Julkaistu 26.06.2012
Kirjoittanut Leeni Ikonen
Lapsia ja nuoria kohdellaan huonosti sijaishuoltopaikoissa. Varsin monen nuoren rikospolku alkaa lastensuojelulaitoksesta. Lastensuojelun nimissä nuoriin sallitaan sijaishuoltopaikoissaan kohdistettavan eristämistä, nöyryyttämistä, simputusta, erilaisia pakkotoimia ja alistamista. Sijaishuollossa paljastuneet kaltoinkohtelut pyritään kuitenkin painamaan villaisella.
YK:n lapsen oikeuksien komitea on kiinnittänyt huomion valvonnan puutteisiin. Sen suositusten mukaan Suomen tulisi varmistaa sijaiskoteihin tai laitoksiin sijoitettujen lasten tilanteen asianmukainen valvonta ja seuranta (7.9.2011). Valtiontalouden tarkastusviraston selvityksessä todettiin, että valvonnan lainsäädäntö on selkeä. Kunta vastaa siitä, että sijaishuollon palvelut ovat laadukkaita. Lastensuojelulain mukaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on valvottava lapsen edun toteutumista (24 §). Työntekijän tulee tavata lapsi riittävän usein (29 §).
Valtiontalouden tarkastusviraston selvityksen mukaan lastensuojelun työntekijät tapaavat sijaishuollossa olevia lapsia varsin eri lailla, vähimmillään harvemmin kuin kerran vuodessa ja enimmillään neljä kertaa vuodessa sijoituspaikan etäisyyden, sijoituksen keston ja tarpeen mukaan. Sijaisperheissä asuvat nuoret tapaavat työntekijää harvemmin kuin laitoksissa ja perhekodeissa asuvat lapset. Lähes viidennes (19 %) sijaisvanhemmista kertoi, ettei lapsilla ollut lainkaan mahdollisuutta tavata sosiaalityöntekijäänsä
Tarkastuksessa todettiin, kuinka välinpitämättömästi kunnissa suhtaudutaan lakeihin, jotka määrittävät lastensuojelun tasoa ja vaatimuksia. (Valtiontalouden tarkastusvirasto, tarkastuskertomus 6/2012, Lastensuojelu).
Lastensuojelulain säännökset velvoittavat lapsen ja perheen hyvinvoinnin edistämiseen – ei pahoinvoinnin lisäämiseen.
Maamme lukuisat sijaishuoltoa tarjoavat tahot eivät ole saaneet riittävää ohjausta ja opastusta siitä, kuinka toimia lapsen edun mukaisella tavalla. Näillä tahoilla ei ole myöskään riittävää tietoa lastensuojelulain säännöksistä.
Tällä hetkellä käytäntönä on se, että kunnat maksavat sijaishuollon palveluista, olivatpa ne mitä tahansa. Tilanne on ajautunut nurinkuriseksi; kun kunnan pitäisi valvoa ja maksavana tahona vaatia hyvää ja laadukasta hoitoa lapsille, sijaishuoltopaikat tuntuvat elävän pellossa ja tanssittavan kunnan lastensuojelun työntekijöitä. Kuten eräs äiti osuvasti totesi; sijaisperhe vetää sosiaalityöntekijöitä kuin pässiä narusta.
Lastensuojelulain 54 §:n mukaan;
Sijaishuollossa lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata vanhempiaan, sisaruksiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä vastaanottamalla vieraita tai vierailemalla sijaishuoltopaikan ulkopuolella sekä pitää heihin muuten yhteyttä käyttämällä puhelinta tai lähettämällä ja vastaanottamalla kirjeitä tai niihin rinnastettavia muita luottamuksellisia viestejä taikka muita lähetyksiä.
Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa. Lapsen sijaishuolto on järjestettävä niin, että sijoituspaikan etäisyys ei ole este yhteydenpidolle lapselle läheisiin henkilöihin.
Jatkuu....
Väkivalta synnyttää väkivaltaa ( Leeni Ikonen) Uusi juttu.
14
171
Vastaukset
- Jatkoa edellisestä..
Lastensuojelulain 4 §: n mukaan;
Lastensuojelun on edistettävä lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia. Lastensuojelun on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa. Lastensuojelun on pyrittävä ehkäisemään lapsen ja perheen ongelmia sekä puuttumaan riittävän varhain havaittuihin ongelmiin.
Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.
Lapsen etua arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, miten eri toimenpidevaihtoehdot ja ratkaisut turvaavat lapselle:
1) tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet;
2) mahdollisuuden saada ymmärtämystä ja hellyyttä sekä iän ja kehitystason mukaisen valvonnan ja huolenpidon;
3) taipumuksia ja toivomuksia vastaavan koulutuksen;
4) turvallisen kasvuympäristön ja ruumiillisen sekä henkisen koskemattomuuden;
5) itsenäistymisen ja kasvamisen vastuullisuuteen;
6) mahdollisuuden osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan; sekä
7) kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomioimisen.
Lastensuojelussa on toimittava mahdollisimman hienovaraisesti ja käytettävä ensisijaisesti avohuollon tukitoimia, jollei lapsen etu muuta vaadi. Kun sijaishuolto on lapsen edun kannalta tarpeen, se on järjestettävä viivytyksettä. Sijaishuoltoa toteutettaessa on otettava lapsen edun mukaisella tavalla huomioon tavoite perheen jälleenyhdistämisestä.
Lakiin kirjattu perheen jälleen yhdistämisen velvoite tarkoittaa, että sijaishuollon laatua pitäisi arvioida sen mukaan, kuinka nopeasti se kykenee tekemään itsensä tarpeettomaksi eli palauttamaan lapsen takaisin kotiinsa. Tämä sama itsensä tarpeettomaksi tekemisen tavoitehan pitäisi olla koko lastensuojelutoiminnalla. Yhteiskunnan peruspalvelujen tulisi toimia niin, ettei lastensuojelua lainkaan tarvittaisi.
Kun sijaishuoltopaikassa väkivaltaa kokenut nuori vapautuu sosiaalivankeudestaan, hän voi päätyä mihin tahansa yhteiskunnan normeja rikkovaan tekoon. Väkivalta kasvattaa uhmaa ja yhteiskunnan vastaisuutta.
Julkisuudessa muutama vuosi sitten ollut Nekalan kaksoismurhan oikeudenkäynti paljasti, minkälaisiin silmittömiin väkivallantekoihin lastensuojelun huostaanottamat nuoret voivat päätyä. Tekijät olivat 17, 19 ja 21 -vuotiaita, heidät oli otettu huostaan 9-14 vuoden iässä. Tekijät löivät, potkivat ja kiduttivat uhrejaan. Muitakin esimerkkejä löytyy.
Nämä julkisen vallan suojeluksessa olleet nuoret tekijät ovat myös uhreja. Kuinka monta sataa tuhatta euroa näiden nuorten syrjäyttämiseen on kulutettu?
”Ammatillisiksi” kasvattajiksi itseään kutsuvat ihmiset siis tuottavat yhteiskuntaamme julmiin väkivaltatekoihin kykenevää nuorisoa. Kunnat jopa maksavat tällaisesta kasvatuksesta.
Lapsen etu?
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/45-vakivalta-synnyttaa-vakivaltaa- Älytöntä menoa!
"Lakiin kirjattu perheen jälleen yhdistämisen velvoite tarkoittaa, että sijaishuollon laatua pitäisi arvioida sen mukaan, kuinka nopeasti se kykenee tekemään itsensä tarpeettomaksi eli palauttamaan lapsen takaisin kotiinsa. Tämä sama itsensä tarpeettomaksi tekemisen tavoitehan pitäisi olla koko lastensuojelutoiminnalla. Yhteiskunnan peruspalvelujen tulisi toimia niin, ettei lastensuojelua lainkaan tarvittaisi."
Mitä nuo sossut ovat oikein opiskellessaan oppineet kun eivät osaa edes lakia tulkita oikein, vaikka se niin selkeästi mainitaan?
"”Ammatillisiksi” kasvattajiksi itseään kutsuvat ihmiset siis tuottavat yhteiskuntaamme julmiin väkivaltatekoihin kykenevää nuorisoa. Kunnat jopa maksavat tällaisesta kasvatuksesta."
Niin ja sitten ovat nämä eräät valittamassa ja syyttelemässä lasten vanhempia kotioloista ja kasvatus taidoista, asenteista,ym. vaikka todellisuudessa näitä tällaisia lapsia kasvatetaan sijaishuollossa jossa ei tunnu kukaan mitään lakia ymmärtävän tai edes sitä kavatuksen periaatetta jota vanhemmilta sossut ja yhteiskunta vaativat.
Älytöntä yhteiskunnan varojen tuhlaamista. Kun ei kukaan ole puuttunut näihin asioihin joissa tieto puuttuu, lakia ei osata tulkita, valvonta puuttuu,ym.
- Missä mättää?
"Maamme lukuisat sijaishuoltoa tarjoavat tahot eivät ole saaneet riittävää ohjausta ja opastusta siitä, kuinka toimia lapsen edun mukaisella tavalla. Näillä tahoilla ei ole myöskään riittävää tietoa lastensuojelulain säännöksistä."
Tuo on kyllä huomattu, vaan ei ole vanhempia kuunneltu kun asioihin on puututtu.
"sijaishuoltopaikat tuntuvat elävän pellossa ja tanssittavan kunnan lastensuojelun työntekijöitä. Kuten eräs äiti osuvasti totesi; sijaisperhe vetää sosiaalityöntekijöitä kuin pässiä narusta."
Tämä on kans niin totta kuin olla ja voi... Miten ihmeellä lastensuojeluviranomaiset ovat edes voineet ymmärtää mitään LASTEN EDUSTA, vaikka sitä niin joka paikassa mainostavatkin?
"Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa. Lapsen sijaishuolto on järjestettävä niin, että sijoituspaikan etäisyys ei ole este yhteydenpidolle lapselle läheisiin henkilöihin"
Onkohan edes yhtään sij.paikkaa jossa olisi näin tapahtunut?- Lapsiuhritutkimus.
Lasten cäkivaltakokemukset kotoja ja sijaishuollossa: lapsiuhritutkimus 2008 uudelleen tulkittuna.
Huomioi "Lainausmerkeissä olevat sanat".
http://yp.stakes.fi/FI/keskustelu/100407.htm
----------- - exsijari
On ainakin sij.perheisiin sijoitetut tietojeni mukaan.
Välimatka tapaamisten kannalta ei saa olla kohtuuttoman pitkä.
En tarkkaan tiedä onko mitään kilometri määriä missään.
Tiedän monia sijareita, joilla lapset ovat ihan samalta paikkakunnalta, tai viereisestä kunnasta.
Perheillä on siis noi rajoitteet. Laitoksista, tai niihin verrattavista ammatillisista paikoista en tiedä.
- Kunnat vastuuseen!
" Sijaishuollossa paljastuneet kaltoinkohtelut pyritään kuitenkin painamaan villaisella. "
Tämä on totta. Asiasta on kokemusta monessakin suhteessa.
"Suomen tulisi varmistaa sijaiskoteihin tai laitoksiin sijoitettujen lasten tilanteen asianmukainen valvonta ja seuranta (7.9.2011)."
Miksi sitten ei vieläkään ole varmistettu että näin myös tapahtuu? Miksi sallitaan lain rikkominen jopa lasten edun nimissä?
"Kunta vastaa siitä, että sijaishuollon palvelut ovat laadukkaita."
" Lastensuojelulain mukaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on valvottava lapsen edun toteutumista (24 §). Työntekijän tulee tavata lapsi riittävän usein (29 §)."
Pitäisikö kuntasta tehdä rikos ilmoitus, siitä koska ei ole huolehtinut vastuusta valvoa että sijaishuollon palvelut olisivat laadukkaita ja eivät ole valvonneet sitä että noudattavatko lastensuojeluviranomaiset todellakin lasten etua vai eivät.
Kunnat olisi vaadittava vastuuseen, koska eivät ole noudattaneet lakia. Koska kunnat eivät voi kiistää laiskuuttaan, koska sen seuraukset alkavat näkyä yhteiskunnassa. Eli sen minkä taakseen jättää, sen eestään löytää.
"Maamme lukuisat sijaishuoltoa tarjoavat tahot eivät ole saaneet riittävää ohjausta ja opastusta siitä, kuinka toimia lapsen edun mukaisella tavalla. Näillä tahoilla ei ole myöskään riittävää tietoa lastensuojelulain säännöksistä."
Kuka tai mikä taho on vastuussa tästä ettei ole jaettu riittävää ohjausta ja opastusta ja kuinka toimia lasten edun mukaisella tavalla?
Ja miksi näillä tahoilla ei ole riittävästi tietoa lastensuojelun säännöksistä? Miten voidaan antaa tällaisen aina vaan jatkua eikä asiaan puututa lainkaan? Mitä hyötyä tällaisesta on yhteiskunnalle? Järjetöntä yhteiskunnan varojen tuhlaamista tällainen touhu josta ei synny mitään hyvää, eikä edistä lasten etua missään suhteessa. Niin kuka tai mikä taho onkaan tästä tällaisesta vastuussa?
Kuntien välinpitämättömyys tuhoaa monen,monen lapsen ja nuoren elämän ja tulevaisuudessa tulee kunnille vielä kalliimmaksi, ellei se jo nyt ole tullut kun kaikki mahd.palvelut on karsittu monista kunnista syynä rahapula. En jaksa ymmärtää miksi ei jo nyt pian korjata näitä virheitä, puutteita ja tiedon/opastuksen esiin saantia. Jotta sitten olisi jotain järkeä koko touhussa ja rahaa säästyisi kunnilla.- Perheet yhteen.
Sijoitettujen lasten vanhempien kanssa työskentely.
Perhetyö lastensuojelulaitoksessa tavoitteena on perheiden yhdistäminen.
-------
Moni on kakku päätä kaunis, mutta usein silkkoa sisätä taitaa päteä näissälin ajatuksissa.
Lue kauinita ajatuksia.
http://www.lskl.fi/kouluttaa/valtakunnalliset_sijaishuollon_paivat/vaasa2011/valtakunnalliset_sijaishuollon_paivat_-_ohjelma_ja_esitykset/keskiviikko_5.10./sijoitettujen_lasten_vanhempien_kanssa_tyoskentely/
----------- - Lapset turvaan?
Perheet yhteen. kirjoitti:
Sijoitettujen lasten vanhempien kanssa työskentely.
Perhetyö lastensuojelulaitoksessa tavoitteena on perheiden yhdistäminen.
-------
Moni on kakku päätä kaunis, mutta usein silkkoa sisätä taitaa päteä näissälin ajatuksissa.
Lue kauinita ajatuksia.
http://www.lskl.fi/kouluttaa/valtakunnalliset_sijaishuollon_paivat/vaasa2011/valtakunnalliset_sijaishuollon_paivat_-_ohjelma_ja_esitykset/keskiviikko_5.10./sijoitettujen_lasten_vanhempien_kanssa_tyoskentely/
-----------Sijaisperheen isälle tuomio törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Sijaisisä käytti hyväkseen perheeseen sijoitettua teinityttöä.
Tähän uutiseen. liittyy myös muita uutisia hyväksikäytöistä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012051015558665_uu.shtml
------------
- Hirveän tärkeää
Tätä mielettömän tärkeää pointtia olen korostanut monesti vuosien mittaan:
"Väkivalta kasvattaa uhmaa ja yhteiskunnan vastaisuutta. "
Siis kun tämä armas yhteiskuntamme tekee näitä laittomiakin pakkointerventioita lapsia kohtaan, heidät siirretään väkisin hyvästä kodistaan pahoinpideltäväksi laitokseen, jo alle 10-vuotias ymmärtää kyllä, mikä taho on hänen vihollisensa.
Tästä meillä oli pitkä vääntö lapsen kanssa hänen kotiuduttuaan.
Tietenkin vasta sen jälkeen kun hän ensin oli toipunut yli puoli vuotta sijaispaikan kauhuista edes sen verran, että voitiin tehdä dg-tutkimukset ja hän alkoi saamaan sitä oikeaa hoitoa, jonka saamiseen hänellä lakien mukaan olisi ollut täysi oikeus ilman laitonta huostaanottoakin.
Lapsi oli hirvittävän katkera siitä, miten väärin häntä oli kohdeltu. Siis pieni, alle 10-vuotias lapsi! Ja kenenkähän tehtäväksi hänen auttamisensa ulos katkeruuden helvetistä mahtoi pääasiassa jäädäkään. - Onko näin?
