Pyydä vain kortista katsomista.

Hilja

Voisin katsoa korteista muutamille, mutta niin etten tiedä kysyjän asiaa, en tietoja muitakaan. Ajattelen kysyjää ja nostan kortin tai kortit tilanteesta riippuen ja kerron mitä korteista näen. Näin kerron kortista saamani tiedon, enkä ota vaikutteita kysyjän kertomasta.

174

7901

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taikaa

      Minä otan mielelläni vastaan ja palautan tuntuuko omalta :)

      • Hilja

        Korteista nousi esiin oman elämäsi arvostus ja hallinta. Henkisen elämän rikkaus ja sen jakaminen muiden kanssa. Ulkoisessa elämässä ei näy hankaluuksia, raha ja maallinen tavara ei näyttäisi sinulle olevan kovin tärkeää, joskaan niiden puutettakaan ei näy. Kortit ovat Hallitsijatar,Taikuri ja Lanttien kymppi, eli rakastava, tasapainoinen nainen, jolla on taitoja ja ominaisuuksia vaikka muille jakaa, ja joka osaa käyttää niitä toistenkin auttamiseen. Taikurille ominaista on myös luoda illuusioita ja saada toisetkin mukaan niihin.Hyvä mielikuvitus ja kyky innostua auttavat tässä asiassa. Lanttien kymppi on muutakin kuin maallista hyvää, siinä on mukana elämänrikkaus kaikkineen ja itsensä luonnollinen arvostaminen.

      • Taikaa
        Hilja kirjoitti:

        Kiitos, osuinpa tänne sopivasti kurkkaamaan ;) Tuntuu juuri tähän vaiheeseen sopivalta ja asioiat ovat minun elämässäni kovin esillä, on minusta muutenkin aivan loistavat kortit, joten omalta tuntuu.

      • vanha75

        En osaa päättää mitä tekisin?

    • Tyttönen

      Minulle voit katsoa.

      • Hilja

        Lanttien kolmonen on muistutus työstä nauttimiseen.Kortista kuvastuu tehtävä, joka tuottaa sinulle iloa, jos niin haluat. Tehtävä, johon paneudut täysillä ja joka kuluttaa voimiasi. Asiaan liittyy jotenkin raha tai omistus ja joka voi tuoda vaikeuksia. Kumppanuudesta ja toisen ihmisen kunnioittamisesta kertoo Rakastavaisten kortti. Rakkaus on elämääsi kuljettava voima. Maljojen kympistä näen vuolaasti virtaavaa energiaa, eli nyt on aika muistaa rentoutua ja nauttia siitä mitä sinulla jo on.

    • Nainen 51v

      Hei

      Katsotko mulle tulevaisuus?

      • metsätähti79

        minulle kans voisit katsoa? :)

      • Hilja

        Tulevaisuudelle,itsesi arvostaminen, eli nyt olisi jo aika alkaa elää elämääsi omien tuntemusten ja halujen mukaan. Lakata toimimasta muiden odotusten mukaan.Kortista nousee kuva kahtia jakautuneesta ihmisestä tai tilasta. Myös jonkinlaista painostavaa ja aikaan liittyvää pahaa oloa. Toiseksi kortiksi nousi Avoimuus, ole vastaanottavaisessa tilassa ja kehitä kuuntelemisen taitoasi. Vastaan voi tulla hyviä tilanteita tai mielenkiintoisia ihmisiä, joten anna tuntosarviesi johdattaa sinut uusiin haastaviinkin tilanteisiin.

      • Hilja

        Elämä vie ihmisen polkua aina eteenpäin, taaksepäin ei voi palata, ei edes niitä virheitä korjaamaan, vaikka mieli kuinka tekisi. Tulevaisuudelle siis, Maljojen Ritari ja Rakkaus. Tuntemattomaan heittäytymistä, omien pelkojen voittamista, luottamusta että elämä kantaa ja vie oikeaan suuntaan. Kortista ilmenee riemua ja onnea. Rakkauskortista näen aitoa välittämistä ja ystävyyttä. Siihen kuuluu oleellisesti oma henkinen kasvu, että kykenet olemaan aidosti rakastava, ei vain läheisillesi vaan kaikkia kohtaan.

        Nyt on jotain kummallista, vaikka vastaukseni tein kohtaan Nainen 51v, se tuli tähän samaan paikkaan kuin edellinen vastaus. Siis tämä ei ole tarkoitettu metsätahti79.lle.

      • Hilja

        Hei ! Vastauksesi on metsätahti79:n kohdalla, vaikka tein sen tähän sinun kohdallesi, jotain outoa tässä nyt on.

      • Hilja

        Ikävä kyllä en tiedä nytkään meneekö tämä kirjoitus sinun kohdallesi Nainen 51v, mutta jos menee niin katso tulkintasi metsätahti79:n kohdalta.

    • Metsänmenninkäinen

      menninkäinen haluasi kuulla kanssa korttinsa jos viä mahtuu... :)

      • Hilja

        Parempi että laitan tähän kenelle katson, kun eivät mene oikeisiin paikkoihin. Tämä on Metsänmenninkäiselle.
        Korteiksesi nousi Sauvojen 8, Miekkojen Ritari ja Maljojen Prinssi. Elikkäs matkalla olemista, liikettä ja muutosta.Muutos voi olla paikasta toiseen menemistä, siis ihan konkreettista tai henkistä tai molempia. Muutoksissa tarvitaan joustavuutta ja mukautuvuutta. Miekkojen Ritarista kuvastuu henkilö, joka etenee elämässään hyvin tarmokkaasti ja suoraviivaisesti.Joten välillä rennosti ottaminen tekee hyvää. Kaiken ei tarvitse aina mennä niin täydellisesti. Toisessa hovikortissa näkyy voimakas tunnepuolen esiintulo jossakin asiassa. Omiin tunteisiin luottaminen onkin tärkeää, mutta sokeasti ei pidä päätöksiä tehdä.

    • Tiedonhaluinen

      Hei,voisitko katsoa minullekin :) kovasti kiinnostaisi

      • Hilja

        Tiedonhaluiselle kortit Suurtensalaisuuksien kortteja molemmat;Narri ja Aurinko.
        Näen useita mahdollisuuksia ja toiveiden täyttymyksiä, joiden onnistumiselle on edessäsi hyvät ajat.Kunhan vain rohkenet luottaa omaan intuitioosi.Narrin kortista tulee selvästi esiin sydämmellinen ja uusiin asioihin positiivisesti katsova ihminen.
        Aurinko kortti antaa vielä lisävahvistusta ja uskoa onnellisiin tuloksiin ja hetkiin. Nyt on aika herättää henkiin lapsenomainen katselutapa uusiin asioihin ja tilanteisiin, useinhan tämä puoli pidetään tiukasti muilta piilossa.

        Kiitos paljon,todella hyvältä kuulostaa,onko tuo positiivisesti asioihin katsova ihminen ehkä tuleva kumppanini,vai tarkottaako jatkossa minua itseäni,mukavaa kesää sinulle :)

    • Gerbera#

      Nostatko minullekin kortin? :)

      • Hilja

        Gerbera#lle nousi Lanttien 4, kortista näen puolustautumisen jonkin asian tai jonkin asian vaikuttamisen siten, että olet kasvattanut omaa tarvettasi olla puolustuskannalla silloinkin kun ei ole välttämättä tarpeellista. Vaikuttava asia voi olla joko aineellinen maailma, johon liitän ensisijaisesti omistamisen, raha-asiat ja ansaitsemisen elikkäs työasiat tai puolustautuminen tunneasioita kohtaan. Joskus tunnepuoli lukkiutuu niin, että ihminen kasvattaa ympärilleen suojuksen, jotta herkkä sisin ei paljastuisi ja elämä olisi helpompaa.Jos suojausta on liikaa ja se estää vapautta ja joustavuutta, joita jokapäiväisessä elämässä tarvitaan.

        Kiitos =) Oivalsin, että olen lukkiuttanut ainakin tunnepuoleni... Pitääpä nyt yrittää vähän avata enemmän tuota lukkoa.

    • mielenkiintoista1

      Nostaisitko minulle kortteja?

      • Hilja

        mielenkiintoista1 :lle korteiksi Sauvojen 2, Intohimo ja Lanttien 2.Ihan eka vaikutelma on että uusia aloituksia ja intohimoa välissä.Sauvojen kakkosesta näen mahdollisuuden ja sen edessä kaksi estettä.Tämä orastava alku toteutuakseen kysyy energioitasi ja itsepäisyyttä esteiden selvittämiseksi.Intohimon kortista kuvastuu elämäniloa ja päättäväisyyttä.Siinä on mukana myös seksuaalinen lataus ja omasta voimasta nauttiminen. Selvität mitä ilmeisimmin jonkun hankalan asian ja siitä seuraava hyvä mieli ja tyytyväisyys kuvastuu koko muussa elämässä.Lanttien kakkonen on muutoksen kortti. Ole avoin sille, mitä tällä hetkellä eteesi avautuu, koska vastavoimat ovat tasapainossa.

        Odotan kovasti muutoksia tapahtuvaksi.Toivottavasti saan asioihin muutoksia ja pääsen elämässä eteenpäin.

    • Tikru

      Katsotko minullekin?

      • Hilja

        Tikrulle korteista näen haikailusta jonkin asian tai henkilön perään. Kuukortti kertoo suurista odotuksista, mutta kuten aina mahdollisuuksiin, siinä on pettymyksen vaara olemassa. Kuu on naiseuden ja tunne-elämän symboli, ja kortista näkyy elämän ikuisen kiertokulun ymmärtämisen tärkeys.Toinen kortti on Miekkojen 4, josta nousee kuva ihmisestä, joka tahtoisi päästä sovintoon jostain asiasta. Mielenrauhasi kannalta olisi hyvä hellittää kiinnipitämisestä ja antaa asioiden mennä omalla painollaan. Kun kuvainnollisesti päästät irti, asiat selkiytyvät ja sinun on paljon helpompi löytää sopuisa ratkaisu.

    • layll

      Hei, ehditkö katsoa vielä mullekkin?

      • Hilja

        layll:lle nousi Sauvojen Prinsessa ja Hirtetty. Elämässä tulee aikoja jolloin hämmennys ja pelot saavat vallan, Sauvojen Prinsessa kortissa on nainen, joka on selättänyt omat pelkonsa ja ottanut oman elämänsä herruuden itselleen. Hän on myöskin ymmärtänyt ettei elämää kannata ottaa kovin vakavasti, sillä siihen kuuluu keveys ja ilo sekä leikkimielisyys.Omien pelkojen voittaminen antaa varmuutta mennä elämässä eteenpäin ja tehdä oudoiltakin tuntuvia valintoja. Toinen kortti, Hirtetty liittyy juuri tähän asiaan. Hirtetty kortista näen uusia näkökulmia ja tapoja käsitellä asioita.Jokin elämääsi liittyvä vaihe on jo tai on tulossa muutoksen kouriin ja alat pikkuhiljaa luopua siitä. Muutoksiin liittyy luopumista ja se ei välttämättä käy hetkessä, kuten ei omien ajatusten muuttaminenkaan.

    • tgyuhu

      Voisitko katsoa minullekkin kiitos sinulle :)

      • Hilja

        Kortit sinulle tgyuhu ovat Lanttien kolmonen ja Sauvojen kymppi. Tulevaisuuden näkymiin liittyy jokin tehtävä tai toiminta, josta olet epävarma ja epäilet omia kykyjäsi tai päätöksenteko tuntuu vaikealta. Kortti kannustaa sinua kuuntelemaan omia tuntojasi ja tekemään sisäisen ohjauksesi mukaan.Mieleisen työn tai tehtävän tuottama tyydytys ja ilo on suurempi kannustin kuin vaikkapa rahallinen. Tämä toinen kortti kuvastaa asiaa, joka liittyy tuohon ensimmäiseen korttiin. Kortista näkyy ihminen, jonka mielessä on paljon asioita ja kysymyksiä, jotka aiheuttavat paineita. Halu tehdä asioita omaan malliin ei jostain syystä ole sinulle helppoa. Toisaalta toisten mielenmukaisesti toimiminen aiheuttaa katkeruutta ja mielipahaa.Kortista näen kaksi isompaa ongelmaa joiden ratkaisemiseksi on useita esteitä jotka liittyvät asiaan ja joiden ratkaiseminen on nyt ajankohtaista.

        Kiitos sinulle Hilja!

    • Anne

      Hei. Minullekin voisi joku katsoa korteista. Elämässäni on kaikkea selviteltävää. Mitäpä niistä näette? Kyselee 41v punatukkainen naisimmeinen hämeestä.
      Työ, opiskelu ja rakkauselämä kiinnostavat!

      • sininen merituuli

        terve hilja ,mitä koritit kertovat tuulikille-olen yksina asuva nainen ja olisi kiva kuulla tulkintasi

      • Hilja

        Annen kortit ovat Maljojen Ässä, Lanttien 7 ja Maljojen 6. Maljojen Ässästä näen energiaa joka ihan pursuaa ja kuplii. Kortti kertoo suuresta halusta toimintaan. Kuitenkin ihan ensimmäiseksi olisi hyvä rauhoittua ja kuunnella omaa sisäistä aurinkoa. Luovuutesi ja voimasi ovat avuksi uuden aloittamisessa, ja jostain uudesta nyt on kysymys. Mieti rauhassa ja varmista mitä haluat aloittaa. Kysymyksessä voi myös olla rakkauteen liittyvä asia. Lanttien seiska kehoittaa kärsivällisyyteen ja valppauteen raha-asioisssa. Jos teet hätiköityjä päätöksiä, voit epäonnistua. Tunteisiin liittyen, Maljojen kuutosesta näen tunteiden kokemiselle hyvät mahdollisuudet. Voidaksesi kokea mielihyvää ja rakkautta elämässäsi opettele sitä toisille antamaan. Usein on harhakuva,että joku toinen tekee sinut onnelliseksi, mutta huomaat eron kun alat itseäsi rakastamaan ja osoitat myös rakkautta toisille miten laaja käsitys rakkaus oikeastaan on.

        Kiitos :)

      • Hilja
        sininen merituuli kirjoitti:

        terve hilja ,mitä koritit kertovat tuulikille-olen yksina asuva nainen ja olisi kiva kuulla tulkintasi

        Siniselle merituulelle kortit ovat Erakko, Lanttien Ritari ja Sauvojen 8. Erakkokortista näen henkilön, joka kulkee elämänsä polkua yksin, vaikka ympärillä on elämää ja kasvua, hän ei jostain syystä mene mukaan. Toisaalta kortista ilmenee, ettei henkilö kovasti haluakaan hälisevään maailmaan, vaan hän on löytänyt oman valonsa ja sisäisen rauhan. Uutta kasvua näkyy kortista ja siihen suuntaan myös kulkusi käy.Lanttien Ritari kortista näkyy edessäpäin oleva valon kajastus myönteisten asioiden etenemiselle joten tulevaisuudessa voi tulla eteen jokin tehtävä, jolle omistaudut sydäntäsi myöten ja joka tuo elämääsi uutta energiaa ja iloa.Sauvojen 8 kuvaa myös tätä energiaa ja asioiden rivakkaa etenemistä.Joudut myös luopumaan pinttyneistä ajatusmalleista ja halusta pitää kaikki ennallaan.

    • kiitollinen tästä

      Katsotko minulle

      • Hilja

        Kiitolliselle nousi korteiksi Lanttien 6 ja Maljojen kymppi. Itsensä arvostaminen ja jonkin asian onnistuneesti loppuun saattaminen. Lanttien kortista nousee esiin kysymys mikä on menestyksen hinta, sillä menestyksestä voi joutua maksamaan paljonkin jotain sellaista mikä ei oikeastaan ole hyväksi. Menestys omilla saavutuksilla on hyvä asia, mutta miten on, jos teet puolittaisia ratkaisuja oman totuutesi vastaisesti. Omista näkemyksistä luopuminen on itsensä pettämistä. Eli tällaista pohdintaa näen kortista. Maljojen kympistä näen onnistumista, kyse voi olla jonkin asian tai projektin päätökseen saattamista. Rentoutumista ja sopusointua. Kortista kuvastuu iloa ja tyytyväisyyttä, mutta myös luopumista tai asian taaksesi jättämistä.

    • kohta lomalla

      Jos vielä jaksat vastata, minullekin saa nostaa kortin.

      • Hilja

        Kohta lomalla, sinulle kortiksi nousi Sauvojen 10 ja Lanttien Kuningatar.Sauvojen kympistä näen esteistä, joiden yli sinun olisi päästävä. Nämä asiat ovat olleet elämässäsi jo pitempään, mutta et ole jaksanut käydä niihin käsiksi ja siksi niiden voima on vain kasvanut. Kortista näkyy henkilö, joka on tunteiden näyttämisen osalta mennyt solmuun. Näen asioista, joita haluaisit tehdä tai muuttaa, mutta pelot ovat esteenä. Näiden esteiden alta näkyy elämänenergiasi, joka on alkanut orastaa ja kasvaa. On aika kasvattaa omia voimavarojasi ja kerätä rohkeutta ja sitten oletkin valmis kohtaamaan ja selvitttämään mieltä vaivanneet asiat. Lanttien Kuningatar kortista näen menneisyyden arvioimista ja taakse jättämien elämänvaiheiden selvittelyä.Kortista välittyy viesti että elämän harmaus ja yksitotisuus ovat mahdollista muuttaa värikylläiseksi ja täyteläiseksi elämäksi. Sinulla on kaikki mahdollisuudet päihittää harmaat päivät ja löytää elämän kukoistus.

        Juuri asian ytimessä ! Kiitos! :)

    • kesänkukkanen--

      Jos vielä katsot, niin nostatko minullekin kortin. Olisin kiitollinen.

      • Hilja

        Kesänkukkanen-- korttisi ovat Sauvojen kuusi ja seiska. Korteista näen asiasta, jonka selviämiselle on hyvät mahdollisuudet, mukanasi on onnenavaimet. Sauvojen kuutosesta näkyy luja usko asiaasi ja se on yksi onnistumisen edellytys. Sauvojen seiskasta välittyy rohkeutta, palavaa energiaa ja kasvua. Jos sinulla on haasteita voitettavana, nyt on aika niiden totuttamiseksi.

    • Tähtisadetta___

      Jos minulle katsoisit, palautan kyllä osuuko oikeaan.

      Kiitollinen olen jos vilkaiset.

      • Hilja

        Tähtisadetta___ sait korteiksesi Miekkojen 7, Lanttien 6 ja Sauvojen 9. Miekkojen seiskasta tulee esiin jonkun asian tai tilanteen vuoksi turhautuminen.Joskus mielikin tekee tepposet ja saa esteitä nousemaan tielle ja epäilyt tuntuvat todellisilta. Esteet voivat olla hyödyksi, jos niiden kohtaaminen opettaa sinulle jotain.Esteet voivat olla henkilökohtaisia ominaisuuksia,omien varjopuolien kohtaamista. Lanttien kuutosesta ilmenee oikeanlaiset toimet ja päätökset raha-asiassa tai työssä, mutta asia liittyy materiaaliseen puoleen. Joudut puntaroimaan oletko uskollinen itsellesi ja arvoillesi, etkä halua kuitenkaan tehdä puolittaista ratkaisua.Sauvojen yhdeksän kortista näkyy tämä lujuus ja vankkumattomuus asioiden hoidossa.Se on hyve, jos se ei mene liiallisuuksiin. Ennen päätöksen tekoa mietit useammankin yön yli ennekuin toimit. Jos kuitenkin velvollisuudentuntosi menee äärimmäisyyksiin ja väsytät itsesi, energiasi palavat loppuun , siitä varoitus kortissa.

    • suppe1981

      Mullekin voit katsoa mitä ne lupaa :)

      • Hilja

        Suppe 1981, korttisi ovat Erakko, Torni ja Sauvojen 6. Korteista nousi eteeni kuva tilanteesta, johon joudut vaikka haluaisit olla omissa oloissasi.Sisimmältäsi olet valonkantaja, sinulla on omaa luontaista hehkua, realistista tietoa, mutta tunteiden puolelta olet ollut pidättyvä. Kuljet yleensä omia polkujasi, mutta nyt joudut tekemään valinnan tuoda hiljainen tietosi esiin. Tämän seurauksena jokin varmana ja vankkana pidetty asia saa yllättävän käänteen. Torni kortista kuvastuu tiedon tuoma muutos. Muutos kohdistuu elämäsi rakenteisiin, ja voi vaikuttaa tulevaisuutesi suunnitelmiin. Sauvojen kuutoskortista näen, että muutos on hyväksi sinulle ja elämällesi. Tulta tunteisiin ja energiaa tekoihin.

    • Mies 33

      Voisitko vilkaista minulle, mitä näyttää....

      • Hilja

        Mies 33 , korteiksesi nousivat Lanttien 8, Maljojen 7 ja Maljojen Ässä. Lanttien kahdeksikosta näen kehoituksen olemaan varovainen rahan käytössä ja miettimään kaksi kertaa ennenkuin teet isompia ostopäätöksiä. Kortista näkyy itsesuojeluvaiston käyttö. Maljojen 7 kortista näkyy, että tunteisiin liityen, heijastat omia näkemyksiäsi esillä olevaan tilanteeseen ja siinä mukana oleviin ihmisiin. Nyt kannattaa miettiä kuinka paljon asiassa on oman mielikuvituksesi tuottoa ja kykenetkö hahmottamaan tilanteen sellaisena kuin se on. Joskus oma mielikuva on piintynyt niin voimakkaana, ettei kykene näkemään asiaa selkeästi, vaan on jäänyt oman näkemyksen koukkuun. Maljojen Ässä kortista näen tähän samaan asiaan liittyen neuvon alkaa luottaa siihen, että elämä vie sinua oikeaan suuntaan. Eli kysymys on uskosta ja luottamuksesta.

    • pelokas

      Hilja kiltti.Kasoisitko minullekin. Mitä tulevaisuudessani odottaa. Olen pahassa ongelmassa Kelan kanssa.

      • Hilja

        Pelokkaalle tulevaisuuden korteiksi nousivat Sauvojen 5, Aikakausi, Sauvojen Prinsessa. Sauvojen 5 kortista esille nousee monien pienempien asioiden ja ongemien vyyhti, joka on johtanut yhteen isoon ongelmaan. Kortista näen, että kyse on tavallaan kamppailusta, joka syö voimia. Kortista nousee esiin leijonan voimat ja kotkan laajakatseisuus. Nyt sinun onkin saatava pelkosi voitettua ja alettava hoitamaan asioitasiyksi asia kerrallaan. Siis aloita siitä, että mietit asian ja toiminnan ja sen jälkeen teet sen. Älä pelkää, onnistut.Tulet huomaamaan, että kun et yritä hallita kaikkea kerralla, vaan annat itsellesi armon. Hyväksyt sen tilanteen jossa olet ja päätät toimia rauhassa ja harkiten, niin saat aikaseksi tehdä oikeita asioita, jotka vievät sinut kohti sevyyttä.Aikakausikortista näen sinun olevan entisen elämän vaiheen lopussa ja uuden alussa. Nyt sinulla on mahdollisuus alkaa alusta ja puhtaalta pöydältä. Sauvojen Prinsessa kortista nousee esiin voittaja, joka on selättänyt pelkonsa ja voittanut taistelunsa. Hänen itseluottamuksensa omiin kykyihin on kasvussa ja tietää kuinka toimia. Energiamäärä, joka kortista esiin tulee on valtava.

    • kiinnostunut74

      Katsoisitko minullekin?:)

      • Hilja

        Kiinnostunut74, korttisi ovat Sauvojen Ässä, Rakastavaiset ja Maljojen Ritari. Sauvojen Ässä kortista näen suuresta halusta toimintaan, kyse voi olla jonkin uuden asian aloittamisesta, kortista pursuaa energiaa ja intoa. Asia tai tilanne aiheuttaa syyn juhlia ja iloita. Rakastavaiset kortista esiin nousee suhteeseen syntyvä sitoumus, joka tarkoittaa valintaa pysyä rakkauden tiellä. Maljojen Ritari kortista näen henkilön, jolle koti,perhe ja tunteiden esille tuominen ovat tärkeitä asioita elämässä. Hänellä on avoin ja hyväksyvä mieli ja tahto auttaa läheisiään.

    • hiljalleenko hiljaa

      no?

      • Hilja

        Sittenkun lopetan katsomisen korteista, kerron sen selkeästi.

    • Haaveita vain

      Katsoisitko minulle?

      • Hilja

        Haaveita vain, sinulle nousivat kortit Lanttien Ässä ja Taito. Lanttien Ässä kortista nousee siivet joiden alla on jo ilmaa, jotka vievät asiaasi eteenpäin. Toiveiden täyttymys tai jokin asia joka selviää mieleiselläsi tavalla. Taito kortista näen kahden eri puolesi yhdistyvän ja siitä seuraava mielenrauha ja harmonia saa sinut näkemään omat erityispiirteesi uudessa valossa. Mielessäsi voi olla ammattiin,harrastukseen tai ihmissuhteeseen liittyvän taidon oppiminen, joka saa sinut kukoistamaan ja nauttimaan elämästäsi.

    • yksinkö vain

      Voisitko katsoa minullekin ?

      • Hilja

        Yksinkö vain, korttisi tulevaisuuteen ovat Sauvojen 5, Lanttien Prinssi ja Maljojen 6. Lyhyesti ensi näkemys on kahden välinen mittelö tai valinta, maanläheinen mieshenkilö ja haltioitumista. Sauvojen 5 kortista nousee esiin ilmapiirin puhdistus, joka johtaa elämäntilanteesi uuteen arvioimiseen ja hyväksymiseen. Kyseessä voi olla kahden eri ihmisen välinen selvittely tai kahden eri asian välinen kamppailu. Lanttien Prinssi kortista kuvastuu henkilö, joka nauttii elämästään ja saavutuksistaan. Hän on ahkeruudellaan saavuttanut hyvän toimeentulon ja siksi hän arvostaa maallista menestystä ja pärjäämistä. Ikävä kyllä hän ei osaa pysähtyä, vaan on aina menossa jonnekin, liikkeessä.Maljojen kuutonen kuvaa elämän nautintoja ja mielihyvää jota saa pienistäkin asioista, kun vain suhtautuu niihin myönteisesti. On ilmeisen ilottelun aika.

    • mietteliäs...

      katsoisitko kaksosnaiselle ja vaakamiehelle?

      • särkynyt siipi..

        Voisitko katsoa minullekkin!

      • Hilja

        Mietteliäs korteiksesi nousivat Maljojen Kuningatar, Maljojen 5, Hirtetty ja Hallitsija, elikkäs näin aluksi Maljojen Kuningatar kuvaa sinua, Hallitsija miestäsi, Maljojen viitonen vaikeuksia suhteessa ja Hirtetty uusia näkökulmia. Maljojen Kuningatar on tunneihminen, joka käyttäää naisellisia toimintatapoja. Hänelle koti, perhe ja rakkaus merkitsevät elämän sisältöä. Jos näihin tulee ongelmia tai muutoksia, se näkyy heti hänen käytöksessään. Hallitsija on oman elämänsä keskipisteessä, hän on rohkea seikkailija. Hän pyrkii vakauteen ja haluaa että häntä kunnioitetaan.Hän on enemmän järki- kuin tunneihminen, vaikkakin tasapainottelee omien tunnetilojensa kanssa.
        Maljojen 5 kortista näen haavoittuneisuutta, elämässä tulee aikoja, jolloin pettymyksiä ja vastakkoa on liian paljon, jolloin elämä muuttuu hankalaksi. Hirtetty kortista esiin tulee kiinni oleminen jostakin.Jumiutuneesta tilanteesta pois pääsemiseen tarvitset uusia näkökulmia. Jotkut elämän tilanteet vaativat edistyäkseen irrottautumista ja luopumista vanhoista kaavoista.Monesti asiat selviääkin helpommin, kun antaa mielelle tilaa liikkua ja siten saa uusia näkemyksiä, jotka taasen vievät asiaa eteenpäin. Vain alkuun pääseminen on haasteellista, sen jälkeen helpottaa.

      • Hilja
        särkynyt siipi.. kirjoitti:

        Voisitko katsoa minullekkin!

        Särkynyt siipi.. kortit sinulle ovat Lanttien 6, Miekkojen 2 ja Miekkojen Ässä. Lanttien 6 kortista näen menestyksekkäästi onnistuvan hankkeen, johon olet itse panostanut ja josta nyt saat satoa. Riemuitset siitä ystäviesi kanssa.Kortista näkyy muistutus itsesi arvostamisesta,jota ilman ei synny kestävää menestystä.Miekkojen 2 kortista näen asiasta, joka on tehnyt elämästäsi vaikeaa. Sinulla on nyt mahdollisuus tehdä rauhanteko ja saada itsekin rauha. Kun saat asian selvitettyä, mielesi vapautuu ja olosi kevenee. Miekkojen Ässä kuvaakin tätä uutta mielentilaa, vapautta ja selkeyttä. Saat uudenlaisia ajatuksia ja energia virtaa sinussa vapaasti.Olet vapaa toteuttamaan hautomasi haaveet todellisuudeksi.

    • Yöperho

      Hilja, jos vielä katsot, niin arvostaisin jos katsoisit minullekin. :)

      • Hilja

        Yöperholle kortit Kuu, Maljojen 10 ja Maljojen 4. Kuukortti tässä yhteydessä näyttää onnistumisen ja haaveen toteutumisen. Kuukortista esiin nousee syvältä alitajunnasta kumpuavan, aluksi tiedostamattomana olleen, mutta nyt sisimpääsi nousseen haaveen, jonka toteutumiselle on todella hyvät mahdollisuudet. Maljojen kymppi kortista esiin nousee tunteiden runsaus ja vapaa virtaus.Tavoittelemasi asiat ovat ihan saavutettavissasi.Maljojen 4 kortista näen yhteenkuuluvuutta, jota saat läheistesi parissa. Olet valmis antamaan läheisillesi itsestäsi lähes kaiken, tällainen itsensä unohtaminen voi olla kaksiteräinen miekka, joten muista pitää huoli omista tarpeistasikin.

    • Voi kun jaksaisit katsoa minulle!

      • Hilja

        Enkelituli korttisi ovat Paholainen, Kuolema ja Tasapaino. Kaikki ovat Suurten Salaisuuksien kortteja. Paholaiskortista esiin nousee toisten odotusten mukainen toiminta, olet ottanut toisten mielipiteet omiksesi ja nyt se on saanut sinut raiteiltaan. Olet jonkin asian suhteen kahden vaiheilla, etkä osaa päättää mitä tekisit. Tämä ajatustyö on vienyt aikaasi ja voimia. Asiaan liittyy vanhoja kaukaisia tapahtumia, jotka vaikuttavat mielessäsi vieläkin.Kuolemakortista näkyy nämä vanhat vaikutteet, joista olet nyt valmis luopumaan. Kortista näen muutoksen, joka on hyvästä , koska se saattaa sinut uudistuksen tielle. Tasapainokortista näen ajatusten rauhoittuneen ja mielen selkeytyneen, joten voit ottaa uusia haasteita vastaan. Keskittymällä omiin kykyihisi ja luottamalla omiin näkemyksiisi saavutat todelliset päämääräsi.

    • see

      Jos vielä katsot niin toivoisin myös katselmusta.

      • Hilja

        See korteiksesi nousivat Lanttien 2 ja Aurinko. Lanttien kakkosesta esiin nousee tasapainottelu vanhan ja tulevan kanssa. Uuden luominen, uudet asiat elämässäsi kysyvät hermoja ja vievät voimia, jos suhtaudut niihin arastellen.Toisaalta kun hyväksyt nämäkin tunteet oikeina juuri siihen tilanteeseen, koet vapautuksen itsesi luomista paineista.Kortista esiin tulee muutos ja sen myötä uudistuminen. Aurinkokortista näen, että muutos tuo elämääsi onnellisuutta. Elämänintosi kumpuaa ja toimit monissa tehtävissäsi innokkaasti. Aikaan liittyy hedelmällisyys ja kasvu.

        Tuhannet kiitokset sinulle Hilja. Totta, ainakin uudet työasiat kysyvät hermoja ja arastelen uusia ihmisiä. Jotenkin en pysty toimimaan täysillä niin kuin haluaisin. On kuin pelko takaraivossa koko ajan. Niin, toivottavasti pystyn selättämään itse itselleni luodut paineet. Muutos laittaa miettimään mitä se mahtaa olla tai tarkoittaa. Aurinko kuitenkin kuulostaa hyvältä. :)

    • Eukkonen tässä

      Katsoisitko minulle korteista ...

      • Hilja

        Eukkonen tässä, korttisi ovat Maljojen 7, Maljojen 10 ja Sauvojen Prinssi. Maljojen 7 kortista esiin varoitus asiasta tai toiminnasta, joka ei ole täydellisesti hallinnassasi. Hallinnan sijaan rajojen asettaminen on ollut vaikeaa.Asia voi olla henkinen tai fyysinen, mutta jollain tavalla se on sinut koukuttanut eli saanut valtaansa.Kyseessä voi olla mielikuvat tai jokin konkreettinen tekeminen.Maljojen 10 kortista näen onnellisesti päättyvän tuloksen asiasta, jonka edistymiseksi olet tehnyt paljon töitä. Rentouminen ystävien kanssa on juuri nyt paikallaan.Sauvojen Prinssi kortista esiin nousee eteenpäin menoa, joka voi olla konkreettista matkan tekoa tai henkistä mielen maailman muuttumista. Kortista näkyy päättäväisyyttä ja sielunpaloa, joka on tulossa tai saavuttanut sinut. Asia joka saa sydämesi riemuitsemaan.

    • -pikkumyy-

      Voi, jos voisit katsoa myös minulle...

      • Hilja

        -pikkumyy- korttisi ovat Sauvojen 7, Narri ja Lanttien 10. Sauvojen 7 kortista nousee monenlaiset taidot, jotka olet jättänyt käyttämättä tai pitänyt kynttilääsi muuten vain vakan alla. Nyt alkaa nämä kyvyt nousta esiin, koska niitä inspiroi yksi suuri tavoite. Mielesikin on valmis tähän muutokseen, sillä Narri kortista kuvastuu hyvä sydäminen, maailmaa avoimin silmin katseleva ja vastuksista piittaamaton henkilö. Kortista näen uusista ympyröistä ja elämään liittyvistä mahdollisuuksista. Uuden aloittaminen alkaa ensimmäisestä askeleesta, eikä kovin pitkälle tarvitsekaan suunnitella, jos luottaa omasta sisimmästään nouseviin viesteihin.Lanttien kympistä näen, pyrit tasapainoon raha-asioiden hoidossa. Siis pyri saamaan menot ja tulot täsmäämään. Kortista nousee esiin aineellisen elämän arvostus ja halu menestyä. Muista kuitenkin, ettet tee sitä oman sielun rauhan kustannuksella.

    • salaizuuz

      Mitä näet minulle? Kiitos

      • Hilja

        Salaizuuz sinulle nousivat kortit Sauvojen 2, Miekkojen 6 ja Maljojen Prinssi.
        Sauvojen 2 kortista näkyy kahden voimakkaan mielipiteen tai ihmisen välinen purkaus, tapahtumassa on kyse voimakkaista tunteista. Joskus tunteet vievät voiton ja ihminen tuntee menettäneensä oman itsensä hallinnan.Hallinnan menettämisen pelko taas kasvattaa sisälle padottuja tunteita, ja purkaus on odotettavissa. Oman sisäisen voiman löytyminen katkaisee tämän kierteen ja antaa uudenlaiset eväät mennä eteenpäin elämässä. Miekkojen kuutosesta nousee esiin yhteisö tai ympäristö, jossa voit tuoda esiin ongelmia ja saada vastauksia. Kortista näen kyseessä olevan painolastin harteillasi, jota sinun ei tarvitsisi kantaa. Maljojen Prinssi kortissa on mietteliäs ja harkitseva, hitaasti etenevä ihminen. Hänellä on mielessä jo tulevaisuuden suunnitelmia, mutta jokin pidättelee niiden toteuttamisessa. Taustalla olevat epäilykset ovat ehkä syynä. Jos siltä tuntuuu, että tarvitset lisää miettimisaikaa, suo se itsellesi ja anna mielesi ensin seestyä ja kaiken hälinän poistua, ennen kuin alat toimia.

        Huhhuh... Todellakin voi pitää paikkansa :o Paljon kiitoksia!

    • syvässä vedessä uiva

      Voisitko katsoa myös minulle korteista, elämäni on täysin kriisissä, miehen kanssa paha kriisi selviääkö se pattitilanne ja mitenkä työkuviot nekin vaivaa. Pikaista vastausta odotan

      • Hilja

        Syvässä vedessä uiva, korttisi ovat Maailmankaikkeus,Lanttien Prinssi ja Sauvojen Prinsessa. Maailmankaikkeus kortista näen, että jokin elämäsi vaihe on nyt loppumassa ja uusi alkamassa. Ympyrä tavallaan sulkeutuu ja se merkitsee, että se tie jota olet kulkenut ja se oppi jonka olet saanut on johdattanut sinut tähän vaiheeseen ja nyt aloitat uusin mielin ja ajatuksin toisenlaisen vaiheen elämässäsi. Maailmankaikkeus kortista näen naisen, jota johdattaa nyt uudenlainen näkemys elämästä. Hän on selättänyt omat pelkonsa ja jatkaa matkaa nyt viisaampana ja rohkeampana. Lanttien Prinssi kortissa on maalliseen puoleen ja työkuvioihin liittyen etenemistä ja voimakasta yrittämistä, joka vie sinua eteenpäin. Työhön liittyvä asia vie sinut käytännön asioihin ja sitä kautta eteneminen antaa sinulle iloa. Sauvojen Prinsessa kortista näen naisen, joka on saavuttanut koettelemuksistaan voiton ja on nyt entistä vahvempi ja kestävämpi. Hänen kulkusuuntansa on ylöspäin ja hänellä on voimakas halu näyttää muillekin ettei hänen elämäsnä ole muiden ohjailtavissa, vaan hän on löytänyt itsetuntemuksensa kautta uudenlaista uskoa selviytyä elämässään eteenpäin.

    • Anne Eliisa

      Nostaisitko munullekkin kortin?

      • Hilja

        Anne Eliisa kortiksesi nousi Sauvojen 2. Kortista näen kaksi asiaa tai ihmistä, jotka yhdistyvät ja saavat aikaan jotain voimakasta ja räjähdyttävän kokemuksellista. Sen jälkeen alkaa uuden kasvun aika. Olet omassa elementissäsi, sillä kun näet mahdollisuuden joka vie sinua kohti kasvua, tartut tilaisuuteen.

    • Angeli332

      Ehdinkö mukaan, mitä tapahtui ristiveriselle miehelle ja väleillemme?

      • Hilja

        Angeli332 korttisi ovat Miekkojen 8, Miekkojen 2 ja Kuolema. Miekkojen kahdeksikosta näen kahden ihmisen takana on useita erilaisia asioita ja ongelmia, jotka ovat selvittämättä. Mukana on kielteisiä ajatuksia ja tunteita, jotka tuovat hämmennystä ja etäisyyttä väleihinne. Miekkojen kakkosesta näen että pääset sopuun joko asian tai itsesi kanssa. Tasapainoisen olon myötä saapuu ymmärrys. Kuolema kortista näkyy, ettei tämä mies ole vielä saanut tai tahtonut saada entiseen elämäänsä kuuluvia lankoja poikki, vaan nämä asiat vaikuttavat hänen elämässään.Uutta alkua on vaikea syntyä, jos entistä ei ole saatu selväksi.

    • mietteliäs...

      mietteliäs jäi välistä :/ jaksaisitko katsoa?

      • Hilja

        Et jäänyt välistä, mutta jos joku on laittanut pyynnön jonkun toisen yhteyteen, en saa vastausta hänen kohdalleen. Löydät vastauksesi särkynyt siipi nimimerkin kohdalta. Kohdassa on hänen ja sinun korttien katsominen. Tämä on ikävää, mutten voi muutakaan, vaikka yritän kirjoittaa jokaiselle vastauksen oman nimimerkin kohdalla, se näkyy menevän näissä peräkkäisissä pyynnöissä näin.

    • pirellos

      Hei,
      Katsoisitko minullekin jos ehdit..
      Kiitos

      • Hilja

        Pirellos korttisi ovat Taito ja Sauvojen 6. Taitokortista näkyy, että jokin asia on jakanut sinut kahtia.Asiaan voi liittyä uuden oppiminen ja kyky yhdistää eri puolia yhdeksi kokonaisuudeksi. Kysymys voi olla kahdesta erilaisesta asiasta tai tilanteesta, joiden välillä mielesi poukkoilee.Jos asia on näin, niin nyt kannattaisi miettiä voisitko yhdistää asiat tai tilanteet yhdeksi kokonaisuudeksi. Sauvojen kuutosesta näkyy, että onnistut hankkeessasi. Elämän kulkuun savutukset ja myöskin niistä nauttiminen, mutta myöskin haasteet ja vastakot, onkin viisautta osata elää nämä molemmat.

    • salaizuuz

      Minä todellakin jäin välistä. Olen kiinnostunut mitä näet minulle, kertoisitko?

      • Hilja

        Laitoin vastauksesi aikaisempaan kohtaan. Olit juuri seuraavana vuorossa. Yritän vastailla ketjuun ja nimellä tehtyihin pyyntöihin aika järjestyksessä. En nyt kellontarkkuudella katso, mutta samana päivänä pyytäneet perätysten.

    • ruskeasilmä78

      Hilja!!!

      Katsoisitko korteista minullekin, brunetelle ruskeasilmälle;
      työ/ koulutus ,terveys,parisuhde, perhe ja kaikki muukin jota nousee.

      Elämäni kaipaa apua näiden osa-alueen asioiden suhteen. Kaikki hieman levällään. Eniten mietityttää tuo parisuhde asia, jäänkö elämääni yksin ja saanko lapsia? Työ ja terveys

      Iso kiitos sinulle jo etukäteen

      • Hilja

        Ruskeasilmä78 korttisi ovat Ylipapitar, Sauvojen 7,Miekkojen Prinssi ja Miekkojen Ässä. Ylipapitar kortista näen, että sinulla on luovuutta ja taitoja työssä tai koulutuksessa käytettäviksi. Sinun ajatuksesi ovat esteenä, sinun olisikin uskalletttava heittää verkot elämän veteen ja katsoa mitä sieltä nousee. Sinulla on kaikki mahdollisuudet saada onnea ja toivomiasi asioita, mutta ne vaativat konkreettisia tekoja edistyäkseen ajatusten ja toiveiden tasolta toivomiksesi asioiksi. Sauvojen 7 kortista näkyy tietämykseen, taitoihin sekä tasapainoon liittyen kasvussa olevia ja uudistuvia voimavaroja. Energia on vasta kasvamassa ja vaatii kasvaakseen sinulta omia ponnistuksia ja uskallusta seisoa omien päätöstesi takana. Miekkojen Prinssi kortissa kuvastuu nämä ajatuksien hermopaineet ja itsesi luoma kiirastuli. Sinulla ei ole kiire, joten ole rauhassa ja anna itsesi rauhoittua. Mieti miksi piinaat itseäsi niin kovin, oletko itsellesi liian ankara ja vaativa.Miekkojen Ässä kortista näen uuden alun, ja myöskin ajatustesi kautta saavutetun palkinnon, selkeyttä ja mielenrauhaa. Kun saavutat nämä, kaikki muukin on elämässä sinulle tarjolla, parisuhde sekä perhe-elämä kaikkine mausteineen.

    • Maailmankaikkeus:-)

      Hilja,

      Pystyisitkö minulle katsomaan? Tulkitsen itsekin kortteja mutta itseäni ja läheisiäni koskevia asioita en pysty niistä katsomaan jostakin syystä.
      terkuin
      kollega

      • Hilja

        Maailmankaikkeus:-), korttisi ovat Maljojen Prinsessa, Lanttien Prinsessa, Miekkojen 2 ja Tähti. Maljojen Prinsessa kortista näen että tunteilla on suuri vaikutus elämässäsi. Tunteet, perhe ja koti ovat ensi sijalla ja perhe-elämän ja arvojen suojeleminen ja lähimmäisen rakkaus ovat nousseet aiheiksi, joita haluat tuoda esiin. Lanttien Prinsessa kortista näkyy, että menestyminen työelämässä ja raha-asioiden vakaus on myöskin ykkösasioita ajatuksissasi. Joskus aikaisemmin talouteen liittyvissä asioissa on ollut vaikeuksia tai niiden kuntoon saattamiseksi käytetty paljon harkintaa.Nämä molemmat puoliskot ovat voimakkaita ja niiden saaminen tasapainoon on välillä vienyt ajatuksesi solmuun. Tunnepuoli ja maallinen puoli ovat olleet vastakkain ja tilanne johtanut mielen epäilyksiin. Miekkojen 2 kortista näen,että tasapainon saavuttaminen on sinulla pyrkimyksenä. Teet sovun itsesi molempien puoliskojen välillä ja saavutat rauhan. Tähti kortista ilmenee ne haaveet ja toiveet, jotka liittyvät siihen,millainen haluaisit olla. Tavoite on hyvä, mutta liiallinen ihannonti vie harhaan. Useinhan riittää kun on sinut itsensä kanssa, on rakastava, osaa nauttia arjen iloista ja muistaa kuunnella intuitioitaan.

        Oikeat asiat nousivat esiin.
        Kiitos ajastasi, tästä on hyvä jatkaa.

    • Tipitii

      Nostatko Hilja minullekin tulevaan.

      • Hilja

        Tipitiille nousivat korteiksi tulevaan Miekkojen Ritari, Maljojen 6 ja Lanttien 6. Miekkojen Ritari kortista nousee esiin henkilö, joka on määrätietoinen ja päätttäväinen. Hän on vastuunkantajatyyppiä, siksi ei tee hätiköityjä päätöksiä.Kortista näkee, että nyt on pyrkimys mennä eteenpäin ja suunnitelma on jo luotu, on vain tekojen aika. Maljojen kuutosesta näen, että tunteiden näyttämiselle nyt on aika sopiva. Kaikenlainen elämään kuuluva nauttiminen tuottaa tyydytystä. Voi olla juhlaan ja ystävien seuraan sopiva hetki. Maalliseen puoleen ja raha-asioiden hoitoon viittaa Lanttien kuutonen. Jos olet miettinyt raha-asioiden hoitamista tai kuntoon saattamista, niin nyt on tulossa sen kaltaista onnistumista. Asiaan liittyy jakamista omasta hyvästä onnesta ja iloitsemista yhdessä.

    • Joutsenen siivin

      Hei.Katsoisitko myös minulle.Kiittäen.

      • Hilja

        Joutsenen siivin korttisi tulevaisuuteen ovat Rakastavaiset,Sauvojen prinsessa ja Maljojen 4. Elikkäs tunteiden ja positiivisten energioitten aikaa. Rakastavaiset kortista näkyy rakkauden antamista ja saamista, valinnan tekemista vakavalta pohjalta ja sitoutumista. Sauvojen Prinsessa kortista näen voitokkaasta ja syvällisestä iloitsemisesta ja itsetunnon kasvamisesta saatuasi ratkaistua jonkin tapahtuman tai asian omaksi voitoksesi.Asiaan on voinut liittyä pelkoja jotka voitettuasi olet saanut uudenlaista elämänvoimaa ja uskoa. Maljojen 4 kortti ilmentää tasapainoista aikaa, tunteet voivat virrata vapaasti, yhdessäolosta nauttimista ja arvostamista.

        Kiitos sinulle paljon:)

    • tulihevonen tamma

      elokuun iltaa hiljalle! nostatko minullekin ,vaalealle menevälle naiselle kortit? olen aika vapaasieluinen ,eli olen vapaudenhaluinen nainen.mitä korttisi kertovat mieskortit? tummaoinasmies on mielessäni,mitä näet? vai liikunko hamaan tulevaan aina itsekseni,ilman vakavaa suhteita? vaikeaa luopua vapaudesta se sitoutuminen nääs ahdistaa.

      • Vattumatonen*

        Haluaisin minäkin kortit, ihmissuhteet mielessä tai vaivaavat eniten. Olen vaalea reilu kolmikymppinen nainen, ainako itsekseen kuljen? Kiitos jo etukäteen, hyvää syksyä.

      • Hilja

        Tulihevonen tamma korteiksesi nousivat Lanttien 2, Sauvojen 10 ja Ylipappi. Lanttien kakkosesta näkyy uudistuminen, joka yhdistää vastavoimasi yhdeksi kokonaisuudeksi. Olet tuntenut kaksijakoisuuden mielessäsi ja kumpainenkin osa on vienyt sinua vuorotellen. Siksi et ole pystynyt sitoutumaan tai pysymään paikallasi. Nyt alkamassa oleva muutos kuuluu karman aikaasi ja karmaan vaikuttavat voimat ovat kasvutekijäsi. Sauvojen kymppikortista näen tämänhetkisen minäsi yrittävän saada otteen ja tuovan monia esteitä tiellesi, jotta paine kasvaisi niin suureksi, että muutosvastarinta alkaisi vaikuttaa torjuntana. Ylipappikortista näkyy että opit kuuntelemaan omaa sisintäsi ja annat mahdollisuuden rakkaudelle, jossa ei tule mieleesikään, että olisit menettänyt vapauttasi.

      • Hilja
        Vattumatonen* kirjoitti:

        Haluaisin minäkin kortit, ihmissuhteet mielessä tai vaivaavat eniten. Olen vaalea reilu kolmikymppinen nainen, ainako itsekseen kuljen? Kiitos jo etukäteen, hyvää syksyä.

        Vattumatonen* ihmissuhteille nousivat kortit Hallitsijatar,Lanttien 10 ja Vaunut. Hallitsijatar kortista näen sinut oman elämäsi hallitsijana, tähän saakka aikalailla tyytyväisenä saavutuksiisi ja elämääsi. Viimeaikoina olet kuitenkin alkanut kaivata enemmän, miestä, lapsia ja kotielämää.Naiseuteen kuuluvia asioita ja ihan hyviä tavotteita elämään. Tunnet itsesi valmiiksi tähän elämänvaiheeseen. Lanttien kymppi kortista näkyy, että maallinen raha ja tavara eivät kiehdo sinua enää niin kuin nuorempana, kaipaat toisenlaista hyvää. Kortista näkyy henkisten arvojen ymmärrys. Vaunut kortista näen miehen, joka on tulossa elämääsi jos ei jo ole. Hän on etäinen ja pidättyvä persoonaltaan ja ei päästä ketään kovin lähelleen.Hän on hyvä esittämään menevää miestä. Tunteitaan hän suojelee ja varoo niitten näyttämistä, koska hänellä on huonoja kokemuksia naissuhteista.Sinulle jääkin vaikea osa, saada tuo suojamuuri rikotuksi ja auttaa häntä tunteiden rehellisessä näyttämisessä. Ole häntä kohtaan erityisen ymmärtäväinen ja hän avautuu ja tuotte toisillenne erilaisuutenne rikkaudeksi.

        Kiitos paljon Hilja, olet ihana kun jaksat täällä korttejasi nostaa meille kysyjille. Tuli eräs mies mieleen tuosta kuvauksestasi, mutta ei taida kuitenkaan olla elämässäni vielä, koska mies ei halunnut olla kanssani. Toivotaan, että tällainen kumppani olisi tulossa.

    • Auringon siltaa

      Vieläkö Hilja jaksaisit nostaa minullekkin muutaman kortin =) ?

      • Hilja

        Auringon siltaa korttisi ovat Lanttien 5, Lanttien prinsessa ja Hirtetty. Lanttien 5 kortista näkyy jonkin arkielämään kuuluvan asian suhteen asiat eivät edisty kuin haluaisit ja se aiheuttaa mieliharmia ja huolta. Murehtiminen ei nyt auta sinua eikä asioiden vatvominen, vaan halua etsiä uutta suunnitelmaa järjestää asia.Lanttien Prinsessa kortista näen, että asia aiheuttaa sinulle hankaluuksia ja joudut raivaamaan tiesi läpi vaikeuksien, mutta selviydyt siitä ja saat palkinnon. Asia voi liittyy rahaan tai elämän maalliseen puoleen.Tästä kokemuksesta rikkaampana uskot omiin kykyihisi pärjätä vaikeissakin tilanteissa.Hirtetty kortissa näkyy tämä uusi näkemys. Joskus vaikeuksissa oppii katsomaan tilanneta uudesta näkökulmasta ja huomaa uusia ratkaisuja.Luopuminen vanhoista tavoista ajatella ja toimia vie elämän uusiin ja erilaisiin mahdollisuuksiin.

