasti. Tietäisikö joku kertoa Valamon yhteyksistä, laivasta. lähtöpaikasta, aikataulusta, kestosta ja hinnoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu