Roubini ja Luki.

Roubini: Suomen kannattaisi jättää euro jo ennen Kreikkaa.

Tätä olen kertonut kaikille palstallakin.Mutta vänkytystä vaan kuuluu.

Suomi voisi jättää euron ja miksei koko Euroopan unioninkin, talousprofessori Nouriel Roubini ehdottaa.


Suomen ero eurosta jo ennen Kreikkaa ei ole niin yliampuva idea kuin moni luulisi, koska sekä poliittiset että liike-elämän vaikuttajat ovat väsyneitä euroon. Suomi myös hyötyisi euroerosta, väittää New Yorkin (NYU:n) yliopiston taloustieteen professori Nouriel Roubini.

Roubini ennustaa viestipalvelu Twitterissä myös Italian lähtevän ennen Kreikkaa, koska myös siellä monet ”vaikutusvaltaiset tahot” haluavat takaisin liiraan.

Suomelle suurin hyöty euroerosta olisi professorin mukaan tukiriskien nollautuminen. Näillä hän tarkoittaa vakausmekanismien EVM:n ja ERVV:n kautta Suomen kontolla olevia takauksia ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän Target-saatavia.

Roubini muistuttaa, että Norja ei kuulu koko Euroopan unioniin ja Tanska ja Norja eivät koskaan liittyneet euroon.

– Joten miksi Suomenkaan pitäisi pysyä euroalueella, Roubini kysyy Twitterissä.


Suomi voisi Roubinin mielestä irtautua jopa koko Euroopan unionista ja kiinnittää sitten valuuttansa euroon tai sen puutteessa Saksan valuuttaan kuten Tanska on tehnyt.

Saksa on yksi Suomen tärkeimmistä vientimaista, joten sen kanssa Suomen olisi solmittava vapaakauppasopimuksia, jotta vienti ei hyytyisi, Roubini visioi.

– Suomalainen sananlasku: Fix-it by Fixit (Korjaa se Suomen euroerolla)! Roubini sanailee.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luki hei, copypastet jatkuu, eikö minun ketju riittänyt?

Keskustelun yritys taisi olla turha tälläkin kertaa, vänkytys tosiaan jatkuu, poistun..

Jatkakaa kopiointia..

Äänestä

Ei riittänyt ei kaikki pitää näkyä avoimesti.Olen pahoillani ja väistyn syrjään.

Äänestä

Hei mutta nythän mä muistan sut,sä oot se jalkapallon katsoja niitä jotka katselevat jopa 11 vuorokautta putkeen ja kuolevat paikalleen.

Äänestä

Ja syöt ja katsot vähät välität mistään.Olit siis tämä.

Voi kun kaikkea ei muista,jos heti olisin yhdistänyt niin se olisi ollut siinä.

Mee vaa katsoo töllöö niinkuin aikaisemminkin,niin ne muulit taaplaa ja mistään eivät mitään tiedä.

Äänestä

Ei hel vetti Luki sun keskustelutaitojen kanssa.. hävettää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luki. kirjoitti:

Roubini: Suomen kannattaisi jättää euro jo ennen Kreikkaa.

Tätä olen kertonut kaikille palstallakin.Mutta vänkytystä vaan kuuluu.

Suomi voisi jättää euron ja miksei koko Euroopan unioninkin, talousprofessori Nouriel Roubini ehdottaa.


Suomen ero eurosta jo ennen Kreikkaa ei ole niin yliampuva idea kuin moni luulisi, koska sekä poliittiset että liike-elämän vaikuttajat ovat väsyneitä euroon. Suomi myös hyötyisi euroerosta, väittää New Yorkin (NYU:n) yliopiston taloustieteen professori Nouriel Roubini.

Roubini ennustaa viestipalvelu Twitterissä myös Italian lähtevän ennen Kreikkaa, koska myös siellä monet ”vaikutusvaltaiset tahot” haluavat takaisin liiraan.

Suomelle suurin hyöty euroerosta olisi professorin mukaan tukiriskien nollautuminen. Näillä hän tarkoittaa vakausmekanismien EVM:n ja ERVV:n kautta Suomen kontolla olevia takauksia ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän Target-saatavia.

Roubini muistuttaa, että Norja ei kuulu koko Euroopan unioniin ja Tanska ja Norja eivät koskaan liittyneet euroon.

– Joten miksi Suomenkaan pitäisi pysyä euroalueella, Roubini kysyy Twitterissä.


Suomi voisi Roubinin mielestä irtautua jopa koko Euroopan unionista ja kiinnittää sitten valuuttansa euroon tai sen puutteessa Saksan valuuttaan kuten Tanska on tehnyt.

Saksa on yksi Suomen tärkeimmistä vientimaista, joten sen kanssa Suomen olisi solmittava vapaakauppasopimuksia, jotta vienti ei hyytyisi, Roubini visioi.

– Suomalainen sananlasku: Fix-it by Fixit (Korjaa se Suomen euroerolla)! Roubini sanailee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu