Kuka lahopää on saanut idean ja mennyt kaatamaan Eteläväylän varrelta ne hienot ja aitiopaikalla uljaasti kasvaneet isot puut.
Ajelin tässä Prismaan ja siinä oli suuri puupino, jossa oli valtavan suuria runkoja.
Ihmettelin, että mistäs noin valtavia puita on kaadettu ja huomasin sitten, että siitä ne on kaadettu siitä nurmikolta lähellä Keskipohjanmaan kirjapainotaloa.
Kuka on antanut luvan kaataa noin upeat ja kaupunkikuvaan syöpyneet puut.
Eihän yksityinen saa kaataa pihaltaan edes sellaista puuta, josta on vahinkoa ja joka on pihassa tiellä.
Ei kaupunki korvaa edes, jos tuo puu aiheuttaa vahinkoa, vaikkapa oksa putoaa auton katon päälle, kuten on käynyt ja puu pilaa talon katon, roskaamalla ja siitä kasvaa jäkälää katolle.
Mitä sitä lupia kyselemään, kun kaupungin virkamiehet on niin pirullisia, etteivät ne kiusallaankaan anna puunkaato lupaa, jos yksityinen sitä hakee.
Taitavat virnuilla ja nauttia siitä, kun saavat yksityiselle ihmiselle aiheuttaa vaivaa sellaisista puista, jotka jo turvallisuuden kannalta pitäsi kaataa pois.
Korvaako kaupunki, jos ihminen jää puun alle ja henki lähtee, kun ei kaupungin virkamies ole antanut lupaa kaataa puuta.
Puita kaadettu Eteläväylältä ?
5
127
Vastaukset
- Puun orava
Lisätäänpä vielä, sitten siellä oli nurmikolla pystyssä jotain ihmeen keppejä, joissa oli aniliininpunainen pää ja jotain numeroita, mitä kaupunki taas meinaa tehä.
- einögrööni
Puut on kaadettu kun Keskipohjanmaan kirjapainoa vedetään nuriin koska Prisma aikoo laajentaa myymälänsä ja parkkipaikkoja tulee siihen.
- poonukset
Oliskohan "ponukset" liian pienet, koska on varaa maksaa kirjapainotalosta liki € 20 miljoonaa ja laittaa homevapaa, kunnossa oleva, rahalla rakennettu kiinteistö nurin ja alue parkkipaikaksi. Itse ainakin äänestän jaloillani moista milettömyyttä vastaan.......!!!
- Puun orava
Sen tietää, että mitenkä tämä suuri Prisma hoitaa tuon purkutyön.
Mitään ei säästellä, kaikki nurin vaan kaivinkoneella ja pillarilla.
Siinä menee hyvät lasit, ovet ja kaikki mitä ihmiset voisivat hyödyntää.
Tietenkään sieltä ei saa kukaan mitään ottaa talteen, vaikka Prisman taholta informoitaisiin, että he ottavat kaikki hyödyllisen talteen, ennen purkamista, mutta Prisman puheet ovat, kuin tuuleen puhaltaa.
Mitään sieltä Prisma ei talteen ota, vaan kaikki tuhotaan.
Nyt kaikkien pitäs mennä sinne tekeen graffitteja painotalon betoniseiniin, koska ei ne mene mihinkään hyötykäyttöön, vaan ne hajotetaan pillan päreiksi.
Annettas graffittien tekijöille mahdollisuus tehdä the end of sound kirjapainotalolle.
Prisma vois kustantaa spray maalit, vai onko Prisma niin köyhä, ei luulisi olevan.
Nyt kun prisma näin rellestää ja tuhoaa hyvän rakennuksen, niin minä en ainakaan enää jalallani astu Prismaan.
Avajaispäivänä voin kyllä käydä avajaiskahvilla ja useamman kerran, jos täytekakku on hyvää, niin tulen käymään useamman kerran kahvilla.
Vaikka käyn 10 kertaa kahvilla, niin ei sillä ole Prisman taloudelle vähän vähää merkitystä.
Jos on, niin se on sen verran, kuin yksi hiekanmuru Saharan aavikolla.
Tehkääpä muutkin samoin eli käykääkä useamman kertaa kahvilla avajaispäivänä, kuin sen yhden kerran, kerta Prismalla on rahaa ihan älyttömästi, jos Prismalla on varaa polttaa 20 miljoonaa euroa.
Se on ihan sama, kuin polttaa rahaa, jos maksaa rakennuksesta 20 miljoonaa ja tuhoaa sen saman tien.
.
Vai, että parkkipaikkoja, siis hyvä nurmikko ja pyörätie Prisman alttarille uhrataan.
Kyllä nyt menee Prisma jo liian pitkälle.
Jos kerran haluavat laajentaa, niin miksi eivät rakenna toista kerrosta päällekäin, vai ne on niin huonot kattorakenteet, että romahtais koko Prisman rakennus, jos päälle toisen kerroksen rakentaisivat.
Prisma tulee pilaamaan koko tuon alueen, näin tapahtuu. - wjklodms
Surullista. Eikö liikehuoneistoja tyhjinä jo tarpeeksi asti?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647