Drama Queen!

Sukulaistyttöni on alkanut käydä melko rasittavaksi ... taino, tyttö on ollu miltei koko ikänsä sellainen kun on. Ihana silloin kun jaksaa olla, mutta useimmiten erittäin raskas hoitolapsi.

Tyttö on eroperheestä ja ikää on 6 vuotta. Erosta on jo muutamia vuosia, mutta silti mikään ei ole helpottunut. Itseasiassa kaikki menee vain vaikeammaksi. Tyttö ei ensinnäkään osaa olla hetkeäkään itsekseen. En siis tietenkään tarkoita yksin, vaan siis tyttö kaipaa aivan JATKUVASTI huomiota. Jos häntä ei huomata, alkaa drama queen nostaa päätään. Ei osaa leikkiä yhtään yksin, vaan alkaa heti välittömästi itkemään kun kukaan ei IKINÄ leiki hänen kanssaan, vaikka juuri kaksi sekuntia sitten on leikitty. Ei pysty katsomaan piirettyjäkään yksin. Ei anna aikuisen puhua puhelimessa kun HÄNTÄ pitäisi kuunnella, ei anna aikuisten keskustella keskenään ja kommentoi keskusteluun vain että "onks pakko puhua kokoajan!" "älkää huutako!". Pakko on toisinaan korottaa ääntänsä jos haluaa, että oma ääni kuuluu lapsen yli. Jos äiti tulee lastansa sitten hoidosta hakemaan, alkaa välittömästi aivan järkyttävä vääntö. Huutaa äidillensä, vetää sellaiset dramaattiset itkuraivaripotkut ettei ikinä oo nähty. Paukuttelee ovia, heittäytyy sohville raivoamaan ... kuin teini. Valittaa miten äiti ei ikinä kuuntele, äiti ei ikinä leiki, äiti ei sitä eikä tätä. Kukaan muu ei saa istua äidin vieressä, kun yrittää äidille puhua niin lapsi hölöttää päälle ja roikkuu toisessa. Viimeksi läimäs äitiään tyynyllä kun selasi lehteä. :) Varmasti TODELLA raskasta työpäivän jälkeen. Sitten tyttö ei meinaa syödä mitään vaan olettaa että karkkia syödään ennen ruokaa. Minä olen tämän kieltänyt ja saan kuulla aina kamalat huudot tytöltä. :D Toki mielelläni leikin tytön kanssa, mutta jos hän on esim yökylässä, niin kyllä sitä itse haluaa päättää mitä omassa kodissa tehdään ja tarttee edes hetken hengähdystä. Leikkiminen käy ihan työstä kun tyttö ei voi sitä itekseen tehdä hetkeäkään.

Itse olen nuori aikuinen vasta, mutta ihan kauhulla katson tuota toimintaa ja pelkään onko oma lapseni joskus tuollainen takiainen, ettei saa hetkeäkään rauhaa eikä edes puhua muille. Itse leikin pienenä tosi paljon yksin, piirretyt halusin katsoa yksin eikä ketään edes kiinnostanut leikkiä niin paljon mitään mun kanssa, mutta jotenkin vaan totuin siihen että aikuisilla on ne omat juttunsa. Lopulta mua vaan ärsytti jos joku aikuinen tuli siihen touhottamaan. Muistan kyllä, miten kukaan ei mua kuunnellut kun oli asiaa. Se oli ikävää, mutta en nyt kuitenkaan tollasia raivareita vedellyt. Tottakai ero on vaikea lapsen käsitellä, itsekin olen eroperheestä ... oli riitaa ja väkivaltaa. Vaikeaa silti miettiä, miten voisin tätä tyttöä auttaa. Tekee mieli auttaa, mutta tyttö vaikuttaa niin itsekeskeiseltä että alkaa vaan ärsyttämään! Mulle tänne kaikki heti.

Ja siis tätä lasta viedään ihan kamalasti sinne ja tänne, on ihan päivähoidossa, saa paljon leluja, on vaatteita, on kavereita. Mikä vaivaa? Onko liikaa kaikkea? Kaupassakin jos äiti ostaa jollekin lahjaa, tyttö suuttuu kun hänelle ei osteta (siis jos on jonkun lapsen synttärit). Arvatkaa vaan ostetaanko hänelle sitten jotain sen tappelun jälkeen. Rassaako ero? Rassaako äitin ja isän uudet suhdekuviot? Vaihtuuko ihmiset liikaa ympärillä? Itse teen lasten kanssa töitä ja tuntuu, että tosi monet lapset muuttuu monstereiksi. :/ Onko nykyään sitten perheissä niin paljon ongelmia.