Turhan nopea eteneminen

tangon huuma

Jokainen kursseja käynyt osaa tanssia fiilistellen, tarvittaessa jopa paikallaan. Siis OSAA tanssia, ns kapakkatanssijat pyörivät kyllä paikoillaan, mutta se onkin jotain muuta liikehdintää. Musiikkiin voi tanssia muutenkin kuin esimerkiksi tehdä taivutuksia sopivissa katsomissaan paikoissa. Kappaleen muuttuessa temmoltaan selvästi rauhallisemmaksi myös tanssijoiden tulisi tämä huomioida askeleissaan.

Mikä ihme tarve on "juosta" lattialla esimerkiksi valssissa? Musiikkia kuunnellen ja omalla tanssillaan sitä mukaellen tanssijat voisivat ottaa paljonkin rauhallisemmin.

Viestini on, että tuo musiikkiin tanssiminen estetään joka ilta päälle-tanssimisilla ja jopa tuimilla ilmeillä!

Nämä hikipäissään tanssilattialla kiitävät voisivat ottaa toisetkin tanssijat huomioon ja antaa tilaa myös niille jotka haluavat nauttia musiikista!

38

529

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • foxin huumaa 1

      Vauhti kiihtyy pitkillä askelilla valssatessa, vaikka tanssi rauhallisestikkin. On muuten hitaasti tanssivia ja nopemmin liitäviä.

      Kyllä joskus harmittaa, kun tulee joku hieno tanssi, jonka voisi viedä nopeana foxina. Mutta hakeekin tietämättään hitaan paikallaan tanssijan.

      Vaikka vauhtia pitää, ei tarvitse töniä muita. Luovimalla ja muita paria seuraamalla, aina tilaa löytyy nopeallekin eteniälle.

    • Opportunistin orgiat

      Onko jäänyt a pois tittelistä vai onko mieli muuttunut äkisti. Toisessa säikeessä tangon huumaa kirjoittaa: "21.6 riutanharjulla soitettiin foksia moneen kertaan, kukaan vaan ei sitä päässyt tanssiin edes täyttä kierrosta. Lavaa ympäri.".

      Monen kijoittajan suomennettua huumaalle, ettei eteneminen ole se juttu foksissa, ilmestyy uusi säie tyyliin: "Nämä hikipäissään tanssilattialla kiitävät voisivat ottaa toisetkin tanssijat huomioon ja antaa tilaa myös niille jotka haluavat nauttia musiikista!".

      Kyllä on maailma mallilleen mennyt.

      • tangon huumaa

        Ja mistähän päättelet (Opportunistin orgiat) että joku rekisteröimätön nimimerkki olisi joka kerta saman kirjoittajan tuottamaa?

        Itse asiassa silmiini pisti vähän aikaisemmin viesti, jossa kyseisellä nimimerkillä kirjoittavaa arvosteltiin. Minä muiden ohella (en varmaankaan ole ollut ainoa) vain lainasin tuota nikkiä!

    • Liikettä tai keskell

      Vai " osaa " kursseja käyneet tanssia paikallaan.
      Kyllä asia on niin että kursseja käymällä ja harjoittelemalla
      saa tanssinsa liikkumaan ja paikallaan tanssii ne jotka eivät liikkua osaa.
      Eli jos et saa sanssiasi liikkeelle mene ihmeessä ainakin
      lavan keskelle missä muutkin paikallaan tanssijat ovat.
      Siis älä jää seisoskelemaan laidoille missä taitavammat tanssijat liikkuvat.

      • Robinson Crusoe

        Ei liikkuminen ja eteenpäin kiiruhtaminen ole mikään osaamisen mittapuu. Tanssi ei ole urheilu-, vaan taito- ja tunnelaji.

        Nopeasti etenevän navigointitaidot jäävät usein jälkeen ryynäämishaluista.

        Oikeasti osaavat tanssijat eivät ole koko ajan laittamassa ehtoja toisten tanssille tyyliin "pois alta täältä tulee parempia tanssijoita".

        "Siis älä jää seisoskelemaan laidoille missä taitavammat tanssijat liikkuvat."
        Onko niin, että mitä taitavampi tanssija, sitä laidemmassa ja sitä lujempaa liikkuu?

      • Vauhti on vaikeempaa
        Robinson Crusoe kirjoitti:

        On, se on just niin. Helpoin tapa tanssia on seisoa vastakkain paikallaan.
        Liikkuminen tanssissa vaatii taitoa niin viejältä kuin seuraajaltakin.
        Mitä vauhdikkaammin liikutaan sitä enemmin taitoa tarvitaan.
        Niin yksinkertaista tämä tanssi tällä periaate tasolla tarkasteltuna on.
        Siksi liikkuvammin tanssiville on osoitettu lavan ulkoreunat. se on ikivanha
        protokolla joka on ollut käytössä aikojen alusta. Tiedät asian varsin hyvin RC.

      • Robinson Crusoe
        Vauhti on vaikeempaa kirjoitti:

        On, se on just niin. Helpoin tapa tanssia on seisoa vastakkain paikallaan.
        Liikkuminen tanssissa vaatii taitoa niin viejältä kuin seuraajaltakin.
        Mitä vauhdikkaammin liikutaan sitä enemmin taitoa tarvitaan.
        Niin yksinkertaista tämä tanssi tällä periaate tasolla tarkasteltuna on.
        Siksi liikkuvammin tanssiville on osoitettu lavan ulkoreunat. se on ikivanha
        protokolla joka on ollut käytössä aikojen alusta. Tiedät asian varsin hyvin RC.

        Riutta on heti yksi poikkeus lavojen puolesta. Monet nopeat tanssijat tekevät myös poikkeuksen ja pyrkivät "ohittamaan" hitaamman sisäkurvin puolelta, koska se on helpompaa sieltä.

        Vauhti kuului oleellisena osana tansseihin, joilla isoisä näytti taitonsa (Polkka yms.) talon tyttärille. Kaikkien tanssien liike ei ole nopeaa etenemistä vastapäivään lavalla esim. Salsan liike tapahtuu tanssiparin keskiön ympärillä ja on jossain mielessä monimutkaisempaa kuin kiitäminen lavan reunalla.

        Hedonisti ei tavoittelekaan vaikeutta.

    • Perhonen

      Minusta valssi on just parhaimmillaan silloin kun on tilaa, ja sitä voi tanssia ihanasti pyörien, keinuen ja kiitäen. Tai sit argentiinalaisittain. Sellainen edestakas sahaava nylkytysvalssi on tosi tylsää ja pitkästyttävää. Koska en jaksa sitä töpöttelyä, jota monet tanssivat valssimusiikkiin, menen yleensä tauolle valssien ajaksi.

      • keinu kanssain

        onks tollanen nylkytys edes mitään tanssia, valsssia ei ainaskaan, se tuli muotiin 90- luvulla sellaisille jotka ei halunneet oppia ,tai eivät oppineet mitään tanssilajeja, vieläkin sitä näkee ja humalainenkin osaa ottaa askeleita ees taas tyyliin

      • Kapakkatyyli
        keinu kanssain kirjoitti:

        Se on tyypillinen kapakassa käytetty tanssityyli kaikille tanssilajeille. Lavatanssikurseilla paikallaan pyöriviä perinteisten tanssien muotoja ei ole koskaan oipetettu. Kapakkatanssikursseilla niitä opetetaan edelleenkin.

      • keinu kanssain
        Kapakkatyyli kirjoitti:

        Se on tyypillinen kapakassa käytetty tanssityyli kaikille tanssilajeille. Lavatanssikurseilla paikallaan pyöriviä perinteisten tanssien muotoja ei ole koskaan oipetettu. Kapakkatanssikursseilla niitä opetetaan edelleenkin.

        missähän olis lähin paikka opiskella "kapakkatansseja",hitsi, kun on päässy nuo ko. tansilajin taidot vähän ruostumaan sen takia kun kaasujalka aina painuu syvemmälle kapakan kohilla ja sen jälkeen löytää ittesä lavatansseista ja siellä harvat selvinpäin osaa kapakkalajia tanssia.

      • Se on helppooooooooo

        Kapakkatanssin osaajia on tavallisissa lavatansseissakin. Ja kun seuraa niitä keskilattian hitaiden tanssijoita, niin selvää kapakkatanssiahan se on. Myös triplettihumppa ja valssit voi tanssia samalla periaatteella mutta se vaatii hiukan enemmän taitoa - mutta siihenkin riittää kun muistaa "hypähdellä paikallaan" ja vain hiukan rotaatiota tahdin aikana.

    • tangon huumaa

      (onpas toi mun nikki suosittu)

      Mielestäni foksin ja valssin voi ja pitää tanssia pitkillä askeleilla, fokisin toisen nopee usein miten toisen jalan ohi. Johkin rauhallisenpaan kohtaan sit voi vähän jarrutella..

      Tango on sit ihan eri juttu, siinä voi välillä fiilistellä ja välillä harppoo meneen niin pitkillä kun vain daami alta pois pääsee.
      Hyvässä tangomusiikissa pitää olla vaälillä näitä nopenpia tempoja, välillä rauhallista.

      • ohi vaan

        Joo ja sit sä voit joskus tempasta siin foxis molemmat nopit sielt daamin ohi.
        Nii se on aika hyvän näkönenkin liike.

      • tangon huumaa
        ohi vaan kirjoitti:

        Joo ja sit sä voit joskus tempasta siin foxis molemmat nopit sielt daamin ohi.
        Nii se on aika hyvän näkönenkin liike.

        Tarkotat, että ovesta pihalle.
        Sitä iloa en suo teille.

    • Niinpä niin

      Tuolla toisessa ketjussa ihmettelin kun roolit ovat kääntyneet päälaelleen.
      Aiemmin kä. tanssijat puolustelivat paikkaansa parketilla ja valittelivat että heille ei anneta tilaa ja nyt näyttäisi olevan se että kä. tanssijat haluaisivat perinteisesti tanssivat pois lavoilta.

      Nämä samat jotka kuuluttivat vuosia sitten toisten kunnioittamista ja tilan antamista ovat viemässä sen vähänkin tilan nyt perinteisiltä.

      Kun antaa pikkusormen se vei koko käden.

      Olisiko pitänyt tappaa heti alkuun?

      Jos tässä ajattelussa tehtäisiin ihan oikeasti täyskäännös ja ajatellaan että kaikilla on oikeus tanssia miten haluaa ja varataan heille tuo tila parketilta niin kaikki on hyvin.
      Jos parketilla omalla alueella ei mahdu tanssimaan sen alueen tyypillisesti niin aletaan tanssia toisella tavalla tai lopetetaan tanssiminen.
      Ei varasteta tilaa toisilta.

      Ja vielä eteneviin tansseihin, ne on tarkoitettu eteneväksi, kun foksi lakkaa etnenemästä se muuttuu enemmän fuskuksi, ei kukaan jaksa tampata paikallaan foksin askeleilla.

      • Tanssin taikaa

        "nyt näyttäisi olevan se että kä. tanssijat haluaisivat perinteisesti tanssivat pois lavoilta."

        Ei kai tästä nyt sentään ole kysymys! Haluaako porukat käsittää nämä asiat tahallaan väärin, haluaako jotkut vaan jauhaa tätä samaa keskustelua vuodesta toiseen.

        Kyse lienee kuitenkin viime kädessä yleisestä lavakäyttäytymisestä ja toisten huomioon ottamisesta. Mennään fuskua laajalla kaarella voimaviennillä huitoen tai ajetaan enemmän tai vähemmän tahallaan päälle kun ei tansitaidot riitä väistöihin tai sitten viejä on liian onnellisessa tilassa...

      • Kädenalittelijoista
        Tanssin taikaa kirjoitti:

        Kun soi hyvä kädenalittelubiisi, niin parketti täyttyy kädenalittelijoista ja vain harva tanssii foksia.

        Kun soi tango tai hidas foksi, niin parketti täyttyy näistä edellämainituista kädenalittelijoista, mutta nyt tanssivat suljetussa otteessa. Siis kaikki kädenalittajat tanssii suljetussa otteessa.

        Kun soi rumba, cha cha, ja vastaava, niin parketti täyttyy taas samoista tanssijoista ääriään myöten ja nyt alle puolet tanssii kädenalitellen lattareita ja yli puolet kädenalittelijoista tanssii suljetussa otteessa foksaten.

        Kun soi hidas valssi, niin lähes kaikki kädenalittelijat tanssii hidasta valssia.

        Yleisestikin lavoilla tanssitaan edelleen valtaosa suljetussa otteessa.

        Kädenalittelijat ovatkin niitä parhaita tangon tanssijoita.

        Kädenalittelijat ovat yleisestikin innokkaita suljetun otteen tanssijoita.

      • Tanssin taikaa
        Kädenalittelijoista kirjoitti:

        Joo, näinhän se menee!

        Lisäksi kädenalittelijat ovat innokkaita tanssijoita ylipäätään!

      • tangon huumaa
        Kädenalittelijoista kirjoitti:

        Kun soi hyvä kädenalittelubiisi, niin parketti täyttyy kädenalittelijoista ja vain harva tanssii foksia.

        Kun soi tango tai hidas foksi, niin parketti täyttyy näistä edellämainituista kädenalittelijoista, mutta nyt tanssivat suljetussa otteessa. Siis kaikki kädenalittajat tanssii suljetussa otteessa.

        Kun soi rumba, cha cha, ja vastaava, niin parketti täyttyy taas samoista tanssijoista ääriään myöten ja nyt alle puolet tanssii kädenalitellen lattareita ja yli puolet kädenalittelijoista tanssii suljetussa otteessa foksaten.

        Kun soi hidas valssi, niin lähes kaikki kädenalittelijat tanssii hidasta valssia.

        Yleisestikin lavoilla tanssitaan edelleen valtaosa suljetussa otteessa.

        Kädenalittelijat ovatkin niitä parhaita tangon tanssijoita.

        Kädenalittelijat ovat yleisestikin innokkaita suljetun otteen tanssijoita.

        Ikään kuin kädenalittelu olisi tiettyjen ihmisten ominaisuus eikä tapa tanssia jotkut tahtilajit.
        Esim: Tangoa tanssivat kädenalittelijoita siistimmin sisäreisien silittelyn sisäistäneet sievistelijät.

      • Niin ja kun
        Kädenalittelijoista kirjoitti:

        Kun soi hyvä kädenalittelubiisi, niin parketti täyttyy kädenalittelijoista ja vain harva tanssii foksia.

        Kun soi tango tai hidas foksi, niin parketti täyttyy näistä edellämainituista kädenalittelijoista, mutta nyt tanssivat suljetussa otteessa. Siis kaikki kädenalittajat tanssii suljetussa otteessa.

        Kun soi rumba, cha cha, ja vastaava, niin parketti täyttyy taas samoista tanssijoista ääriään myöten ja nyt alle puolet tanssii kädenalitellen lattareita ja yli puolet kädenalittelijoista tanssii suljetussa otteessa foksaten.

        Kun soi hidas valssi, niin lähes kaikki kädenalittelijat tanssii hidasta valssia.

        Yleisestikin lavoilla tanssitaan edelleen valtaosa suljetussa otteessa.

        Kädenalittelijat ovatkin niitä parhaita tangon tanssijoita.

        Kädenalittelijat ovat yleisestikin innokkaita suljetun otteen tanssijoita.

        soi jenkka niin kylläpä sinne sekaan mahtuu käsenalittelija tyylittelemään.

        Kokeileppa tanssia jenkka hitaasti edeten tai vaikka paikallaan.

        Tässä vain ei huomata sellaista että jotkut haluavat mennä foksilla vaikka soisi mikä kappale, se heille pitäisi myös suoda.

        Kädenalittelijakaan ei haittaa jenkassa jos hän ei ole siellä etenevien tukkona.

        Hyvin nopeasti käy niin että kadenalittelijat valtaavat foksaajilta tilaa ja foksaajat siirtyvät joko baariin tai kotimatkalle, sitten kuulee ettei siellä ulkokehällä ollut ketään joten otettiin se hyötykäyttöön.

        Ja kuten aiemmin totesin niin hyvät kä. tanssijat antavat tilaa mutta valitettavasti on paljon jotka keskittyvät vain ja ainoastaan omaan suoritukseen, hehän ovat jo vallanneet sen oman reviirin parketilta eikä heidän tarvitse kiinnittää huomiota mihinkään muuhun (eivät aja päälle).

        Kun on olemassa tällainen ihan selvä epäkohta niin miksi sitä ei tuoda esille ja yritetä korjata esim. kurssien yhteydessä.
        Puhutaan ettei saa ajaa muiden päälle mutta pitäisi tuoda esille että pitäisi antaa tilaa muillekkin liikkua.
        Kyllä kä. tanssijalla pitäisi olla sen verran hoksottimia että kun foksaaja lähestyy ja pysähtyy niin silloin foksaaja miettii kuumeisesti mistä välistä pujahtaa ohi niin silloin kä. tanssijan tulisi aukaista reittiä reviirinsä läpi.

        Jos näin ei tehdä niin silloinhan on päivän selvää ettei hyväksytä foksaajia ja minun arvio foksaajien häätämisestä on oikea.

      • Täyslaidallinen
        Niin ja kun kirjoitti:

        Tanssin foksia silloinkin kun lava täyttyy ääriään myöten kädenalittelijoista. Hyvin siellä ulkokehällä saa tilaa foksin tanssimiseen. Kertaakaan ei ole ollut mitään ongelmia. Ja ääriään myöten täyttyminen on aika harvinaista korkeintaan kerran setin aikana jos silloinkaan. Ja jos parketti täyttyy kädenalittelijoista niin se suotakoon. Suurin osa tanssimisesta kun kuitenkin on sitä perinteistä suljetussa otteessa tanssimista. Ja silloinkin kun kädenalimusiikki soi, niin yleensä on myös foksiväylällinen foksaajia.

      • tangon huumaa
        Niin ja kun kirjoitti:

        soi jenkka niin kylläpä sinne sekaan mahtuu käsenalittelija tyylittelemään.

        Kokeileppa tanssia jenkka hitaasti edeten tai vaikka paikallaan.

        Tässä vain ei huomata sellaista että jotkut haluavat mennä foksilla vaikka soisi mikä kappale, se heille pitäisi myös suoda.

        Kädenalittelijakaan ei haittaa jenkassa jos hän ei ole siellä etenevien tukkona.

        Hyvin nopeasti käy niin että kadenalittelijat valtaavat foksaajilta tilaa ja foksaajat siirtyvät joko baariin tai kotimatkalle, sitten kuulee ettei siellä ulkokehällä ollut ketään joten otettiin se hyötykäyttöön.

        Ja kuten aiemmin totesin niin hyvät kä. tanssijat antavat tilaa mutta valitettavasti on paljon jotka keskittyvät vain ja ainoastaan omaan suoritukseen, hehän ovat jo vallanneet sen oman reviirin parketilta eikä heidän tarvitse kiinnittää huomiota mihinkään muuhun (eivät aja päälle).

        Kun on olemassa tällainen ihan selvä epäkohta niin miksi sitä ei tuoda esille ja yritetä korjata esim. kurssien yhteydessä.
        Puhutaan ettei saa ajaa muiden päälle mutta pitäisi tuoda esille että pitäisi antaa tilaa muillekkin liikkua.
        Kyllä kä. tanssijalla pitäisi olla sen verran hoksottimia että kun foksaaja lähestyy ja pysähtyy niin silloin foksaaja miettii kuumeisesti mistä välistä pujahtaa ohi niin silloin kä. tanssijan tulisi aukaista reittiä reviirinsä läpi.

        Jos näin ei tehdä niin silloinhan on päivän selvää ettei hyväksytä foksaajia ja minun arvio foksaajien häätämisestä on oikea.

        "Ja kuten aiemmin totesin niin hyvät kä. tanssijat antavat tilaa mutta valitettavasti on paljon jotka keskittyvät vain ja ainoastaan omaan suoritukseen, hehän ovat jo vallanneet sen oman reviirin parketilta eikä heidän tarvitse kiinnittää huomiota mihinkään muuhun (eivät aja päälle)"

        Näin se tahtoo olla.
        Olen huomanut ne kä.tansijat jotka on ottanut seinänvierestä paikan. Eivät millään anna tilaa. Onko ne sit niin hyviä, vai itsekkäitä, kun ei voida hetkeksi hiukan tiivistää.
        Vielä kun näitä pareja ei ole kuin muutama. Tämmösen padon ohi kun pääsee, voi taas tanssia kierroksen.

        Vai onko nää niin huonoja tanssiin ettei pysty tiivistään. Ei osata tuoda sitä daamia vähän lähemmäksi. Askeleet sekoo jos kuvio ei mene just sillai kun kurssilla on opetettu.

        Minä voin hetken odotella vuoroo, mut eihän siihen minuuteiksi viitsi jäädä kärkkyyn.
        Jos ei saa sitä katsekontaktia herraa, tulee lädettyä sieltä sisäkautta ohi.
        Siinä sitten joutuu taas toisen tanssiparin tontille, mut yleensä ne sit jo tajuu väistää.
        (Tosin varmaan ajattelee "Toihan ajaa pääle, miksei se tanssi seinänvierellä")

        Riutalla oli kolmesta neljään paria peräsin seinänvierellä.
        Ne on aika haastava ohittaa sisäkautta.

        Täyslaidalliselle"

        Riutassa oli juhannusaaton-aattona niin ahdasta klo 21-24 aikana ettei foksia pystynyt tanssiin foksina. Ykis tämmöinen pato esti sen.

        Tosin erehdyksessä sinne menin, juuri silloin.

        Yleensä pääsee joka lavalla, niin kuin tossa mainitsit.

        Laitanpa tähän viä, jospa joku tunnistas itsensä.
        Edellä mainittuna päivänä Riutalla.
        Orkesteria lavalta päin katsellessa, lavan vasenmalla puolella oli avoinaiset ikkunat.
        Niiden edessä pörrääville terveiset.

      • Miksi ihmeessä
        tangon huumaa kirjoitti:

        Mikä ihmeen hinku vetää suljetun otteen tanssijoita Riutalla ulkokehälle swingin tanssijoiden sekaan häiritsemään. Riutalla on iät ajat tanssittu swingit ulkokehällä sinne muodostuvissa vapaissa tiloissa.

      • tangon huumaa
        Miksi ihmeessä kirjoitti:

        Iät ja ajaton tanssittu e t e n e v ä t tanssit ulkokehällä.

      • tangon huumaa
        Miksi ihmeessä kirjoitti:

        Mikä ihmeen hinku vetää suljetun otteen tanssijoita Riutalla ulkokehälle swingin tanssijoiden sekaan häiritsemään. Riutalla on iät ajat tanssittu swingit ulkokehällä sinne muodostuvissa vapaissa tiloissa.

        Pakko viä lisätä.

        Lainattu
        "Mikä ihmeen hinku vetää suljetun otteen tanssijoita Riutalla ulkokehälle swingin tanssijoiden sekaan häiritsemään"

        Mikäkö vetää? Tila.
        Riutan lavalla on kait ympärysmitalta yli120jm?

        Kyseisenä iltana tän reilun 120 jm seinän vierellä ei olut näitä "swingin tanssijoita" kuin se kolmesta neljään. Muuten lava oli tasasesti täynnä näitä edes taakse hyppiviä henkilöitä. (mitä tanssilajia ne sitten tanssikin)
        Ilmeisesti nää ei sit ollu niitä "swingi tanssijoita" Minusta tanssi oli samaa...tai ainakin saman näköistä.
        Miksei tänkin tanssin harrastajat vois sit tanssia siä seinän vierellä.
        Miksi se on vain tarkoitettu tälle "swinkille" jos ja kun tanssijoita on vain 4.

        Lattialle jäi ylimääräistä tyhjää tilaa tilaa yli 100m2

        Mielestäni tyhmää.

        Selittäkää viisaammat.

        P:S. muistakaa taas painaa sitä Peukalonappia alaspäin.
        Mitä viisaanpi viesti, sen enemmän kuuluu saada alaspäin sojottavia peukkuja.

        Tässä porukassa :-D

      • Eipä niin

        Eihän tässä kai puhuttu kädenalittelusta mitään. Paikallaan fiilistely on ihan muuta kuin kädenalittelua. Etenevässä tanssissa jumitetaan muiden tukkeeksi ja veivataan puolelta toiselle muka musiikkia tulkiten ja eläytyen. Kädenalittelussa ei ole mitään pahaa, kun sitä tehdään yleensä tietyllä alueella ja kädenalittelijan liike on jotenkin ennustettavissa, mutta nuo fiilistelijät ovat arvaamattomia ja oikeasti haitaksi muille.

    • KA ulkokehälle

      Riutan lava toimii parhaiten, kun kädenalittajat tanssii ulkokehällä ja foksaajat kadella sisimmällä pylväsrivin erottamalla kehällä. Yleensä ulkokehä on epäjatkuva niin jo silläkin perusteella se sopii hyvin kädealittajille.

