Äiti on maailman tärkein tissiä imevälle pikkuvauvalle

http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm Tässä hyvää luettavaa, artikkeli käsittelee lähinnä narsismia ja autistista käyttäytymistä, mutta kelatkaa alaspäin väliotsikkoon "Erillistymisestä voi tulla sietämätöntä". Siinä kerrotaan tarkemmin normaalista eriytymisvaiheesta ja siitä mikä voi mennä pieleen äidin tai ensisijaisen hoitajan puolelta, ja miten se lapsessa näkyy.

Tuo oli ketjun aloitus, johon Amalia vastasi, en minä ainakaan lukenut siinä mitään 15-vuotiaista? Minusta Amalia vastasi ihan asiallisesti. Jos täällä jossain on ketju jostain 15-vuotiaasta, niin ainakin minulta se on mennyt ohi, enkä osaisi tuota aloitusta sellaiseen yhdistää.

ymmyrkäinen kirjoitti:

Tuo oli ketjun aloitus, johon Amalia vastasi, en minä ainakaan lukenut siinä mitään 15-vuotiaista? Minusta Amalia vastasi ihan asiallisesti. Jos täällä jossain on ketju jostain 15-vuotiaasta, niin ainakin minulta se on mennyt ohi, enkä osaisi tuota aloitusta sellaiseen yhdistää.

Lue lisää

ymmyrkäiselle!

Niin todella vastasin vain tuohon aloitukseen ja siihen väittämään.

Tiesin kyllä mistä oli kysymys, koska olin seurannut keskustelua biopuolella.

Koska aihetta ei tosiaan ollut tällä puolella käsitelty, niin vastasinkin vain todella kysymykseen mikä täällä esitettiin.

Aika rumasti ja tylysti hyökkäsit siellä toisessa ketjussa tuota 15-vuotiasta kohtaan.

Mistä noin päättelet, että ko. henkilö elää edelleen symbioosissa äitinsä kanssa.
Ei hän mistään sellaisesta puhunut.

Hän vain sanoi ikävöivänsä äitiään ja että äiti on hänelle maailman tärkein ja paras ihminen.
Eikös se vielä tuossa iässä noin pitäisikin olla. Hän on ehkä vasta oikein oivaltanut kuinka tärkeä äiti hänelle onkaan, kun hänet on revitty irti äidistään ja kodistaan.

Ei myöskään mistään käynyt ilmi etteikö äiti olisi antanut lapsen itsenäistyä ja kasvaa omaksi persoonakseen.

Lapset ovat kovin yksilöllisiä, kuten tietty äiditkin. Jotkut äidit ei oikeesti haluais päästää lapsesta irti, mutta on myös niin, että jotkut lapset roikkuvat äidissä kiinni, vaikka äiti jo yrittäisi irrottaa otettaan. Sitä irrottautumista ei voi pakottaa, se tulee
vähitellen ja pienin askelin ihan lapsen omaan tahtiin.
Siihen ei onneksi ole olemassa mitään lakia, missä vaiheessa viimeistään irrottautuminen pitää tapahtua.

Kyllä kaikki lapset tarvitsevat vanhempiaan kaikin tavoin vuosia, eikä sitä voi ajallisesti määritellä rintaruokintaan, milloin itsenäistymisen pitäisi alkaa.
Sinä siinä toisessa ketjussa oikeesti väitit noin, kuin tuo aloittaja kirjoitti. Se tuntui tosi tylyltä ja siksikin vastasin tuohon, kuten vastasin, vaikka tiesin mistä oli kysymys.

"nuorenkin pitäisi vähän opetella hillitsemään itseään ja katsoa mitään näppäimistöltään päästelee, nuoren kirjoitukset olivat täynnä kiroiluja ja noitumista, samalla kun hän oli sitä mieltä että kasvattaa itse itsensä eikä apua tarvitse."

"Ei rajoilla ja rakkaudella kasvatettu tuolla tavoin käyttäydy kuten tämä 15-vuotias bloginsa mukaan."

---minkä takia nuoren pitää opetella säästämään sanojaan, jos nuoren olo on hirveän paha? Kun se kirjoittaminen häntä itseään nimenomaan auttaa ja ihan varmasti monia muitakin nitistettyjä, jotka lukevat hänen mietteitään.

"Nuoren ajatusmaailma on usein hyvin mustavalkoinen, mutta sitäkin voi pikku hiljaa alkaa värittää tuossa iässä, ettei jämähdä sinne vauva-asteelle."

---hei: väritätkö vähän omaa ajatusmaailmaasi, itsenäisesti, kirjoita vaikkapa blogia, ettei tule noin ala-arvoista kommenttia toisten silmille jooko...tää nuori kärsii mutta silti taistelee rohkeasti ja sinä et edes ymmärrä "mitä näppäimistöltä päästelet". Osaatko hävetä???

En ole tämän nuoren blogia käynyt lukemassa, mutta mielestäni hänen tekstinsä on
yllättävänkin siistiä, jos ajattelee mikä hänen tilanteensa on ja kuinka katkeroitunut hän on.

Eipä meidän täällä kannata ruveta toisten lapsia kasvattamaan, tai mitään opettamaan, etenkään, kun kirjoituksista tulee läpi suuri ahdistus.

Nuorten tapana on kiroilla ja hyökätä, kun on paha olo.

Minusta meidän aikuisten tehtävänä on olla enempikin vaan kuulolla ja yrittää ystävällisessä mielessä auttaa, tukea ja kannustaa.

Olen törmännyt elävässä elämässä paljon pahempaan kielenkäyttöön, kun tilanne on mennyt tiukaksi.

Sitä paitsi, jos veljellä on todettu ADHD, niin voi hyvinkin olla mahdollista, että hänelläkin on, mutta ei ehkä ilmene yhtä voimakkaasti.

ADHD nuoret eivät aina hallitse mitä sanovat, koska tekevät ensin ja ajattelevat vasta myöhemmin.
Joutuvat usein sitte perumaan puheitaan, tai pyytelemään anteeksi, koska sanat vain pääsee suusta, kun hermostuvat, etenkin jos joutuvat puolustautumaan, vaikkapa vääriä syytöksiä vastaan.

Ei kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä pysty muutaman kirjoituksen perusteella tekemään tuollaisessa tilanteessa.
Muutenkaan ei pitäisi ruveta ihmisiä mitenkään täällä analysoimaan, jätetään se ammattilaisille.
Saattaa mennä arviot pahasti pieleen ja muutenkin aiheuttaa sillä vain toisille paljon mielipahaa.
Jokaisella on oikeus kertoa tarinaansa ja omiin mielipiteisiinsä ja niihin pitäisi pystyä vastaamaan rakentavasti ja asiallisesti aiheessa pysyen, eikä lähdetä henkilökohtaisuuksiin. Sellanen on mielestäni aikuismaista hyvää käytöstä.