Korvissa/päässä naksuu!!

korvissapaukkuu

Olen 16-vuotias tyttö ja olen jo about 2-vuotta kärsinyt kummallisista naksumisista päässä/korvissa. Joka päivä sama toistuu! Kuuluu erilaisia rusahteluja jne. Mistä tämä voisi johtua?! Yöllä on joskus vaikea saada unta kun naksaa niin paljon.

Myös joskus kun olen juoksulenkillä/lenkillä saattaa kuulua naksumista, mutta se taas kuulostaa erilaiselta kuin tuo edellinen naksuminen.

Olen myös huomannut, että ahdistun nykyään äänistä! Esim. koulussa istun pulpetilla ja takanani on joku ihminen. Kaikki se kolina ja kynän napsuttelu tuntuu ihan sietämättömältä! Lisäksi saatan ns"säpsähtää" kun se ääni tuntuu selkärangassa asti, semmoisena ärsyttävänä kutinana.
Toinen kauhu on parturissa käyminen, jos hiuksiani leikataan takaa, niin ne saksien äänet ovat kauheita. Siinä minulla onkin kestämistä!

Lisäksi olen huomannut, että en aina heti hahmota mistä suunnasta ääni tulee! Esim elokuvateatterissa huomaan tämän. Edessäni yskii ihminen ja kuulen, että se yskii niin ajattelen alitajuisesti, että se yskintä kuuluu takaani ja hyrr. Sitten tajuankin, että yskintä kuuluu edestäni..

Tämä on kauheaa! En tiedä yhtään mistä tämä johtuu. Nolointa on äänen takia säpsähtäminen, vaikka en sitä säikähdäkkään. Tarpeeksi kauan kun se ääni ärsyttää/ahdistaa niin kehooni on ns. latautunut se ärsytys ja se purkautuu inhottavalla pakonomaisella säpsähdyksellä...

Pystyn toki hallitsemaankin itseäni, mutta minun joutuu uskotella kokoajan itselleni, että en minä siihen ääneen kuole, mutta silti olisi kiva olla taas sellainen kuin ennen, että tuollaisia edes ajattele, eikä huomaa. Mutta en pysty. Vika on siis oltava jossain.

Kuulossa vai missä?! Auttakaa.

10

2419

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 9+19

      Kuulostaa siltä, että aivojen äänikeskuksessa on "käsittelyhäiriö". Häiriö on muuttanut kuulokokemusta aikaisemmasta ja totutusta, ja nyt tietoisuus ja alitajunta pohtii sitä, onko tuo kuulokokemus normaali vai ei.

      Jos ja kun päädyt tietoisesti ajatukseen että kuulo on kaikesta nyt koetusta omituisuudesta huolimatta "normaali", reagointi ärsyttäviin ääniin vähenee ja poistuu.

      Äänien kuulemisessa ja äänien käsittelyssä aivoissa on vaihtelua päivien ja kuukausien mukaan, ja niihin vaikuttaa erityisesti flunssat, muut sairaudet ja lääkitys.

    • korvissapaukkuu

      Mitä tuolle "käsittelyhäiriölle" voisi tehdä?!

      Tämä on välillä todella kiusallista. Välillä autossakin ahdistaa jos joku istuu liian lähellä ja alkaa puhumaan. Välillä alkaa ahdistaa niin, että tekisi mieli alkaa itkemään!

      Kukaan ei taida ymmärtää, kuinka piinaavaa tämä osaa olla..

    • korvissapaukkuu

      voisiko joku auttaa?!

      • 8+7

        Itselläni soi päässä taukoamaton vinkuna, korkealta ja kovaa. Sitä ei pääse karkuun koskaan, mutta miellyttävän ääniympäristön avulla sen saa unohdettua.

        En voi sietää kovia ääniä missään. En halua kuulla yhtään kovaa ääntä joka tulee yllättäen. Tällaisia ääniä ovat esim auton jarrujen vinkuna, ilmapallon puhkeamisen paukahdus, kattilan putoaminen, ruokailuvälineiden rämähdys, linja-auton paineilman sihahdus... Myös vierustoverin kovaääninen puhe, nauru tai huuto saa minut hermostuneeksi ja tunnen halua paeta tilanteesta.

        Omalla kohdallani kyse on psykologisesta vaivasta, jonka on laukaissut todellinen vaiva (tinnitus). Eihän normaalit elämän äänet voi olla vahingollisia, sillä jos olisivat, kaikki kärsisivät kovista äänistä.

        Itse olen päässyt ongelmasta osittain jo eroon rentoutumalla aktiivisesti joka päivä. Siis joka päivä yritän kuunnella rentoutusäänitteen ainakin kerran. Istun paikoillani tai makaan sängyllä, tyhjennän mieleni ja keskityn kaikkeen positiiviseen elämässäni. Yritän olla murehtimatta turhia ja mahdottomia, enkä aseta itselleni mitään epärealistisia toiveita.

        Käsittämätöntä kyllä, kun ihminen rentoutuu, monet asiat alkavat sujua ja murheet ja vaivat ikäänkuin "unohtuvat". Paivä päivältä aiemmin hirvittävän suurilta ja musertavilta tuntuvat asiat alkavat näyttää pienemmiltä ja pienemmiltä ja paljon aikaisempaa helpommin siedettäviltä.


    • korvissapaukkuu

      En usko,että minulla olisi jokin psykologinen vaiva...


      Auttakaa! Mistä tämä johtuu?

    • 1+8=9

      Itsellä ei ihan tuollaisia oireita ole, mutta vähän asiaan liittyviä kuitenkin, eli viime kesänä alkoi jotenkin oudosti pyörryttää, ei normaalilla tavalla vaan oudosti, en osaa selittää. Ja siitä asti ollut tinnitus korvassa. No siinä pari kuukautta meni silleen että kaikki äänet kuulosti jotenkin erilaisilta kuin ennen, niinkuin olis toinen korva ollut tukossa vaikka ei ole.. Aloin siitä johtuen jotenkin vierastaa "kovia" ääniä, eli esim. tv piti olla hiljaisella enkä jaksanut ollenkaan kuunnella jos joku ihminen puhui vähänkin liian lujaa. Nyt olen kai tottunut tähän tilaan, koska en enää häiriinny mutta en kyllä mitään muutostakaan ole huomannut sinänsä, tinnitus jatkuu mutta se ei ole onneksi kovin häiritsevää kuitenkaan, kuuluu lähinnä vain illalla kun ei muita ääniä kuulu..

      Kyllä voisit ihan käydä lääkärissä tuon takia, jos et vielä oo ollut? Onhan tuollainen tosi häiritsevää varsinkin jos alkaa ihan jokapäiväiseen elämään vaikuttaa. Tuo naksuminen on melko yleistä, esim. ystävälläni naksui nuorena korvat aina kun hän käveli, mutta sitten muutamien vuosien päästä se vain loppui. Kannattaa kiinnittää huomiota ryhtiin, jos hartiat on aina jumissa niin saattaa vaikuttaa pidemmän päälle juuri kuuloon.. Voihan olla että kuulosi on vain heikentynyt, ja sen takia äänet kuulostaa erilaisilta. Ja muista ettei kannata tuollaisen kanssa yksin kärsiä, kerrot vanhemmillesi jos et vielä ole kertonut ja mietitte yhdessä mitä kannattaisi tehdä.

    • äänetön

      Itsekin kammoksun kaikkia ääniä. Toisaalta hyvä juttu, kun pelastin kovalevyni kuolemalta kärsiessäni siitä jatkuvasta (erittäin minimaalisesta) ruksutuksesta.

      Joka yö haluaisin nousta ylös sängystä ja huutaa yläkerran naapurilleni jotta hän pitäisi edes vähän pienempää metakkaa. Olen erittäin herkkä äänille, ja säpsähdän aina yllättävän äänen kuuluessa. Pelkästään silloinkin, kun seurassa ollessani ystäväni alkaa puhua.

      Minulla ei ole aavistustakaan, mistä kyseinen yliherkkyys johtuu, mutta olen erittäin tyytyväinen itseeni näin. Pidän siitä, että kuuloaistini on erittäin hyvä. Musikaalisuus mm. on suuri osa elämääni ja elantoani.

    • korvissapaukkuu

      Niin.. Lääkärille kai tässä joutuu mennä, vaikka pelottaakin! Kyllä kai minä tämän kanssa pärjään, mutta elämää se HÄIRITSEE!.. On se kamalaa kun selkään tulee se tunne ja kaikki ns. purkautuu siihen automaattiseen säpsähdykseen... Hyi...

      Välillä itkettää kun tuntuu niin pahalle...

    • korvissapaukkuu

      Onko kenelläkään samaa?!!

    • GamerGirl91

      Täällä rutisee, alkoi melkein viikko sitten ihan yllättäen. Oikea korva rutisee/litisee/naksuu. Vaimeasti välillä voimistuen. Hermot menee! Kävin lääkärissä ja korvat kuulemma ihan normaalit ja paineetkin mitattiin. Ei reikiä tärykalvossa. Alkaa ahdistaa kun haluaisin tietää mikä tämä poksunta oikein on.

      Elättelen edelleen toiveita, että se olisi vain jokin lika joka ei ole tullut vielä ulos.

      Naksunta nimittäin loppuu kun pidän päätä jonkun aikaa paikallani, mutta alkaa muutaman minuutin päästä taas uudelleen. Lääkäri sanoi, että jos naksunta ei lopu 3-4 viikossa niin pitää ottaa takaisin yhteys terveyskeskukseen ni pääsen jatkotutkimuksiin.

      Minulla on hyvälaatuista asentohuimausta oikeassa korvassani, joka johtuu tasapainoelimen sakkautumisesta. Tämä iskee muutaman kuukauden välein. Mietin vaan, voisiko tämä oikeassa korvassani oleva naksunta johtua myös jostain tärykalvoa syvemmästä asiasta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1113
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      780
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      41
      544
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe