Aleksin kanssa /7

Aleksi katsoi mua hetken. Tunsin sen. Sitten se tuli ihan lähelle ja halasi kovaa. Olin ihan pyörällä päästäni ja työnsin Aleksin pois ”Kerro nyt” mä tivasin. Aleksi huokaisi syvään ja oli hetken hiljaa kuin keksiäkseen kuinka kertoa. ”Sillon kun lähdettiin puistosta sun hotellille, mä kävin siinä yhdessä lähikaupassa ja sä jatkoit hotellille. Muistatko?” Mietin pitkään ja kelasin tapahtumia mielessäni taaksepäin. Mä muistin kahvilan, en kauppaa. ”Muistan vaan kahvilan, mutta en mitään kauppaa” ”Kahvila? Ei me kahvilassa olla käyty”


Järkytyin lievästi, sillä oloni oli entistä sekavampi. ”Miten niin ei olla käyty?” Aleksi oli pienen tovin aivan hiljaa. En kuullut edes sen hengitystä, mutta sitten se jatkoi. ”Todellisuudessa mä kävin kaupassa ostamassa varmuudeksi... No tiedät kyllä...” ”Kondomeita” mä mumisin täydennykseksi. ”Niin. Sä jatkoit hotellille, mutta et koskaan hotellille asti päässyt.” ”Miten niin en päässyt. Siellähän me oltiin jo... Niissä puuhissa ja sitten sä peräännyit, mutta järjestit yllätyksen” mä kiihdyin. ”Mä en ole järjestänyt mitään yllätystä. Kun mä lähdin kävelemään sun hotellille, näin suuren väkijoukon melko lähellä hotellia.”

”Kävelin katsomaan ja näin sut verissäsi maassa. Huusin vain ja pyysin jotakuta soittamaan ambulanssin, mutta kukaan ei vaivautunut edes hapuilemaan puhelintaan. Mä kavoin kännykkäni taskusta ja kädet täristen itku kurkussa soitin hätänumeroon. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt mitä sulle oli tapahtunut, enkä edes vielä halunnut tietää. Toivoin vaan saavani sut turvaan ja hoitoon. Ambulanssin tuleminen kesti kauan ja sä olit menettänyt verta rutkasti. Mäkin olin aivan sun veressä, kun pidin sua puolittain sylissäni. Olit aivan kalpea ja ehdin pelätä menettäväni sut. Juuri ja juuri hengitit”

”Sairaalassa sut leikattiin ja leikkaus oli pitkä ja lääkärien mukaan vaikea. Sun veriryhmää ei ollut saatavilla. Mä olisin luovuttanut, jos veriryhmä olisi ollut oikea. Ainoa sulle sopiva veriryhmä löytyi äidiltäsi. Hänet käskettiin junalla samantien tänne Kuopioon. Hän luovutti verta sen minkä tarvitsit. Äitisikin oli heikossa kunnossa luovutuksen jälkeen, koska hän oli luovuttanut jo kolme yksikköä verta. Hän sanoi mulle, että sä olet onnekas kun sulla on mut. Äitisi sanoi, että oon sulle oikea valinta ja että hän pitää musta.”

”Leikkauksen jälkeen meille kerrottiin, että sua oli ammuttu kolmesti ja puukotettu kahdesti. Lääkäri sanoi, että oli ihme kun selvisit. Hän myös sanoi, että osittain oli kuulemma mun ansiota. Toimin tarpeeksi ripeästi. Kukaan ei tiedä kuka sua ampui ja puukotti, eikä syytä. Poliisi pyyti mua ja sua kuulusteltavaksi kunhan toivut.” En kyennyt sanomaan juuta enkä jaata. Aleksilla oli takana kovat ajat ja minäkin olin tiuskinut pienistä asioista. ”Voisitko kertoa miksi en nää kunnolla?” ”Aivosi ei saanut tarpeeksi verta ja se vauroitti hieman aivojasi. Hyvällä tuurilla näkö palautuu parin vuoden sisällä kohtuu hyväksi, tai päinvastoin huonolla tuurilla näkösi jää...” Aleksi hengähti. ”Tuollaiseksi.”

// Tuossa äiti ja lääkäri kohdassa on hän -muoto tarkoituksella. =)