Kun eksyin tänne palstalle tuntui että on pakko kertoa omista kiusaamis kokemuksista ja, että miten se on vaikuttanut minuun.
Tarhassa minulla ei ollut mitään ongelmia,kavereita oli ja olin oikeen sosiaalinen ja elämänhaluinen pikkupoika. Ennen ala-asteelle siirtymistä muutin äitini kanssa syrjäkylältä kunta keskukseen joka on tämmöinen 3 000 asukkaan tuppukylä eräälle asuinalueelle, jossa oli muitakin lapsia. Noh kavereita tuli, mutta jouduin pahasti pettymään,kun he alkoivat nimitellä ja tehdä muuta kiusaa. Koulussakin kaikki oli jees, kunnes luokalleni tuli uusi poika johon ystävystyin.Lopulta tämä kyseinen poika osouttautui kieroon kasvaneeksi paskanpuhujaksi, joka levitteli ties mitä juoruja esim: että minulla olisi muka suhde johonkin samalla luokalla olevaan poikaan,ja alkoi haukkumaan ja levittelemään homo lappuja. Itse en tuosta haukkumisesta tykänny, koska en itse ole seksuuaalisesti poikkeava ja eikä ole poikarakkauteen minkäänlaisia haluja. Oli minulla muutama kaverikin, jotka olivat koulun luuseri porukkaa. Olin jotain 9 vuotias,kun äitini muutti miesystävän perässä toiselle paikkakunnalle ja minä jäin tänne tuppukylään isäni luokse. Ensimmäistä kertaa kävin äitini luona uudella paikkakunnalla.Tutustuin alueen muihin lapsiin ja kavereita tuli,jolloinka tutustuin myös toiseen poikaan joka vaikutti ihan kivalta kaverilta, kunnes aloin esitellä puhelintani (minulla oli puhelin,mutta kyseisellä pojalla ei ollut). Tämän jälkeen hän jatkuvasti inusi: " tuo puhelin tuo puhelin." Ja minä hölmöyttäni sen toin ja annoin sen sille pojalle, jolloinka hän käski minun riisua housuni. Kieltäydyin siitä jolloin hän alkoi kiristämään minua, että en saisi enään puhelintani ja eikä olisi enän kaverini. Minun olisi pitänyt pistää hanakasti vastaan,mutta kun olin silloin niin tyhmä etten älynnyt.Noh,riisuin housuni jolloinka alkoi ottamaan kuvia takapuolestani ja sukuelimistäni ja esitti kuviaan kaikille. Hän alkoi myös tekemään muutakin kiusaa kuten nakkelemalla minua pikkukivillä. Ja tämä kirjoittamani kuvaaminen jatkui,kunnes sanoin:"Puhelin tänne se on minun." poika vastasi et saa ja nakkasi kännykän seinään, juoksin itkien kotiin. Eikä kotopuolessani mennyt hyvin, samaa paskanpuhuntaa. Kerroin tuosta paskanpuhuja pojasta opettajalle,mutta se ei tuntunut kyseisestä ihmisestä paljoa missään. Kkokoajan jatkui ja jatkui. Pikkuhiljaa aloin eristäytyä muista lapsista ja aloin viihtyä aikuisten seurassa.Olin vuosia koulussa yksin oli minun ympärillä porukkaa,mutta ei oeita kvereita. Heti kun tuli joku lapsi juttelemaan juoksin pois,pelkäsin, että kaikki alkaa kiusaamaan. jatkuu....
Tarhassa minulla ei ollut mitään ongelmia,kavereita oli ja olin oikeen sosiaalinen ja elämänhaluinen pikkupoika. Ennen ala-asteelle siirtymistä muutin äitini kanssa syrjäkylältä kunta keskukseen joka on tämmöinen 3 000 asukkaan tuppukylä eräälle asuinalueelle, jossa oli muitakin lapsia. Noh kavereita tuli, mutta jouduin pahasti pettymään,kun he alkoivat nimitellä ja tehdä muuta kiusaa. Koulussakin kaikki oli jees, kunnes luokalleni tuli uusi poika johon ystävystyin.Lopulta tämä kyseinen poika osouttautui kieroon kasvaneeksi paskanpuhujaksi, joka levitteli ties mitä juoruja esim: että minulla olisi muka suhde johonkin samalla luokalla olevaan poikaan,ja alkoi haukkumaan ja levittelemään homo lappuja. Itse en tuosta haukkumisesta tykänny, koska en itse ole seksuuaalisesti poikkeava ja eikä ole poikarakkauteen minkäänlaisia haluja. Oli minulla muutama kaverikin, jotka olivat koulun luuseri porukkaa. Olin jotain 9 vuotias,kun äitini muutti miesystävän perässä toiselle paikkakunnalle ja minä jäin tänne tuppukylään isäni luokse. Ensimmäistä kertaa kävin äitini luona uudella paikkakunnalla.Tutustuin alueen muihin lapsiin ja kavereita tuli,jolloinka tutustuin myös toiseen poikaan joka vaikutti ihan kivalta kaverilta, kunnes aloin esitellä puhelintani (minulla oli puhelin,mutta kyseisellä pojalla ei ollut). Tämän jälkeen hän jatkuvasti inusi: " tuo puhelin tuo puhelin." Ja minä hölmöyttäni sen toin ja annoin sen sille pojalle, jolloinka hän käski minun riisua housuni. Kieltäydyin siitä jolloin hän alkoi kiristämään minua, että en saisi enään puhelintani ja eikä olisi enän kaverini. Minun olisi pitänyt pistää hanakasti vastaan,mutta kun olin silloin niin tyhmä etten älynnyt.Noh,riisuin housuni jolloinka alkoi ottamaan kuvia takapuolestani ja sukuelimistäni ja esitti kuviaan kaikille. Hän alkoi myös tekemään muutakin kiusaa kuten nakkelemalla minua pikkukivillä. Ja tämä kirjoittamani kuvaaminen jatkui,kunnes sanoin:"Puhelin tänne se on minun." poika vastasi et saa ja nakkasi kännykän seinään, juoksin itkien kotiin. Eikä kotopuolessani mennyt hyvin, samaa paskanpuhuntaa. Kerroin tuosta paskanpuhuja pojasta opettajalle,mutta se ei tuntunut kyseisestä ihmisestä paljoa missään. Kkokoajan jatkui ja jatkui. Pikkuhiljaa aloin eristäytyä muista lapsista ja aloin viihtyä aikuisten seurassa.Olin vuosia koulussa yksin oli minun ympärillä porukkaa,mutta ei oeita kvereita. Heti kun tuli joku lapsi juttelemaan juoksin pois,pelkäsin, että kaikki alkaa kiusaamaan. jatkuu....
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ennen 6 luokalle siirtymistä muutin tästä tuppukylästä äitini luokse uudelle paikkakunnalle joka oli 3 kertaa tätä tuppukylää suurempi jossa oli kolme ala-astetta ja kaksi ylä-astetta,muuttohalukkuuta kyseiselle paikkakunnalle lisäsi se,että se ilkeä poika oli muuttanut vuosien saatossa muualle ja menin eri kouluun,kun sen asuinlueen lapset jossa jouduin kiusatuksi (ja olinhan muuttunut ulkonäöltäni paljon,joten ei kukaan olisi minua muistanut). Uuudella paikkakunnalla koulussa tuntui aluksi menevän kaikki hyvin,kunnes kolme pienryhmässäni olevaa poikaa alkoi haukkumaan minua neidiksi,koska niitten mielestä kävelin kuin joku akka. Olin muutenkin syrjäänvetäytynyt ja yksinäinen sen takia kun kaikki höpöttivät jostain peleistä.Minulla itsellään ei ollut mitään pelikonetta ja eikä hajuakaan myös mistään nettipeleistä. Näin usein koulun pihalla liikkuvan yksinäisen pojan.Menin pojan luo ja sanoin että haluaako olla kaverini.Kyseinen poika vastasi, että voi olla,mutta peleistä ei kannattanut mitään puhua,koska hän ei itsekään juuri mitään pelikoneita pelannut. Aikamme juteltua kaikki tuntui natsaavan ja yhteistä juttua riitti vaikka jos monen moista,kävin jopa sen luona kyläilemässä ja ajeltiin pyörällä pitkin kyliä,olin vihdoin löytänyt luotettavan ystävän. Kerroin jopa nimittelevistä pojista opettajille ja se haukkuminen loppui siihen,ja muutkin oppilaat muttuivat ystävilläsimmiksi ja usein minua tervehtivät.Elämä tuntui kukoistavan.Sekin ajatus osouttautui virheeksi, kun samat kolme poikaa alkoivat taas nimitellä pian koko koulu alkoi nimitellä neidiksi. Ainakun opettaja oli poissa nämä kolme sankaria saivat oikeen riemunjuhlaa: nimittelyä kynillä nakkelua ja tuuppimista. En kertonut koulu oloista kellekään vaan houdoin sisälleni ja enkä näyttänyt kennellekään. Oli hiuskarvan varassa ettei mielenterveys petä, oli ahdistuksen ja masentuneisuuden tunteita. Kerrän liikuntatunnilla oli pesäpalloa ja yksi pojista tuli haukkumaan. Minulla katkesi pinna jolloinka otin pesäpallon,nostin sen lyönti asentoon ja huusin sille:"tapan sinut!!!! Opettaja tuli ja esti tilanteen ei johtanut mihinkään jatkotoimenpiteisiin. Päässäni liikkui hirveitä ajatuksia: Jonkun haukkujan puukottamista ja itsemurhaa. En päätynyt kumpaakaan. Kesäloman tultua kävin täällä kotipaikkakunnallani "tuppukylässä", kysyin yheltä tuttavaltani, että olenko jotenkin akkamainen, tuttava sanoi että en ole. Muutenkin alkoi asiat tuppukylässä rullata ja 7lk tein paluumuuton,koska tunsin sen olevan ainoa pakotieni, joka olikin virhe: Samaa paskan puhuntaa ja vieläpä se sama kaveri on täällä joka sitä edelleen harrastaa. Nykyisin esim koulussa ympärilläni pyörii ihmisiä,mutta nekin on vain hyvänpäiväntuttuja, jotka sitten erilaisissa ryhmätöissä eivät ota lainkaan mukaan.
Olen ajatellut poismuuttoa ja uuden elämän aloittelua sen myös teenkin. Mutta vuosia kestänyt kiusaaminen on syönyt minun sosiaalisuuteni ,mutta kun käyn jossain ties missäpäin suomea sukuloimassa, jossa onkin joku kaveri ehdokas,niin en vain saa sanaa suustani ja olen suurimman osan hiljaa. Miten pääsen irti tuosta ujosta kuorestani, joka minut on vallannut. Haluaisin paljon kavereita. tunnen sisälläni tihkuvan elämänhalua ja puheliaisuutta mutta jään aina jotenkin lukkoon.
eka hyvä tarina :)
Ja mä jos oisin ollu sä ni ne ois jo oikeest kuollu. siis en tarkota tolla sitä et haluaisin kovistella tääl chatis . koska tarkotin sitä et en olis jaksan enää.
Hyvä tarina. Toivottavasti joku kiusaaja lukee tämän ja lopettaa täysin tarpeettoman ja lapsellisen toimintansa.
Itseäni ei ole koskaan kiusattu, mutta parasta yläasteystävääni kiusattiin ollessamme yläasteella muutamia vuosia sitten ja tavallaan se koski myös minua, kun jouduin sitä seuraamaan vierestä. Kerran luokanvalvojallemme kerroin kiusaamisesta kaveriani kohtaan, mistä kaveri sitten suuttui ja sanoi ettei saa kertoa. En sittemmin kertonut ja kaveri muuttui todella, todella epäsosiaaliseksi.
En ole kuullut kaveristani vuosiin mitään. Jospa mitään ei olisi sattunu kumminkaan.
Kyllä kiusaajien pitäisi katsoa peiliin ja miettiä kuinka pöljiä ovat olleet.Niillä kolmella pojalla jotka minua uudella paikkakunnalla kiusasi,niin niillä ei tuntunu olevan päässä järjen hiventäkään,en tiedä onko nytkään.
Mä kiusaan mun kahen kamun kanssa ja ollaa jouduttu samanlaisee kiusaamis tilanteesee vähän aikaa sitte. Se oli järkyttävää. Sanoin, et aiotaa jatkaa kiusaamis, mut minust tuntuu, et mä lopetan. Alan jo nyt katuu. Enkä oo täysil mukaan ku kiusataa.
Mä lopetan. Ihan sama mun kavereist. Ei oo kiva kiusata, jos ei osaa iloita siit ja katuu sit jo nyt. Minust tuntuu et ne ei oo oikeest mun kamui.
Mä kerroin ja juttelin niitten kaa sillo ku kirjotin tät. Mä oon eronnu. Nyt mä en enää kiusaa ja kadun sit. Enkä mä viitti kirjottaa et mä kadun mun palstalle. Kiusaajat on vahvempii ku kiusatut. Just toisin päin. Kai se jonkilaist vahvuutta osottaa ku lopettaa vaik toiset jatkais. Tai suur ta katumusta.
Lukekaa mun juttu. Mä lopetin.
mä ainaki kostan mun kiusaajil... ;)