      Joskus on varsin huvittavan tuntuista kun etenevää tanssia tanssivat hakeutuu jokaiseen kohtaan ulkokehälle ja yrittävät tanssia kädenalittajien välistä tai sieltä seinän viereltä. Vaikka joutuvat osan ringistä tanssimaan siellä keskimmäisellä kehällä, niin silloin kun on ulkokehällä kädenalittajia, niin sekaan vaan.

      Ulkokehä on aika yleisesti poikki naisten rivin kohdalta, vanhan kahvion ja narikan kohdalta sekä nykyisen kahvion kohdalta. Lisäksi esiintymislavan kohdalla ulkokehä on kapea.

      Lavan laajennusta ennen oli tapana tanssia kädenalituksia esiintymislavan edessä ja sivuilla ja kun naistenrivi haun seurauksena pieneni, niin kädenalittajat valtasivat sen sitä mukaa kun tilaa syntyi. Kädenalituksia on riutalla tanssittu koko lavan historian ulkokehällä. Silloin kun kädenalittajat täyttää koko lavan, niin silloin on viisainta mennä foksaamaan keskipömpelin tuntumaan.

      Riutalla ulkokehän kädenalittajien sekaan tanssiminen on yhtä paha virhe kuin muilla lavoilla keskelle kädenalittajien sekaan tanssiminen.

      • tangon huumaa

        Just joo.
        Eikö järjestäjät vois laittaa tosta seinälle jonkinlaisen kuvan/kartan.
        Koitin katsella, mutta ei osunut silmään.

        En tosin nää tässä mitään järkeä.
        "Joskus on varsin huvittavan tuntuista kun etenevää tanssia tanssivat hakeutuu jokaiseen kohtaan ulkokehälle ja yrittävät tanssia kädenalittajien välistä tai sieltä seinän viereltä. Vaikka joutuvat osan ringistä tanssimaan siellä keskimmäisellä kehällä, niin silloin kun on ulkokehällä kädenalittajia, niin sekaan vaan.

        Ulkokehä on aika yleisesti poikki naisten rivin kohdalta, vanhan kahvion ja narikan kohdalta sekä nykyisen kahvion kohdalta. Lisäksi esiintymislavan kohdalla ulkokehä on kapea."
        Eiköhän kaikki tanssijat pysty niiden pylväiden välistä luoviin, vaikka kännissä.
        Mielestäni typerää tehdä "yhdelle" lavalle ihan eri kaava.
        Varmasti lavalla käy joka ilta uusia kasvoja, jotka ei tie talon tapoja.

        Riutalla on kai yleensäkin paljon kädenalitanssijoita?
        Tällä Riutan tyylillä niille saadaan enmmän tilaa järjestettyä.
        Se on ihan hyvä.

        "niin silloin on viisainta mennä foksaamaan keskipömpelin tuntumaan."

        Onnistuuko tän kiertäminen, vai onkmjo sekin virhe?

    • Sosiaalifoksaaja

      Riutalla on annettu vanhasta käytännöstä periksi ja nykyisin voimakkaista foksaajien vaatimuksista johtuen siellä kädenalittajat sijoittuu vapaasti tanssimaan jokaiselle kehälle.

      Se onko sitten kovin järkevää foksaajien tanssia siksakkia seinänvierustan ja viereisen kehän väliä. Varsinkin kun lava on täynnä, niin seinänvierellä oleva tila katkeaa useammastakin kohdasta ja seinänvierustoille haluava foksaaja joutuu tanssimaan jatkuvasti kehää vaihtaen.

      Silloin kun hyvin tilaa, niin siellä sopii hyvin tanssimaan vaikka kädenalittajat sijoittuvat foksaajien vaatimusten mukaisesti tasaisesti parketin eri alueille.

      Kun tanssijoita on niin paljon että lava täyttyy kädenalittajien sijoittuminen tasaisesti eri alueille ei toimi, vaan tanssi aloitetaan ensimmäisessä vapaassa paikassa ja siitä seuraa että esiintymislavan ja keskipömpelin väli täyttyy ensimmäiseksi kädenalittajista eli foksaajien sisimmät kehät täyttyy myös kädenalittajista ja foksaaminen on monelle aika vaikeaa kädenalittelijoiden seassa.

      Se että kädenalittajat sijoittuisivat ulkokehälle on vanha suositus ja nykyisin kädenalittajat sijoittuu vapaasti haluamaansa paikkaan.

      En missään tapauksessa halua tanssia foksia ulkokehäkllä, koska sieltä joutuu jatkuvasti useita kertoja siirtymään takaisin sisemmälle kehälle muutaman kehän katkaisevan esteen takia.

      • tangon huumaa

        "En missään tapauksessa halua tanssia foksia ulkokehäkllä, koska sieltä joutuu jatkuvasti useita kertoja siirtymään takaisin sisemmälle kehälle muutaman kehän katkaisevan esteen takia"

        En näe tota suunnan vaihtoa kovinkaan haastavana, on melko helppoa liikkua lavalla mihin päin tahansa, jos vaan on tilaa, tai edes semmoisia esteitä mitkä ei liiku.

        Eihän noi "pilarit, katon kannatintolpat haittaa tanssia. Ne voi kiertää, ne tolpat ei liiku . Niitä ei tarvi pelätä.

        Ehkä nää kädenheiluttajat siitä huolimatta pelkää näitä tolppia, on lyöny kätensä niihin monta kertaa.

        Kannattaskohan toi Riutan lava purkaa pois? ja rakentaa uusi tilalle.

      • Miksi suunnanvaihto

        Onhan se suunnan vaihtaminen helppoa, mutta mikä ihmeen idea siinä on. Koska on yleinen käytäntö tanssia vastapäivään kiertäen, niin miksi pitäisi vaihtaa suuntaa.

        Suunnanvaihtajia on hottistyylissä riittävästi estämään muiden etenevää tanssia.

      • tangon huumaa
        Miksi suunnanvaihto kirjoitti:

        Onhan se suunnan vaihtaminen helppoa, mutta mikä ihmeen idea siinä on. Koska on yleinen käytäntö tanssia vastapäivään kiertäen, niin miksi pitäisi vaihtaa suuntaa.

        Suunnanvaihtajia on hottistyylissä riittävästi estämään muiden etenevää tanssia.

        Jospa vaivautuisit lukeen koko viestin.

        Siinä puhuttiin Riutan lavasta, jos (Riutan) lava ei ole täysin suorakaide eikä myöskään edes pyöreä. Sitä jos kiertää seinien vieriä/vapaata ulkoreunaa, joutuu hiukan heittään mutkia siihen etenevään tanssisuuuntaan.

        Siis se pujotteleminen ei ole ongelma...jos siä vaan sattus oleen sitä tilaa edes puolenmetrin leveydeltä.

    • Tolpat suojaa

      Kädenalittajat käyttävät nykyään tolppia hyväksi ja tanssivat niin että tolppa toimii suojana. Oln huomannut monen kädenalittajan toimivan näin. Tästä seuraa että kehän vaihtaminen saattaa olla hankalaa ja foksaajien eteneminen uloimmalla kehällä estyy kehän katkaisevien esteiden takia, kun ei ole mahdollista siirtyä esteen kohdalla sisemmälle kehälle, kun kädenalittajat tanssii tolppien välisellä linjalla.

    • tangon huuma

      Selvennystä viestiini koska olen saanut kovasti "alapeukkuja".

      En tunne kuuluvani niihin todellisiin fiilistelijöihin, jotka tekevät esimerkiksi tangoissa taivutuksia tuon tuostakin estäen takaa tulevien tanssin. Taivutushan kuuluu vain fraasin loppuun.

      Tanssipaikoilla tanssitaan edelleen pääsääntöisesti tavoitteena kiertää lattia niin monta kertaa kuin mahdollista. Tanssin itsekin noin monta vuotta, mutta nyttemmin tuntuu mukavammalta tanssia enemmän musiikkiin. Silläkin uhalla että kaikenlainen musiikin tulkitseminen tanssilattialla katsotaan näköjään häirinnäksi ja toisten tiellä olemiseksi... :-)

      Ap kirjoittaja odottaen peukkusaldoa

      • Simppeli homma

        Jos tulkitset musiikkia paikallaan veivaten ulkokehällä, niin totta kai se on muiden häiritsemistä. Estät sillä tehokkaasti toisten etenemisen. Mene keskemmälle, jos haluat paikallasi veivata. Tai johonkin nurkkaan.

      • tangon huumaa

        Laitoin sulle ylöspäin peukun.

        Koitan tanssia myös "musiikin mukaan" tosin jos on ahdasta ja kintereillä tulee toinen pari, en jää fiilisteleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe