Lammi(Hämeenlinna) yksityiseksi perhepäivähoitajaksi

HALUAISITKO LAPSELLESI YKSILÖLLISEN HOITOPAIKAN?
Valmistuin toukokuussa 2012 Lahden kansanopistosta perhepäivähoitajaksi.
Nyt olen ryhtymässä Lammilla yksityiseksi perhepäivähoitajaksi.
Asun omakotitalossa aivan entisen Lammin päiväkoti Kuperkeikan läheisyydessä.
Perheeseeni kuuluu aviomiehen lisäksi poika syntynyt v. 2000 ja tyttö syntynyt v. 2003. Perheessämme on myös kiltti lapsiystävällinen ja pienikokoinen seropi koira, sekä tällä hetkellä kahdessa akvaariossa kaloja.
Olen itse kohta 38-vuotias ja olen nyt vaihtamassa alaa aikaisempi koulutus ja työkokemus keittiö- ja siivousalalta.
Keittiöalan/erikoisruokavalio kokemusta pystyn hyödyntämään nykyisessä työssäni.
Olen hakenut yrittäjyyteen ohjaaviin koulutuksiin Lahdessa(elokuussa) ja Hämeenlinnassa(syyskuussa) kesto noin 1kk.Tarkoitus päästä toiseen, koulutukseen pääseminen vaikuttaa yksityisenä perhepäivähoitajana aloittamis ajankohtaani.Tarkoitukseni aloittaa kuitenkin viimeistään lokakuussa 2012.
Nyt tärkeimpään vaiheeseen eli hoitolasten hankkimiseen eli jos arvostat hoidossa:
kodinomaisuutta,yksilöllisyyttä,kiireettömyyttä,pieniä ryhmäkokoja,lemmikkieläimiä kasvatuksessa,hoitopaikan hyvää sijaintia,hoitajan aikaisemmilta aloilta saamaa työkokemusta ja ihanaa omaa pihaa jne. tätä voisi vielä jatkaa ….
JOS KIINNOSTUIT OTA YHTEYTTÄ!

0

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Missä kokoomuksen naiset?

        Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
        Maailman menoa
        167
        4613
      2. Finland is now Petter place

        Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
        Maailman menoa
        39
        2532
      3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

        HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
        Maailman menoa
        153
        2201
      4. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

        Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
        Maailman menoa
        4
        1831
      5. Jorma Lind kuollut

        Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
        Maailman menoa
        33
        1348
      6. Mikä on kaunein

        Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        70
        1204
      7. Toivon että kuulut elämääni

        Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
        Ikävä
        71
        1122
      8. Mahdatko ymmärtää sitä

        Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
        Ikävä
        75
        1111
      9. En unohda sua

        En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
        Ikävä
        39
        1023
      10. Kullan kemiallinen merkki on au

        Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
        Ikävä
        53
        953
      Aihe