      • Kiitos Hilja

        Kiitos Hilja.
        Painin todellakin noiden asioiden parissa tällä hetkellä. Hyvä kuulla, että tulen vaikeuksista huolimatta selviytymään niistä.
        Kaunista syksyä toivottaen =)

    • Ajattelin vielä jos jaksaisit katsoa tulevaisuuteen, tulee varmasti pitkä ja kylmä talvi taas, odotan aina elämässäni jotakin en vaan tiedä mitä, olen tehnyt sitä niin kauan kuin muistan.

      • Hilja

        Enkelituli tulevaisuuteen nousivat kortit Maljojen 7, Sauvojen 7 ja Lanttien Prinssi. Maljojen 7 kortista näkyy,että olet joutumassa jonkinlaiseen ajatusten tai toiminnan vääristyneeseen verkkoon tai ansaan.Kysymyksessä on ns. varoitus, jotta osaisit toimia estääksesi tämän ikävän tapahtuman.Kysymyksessä on jonkinlainen pakkotoiminta, esimerkiksi kyse voi olla liikasyömisestä, juomisesta, pelaamisesta jne. Joskus omat ajatuksetkin ovat läkähdyttäviä, joista ei tunnu pääsevän erilleen vaikka haluaisi ja sillälailla tekevät omalle sisimmällesi hallaa.Sauvojen 7 kortista näen kolmesta kasvussa olevasta asiasta, joita sinun tulee alkaa harkita vakavasti. Kyseessä on tekemiseen ja luovuuteen liitttyvät asiat.Jokin pidättelee sinua aloittamasta, ehkä rohkeuden puute on se suurin syy. Nyt on kuitenkin uskallusta ja voimaa tulossa ja myös uusi ihminen, joka kannustaa tai saa sinut lähtemään mukaan ja aloittamaan näitä uusia juttuja elämässäsi. Henkilö on Lanttien Prinssi, jalat maassa ja sisin lämpöä tulvillaan oleva ystävä tai läheisempikin henkilö. Hän on puurtaja tyyppi, joka on innokas tekijä ja myös hyvin käytännöllinen. Hänen kanssaan sinulla ei ole vaikeuksia aloittaa. Voi olla että syksy ja talvi meneekin ihan mukavissa merkeissä.

      • Hilja kirjoitti:

        Kiitos Hilja piti taas niin paikkansa!
        Ajatukset aina niin siellä menneisyydessä!!

        Ihanaa syksyä sinulle Hilja :)

      • Hilja
        enkelituli kirjoitti:

        Kiitos Hilja piti taas niin paikkansa!
        Ajatukset aina niin siellä menneisyydessä!!

        Ihanaa syksyä sinulle Hilja :)

        Samoin sinulle enkelituli!

      • Hilja kirjoitti:

        Samoin sinulle enkelituli!

        Ihanaa sykssyä kaikille..meni ihan oikein ennustus, tapasin kuukausi sitten aivan ihanan miehen tosin kaikki vielä alkutekijöissä toivotaan parasta :)

    • huh huh

      Toivoisin korttien kertomaa tähän kummalliseen aikakauteen.

      • Hilja

        Huh huh korteiksesi nousivat Miekkojen 7, Hirtetty ja Maljojen Ässä. Miekkojen 7 kortista näkyy halu luovuttamiseen jonkin asian suhteen, syynä voi olla monet turhauttavat kokemukset. Pelkojen ja epäilysten vaivaama mieli ei löydäratkaisuja. Hirtetty kortti ilmentää uusien mielikuvien ja ajattelumallien käyttämistä apuna. Joskus tahto vie niin lujaa, ettei erilaisille ratkaisumalleille anna lupaa. Asiassa voi olla niin sidottu ja tuntea kuitenkin halua irrottautua ja olla eri mieltä. Uusista näkökulmista käsin muutokseen lähtö vaatii rohkeutta. Maljojen Ässä kortista näen tunteiden virtaavan vapaina luoden ympärilleen onnellisuuden ja rakkauden virran. Siinä sukelletaan johonkin uuteen. Uutta syntymää tai uudenlaista potkua vanhoihin tunteisiin.

        Kiitos Hilja. Juuri näin menee nyt. Toivottavasti myös viimeisen kortin sanoma toteutuu!

    • annaleena

      Hei Hilja!
      Huomasin tämän keskusteluviestin. Kiinnostaisi kovasti saada kuulla, mitä näet minulle tapahtuvan... voi olla, että saan näkemästäsi tietoa ratkaisuihini elämässä!

      • Hilja

        Annaleena korttisi ovat Tähti, Miekkojen 4, Maailmankaikkeus ja Sauvojen Ritari. Tähti kortista näen johdatuksen, joka vie sinua tarkoitettuun suuntaan. Jos sinua kiehtoo jokin ala tai ajatus usko omaan intuitioosi. Jotain ajatusten taistelusta kertoo Miekkojen 4 kortti. Asia tai asiat ovat voineet kilpailla tärkeys järjestyksestä mielessäsi. Jotta saisit mielenrauhan ja voisit tehdä oikeita ratkaisuja, anna mielesi rauhoittua tekemällä jotain aivan outoa ja erilaista kuin mihin ajatuksesi sinua veisivät. Lepuuta mieltäsi ja hellitä hetkeksi. Maailmankaikkeus kortista näen jo sinun saavan selkeyttä ajatuksiisi ja ymmärryksen siitä että olet luopumassa tietystä elämänvaiheestasi. Uudet haasteet ovat jo tulossa elämääsi. Sauvojen Ritari kortista näkyy henkilö, joka kantaa sisällään tulta, energiaa joka ei tunnu loppuvan koskaan. Toisaalta hänen omahyväisyytensä aiheuttaa hänelle kiperiä tilanteita.Hänen ja sinun tiet kohtaavat johonkin tekemiseen liittyen, kyseessä näyttäisi olevan pikäaikainen ystävyys.

    • epävarma

      Hei Hilja!

      Vieläkö jaksat/ehdit katsoa? Mitä tapahtuu rakkausrintamalla...onko suhteemme tuomittu epäonnistumaan vai syveneekö se entisestään?

      • Hilja

        Epävarma korteiksesi nousivat Sauvojen 9 ja Lanttien 9. Sauvojen yhdeksikkö kortista esiin nousee risteilevät ajatukset, melkein kuin paniikissa yrität saada ajatuksistasi ja tunteistasi selvyyttä. Näiden ajatusten alta on nousemassa vastaus, joka on jo sisimmässäsi, mutta saadaksesi vastauksen, sinun on saatava mielesi rauhoittumaan. Kortista näen periksiantamatonta kasvua.Asiassasi ongelmana ei ole ristiriidat itsessään, vaan mitä koet ja näet niiden takana.Tässä asiassa sinun on uskottava omaa sisintäsi. Lanttien 9 kortista näen vastuullisuutta kohdata vaikea tilanne ja selvittää sitä avoimesti ja rehellisesti uskoen, että vaikeimpiinkin asioihin kätkeytyy henkisen kasvun lahja.Todellinen rakkaus ilmentää itse itseään ja on valmis kasvuun.

    • Korttia kaipaillaan

      Minullekkin voi nostaa kortin :)

      • Hilja

        Korttia kaipaillaan, sinulle nousivat Lanttien Ritari, Hirtetty ja Intohimo. Lanttien Ritari kortista näen, että tapaat henkilön, jolla on hyvä taito hoitaa rahaan ja maallisiin asioihin liittyviä juttuja. Muutoinkin hän on toimissaan maanläheinen ja vakaa.Hirtetty kortista näen asian tai tilanteen, joka tekee olosi epämiellyttäväksi, koska siihen liittyy tunne pakonomaisuudesta. Kyseessä voi olla irtautuminen vanhasta ja uuden elämänvaiheen aloittaminen. Intohimonkortista näkyy tunnemaailman korostunut esille tulo. Kaikenlaiset tuntemukset nousevat ja laskevat, mutta aiheuttavat silti enemmän kuohua kuin todellista nautintoa. Kyseessä voi olla halu nauttia elämästä estoitta.

    • Susanna

      Kortin saa nostaa minullekin :)

      • Hilja

        Susanna korttisi ovat Miekkojen 10, Kohtalo ja Sauvojen Ässä. Miekkojen 10 kortista näen useampia mieltäsi vaivaamia ajatuksia. Ajatukset pyörivät jonkin hankalaksi muuttuneen asian ympärillä. Kyseessä voi olla ongelma, pitkäaikainenkin, johon tuntuu vaikealta löytää ratkaisua. Kohtalo kortista näkyy että, asiaan liittyy elämään kuuluva kohtalonomainen muutosvoima, joka tuo onnekkaita sattumuksia tiellesi ja jotka auttavat sinua ratkaisun teossa.Sauvojen Ässä kortissa näkyykin uusia alkuja, idoita, luovuutta ja elämänhalun roihuamista.

    • Johannajose

      Hilja nosta mulle kortti työstä. Pleace haluan todella vastauksen muuten en saa nukuttua.

      • Hilja

        Johannajose korttisi ovat Vaunut ja Tähti. Työhön liittyen Vaunut kortista näen, että olet matkalla kohti uudenlaisia maisemia ja työtä tai olet suunnittelemassa sellaista. Tähti kortista näkyy pyrkimys saavuttaa se mitä toivot. Siinä on mukana johdatusta. Seuraa tähteäsi ja usko intuitioosi.

    • neitinäinen

      Hei Hilja,

      Kaipaisin opastusta elämäni tielle, katsoisitko minullekin :) Kaikilta osa-alueilta voi katsoa :)

      Kiittäen :)

      • Hilja

        Neitinäinen korteiksesi nousivat Maljojen 6, Erakko ja Hallitsijatar. Maljojen kuutoskortista näkyy mielen myllerryksestä, joka on kuitenkin hillittyä aallokkoa. Kortissa esiin nousee muistutus nauttia elämästä, olla itsensä paras ystävä.Suurin osa ihmisistä odottaa elämän tuovan iloja ja nautintoja toisten tuottamina. Kuitenkin juuri sinä tiedät parhaiten, mitä kaipaat ja haluat. Nyt sinun on aika alkaa huomioida positiisesti itseäsi, jos sitä odotat muilta, saatat joutua pettymään. Erakko kortista näen pelon yksinäisyydestä tai elämän harmaudesta.Kortista ilmenee omien voimavarojen esiin nousu ja uskallus tehdä itsenäisiä päätöksiä. Valo, jota kannat sisälläsi on tulossa esiin ja sen myötä kulkusi helpottuu, vaikkakin varovaisesti kohti määränpäätäsi.Varovaisuus ei ole monelle mieleen, mutta sinulle se on välttämätön, jotta henkisesti pääset mukaan asioihin ja tavotteisiin ennen varsinaista aloittamista. Hallitsijatar on oma tulevaisuuden korttisi, siinä on nainen, joka on oman elämänsä hallinnasta vastuussa ja tietää miten ja mitä haluaa tehdä elämällään. Hän säteilee rakkautta ja lämpöä, on tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa, hänen lähellään on muilla hyvä olla.

    • Miisavaan

      Hei Hilja, voisitko nostaa minullekkin kortin ja kertoa mitä näet?

      Syksyisin terveisin Miisa

      • Hilja

        Miisavaan sinulle nousivat Sauvojen 4, Sauvojen 8 ja Maljojen 3. Sauvojen 4 kortista näen erilaisuuksien yhdistymisestä, voi tarkoittaa tilanteita, jossa on vastakkaiset puolet tai ihmisiä, jotka ovat luonteiltaan ja ajatuksiltaan vastakkaiset. Kortista näkyy voimien kohtaaminen ja yhdistyminen kokonaisuudeksi. Tämä tuottaa uutta kasvua, joka on orastavaa. Sauvojen 8 kortista näkyy kuoresta ulos murtautuminen tai toiminta, joka voi olla nopeaa tai jossa ratkaisut tehdään nopeasti. Yhteydenpito ja keskustelu on vastavuoroista ja joustavaa. Maljojen 3 kortista näen tunteiden jakamista, onnellisuutta ja juhlintaa ystävien kanssa. Aikaan liittyy olennaisesti yhteenkuuluvaisuus ja toisista välittäminen.

    • tuuli ajolla!!

      En tiedä haluatko katsoa?? Kysyn nyt kuitenkin!!
      Minulla on ollut suhde jo vuoden varattuun mieheen, tuntuu etten pääse irti eikä mieskään rakastamme paljon!!

      • Hilja

        Tuuli ajolla!! Miksi en haluaisi katsoa? Kysymyksesi kumpuaa omatunnostasi, koska elämäsi valinnat teet sinä itse. Mutta nyt kortteihisi, jotka ovat Miekkojen 2, Tasapaino ja Hallitsija. Miekkojen 2 kortista näen mielen kamppailusta, johon liittyy kahden asian tai henkilön ristiriitaiset toiveet ja halut ja jotka vaikuttavat yhteen isoon päätökseen tai yhteen henkilöön. Tavoitteena on löytää mielen rauha, päätös joka vie sitä kohti löytyy, kun olet puntaroinut elämäsi plussat ja miinukset mielesi kanssa. Päätös jonka löydät sisimmästäsi ei ole mutkaton ja helppo toteuttaa, silti se on ainut oikea.Tasapaino kortista näkyy, että keskittymällä omaan tahtoosi saavutat elämääsi kaivatun tasapainon ja mielen harmonian. Hallitsija kortti jatkaa samaa linjaa, siinä olet oman elämäsi herra ja sinulla on kasvamassa voimaa ja rohkeutta elää elämääsi siten, että tunnet kulkevasi oikealla tiellä.

    • unelma79

      hei hilja :) nostaisitko kortit minullekkin? työ ja rakkaus olisi tärkeimmät :)

      • Hilja

        Unelma79 korttisi ovat työhön Paholainen ja Miekkojen Prinssi sekä rakkauteen Rakastavaiset ja Sauvojen Ritari. Paholainen kortti kertoo päätöksen teosta, joka jakaa mielesi kahtia, mielesi vaihtelee kahden vastakkaisen ratkaisun parissa ja kummassakin vaikuttaa olevan omat hyvät ja huonot puolensa. Päätös on jotenkin sidottu aikaan ja kasvuun. Miekkojen Prinssi kortista näen henkilön, joka menee elämässään eteenpäin tahdon pakottamana. Hän on liiankin vaativa itselleen. Työhön liittyen voimavarat ovat jotenkin sidottu tai pakotettu käyttöön, mutta iloa ja nauttimista siinä ei näy.Kortista ilmenee kehoitus lopettaa itseä piiskaavat otteet ja alkaa tekemään sellaisia asioita, joista mieli ilahtuu ja hauskuuttakin löytyy.Niitä kyllä on.Rakastavaiset kortista näkyy halu löytää menestys rakkaudessa. Kortti kertoo voimakkaasta tunnesiteestä henkilöön, jonka kanssa haluaa jakaa elämänsä. Siihen liittyy valintoja ja sitoutumista. Sauvojen Ritari kortista näen tunteiltaan voimakkaasti temperamenttisen ja energisen henkilön. Hän on tekijä ja menijä, paikoillaan oleminen on hänelle vaikeaa, myös sitoutuminen yhteen asiaan tai ihmiseen on aluksi opelteltava.Hän kokee takaiskuja elämässään, koska on monessa suhteessa joustamaton, senkin hän joutuu oppimaan kantapään kautta. Pitkäaikaisessa suhteessa hänen kanssaan eläminen voi olla vaikeuksien kanssa voittoon kulkua ja värikästä.

        kiitokset Hilja sinulle

    • Susanna

      Niin totta, ajatukseni tosiaan pyörivät vain yhden hankalalta tuntuvan asian ympärillä.
      Olisipa mahtavaa jos tässä jokin auttaisi ratkaisun teossa :)

      Kiitos Hilja Sinulle!

    • surullinen*

      Katsoisitko mitä kortit kertovat minulle?

      • Hilja

        Surullinen* korteiksesi nousivat sauvojen kortit, jotka ovat voimakkaita tunteita, intohimoja.Sauvojen 5, Sauvojen Prinssi ja Sauvojen 3. Sauvojen 5 kortista näkyy tuska tai ahdinko, johon liittyy kahden ihmisen taistelu jonkin suuren asian johdosta. Tämä asia on saanut suuret mittasuhteet ja sen voima vie energiaasi.Jokin asiassa on jo muuttunut tai olet sitä hyväksymässä, koska tunteiden palo on selvästi lientymässä. Sauvojen Prinssi kortista näen henkilön, jonka tapaaminen ilahduttaa sinua, hän voi olla ystäväsi tai tuttusi. Sauvojen 3 kortista näkyy kolmen henkilön tai asian yhteys, joka vie sinua johonkin uuteen. Uudistumisessa nousevat hyvät puolesi esiin ja tunnet kulkusi keveämmäksi ja mielesi vapaammaksi.

        Kiitos paljon Hilja!!

    • SSMoonSS

      Täälläkin olisi yksi joka pyytää katsomista =) Kaikkein eniten työ- ja rakkauselämä kiinnostavat =)

      • Hilja

        SSMoonSS, korteisesi nousivat työhön Miekkojen 7 ja Hirtetty, rakkauteen Narri ja Maljojen 9. Miekkojen 7 kortista ilmenee turhautumista jonkin asian takia. Asia vie energioitasi vähiin ja ajatuksesi ja tunnelmasi ovat sen vuoksi harmaat.Hirtetty kortista näkyy tämä tukala olo ja väkisin kiinni pitäminen. Kortissa kuvastuu neuvo miettiä asioita eri näkökulmasta ja uudistaa omia käsityksiä. Jos asiaan liittyy toinen osapuoli, on hyvä ja tarpeellista koettaa nähdä tämän toisenkin näkökulma asiaan.Uudenlaisesta ajattelusta alkaa syntyä jaksamisen kannalta ideoita, joita kannattaisi kokeilla.Narri kortista näkyy rakkaus ja vapaus, joista pidetään kiinni kaikessa elämiseen liittyvässä. Turhia miettimättä ja pelkäämättä kulku on harvojen onni. Maljojen 9 kortista näen onnellisuuden virrasta ja hyvästä olosta, jota ei syksyn pimeyskään kokonaan lannista, vaan iloa alkaa virrata sinulle ja jaat sitä muille.

        Kiitos paljon, Hilja, kun kerkesit vastaamaan =)

    • Yksin

      Hei Hilja

      Voisitko kertoa minulle miten elämäni jatkuu? Olen uudessa elämänvaiheessa.

      • matkalle:)

        Nostatko minulle kortit kohta alkavaan matkaan?
        Kiitos

      • Hilja

        Yksin, elämäsi jatkuminen on omissa käsissäsi, toivon että korteista saat ajattelemisen aihetta ja ehkä uusia näkemyksiäkin tai vahvistuksia omille ajatuksillesi.Korteiksesi nousivat Miekkojen Prinssi, Kohtalo ja Sauvojen 4. Miekkojen Prinssi kortista näen matkaamisesta elämän tiellä väkisin yrittämällä tai siitä on poissa tyytyväisyys. Voi olla että olet pitänyt omien vaatimuksiesi naruja tiukasti käsissäsi ja nyt olet ne löysännyt ja koska olet uudessa tilanteessa olo ja matkan teko on itsesi piiskaamista.Nyt voisit löysätä niitä vaatimuksiasi ja antaa itsellesi lupa olla sitä mitä olet. Kohtalokortista näkyy elämän johdatus ja muutosvoima, jonka tarkoituksen moni ymmärtää vasta jälkeenpäin isojen tapahtumien. Kyseessä on henkisen ja materiaalisen puolen vapautuminen ja kasvu. Sauvojen 4 kortissa näkyy vastakohtaisten puoliesi täydentyminen ja yhteen sovittaminen. Vastavoimat tasoittavat toinen toistansa ja saavat aikaan täydentymistä ja harmonisempaa oloa.

      • Hilja
        matkalle:) kirjoitti:

        Nostatko minulle kortit kohta alkavaan matkaan?
        Kiitos

        Matkalle:) korttisi ovat Kohtalo ja Lanttien 8. Kohtalokortti ilmentää uusia kokemuksia ja muutoksia, jotka tulevat eteesi hyvin ennalta arvaamattomissa paikoissa ja tilanteissa. Korttiin liittyy karman sisällyttämät opit ja onnet. Lanttien 8 kortista näen rahankäyttöön tai muuten vain yleisiin asioihin liittyvästä varovaisuudesta. Muistutus koskee myös itsensä suojelemista ja jalkojen pitämistä maan pinnalla vaikka pää olisi pilvissä.

        Mukavaltahan tuo Kohtalon kortti kuulostaa, jospa siellä matkalla vaikka ennalta arvaamattomasti tuon onnen löytäisin uuden miehen muodossa.
        Tuo Lanttien 8 myös osuu hyvin oikeaan sillä raha-asioissa pitää olla minun kyllä tosi varovainen ja siksi tämä matkakin vähän hirvittää tehdä, mutta meni syteen tai saveen niin sen teen.
        Kiitos sinulle korttien nostosta ja hyvää syksyä.

    • meeri

      katsoisitko myös minulle?.olisin kiitollinen,todella kiitollinen

      • Hilja

        Meeri, korttisi ovat Lanttien Ässä, Sauvojen Prinsessa ja Lanttien 9. Lanttien Ässä kortista näen jostain hyvästä käänteestä riippuen rahaan tai ansaitsemiseen. Maalliset asiat järjestyvät ja tasapainottuvat. Kysymyksessä voi olla uusi aloitus jossain työssä tai uusi käänne tilanteessa, joka liittyy rahaan ja omistamiseen.Sauvojen Prinsessa kortissa on henkilö, joka on nousemassa ylös ahdingosta ja saavuttamassa voiton jonkun asian tai tilanteen kanssa. Hänen olemuksestaan kuvastuu varmuus ja riemu onnistumisestaan pelkojensa voittamisessa.Lanttien 9 kortista näkyy vastuullisuutta ja rohkeutta kohdata elämän haasteet ja vaikeudet sekä nauttia omista saavutuksistaan, varsinkin sen jälkeen kun on tehnyt onnistumisen eteen kovasti töitä.

    • Piiku

      Hei Hilja,

      Katsoisitko myös minulle? Elämäni on tällä hetkellä uudessa elämänvaiheessa vähän joka alueella, miten tämä tästä jatkuu?

      • Hilja

        Piiku sinulle nousivat Aurinko, Maljojen Prinsessa ja Miekkojen 2. Aurinko kortista näkyy todella valoisia aikoja ja onnellisuutta sekä tyytyväisyyttä, vaikka syksyä eletään. Maljojen Prinsessa kortti kuvastaa sinua luomassa omaa paikkaasi ja kotiasi elämässä. Kortista ilmenee, että tulossa on tyytyväisyyttä, vapautta ja tasapainoa. Miekkojen 2 kortista näkyy rauha, jonka tulo sydämeesi on vapauttanut muutkin puolesi esiin. Asia tai tilanne on rauhoittumassa ja sen vuoksi osaat vain olla ja mennä tilanteiden mukaan. Olet tehnyt mielessäsi tilityksen elämäsi kulusta ja nyt voit katsoa tulevaisuuteen ilman erillistä painolastia.

    • MaDonna

      Hei,
      minullekin voisitko katsoa tulevaa. Kiitos!

      • Hilja

        MaDonna, korttisi tulevaisuuteen ovat Sauvojen 7, Aikakausi ja Lanttien 10. Sauvojen 7 kortti kuvastaa tulevaisuuden asennettasi mennä elämässäsi eteenpäin ja se on rohkeus. Taustalla olevat ja vaikuttavat tekijät ovat kaikkoamassa tai saatat ne järjestykseen. Aikakausi kortista näen uuden elämänvaiheen saapumisesta ja sen myötä uusista tuttavuuksista ja tapahtumista elämässäsi.Lanttien 10 kortista näkyy ulkoisen ja sisäisen elämän tasapainoon pyrkiminen, johon liittyy raha-asioiden järkevä hoitaminen, itsenäistyminen ja omien tavotteiden asettaminen. Kortista näkyy muistutus pohtia, minkä arvon annat sisäiselle rikkaudellesi ja minkä rahalla saataville tavaroille.

    • sekaisin

      Moi Hilja!
      Mitähän kortit näyttävät rakkausrintamalla?

      • Hilja

        Sekaisin, korteiksesi nousivat Lanttien 3, Sauvojen Prinsessa ja Miekkojen Ritari.Rakkausrintamalla on tai on tulossa vipinää. Lanttien 3 sinun ja mieskortin yhteydessä merkitsee jotain yhteistä tilannetta tai työpaikkaa, jossa tapaatte tai jo olette. Sauvojen Prinsessa kortista näkyy omien suojauksien laskemista ja uskaltamista ryhtyä toteuttamaan omia pyrkimyksiä ja haaveita. Rohkeuden kasvaessa itseluottamuskin kasvaa.Miekkojen Ritari kortista näkyy määrätietoisesti eteenpäin pyrkivä mies,joka ajattelee ja järkeilee ensin ennen kuin toimii, jotta ei tekisi virheitä. Rakkaudessa järki määrää hänen tunteitaan enemmän, siksi hänestä saa viileän vaikutelman.

        Kiitos oikein paljon Hilja!

    • Annemari22

      Hei Hilja,

      Katsotko minullekin tulevaa?

      • Hilja

        Annemari22 korteiksesi nousivat Taito, Sauvojen 5 ja Narri. Taito kortista näkyy, että olet jo tai harkitset opiskelua tai uuden taidon omaksumista muutoin. Joku tietty ala vetää sinua puoleensa, mutta silti epäilet oletko oikealla tiellä. Nykyisin on mahdollisuuksia niin monenlaisia, joten epäilykset tai mielen muuttamiset mitä haluaa ovat yleisiä ja mahdollisia. Sauvojen 5 kortista näkyy jokin valitsemiseen liittyvä päätöksen teko. Kysymys on mielen taistelusta ja vaihtoehtoisten toimien tarkastelusta. Päämäärä näkyy mielessäsi, joten teet valinnan omaksi parhaaksesi käyttäen omia tunteitasi ja intuitiotasi.Narri kortista näen, että alat luottaa omaan persoonalliseen tapaan elää ja tehdä asioita. Luonteessasi on heittäytyvä ja haaveileva puoli, jonka vuoksi innostut uusista asioista ja ihmisistä. Kortista näkyy, ettet pelkää antaa elämän viedä, sillä luottamuksesi on kasvanut ja kasvaa, samoin kuin vaistosi. Laajasydämisenä ja avarakatseisena onkin mukavampi kulkea kuin peläten mahdollisia epäonnistumisia jo etukäteen. Virheistähän opitaan ja samalla kasvetaan henkisesti vahvemmiksi.

    • piiku

      Hei Hilja,
      Katsoisitko minulle, jos vielä jaksat. Kiitos!
      -piiku

      • Hilja

        Jos olet sama piiku, joka on kirjoittanut meerin alapuolelle 11.9. niin olen vastannut sinne sinun omalla nimimerkilläsi.

    • Lyylikki68

      Hei Hilja,
      Katsoisitko mitä minulle tulevaisuus tuo työn,rakkauden ja perheen merkeissä?

      • Hilja

        Lyylikki68 korteiksesi nousivat Vaunut, Sauvojen 7, Lanttien 3 ja Lanttien Prinssi. Vaunut kortista näkyy kotiin, itseen ja perheeseen liittyvä mietintä, joka tuntuu kuin pysähdyksenä matkanteossasi. Asia tai tilanne on saanut sinut pukemaan yllesi panssarin, jotta voisit pitää sisälläsi tuntemukset, joista on vaikea saada kiinni.Sauvojen 7 kortista näen, että useampia ideoita on kasvussa mielessäsi, mutta niiden esiin tuomiseksi kaipaat rohkeutta.Lanttien 3 kortista ilmenee mielenmyrskyn sisältä nousevat ajatukset, jotka johtavat toimimiseen tai ideoiden toteuttamiseksi tehtyihin suunnitelmiin.Tehtävä on sellainen, että se tuottaa hyvää mieltä ja jolle on helppo antautua. Lanttien Prinssi kortista näkyy halu pitää perhe-elämä ja maallinen elämä tasapainossa. Kortista näkyy henkilö, joka osaa hoitaa raha-asioitaan ja jonka voima on vakaudessa ja pitkäjänteisyydessä.

        Kiitos Hilja vastauksesta. Tähän mennessä olen elänyt perheeni ehdoilla ja tehnyt kaikkeni sen eteen. Loppukesästä tapasin miehen,joka sai itseni tuntemaan naiseksi eikä vaan äidiksi ja miehen "passaajaksi". Tiedän sen olevan sopimatonta, mutta jokin vaan napsahti ja oli hyvä olla tämän ihmisen seurassa. Pidän tästä miehestä todella paljon,kuitenkin lapsieni haluaisin pitää tietoisina missä mennään. Tiedän kyllä mitä haluan kunhan saisin tarvittavaa rohkeutta muuttaa elämäni suuntaa vähän enemmän itseäni ajattelevaksi. Lapset ovat täysiikäinen ja yläasteelta pois päässyt joten ymmärtävät asioita.

    • Loppuvuosi

      voisitko katsoa minulle ,miltä loåpuvuosi näyttää rakauden rintamassa ,olenko jouluna ilman rakasta. vai mitä näyttää. olen oikeasti maantien harmaat houkset omaava ,nyt värjätyt oleva 52v nainen

      • Hilja

        Loppuvuosi, korttisi ovat Lanttien 4, Erakko, Sauvojen 7 ja Rakastavaiset. Lanttien 4 kortista näen , että olet jotenkin varautunut ehkä epäluuloinenkin miessuhteissasi. Ympärilläsi on kuin suojamuuri, josta päästät vain harvat lähellesi.Erakko kortista näkyy henkilö, joka kulkee yksin elämänsä polulla, osittain yksineläminen on hänen oma valinta. Hänen elämässään on paljonkin valoa tuovia asioita ja siksi hän ei helposti luovu vapaudestaan päättää ja toimia niin kuin haluaa.Kortti voi viitata myös yksinäiseen jouluun, joka on valon juhla. Erakko kortista näkyy jokin uudistuminen, joka ei ole vielä ajankohtainen, vaan tulee tapahtumaan myöhemmin.Sauvojen 7 kortista näkyy rohkeuden kasvu, jota tarvitset kun puolustat omia näkemyksiäsi jossain tietyssä asiassa. Rakastavaiset kortista ilmenee halu luoda liitto tai pikäaikainen rakkaussuhde. Kortista näkyy lämpimät tunteet molemmilla, joten nyt olisi sinulla mahdollisuus ottaa asia keskusteluun mitä elämältäsi haluat.

    • Susanna

      Hei Hilja! Katsoisitko myös minulle korteista?

    • N78

      Tervehdys Hilja,

      Voitko katsoa miltä tulevaisuuteni näyttää?
      Kiitos etukäteen.

    • mulle ja

      Hei! Nostaisitko minullekin kortin? Palautteen annan jos kuulostaa "tutulta".Kiitos jos vaivaudut.

    • Ylipappi1958

      Hei! kokolailla 4 vuotta vanha tämä ketju, mutta vieläkö katsot Tarot-korteista? Jos katsot, niin haluatko katsoa minullekin? t. "ylipappi"

    • Siili62

      Katsoisitko huomisen vastauksen?

    • desilvalal

      minulla on vaikea tilanne ihmis suhteessani pakko kääntyä sinun puoleesi

    • desilvalal

      tuleeko tämän miehen ja minun suhteestani tiiviimpää

    • ekstam

      hei hilja voisitko katsoa minulle korteista miten tuleva vuosi etenee esm... ihmis suhteessa

    • Kanarialintu

      Katsoisitko minulle.

    • Anonyymi

      Hei,katsoisitko myös minulle,kiitän.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6010
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4107
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2064
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1817
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe