Kaikkia taloja ei ole rakennettu kestämään muutamaa vuosikymmentä pidempään. 60- ja 70-lukujen kerrostalot ovat tulleet jo nyt elinkaarensa loppuun. Niissä muhivat niin isot remontit, että joissakin taloissa korjauskustannukset nousevat lähelle asunnon arvoa.
neukkikset
1
<50
Vastaukset
- ...
Kyse kapitalismista.
Ja suurista ikäluokista ja teollistumisesta. Suuret ikäluokat joutuivat elinkeinorakenteen muutoksen takia muuttamaan pois maaseudulta, joko kaupunkeihin tai ruotsiin tai muualle. Työn perässä. Maalta kun ei leipä enää irronnut.
Ja kun kaupungit kasvoivat nopeasti, piti rakentaa nopeasti. Ja halvalla kuitenkin. Sen aikaisten rakennusten elinkaareksi ei ole alun perinkään suunniteltu ikuista. Julkisrakentaminen eri asia. Kaikki kuitenkin kiinni rahasta. espoossa puretaan - 70 luvulla rakennettu kaupungintalo muuten. Jäi pieneksi ja vanhanaikaiseksi.
Toinen asia on kunnossapito. Siis raha. Monet suurten ikäluokkien ihmiset olivat kuvitelleet, että kunhan asunnon saa maksetuksi, sitten ei rahaa asumiseen tarvitsekkaan enää laittaa. Remontit laiminlyötiin ja rakennukset päästettiin liian huonoon kuntoon. Nyt niitä saa sopuhintaan, jos jollain vain on rahaa täydellisiin peruskorjauksiin.
Usein vuokratalot ovat paremmassa kunnossa kuin omistustalot. Johtuu siitä, että omistaja on kantanut huolta omaisuudestaan edes vähän. Mutta osakeyhtiöissä voi olla satoja persaukisia omistajia, jotka vastustavat kaikkea "ylimääräistä" rahanmenoa. Omistaja niistä remonteistä päättää.
Ja kun jotain lässytit itänaapurista. Siellä on ehkä karuja rakennuksia. Eikä niitä häävisti ole hoidettu. Mutta ne on yleisesti rakennettu kivestä ja kestäviksi. Systeemihän oli. että valtio omisti kaikki rakennukset. Asukkaat vain oikeuden asua. Kun itänaapurissa muutti uuteen asuntoon, se oli pelkkä pelkkä rakennus. Kaikki sisustaminen, kalustaminen jne oli sitten asukkaan vastuulla. Rakennukset ei ole ehkä häävin näköisiä ulkoapäin nykyisin. Mutta ne on vankkaa tekoa. remontteihin pitää olla rahaa ja yksityistämisen myötä pal´jon kiinteistöomaisuutta on siirtynyt yksityiseen omistukseen. Eli ihan samaa ongelmaa kuin suomessakin.
Kansee hokata jonkun jenkkilän asunnot ja rakennukset. Pientalot tehty pahvista ja kuttaperkasta. Rahamiehet sitten tekee kunnon taloja. Mutta köyhällistö asuu slummeissa.
Kaikella on elinkaarensa, ihmisillä ja rakennuksilla jne. Mikään ihmi
sen tekemä ei ole ikui
sta. Eikä ihmi=nen aina edes yritäkkään tehdä ikuista, koska se on mahdotonta.
DW=
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107662
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1165318Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1193547Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293527Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352574Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?691381Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366