Veikkaan, että äidin tehtäväksi jäi. Ja jos oikeassa tapauksessa olen,niin ilmeisesti lapsen tilanne on nyt kaikkien vuosien jälkeen jo paljon parempi.
- IHAN TURHAAN
Kiitti vaan Leeni vuosia kestäneestä taistelusta vastaan sijoituksia. 8-vuotiaan surma on hyvä esimerkki , mihin teidän kaltaistenne "perfektionistien" linjaus tulee aina johtamaan: vain ja ainoastaan ne lapset / nuoret ovat niitä kärsijöitä teidän linjaamassanne "taistelussa" . Ottakaa jo opikskenne käytännön arkielämästä, että sijoitukseen sijoitetut lapset ovat oikeasti sijoituksen tarpeessa eikä suinkaan sijoittavien perheitten "pelinappuloina" ja etenkään busineksen tarkoituksessa, niinkuin TE olette AINA antaneet ymmärtää.
Terv. 4 pitkäaissijoitetun lapsen / nuoren kaikista heistä ylpeänä oleva Iskä - TÄRKEÄ OIKAISU
Eihän Leeni ole ikinä taistellut laillisia eli riittävin perustein tehtyjä huostaanottoja vastaan!
Eli väärässä olet Iskä tuossa syytöksessäsi.
Sen sijaan Leeni on tehnyt arvokasta työtä tuomalla julkisuuteen laittomia ja liian kevyin perustein tehtyjä huostaanottoja.
Eikö niistä sinun mielestäsi saisi puhua? Jos ei, niin miksi ei?- IHAN TURHAAN
En nyt lähde tässä "kinaamaan" kenenkään kanssa tästä asiasta. Otkiskko : tärkeä oikaisu viittaa siihen , että nimimerkin alla oleva henkilö kirjoittaa faktaa ja näin katsoo pystyvänsä tekemään tärkeän oikaisun. Hyvä näin, jos fatka on näin.
Sen verran kuitenkin tässä vielä valotan omaa pohjaani ja syytä omaan naäkemykseeni, että olen yli 20 vuotta toiminut sijaisIskänä ja koko tämän ajan seurannut aktiivisesti lasten ja nuorten sijoittamisia ja sijoittamatta jättämisiä.
Kuten nimimerkki mainitsee, Leeni on (omasta subjektiivisesta) mielestään tuonut julkisuuteen laittomia ja liian kevyin perustein tehtyjä huostaanottoja. Tähän hän varmasti on vilpittömästi pyrkinyt.
Kuitenkin kaikki sijoitukset ovat aina lähes mahdottomia käsitellä kaksipuolisesti ,.koska mm. sosiaalityöntekijöillä on vaitioloivelvollisuus ja näin asioiden käsittely jää yksipuoliseksi ja tämän johdosta mm. Leenin mielipiteet ovat jääneet faktana julkisuuteen.
Tämä on saanut aikaan mm. sen , että sosiaalityöntekijät vuosien varrella ovat alkaneet "pelätä" huostaanottoja ( heidän työnsä on muutenkin äärimmäisen stressaavaa ) ja tämän seurauksena nykyisin pikaisesti huostaanotetaan yhä enemmän nuoria eikä enää lapsia.
Samoin uusista sijaisperheistä on huutava pula , mutta ei mikään ihme,koska nyt sijoitettavat nuoret ovat jo niin vaikeita sijoitettavia, ettei tavisperhe enää pärjää. Samoin syytökset siitä, että sijaisperheet tekevät tätä rahan takia, on saanut aikaan sen, että yhä vähemmän halukkaita on tähän raskaaseen elämäntyöhön.
Kyllä minun mielestäni näistä asioista on aina saanut ja saa edelleen puhua , muttta olen aina penännyt ja penään edelleen, että kun puhutaan, niin pitää puhua ehdottomasti tosiasioista ja siten, että keskustelua voi käydä kaksisuuntaisesti, jotta faktat toteutuvat.
- Anonyymi
Näin on Kuopiossakin. Surullista. Meillä olisi vajaa kolme vuotta vielä tätä helvettiä elettävänä:+
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445199Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243420Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982802Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552608- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261871Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161381