Millaisiin korkoihin pitää varautua?

Jos ottaa ison lainan 20 vuoden maksuajalla niin miten korkeaksi pitää laskea että korko voi nousta? Ei kai viittä prosenttia korkeammaksi?
25463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

No heitit huulta eikö,en ole viisas mutta jos oikein haluaa varautua niin 17% on lukema.

Missään tapauksessa 6% ei riitä.

Äänestä

Katso missä yksityisten ihmisten korot ovat Irlannissa, Kreikassa, Islannissa,... Miksi Suomi olisi joku poikkeustapaus, vähän jälkijunassa vaan.

Äänestä

Seitsämän, sitä korkeammaksi ei korot nouse 20 vuoden aikana.

Äänestä

Niinkö ne pankissa höpöttää?

Äänestä
  • 20 vuoden aikana tullaan näkemään varmuudella yli 10 korko%.

    Äänestä

Korko oli yli viisi prosenttia vuonna 2008. Kun meillä oli vielä oma mikkihiirivaluutta 20 vuotta sitten, korot olivat lama-aikana 15 prosentin tasolla.

En ota kantaa näiden lukemien toistumisen mahdollisuuteen, mutta menneisyydessä ne ovat olleet totta. Heikon valuutan kanssa voi tapahtua mitä tahansa, eikä euro tällä hetkellä ole mitenkään vahvan oloinen.

Äänestä
  • Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti äärimmäisen vaikeaa. Valistunut arvaukseni on että tuskin 20 vuoden aikana yli kymmenenessä prosentissa käydään.

    Äänestä

Pankit laskevat että laina-asiakkaan talouden pitää kestää se jos korko nousee 6%. Varmasti voi 20v aikana olla jossain vaiheessa sen verran.
Normaali korkotaso lienee 4-5 prosentin tuntumassa. Tuleeko normaali tilanne enää.
Nyt tuntuu että ongelmat euroopassa vain paisuvat.

Kuka tietää mitä tapahtuu koroille jos euro hajoaa tai jos suomi päättää jossain vaiheessa jättää euron. Mikä valuutta meillä on käytössä 2v päästä? Sitä ei kukaan tiedä. Jos tulee oikeesti talouden paha kriisi ja luottamus loppuu, markka takaisin, ym. niin kai meillä voidaan nähdä jopa yli 10% korkoja. Niin oli 90 luvun lamassakin.

Äänestä

nordeassa eivät tyrkyttäneet kiinteää korkoa
on kallis kuulemma

korot siis nousevat rajusti?

Äänestä
  • no väkisin ne tietää siellä jotain mitä me ei (paitsi Luki) : Korot nousee ihan lähipäivinä jopa viikkoina 15%, siksi ne ei Nordeassa suostunut tekemään 5vuoden kiinteää korkoa liian halvalla.

    Äänestä

  • Minkälaisen korkotarjouksen nordea teki? Kokro ja kesto? Siitähän sitä voi laskea että minkä yli pankki ei ainakaan usko koron nousevan kyseisellä ajanjaksolla.

    Äänestä

  • siitä sitä voi pääte kirjoitti:

    Minkälaisen korkotarjouksen nordea teki? Kokro ja kesto? Siitähän sitä voi laskea että minkä yli pankki ei ainakaan usko koron nousevan kyseisellä ajanjaksolla.

    Ei sitä välttämättä ihan helposti laske. Kyllä se markkinakorko heidän laskelmissaan varmasti saa hetkellisesti mennä yli sen kiinteän koron.

    Yksinkertainen esimerkki kiinteä korko 5v 3 %, laina 100 000 (maksetaan pelkät korot):
    1. v markkinakorko + marginaali 1.5 % -> 1 500 e korkoa
    2. v markkinakorko + marginaali 1.6 % -> 1 600 e korkoa
    3. v markkinakorko + marginaali 2.0 % -> 2 000 e korkoa
    4. v markkinakorko + marginaali 2.5 % -> 2 500 e korkoa
    5. v markkinakorko + marginaali 3.5 % -> 3 500 e korkoa
    Korkojen summa vaihtuvalla korolla 11 100 e
    Kiinteällä korolla 3 % * 100 000 * 5 = 15 000 e
    -> Pankki voittaa 3 900 euroa, vaikka vaihtuvakorkoinen laina on viimeisenä vuonna kalliimpi.

    Huom! Kyseessä pelkkä esimerkki, en ota tällä mitenkään kantaa korkojen tulevaan kehitykseen, enkä myöskään suosittele 12 kk Euriboria vaihtuvakorkoiseen lainaan (lyhyempi halvempi).

    Äänestä

Sanoisin, että ainakin 6-7% korkoihin kannattaa aivan varmuuden vuoksi varautua pitkällä tähtäimellä. Lisäksi tietenkin kannattaa kerätä puskurirahastoa vielä korkeampien korkojen varalle.

Täytyy muistaa, että kriisitilanteessa korot voidaan moninkertaistaa muutamassa viikossa ja kaikki pankin lainat irtisanoa. Toisin sanoen, pankki vaatii maksamaan lainat välittömästi pois, eli kaikkien pankin asiakkaiden täytyy hakea uusi laina muusta pankista (jos ei saa uutta lainaa, asunto pakkolunastetaan). Tämä oikeus nimittäin pankeilla ongelmatilanteessa on ja tämän on asuntolainan ottanut allekirjoittanut. Eli kannattaa pitää taloutensa sen verran kunnossa, että hätätilanteessa voi uusia koko lainan toisessa pankissa paljon huonommalla sopimuksella. Pankki voi mennä konkurssiin siinä missä mikä tahansa yritys ja pankin mennessä konkurssiin kaikki lainat ja muut sopimukset menee kokonaan uusiksi toisessa pankissa (toisessa pankissa edellisen pankin sopimukset on tässä tapauksessa lähinnä vessapaperin arvoisia). Kyllä, pankkejakin menee aina silloin tällöin konkurssiin ja on täysin mahdotonta pitkällä tähtäimellä tietää mikä varmuudella pysyy pinnalla.

Äänestä
  • Ei pankki voi lainaa irtisanoa ilman pätevää syytä. Omassa velkakirjassa on listattu seuraavat syyt:
    - Maksuviivästys
    - Velallinen antanut virheellisiä tietoja pankille
    - Velallinen kuolee
    - Pantti muutetaan rahaksi
    - Pantin vakuuttaminen laiminlyöty
    - Velallinen rikkonut olennaisesti luottosopimusta

    Velkasopimuksessa pankki pidättää oikeuden korottaa marginaalia ongelmatilanteessa, mutta mitään velan irtisanomisia se ei voi tehdä.

    Jos pankki menee konkurssiin ostaa jokin muu pankki velkakirjat sellaisinaan. Ei niihin siinä vaiheessa voi yksipuolisia muutoksia tehdä. Se on voimassa sellaisenaan tai ei ollenkaan.

    Äänestä

  • Velkakirja kirjoitti:

    Ei pankki voi lainaa irtisanoa ilman pätevää syytä. Omassa velkakirjassa on listattu seuraavat syyt:
    - Maksuviivästys
    - Velallinen antanut virheellisiä tietoja pankille
    - Velallinen kuolee
    - Pantti muutetaan rahaksi
    - Pantin vakuuttaminen laiminlyöty
    - Velallinen rikkonut olennaisesti luottosopimusta

    Velkasopimuksessa pankki pidättää oikeuden korottaa marginaalia ongelmatilanteessa, mutta mitään velan irtisanomisia se ei voi tehdä.

    Jos pankki menee konkurssiin ostaa jokin muu pankki velkakirjat sellaisinaan. Ei niihin siinä vaiheessa voi yksipuolisia muutoksia tehdä. Se on voimassa sellaisenaan tai ei ollenkaan.

    "Velkasopimuksessa pankki pidättää oikeuden korottaa marginaalia ongelmatilanteessa"

    No siinähän se kuolemansuudelma onkin kirjoitettuna. Marginaali voidaan nostaa (ja nostetaan) surutta vaikka 100%:in jos sillä voidaan välttää peluripankin konkurssi.

    Ehdotan tiukkaa lyhennysohjelmaa.

    Äänestä

Viimeksi korko oli yli 5% vuoden 2008 lopulla, joten ei se ole mitenkään epätodennäköistä etteikö korko kävisi selvästikkin yli 5%:n seuraavan 20 vuoden aikana, se on itse asiassa hyvin todennäköistä.

Mutta tuskin lainan keksikorko tulee olemaan lähelläkään viittä prosenttia.

Jos varaudut viiteen prosenttiin + marginaali, niin eiköhän se sillä hoidu ihan iloisesti, sillä nyt laina lyhenee melkoista kyytiä vielä monta vuotta koska talouteen on luvattu todella rauhallista nousua vuosiksi.

Äänestä

Korko kipuaa psysyvästi yli 10%:een, kohta rahaa ei ole edes rikkailla ja painokoneet eivät toimi ja ssätöjä ei ole

Äänestä
  • Haikaillaan mielummin "suurta ja mahtavaa" takaisin, vai?

    Äänestä

Tätä asiaa ei tarvitse miettiä, jos otat sellaisen lainan, jota pystyt muutaman ensimmäisen vuoden aikana kuolettamaan isoilla ylimääräisillä lyhennyksillä. Kannattaa varautua siihen, että korko jossain vaiheessa käy yli 10%:ssa.

Äänestä

Lukion historianmaikka totesi usein: "Jos ei tunne historiaa, ei voi ymmärtää nykyhetkeä eikä ennustaa tulevaisuutta.".

Viitekoron 12 kk Helibor arvo oli 29.6.1992 14,00 %.

Olisiko se hyvä benchmarkkaus?

Äänestä

Kun havannoi valtiojohdon asuntolainat voi päätellä kuinka kauan ollaan Eurossa. Aikasta kauan sanoisin

Äänestä

Mä en ottaisi lainaa edes muutamaksi vuodeksi. Älkää hyvät ihmiset ottako lainaa tänä aikana jos ei voi pysty varautumaan yli 10% :n korkoihin.
Meillä oli 80-luvun lopulla asuntolainaa ja korot nousivat 17 %:iin laman alla ja sen aikana. Jouduimme myymään asunnon pois ja meidän onni oli, että saimme sen myytyä ensimmäisessä esittelyssä. Velkaa ei jäänyt mutta ei mitään käteenkään.

Nyt ollaan todella uuden edessä. Meillä voi mennä ja meneekin varmaan Nokia Nurin, kansa eläköityy ja työttömyys lisääntyy kun Euron ongelmat syvenevät.

Me ei asuta missään lintukodossa tällä vaan maailman epävakaa tilanne vaikuttaa pian meidänkin asuntokauppaan ja lainakorkoihin.

Äänestä
  • Millaisiin vuokriin pitäisi sitten varautua asunnon oston sijaan?

    Eihän sitä saa mitään irti omistusasuntopuolelta, jos yli 10% korolla pitäisi laskea.

    Äänestä

  • Kotolintu kirjoitti:

    Millaisiin vuokriin pitäisi sitten varautua asunnon oston sijaan?

    Eihän sitä saa mitään irti omistusasuntopuolelta, jos yli 10% korolla pitäisi laskea.

    Tässähän pitää huomioida se, että jos nyt lyhentelet lainaa tonnilla, niin 10 vuoden päästä tuo tonni on naurettavan pieni raha. Vuokra taas nousee tappiin ja se tonnin vuokra on 10 vuoden päästä 1500-1700E. 20 vuotta on lyhyt aika kun taaksepäin katsoo ja onneksi ostin jo silloin oman 100% lainalla. Se ja jo toinenkin ok-talo maksettu ja asumiskulut satasen kuussa. Tosin nyt sitä asuntolainaa juuri pitäisi olla näillä negatiivisilla koroilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kertokaa viisaat kirjoitti:

Jos ottaa ison lainan 20 vuoden maksuajalla niin miten korkeaksi pitää laskea että korko voi nousta? Ei kai viittä prosenttia korkeammaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu