Minusta ei. Kreikkaan vaan kaikki rahat jossa muttenkin kotitalouksilla menee paremmin kuin Suomalaisilla.
Lapin Kansa kirjoitti:
Presidentti Sauli Niinistö arvioi viikonloppuna (LK 17.6.) Euroopan talouskriisiä tavalla, joka varmasti kiinnostaa suomalaista veronmaksajaa. Niinistö muistutti, etteivät kreikkalaiset ja espanjalaiset ole köyhiä suomalaisiin verrattuna.
Eurostatin tilastoihin tukeutuen Niinistö toteaa, että kotitaloudet ovat Kreikassa, Espanjassa ja Italiassa varakkaampia kuin suomalaiset kotitaloudet.
Valtio ei ole kriisimaissa imuroinut verotuksella kansalaisten rahoja yhtä tehokkaasti kuin Suomessa.
Kärjistäen voikin väittää, että köyhät suomalaiset maksavat nyt rikkaiden maiden talousahdinkoa. Niinistön mielestä Suomi onkin ylivertaisesti solidaarisin maa koko euroalueella. Kreikassa on myös selvästi enemmän superrikkaita kuin Suomessa.
Kannattaako Suomessa enää työnteko
156
3812
Vastaukset
- Creecegay
Mitäs siinä Urputat ! Muuta Kreikkaan !
- Tyytyväinen loinen
En tosiaankaan muuta Suomesta minnekään: täällä elelen veronmaksajien rahoilla herroiksi.
Verotonta tuloa olen saanut melkoisesti kantarellejä myymällä. Kohta alkaa myös rahakas herkkutattikausi.
Eli en muuta Kreikkaan. - HateTheFuckers
Olet kohtalaisen varmasti niitä yläluokan lellittyjä penskoja jotka ei tajua maailman todellisesta menosta vitun vertaa tai agressiivis/passiivinen jokapaikan urputtaja ja myös GAY nimimerkistä huolimatta!
- juunääspäivää
Kyllä tuossa on varaa jo urputtaakin... Eihän noi vetelehtijöitä ja kelankuppaajia kosketa, mut alkaa se duunaria vituttamaan!!
- Juttantutaa
Enhän mie palkasta perusta kunhan saisin sieltä vain paremman.Hmm.Papin viran.
- fioqo
Tyytyväinen loinen kirjoitti:
En tosiaankaan muuta Suomesta minnekään: täällä elelen veronmaksajien rahoilla herroiksi.
Verotonta tuloa olen saanut melkoisesti kantarellejä myymällä. Kohta alkaa myös rahakas herkkutattikausi.
Eli en muuta Kreikkaan.Sauli Niinistö on EU:n lobbari-pulvaani, koska ei Suomen asialla eikä koskaan ole laittanut Suomen velkapiikkiä kiinni vaan antaa lain vastaisen vieraiden konkurssi maiden ja pankkien rahoituksen Suomen veronmaksajien rahoilla.
http://www.google.fi/webhp?source=search_app#hl=fi&sclient=psy-ab&q=Italian korruptio&oq=Italian korruptio&gs_l=hp.12..0i30.16075.55874.0.58542.54.22.17.6.12.5.1833.8189.1j7j2j3j0j3j1j1j1.24.0...2.0...1c.wAVuKjGhU5I&
"orruptio Italiassa
Korruptio Italiassa kertoo Italian korruptiosta eli vallan väärinkäytöstä oman tai sidosryhmän edun tavoitteluun. Italia oli Transparency Internationalin korruptioindeksissä vuonna 2008 sijalla 55[1] ja vuonna 2009 sijalla 63 arvioiduista 180 maasta.[2] Vuonna 2011 maa oli tippunut jo 69. sijalle 183 maan joukossa.[3] Italian järjestäytyneen rikollisuuden liikevaihto on 10 % BKT:stä. Italian BKT on 1250 mrd. €. Harmaan talouden vuoksi valtio menettää 100 mrd. € verotuloja vuosittain. Julkisen hallinnon korruptiokustannukset ovat 60 mrd. €/v.[4]
Sisällysluettelo [piilota]
1 Poliittinen korruptio
2 Korruptio rakentamisessa
3 Vesihuolto
4 Mafia
5 Katso myös
6 Lähteet
[muokkaa]Poliittinen korruptio
Transparency Internationalin (TI) mukaan ehdokkaiden ja puolueiden velvollisuus on varmistaa rahoituksen puhtaus ja kerättyjen ja käytettyjen varojen julkisuus. Puolueiden kuuluu hylätä rahoitus, joka sitoo niitä muihin kuin julkisiin etuihin. Poliittinen korruptio oli Maailman talousfoorumin (WEF) mukaan lokakuussa 2003 suurinta EU:ssa Kreikassa, Irlannissa ja Italiassa.lähde? TI:n barometrissä vuonna 2006 puolueiden korruptio oli suurinta Euroopassa Italiassa ja Puolassa. Poliittiseen korruptioon voi sisältyä myös vapaa tai tuettu medianäkyvyys. Pääministeri Silvio Berlusconi on samanaikaisesti suurin yksityinen radio- ja tv-toimija ja valvoo kolmea valtion omistamaa verkkoa. Italiassa korkeat poliitikot on suojattu korruptiosyytteiltä. Vastaavaa on ainakin ehdotettu vuonna 2004 myös Azerbaijanissa, Ranskassa ja Kreikassa.[5]
[muokkaa]Korruptio rakentamisessa
Italiassa korruptio altistaa julkisten rakennustarkastusten ja rakennusmääräysten huomioimattomuuteen. Maanjäristysalueella se on tappavaa. Maanjäristykset eivät tapa ihmisiä vaan romahtavat rakennukset.[6]
[muokkaa]Vesihuolto
Milanossa yksityisen vesiyrityksen johtaja vangittiin paikallispoliitikkojen lahjonta-aikomuksesta 2,9 miljoonalla dollarilla vuonna 2001. Lahjonnan tavoite oli voittaa 145 miljoonan dollarin vedenpuhdistusprojektin sopimus. Myös kaupunginjohtaja vangittiin.[7]
[muokkaa]Mafia
Italiassa on neljä mafiaklaania: Cosa Nostra, Camorra, 'Ndrangheta ja Sacra corona unita. Toimintaan sisältyy huumekauppa, uhkapelit, ihmiskauppa ja rakennusteollisuuden rahanpesu ja laittomat investoinnit. Mafialla on yhteyksiä Italian poliittisiin puolueisiin.[6]
[muokkaa]Katso myös
Antonio Di Pietro
Ihmisoikeudet Italiassa"
http://www.hs.fi/talous/Ty%C3%B6ns%C3%A4 j%C3%A4tt%C3%A4nyt ekonomisti syytt%C3%A4%C3%A4 IMF%C3%A4%C3%A4 tietojen salailusta/a1305585298320 - Minä en.
Juttantutaa kirjoitti:
Enhän mie palkasta perusta kunhan saisin sieltä vain paremman.Hmm.Papin viran.
Jos nyt ottaa pattiin nykyinen meno, kannattaa varmaan edelleenkin äänestää nykyisiä hallituspuolueita? Jos ei muuten niin kiitollisuudesta nykyisyyteen?
- Phöhh
fioqo kirjoitti:
Sauli Niinistö on EU:n lobbari-pulvaani, koska ei Suomen asialla eikä koskaan ole laittanut Suomen velkapiikkiä kiinni vaan antaa lain vastaisen vieraiden konkurssi maiden ja pankkien rahoituksen Suomen veronmaksajien rahoilla.
http://www.google.fi/webhp?source=search_app#hl=fi&sclient=psy-ab&q=Italian korruptio&oq=Italian korruptio&gs_l=hp.12..0i30.16075.55874.0.58542.54.22.17.6.12.5.1833.8189.1j7j2j3j0j3j1j1j1.24.0...2.0...1c.wAVuKjGhU5I&
"orruptio Italiassa
Korruptio Italiassa kertoo Italian korruptiosta eli vallan väärinkäytöstä oman tai sidosryhmän edun tavoitteluun. Italia oli Transparency Internationalin korruptioindeksissä vuonna 2008 sijalla 55[1] ja vuonna 2009 sijalla 63 arvioiduista 180 maasta.[2] Vuonna 2011 maa oli tippunut jo 69. sijalle 183 maan joukossa.[3] Italian järjestäytyneen rikollisuuden liikevaihto on 10 % BKT:stä. Italian BKT on 1250 mrd. €. Harmaan talouden vuoksi valtio menettää 100 mrd. € verotuloja vuosittain. Julkisen hallinnon korruptiokustannukset ovat 60 mrd. €/v.[4]
Sisällysluettelo [piilota]
1 Poliittinen korruptio
2 Korruptio rakentamisessa
3 Vesihuolto
4 Mafia
5 Katso myös
6 Lähteet
[muokkaa]Poliittinen korruptio
Transparency Internationalin (TI) mukaan ehdokkaiden ja puolueiden velvollisuus on varmistaa rahoituksen puhtaus ja kerättyjen ja käytettyjen varojen julkisuus. Puolueiden kuuluu hylätä rahoitus, joka sitoo niitä muihin kuin julkisiin etuihin. Poliittinen korruptio oli Maailman talousfoorumin (WEF) mukaan lokakuussa 2003 suurinta EU:ssa Kreikassa, Irlannissa ja Italiassa.lähde? TI:n barometrissä vuonna 2006 puolueiden korruptio oli suurinta Euroopassa Italiassa ja Puolassa. Poliittiseen korruptioon voi sisältyä myös vapaa tai tuettu medianäkyvyys. Pääministeri Silvio Berlusconi on samanaikaisesti suurin yksityinen radio- ja tv-toimija ja valvoo kolmea valtion omistamaa verkkoa. Italiassa korkeat poliitikot on suojattu korruptiosyytteiltä. Vastaavaa on ainakin ehdotettu vuonna 2004 myös Azerbaijanissa, Ranskassa ja Kreikassa.[5]
[muokkaa]Korruptio rakentamisessa
Italiassa korruptio altistaa julkisten rakennustarkastusten ja rakennusmääräysten huomioimattomuuteen. Maanjäristysalueella se on tappavaa. Maanjäristykset eivät tapa ihmisiä vaan romahtavat rakennukset.[6]
[muokkaa]Vesihuolto
Milanossa yksityisen vesiyrityksen johtaja vangittiin paikallispoliitikkojen lahjonta-aikomuksesta 2,9 miljoonalla dollarilla vuonna 2001. Lahjonnan tavoite oli voittaa 145 miljoonan dollarin vedenpuhdistusprojektin sopimus. Myös kaupunginjohtaja vangittiin.[7]
[muokkaa]Mafia
Italiassa on neljä mafiaklaania: Cosa Nostra, Camorra, 'Ndrangheta ja Sacra corona unita. Toimintaan sisältyy huumekauppa, uhkapelit, ihmiskauppa ja rakennusteollisuuden rahanpesu ja laittomat investoinnit. Mafialla on yhteyksiä Italian poliittisiin puolueisiin.[6]
[muokkaa]Katso myös
Antonio Di Pietro
Ihmisoikeudet Italiassa"
http://www.hs.fi/talous/Ty%C3%B6ns%C3%A4 j%C3%A4tt%C3%A4nyt ekonomisti syytt%C3%A4%C3%A4 IMF%C3%A4%C3%A4 tietojen salailusta/a1305585298320Voi veikkoset mikä pelle aloittaja on ja kaikki muutkin tässä ketjussa.
Eihän tämä asia noin yksiselitteinen ole, aloittaja on hyvä ja menee eduskuntaan itse hoitamaan asiat...senkin pelle! - Lopeta se paskatyö
juunääspäivää kirjoitti:
Kyllä tuossa on varaa jo urputtaakin... Eihän noi vetelehtijöitä ja kelankuppaajia kosketa, mut alkaa se duunaria vituttamaan!!
Paitsi että me olemme kaikki suomalaiset (sinäkin) automaattisesti pohjimmiltamme noita mainitsemiasi "vetelehtijöitä ja kelankuppaajia" kun menet pomon luo ja sanot "se on loppu nyt, hv vaan sulle" ja sitten alkaa ilmaisrahat pyöriä sinunkin elämässäsi.
- leivänmuru
Tyytyväinen loinen kirjoitti:
En tosiaankaan muuta Suomesta minnekään: täällä elelen veronmaksajien rahoilla herroiksi.
Verotonta tuloa olen saanut melkoisesti kantarellejä myymällä. Kohta alkaa myös rahakas herkkutattikausi.
Eli en muuta Kreikkaan.Muutaman vuoden kuluttua on Suomi niin syvällä suossa, ettei sellaista olekaan nähty sota-ajan pulakauden jälkeen!
- mk
juunääspäivää kirjoitti:
Kyllä tuossa on varaa jo urputtaakin... Eihän noi vetelehtijöitä ja kelankuppaajia kosketa, mut alkaa se duunaria vituttamaan!!
Aika moni on saanut Suomessa kenkää "tuotannollisista ja taloudellisista syistä". Jos olet pelkkä duunari niin luultavasti liityt joku kaunis päivä joukkoon tummaan. Mutta periaatteen miehenä varmaankin kieltäydyt ansiosidonnaisesta ja sen jälkeen Kelan päivärahasta. Jos seuraat mediaa niin tajuat varmaan että perusteollisuus siirtyy kehittyviin maihin kustannussyistä.
Kommentistasi päätellen et ole mikään majakka tietämättömyyden merellä joten korkkaa yksi keppana ja sano "ei koske meikäläistä". - kelankusettaja
scabbi kirjoitti:
Kyllä pimeä työ aina kannattaa. Siihen hallitus meitä ajaa.
15 eurolla saa timpurin töihin.
Phöhh kirjoitti:
Voi veikkoset mikä pelle aloittaja on ja kaikki muutkin tässä ketjussa.
Eihän tämä asia noin yksiselitteinen ole, aloittaja on hyvä ja menee eduskuntaan itse hoitamaan asiat...senkin pelle!Ei suomalaisetvnoin tyhmiä ole että äänestää tuollaisia työn vieroksijoita sosiaalipummeja eduskuntaan ,jotka elävät työtä tekevien jatrunnollisesti asiansa hoitavien kustannuksella
Minä en. kirjoitti:
Jos nyt ottaa pattiin nykyinen meno, kannattaa varmaan edelleenkin äänestää nykyisiä hallituspuolueita? Jos ei muuten niin kiitollisuudesta nykyisyyteen?
Kepu eli mtk kieltäisi marjanpoiminnan suomesta jäisi vientitulot saamatta ja marjat metsiin .Pitäisikö maanomistajat velvoittaa poimimaan marjat mailtaan? ja natsipuolue perussuomalaiset ajaisivat sumen ulos eurostajaeusta nousisi työttömyys 25% eikä se ole saanut eduskunnassa aikaan muuta kuin vihan lietsontaa ja eripuraa
- niin no
juunääspäivää kirjoitti:
Kyllä tuossa on varaa jo urputtaakin... Eihän noi vetelehtijöitä ja kelankuppaajia kosketa, mut alkaa se duunaria vituttamaan!!
Joo nää pankkituet pitäis otaa suursijoittajien ja pörssikeinottelijoiden yms.. pussista eikä ollenkaan tavallisilta veronmaksajilta. Esim Nalle Wahlroos vois tukee näitä pankkeja...
- ihmeellistä
räty kirjoitti:
Kepu eli mtk kieltäisi marjanpoiminnan suomesta jäisi vientitulot saamatta ja marjat metsiin .Pitäisikö maanomistajat velvoittaa poimimaan marjat mailtaan? ja natsipuolue perussuomalaiset ajaisivat sumen ulos eurostajaeusta nousisi työttömyys 25% eikä se ole saanut eduskunnassa aikaan muuta kuin vihan lietsontaa ja eripuraa
Kepu eikä mtk kumpikaan ei pysty kieltämään marjanpoimintaa,tuskin edes haluavat.Mutta ei sekään kiva ole jos pihapiiriin tulee lauma vieraita ihmisiä,vaikkapa sitte marjoja poimimaan.
Tuossa lähellä yksi helsinkiläinen huvilanomistaja oli raivona,ulkomaalaiset
oli olleet 10 metrin päässä hänen huvilansa seinästä marjoja poimimassa.
En kyllä tulluit kysyneeksi, oliko hän kepulainen vaiko mtk.
Joilekkin näyttää olevan marjan pomintakin politiikkaa. - auojxxjLP
Tyytyväinen loinen kirjoitti:
En tosiaankaan muuta Suomesta minnekään: täällä elelen veronmaksajien rahoilla herroiksi.
Verotonta tuloa olen saanut melkoisesti kantarellejä myymällä. Kohta alkaa myös rahakas herkkutattikausi.
Eli en muuta Kreikkaan.Kaikki kerämään tatteja.Jeeeee!!!!!!!!!!!!!!!!!
ihmeellistä kirjoitti:
Kepu eikä mtk kumpikaan ei pysty kieltämään marjanpoimintaa,tuskin edes haluavat.Mutta ei sekään kiva ole jos pihapiiriin tulee lauma vieraita ihmisiä,vaikkapa sitte marjoja poimimaan.
Tuossa lähellä yksi helsinkiläinen huvilanomistaja oli raivona,ulkomaalaiset
oli olleet 10 metrin päässä hänen huvilansa seinästä marjoja poimimassa.
En kyllä tulluit kysyneeksi, oliko hän kepulainen vaiko mtk.
Joilekkin näyttää olevan marjan pomintakin politiikkaa.Mtk on esittänyt marjanpoiminnan luvanvaraiseksi eli jokamiehen oikeudesta marjanpoimitaan luovyttaisiin ja pitäisi kysyä lupa maanomistajalta ja jo lapsuudessani oli sääntö että 100m lähemmäs asutusta ei menty. oliko separempaa käytöstä kui nykyään. ja poliitiikasta tunnetusti mtk jäsenet ovat suurimmaksi osaksi kepulaisia
- se toinen ääääääääää
Phöhh kirjoitti:
Voi veikkoset mikä pelle aloittaja on ja kaikki muutkin tässä ketjussa.
Eihän tämä asia noin yksiselitteinen ole, aloittaja on hyvä ja menee eduskuntaan itse hoitamaan asiat...senkin pelle!LUKEUDUT YHDEKSI ÄÄNESTÄJÄKSI.
- olemassa..
Tyytyväinen loinen kirjoitti:
En tosiaankaan muuta Suomesta minnekään: täällä elelen veronmaksajien rahoilla herroiksi.
Verotonta tuloa olen saanut melkoisesti kantarellejä myymällä. Kohta alkaa myös rahakas herkkutattikausi.
Eli en muuta Kreikkaan.Loisimalla ei eläke kerry. Ja joskus sekin aika koittaa vaikka nyt nuori olisitkin.
Mutta siitä olen tiodella erimieltä, että keskieuroopan valtioita tuetaan suomalaisten velkarahoilla.
Mm. Espanjassa on, sanottiin radiossa viimeviikolla, TODELLA ISOT KULTAVARAT ! Makaavat pankkien tallelokeroissa, miksi niitä ei käytetä.!
Suomalaiset poliitikot ovat todella hölmöjä, kaikki uskotaan mitä joku eu sanelee.
Maksakoot YLIVELKAANTUMISENSA ne jotka ovat sen tehneetkin.
Suomen ei olisi IKINÄ pitänyt mennä euroon ! Enempää kuin koko paska eu:n , mitä tavallliselle veronmaksajalle on siitä ollut hyötyä ? Rahat olisi voinut vaihtaa ko. maan valuttaksi kuten ennekin, kun matkustaa ulkomaille.
Firmat hyötyivät, mutta missä ne nyt ovat, ? Kaikki työt on viety ulkomaille.
Työttömyys on lisääntynyt ja tulee lisääntymään.
Loisia ja luusereita en kannata, TYÖ SE ON jota tehdä pitää.
Työttömyyskorvaus voisi olla suurempi, että sillä eläisi, mutta sen sadakseen PITÄISI TEHDÄ TYÖTÄ !
Ja Niinistö kertoi faktat, mitä muut eivät uskalla sanoa ääneen !
Ja jos, jotakin maata on tuettava, niin maata vastineeksi, Niin Kreikasta kuin Espanjasta. Rahaa sieltä ei tule centiiäkään takaisin.!
Sanoihan Vanhanenkin, (nyt jälkeenpäin..) , että pani nimensä paperiin
MITÄ EI OLLUT EDES LUKENUT !!!
Silloin, kun oli pääministeri. Voiko tyhmempää olla ! - 201?
Tyytyväinen loinen kirjoitti:
En tosiaankaan muuta Suomesta minnekään: täällä elelen veronmaksajien rahoilla herroiksi.
Verotonta tuloa olen saanut melkoisesti kantarellejä myymällä. Kohta alkaa myös rahakas herkkutattikausi.
Eli en muuta Kreikkaan.Oletko kansan edustaja?
- Toveri Putin
Jos voitan lotossa muutan rahani rupliksi
- fyrkman
Kannattaa jos on riittävän hyvä palkka.
Näin pystyy mm. käyttämään yksityisiä palveluita julkisten sijaan.
Nojaa... tämä nyt koskee kaikkia maita... - yyyhhhh
Joo voin sanoa, että ainakaan sivutyönä tehdystä työstä en aio senttiäkään antaa Kreikkaan. T. yh-äiti, joka painaa kolmea duunia elättääkseen itsensä ja lapsensa eden jotenkuten.... Ja muuten mitään en sossusta ole ikinä saanut.
- --------------------
respect :)
- näin meillä
Eli et nää lastas juuri koskaan korkeintaan nukut saman katon alla.
Eipä ihme jos Suomalaisilla lapsilla ja vanhemmillakin on ongelmia. - yxxx
näin meillä kirjoitti:
Eli et nää lastas juuri koskaan korkeintaan nukut saman katon alla.
Eipä ihme jos Suomalaisilla lapsilla ja vanhemmillakin on ongelmia.Niin, Onneksi ovat jo isompia, mutta kuitenkin. Valkinnanvaraa ei ole. Kaikki työ on eteenpäin, Ja kun verottaja vie osuutensa, niin todellakin kaikki tienattava raha on tärkeää. Lapsilisät muka korvasivat sen, että ei saa verovähennyksiä, kun elättää lapsia. Sanonko, että yks sata euroo per lapsi kuukaudessa ei todellakaan kata tätä vajetta. Arki/juhlavaatteet, ruoka, asuminen, tietokoneet, harrastukset, (vaikka katsottukin halvempia mahdollisia), puhtaus, puhelin, mopo, rippikoulumaksut, terveydenhoito.... Sossuelätit kai saa kaiken ilmaiseksi, ettei vaan kiusata lasta koulussa kun ei ole kaikki vimpan päälle. Muut pärjäätköön halvemmalla...
Ainoo vaihtoehto olis jäädä ihan sossupummiksi, ettei kykenisi töihin.... En silti edes opiskellessa saanut sieltä mitään. Naapuri sai kyllä vaikka oli jo ammatiltaan se mihin itse opiskelin. Ei lapsia eikä halunnut tehdä mitään viikonlopputöitä, kun piti päästä bilettämään. Ei siis halunnut edes tehdä töitä elättääkseen itsensä vaan haki kelasta ja sossusta rahat. Oliko hänet sitten jo katsottu "toivottomaksi tapaukseksi" kun niin helpolla sai kaiken. Itse kun en edes lapsen silmälaseihin saanut rahaa opiskellessa. Kun ei minun menot ole heidän laskujen mukaan niin suuret kuin olivat oikeasti. Esim koulumatka 15 km. Ein tarvitse autoa...
Sukulaiseni teki yrittäjänä töitä ennen lama-aikaa ja pankit tyrkyttivät lainaa ja verottaja vei sitten 70% tuloista kun ei ollut vähennetäviä investointeja ja lainoja. Ajatella, että 7 päivää 10:stä teet duunia valtiolle ja kolme itselle. Hänelläkin lapsia elätettävänä. Kun työt loppui muutaman vuoden päästä, ei hänkään saanut mistään apua kun katsoivat vain bruttoansioita paljonko olis tienannut silloin töissä. Rahaahan olisi paljonkin käytettävänä... Että sillee.
Yrittäjiä en voi moittia, jos tekevät pimeesti töitä. Niin ne rikkaatkin vähän väliä jää kiinni siitä että ovat toimineet laittomasti rahaan liittyen. En itse tuomitsisi sellaista, joka tekee sen elääkseen normaalia elämää. - Jaahas...
yh-äiti, joka painaa kolmea...noh... painaa ketä painaa, kunhan he maksaa sen verran, että voi elättää itsensä ja lapsensa eden jotenkuten.
- yhhh
Jaahas... kirjoitti:
yh-äiti, joka painaa kolmea...noh... painaa ketä painaa, kunhan he maksaa sen verran, että voi elättää itsensä ja lapsensa eden jotenkuten.
Paina yksinäs...
- et niin
yxxx kirjoitti:
Niin, Onneksi ovat jo isompia, mutta kuitenkin. Valkinnanvaraa ei ole. Kaikki työ on eteenpäin, Ja kun verottaja vie osuutensa, niin todellakin kaikki tienattava raha on tärkeää. Lapsilisät muka korvasivat sen, että ei saa verovähennyksiä, kun elättää lapsia. Sanonko, että yks sata euroo per lapsi kuukaudessa ei todellakaan kata tätä vajetta. Arki/juhlavaatteet, ruoka, asuminen, tietokoneet, harrastukset, (vaikka katsottukin halvempia mahdollisia), puhtaus, puhelin, mopo, rippikoulumaksut, terveydenhoito.... Sossuelätit kai saa kaiken ilmaiseksi, ettei vaan kiusata lasta koulussa kun ei ole kaikki vimpan päälle. Muut pärjäätköön halvemmalla...
Ainoo vaihtoehto olis jäädä ihan sossupummiksi, ettei kykenisi töihin.... En silti edes opiskellessa saanut sieltä mitään. Naapuri sai kyllä vaikka oli jo ammatiltaan se mihin itse opiskelin. Ei lapsia eikä halunnut tehdä mitään viikonlopputöitä, kun piti päästä bilettämään. Ei siis halunnut edes tehdä töitä elättääkseen itsensä vaan haki kelasta ja sossusta rahat. Oliko hänet sitten jo katsottu "toivottomaksi tapaukseksi" kun niin helpolla sai kaiken. Itse kun en edes lapsen silmälaseihin saanut rahaa opiskellessa. Kun ei minun menot ole heidän laskujen mukaan niin suuret kuin olivat oikeasti. Esim koulumatka 15 km. Ein tarvitse autoa...
Sukulaiseni teki yrittäjänä töitä ennen lama-aikaa ja pankit tyrkyttivät lainaa ja verottaja vei sitten 70% tuloista kun ei ollut vähennetäviä investointeja ja lainoja. Ajatella, että 7 päivää 10:stä teet duunia valtiolle ja kolme itselle. Hänelläkin lapsia elätettävänä. Kun työt loppui muutaman vuoden päästä, ei hänkään saanut mistään apua kun katsoivat vain bruttoansioita paljonko olis tienannut silloin töissä. Rahaahan olisi paljonkin käytettävänä... Että sillee.
Yrittäjiä en voi moittia, jos tekevät pimeesti töitä. Niin ne rikkaatkin vähän väliä jää kiinni siitä että ovat toimineet laittomasti rahaan liittyen. En itse tuomitsisi sellaista, joka tekee sen elääkseen normaalia elämää.miten sun tarttee tehdä kolmea työtä eläkseen kun yksi yksinhuoltaja äiti tekee vaan yhtä työtä ei mitään akateemista työtä.Silti pystyy elättämään 3 lasta ja edellisestä avioliitosta avustaan 2 aikuista lasta sekä siinä sivussa uutta miestä ostamaan sen kaljat ja tupakit sekä kuskaamaan sitä kun se raukka on juonut korttinsa eikä omista autoa.Ja kun tämä äiti asuu vielä omakotitalossa joten merkillistä miten sinä joudut tekeen niin paljon työtä.
- rgrgreg
"Tästä Suomi puhuu nyt" Kuudes kommentti tähän ketjuun??
- 6+12
No ei kannata enää mikään tässä maassa kiitos Kokoomuksen ja Kataisen sähläilyjen!
- ..........
ei tässä maassa ole kannattanut pitkään aikaan enää mikään.
- Työtön kaljamies
Minä en tee työtä tässä maassa. Olen ryhtynyt loispummiksi, kuten euroopan köyhät valtiot.
- mk
Oikein ! Tukipaketit maksetaan verorahoista ja jos ei tee työtä - ei maksa veroja - ei osallistu tähän älyttömyyteen. Tekee samoin kuin niissä maissa eli tekee "talkootöitä" ja ottaa siitä vähän "tupakkarahaa" korvaukseksi. Se raha tulee käytettyä Suomessa kun ostaa jotain koska ainahan kaupankäyntiä verotetaan mutta enemmän silti hyötyä suomalaisille itsensä mukaan lukien.
Tämä on ainoa tapa vaikuttaa koska laillisesti sitä ei voi tehdä, pieni eliitti tekee mitä tahtoo ja ihmiset maksaa viulut.
- ammattipummi77
Juu, sosiaalipummauksella minäkin olen itseni elättänyt aikoinaan jopa 10 vuotta.
Se on mikä suomessa enää kannattaa! - tosi on
Suomesta Firmat menee pois.Täällä työntekijä tekee sen verran töitä,että
pääsee taas nauttimaan ansiosinonnaista 500 pv.
Ilman Virolaisia meillä jäis talot rakentamatta.- järki hoi
Omat rakennusmiehet kun ovat kortistossa.
Millon Suomessa laitetaan turhat virkamiehet työttömyyskortistoon, niitä on Helsingissäkin kymmeniä tuhansia.
Suomessa on järkyttävän paljon poliisijohtajia, taitaa olla yksi johtaja jokaisesta kenttäpoliisia kohden!!!! - Kulkuri-Katainen
järki hoi kirjoitti:
Omat rakennusmiehet kun ovat kortistossa.
Millon Suomessa laitetaan turhat virkamiehet työttömyyskortistoon, niitä on Helsingissäkin kymmeniä tuhansia.
Suomessa on järkyttävän paljon poliisijohtajia, taitaa olla yksi johtaja jokaisesta kenttäpoliisia kohden!!!!Hmm.Siksi emme voikkaan erota.Hmm.EU.sta.
- näin
järki hoi kirjoitti:
Omat rakennusmiehet kun ovat kortistossa.
Millon Suomessa laitetaan turhat virkamiehet työttömyyskortistoon, niitä on Helsingissäkin kymmeniä tuhansia.
Suomessa on järkyttävän paljon poliisijohtajia, taitaa olla yksi johtaja jokaisesta kenttäpoliisia kohden!!!!Ei milloinkaan !
Koska suomessa on voimassa Tsaarin aikainen laki,joka suojelee virkamiehiä.
Ei niitä nuin vain kortistoon laiteta,olipa heille tarvetta tai ei.
Eihän esim. Espanja mikään köyhä valtio ole.Pankit vain" tussuroivat "
rahansa asuntomarkkina- kuplaan. Aivan samoin kuin jenkkipankit.
Nyt sitten etsitään kuplalle maksajia. Muuten; eikös Santander ole
"Spanjuuripankki" joka rahoittaa esim. Ferrarin F1-tallia? Mikäli ko. pankki
apuja tarvitsee, niin voisivat aloittaaa vaikka kulujen leikkauksella.- Äidin piltit hoi!!
Nysi t lapio tms. käteen siellä ja lopeta rutkutus!!! Tee työsi tai tapa hyödyttömänä itsesi. Kyllä jälkipolvet katsovat taivaassa kieroon sunlaisia lusmuja. Aina on selvitty, ja selvitään. Ilman sunlaisia paskiaisia. Tehkööt muut mitä tekevät. Me syödään vaikka kaskinauriita. TOSI ON!!!
- Rikotlakiatiedäse
Itsemurhaan yllyttäminen on rikos.
- Nibsu
Tässä itsekkin pohdiskelin että jäiskö työttömäksi. Laskin että saan 300 euroa enemmän rahaa työtä tehden kuin kotona makaamalla.
- don't make mistake
Vain niin kauan kuin saat ansiosidonnaista, 500 päivää kuluu äkkiä ja sitten putoatkin kelan peruspäivärahalle tai jollekin vastaavalle pikkupoikien karkkirahaa vastaavalle tuelle, sillä et enää pärjääkään.
- sossusta
don't make mistake kirjoitti:

Sorry! Mil on sossu...
- jppp
don't make mistake kirjoitti:
Vain niin kauan kuin saat ansiosidonnaista, 500 päivää kuluu äkkiä ja sitten putoatkin kelan peruspäivärahalle tai jollekin vastaavalle pikkupoikien karkkirahaa vastaavalle tuelle, sillä et enää pärjääkään.
niinkö luulet ,taidat olla pöljä.
- Riittää
Ei ole oikein. Vastuunkaja on Katainen joka Vanhasen kanssa aloitti tämän holtittoman rahanjakamisen ja tämän maan tuhon.Jokaisen maan oli EUrossa tai missä hyväänsä--on hoidettava taloutensa. Miksi Soinin esittämät ajatukset ei mene perille nähin puupäihin.
Nyt tulee perustaa taloustoimikunta jopka ottaa koko maan asiat johtoonsa , presidentti ja oppositio mukaan. Kataista eikä muita kokkareita tarvita. On saatava aikaan pelastussuunnitelma tälle maalle.Kaikki avustukset poikki. Pakolais mutiaiset marjametsään ja tienaamaan leipäänsä. Virkamiesten palkkoja alennettava 20 %, mallia Ranskasta. EU.n kokouksiin osallistuu Niinistö, vaaleihin saakka Katainern syrjään ja hänen avustusjoukkonsa - mahdollisimman kauaksi. EU:n virkamiesten tekemiset syyniin. Valehtelu ja salailu loppu. IRWIN GOODMANIN SANOIN;
haistakaa paska koko valtiovalta, ette osaa muuta kun verottaa...
muutenkin touhu tuntuu holtittomalta, kaikki pitäs kerralla erottaa- pil...ikku..
Vai oliko se Vexi Salmi...
- Kommarit on
huolissaan, kun työläiset ei enään jaksakaan kommunistisen sorron ikeessä.
- Jutalle pisteet!!!
Joo-o,mistä teitä Soinin kannattajia oikein löytyy ja miksi.Siis jätkähän söi sanansa eikä lähtenyt mukaan isojenpoikien leikkiin tekemään oikeasti muutosta EU asioissa.Sen sijaan se jäi iltapäivälehtien klovniksi huutelemaan lehtereille hyviä otsikoita.Soini on aivan turha jätkä sirkuksensa kanssa.Mitään oikeita konkereettisiä,reallisitisia ratkaisuja eivät keksi joten parempi vaan pitää silloin turpansa kiinni.Menee vaikka juomaan sen Hakkaraisen kanssa kossua et on jotain tekemistä.
Jutta on hoitanut hommansa niin hyvin kuin vaan voi tälläisessä tilanteessa.Valtionvarainministerin paikka on tällä hetkellä varmasti äärimmäisen vittumainen ja hankala hoidettava virka.Soinilla olisi ollut yhtään mitään jakoa hoitaa hommaa kotiin.
Mutta,veikkaan että homma loppuu Suomen osalta melko pian.Vuoden päästä varmaan jo viritellään ero äänestystä ja kaikkihan sen arvaa kuinka siinä käy.- puusilmille
Ääliö mikä pelle! Iltalehtien toimittajat on viher kokkari lauma. TIMO SOINI on jo tiennyt ajat sitten mitä tulee tapahtumaan! Vi...tu kukaan ei ole kuunnellut.
Onneksi meitä PERUSSUOMALAISIA on riittävästi tässä maassa ja lisää liittyy remmiin kokoajan.
Uskomatonta että 2% puoluetta kokkareita äänestää sopulilauma joka luulee kuuluvansa rikkaisiin. Varsinainen työväenpuolue.
Jos ei ole työntekijöitä niin ei ole rikkaitakaan. - Uutta vitsiä kehiin.
Älä vingu. Soini ei olisi hallituksessa voinut muuttaa EU politiikkaa jos olisi mukaan lähtenyt. Hommahan tyssäsi siihen kun Kokoomus oli hallituksen muodostaja, eikä Soini nimenomaan voinut hyväksyä Kokoomuksen EU linjauksia. Vääntäkää nyt ihmeessä rautalangasta miten Perussuomalaiset olisivat voineet muuttaa EU politiikkaa, kun Kokoomus ei suostunut muuttamaan omaa EU politiikkaa. Turhaa tarjota mitään sopimista ja neuvottelua, hallitusohjelma sanoo miten marssitaan. Sitäpaitsi Soini yritti neuvotella toisenlaisesta EU politiikasta, tämä ei Kataiselle käynyt. Neuvottele nyt sitten siinä!!
- Jutalle pisteet!!
puusilmille kirjoitti:
Ääliö mikä pelle! Iltalehtien toimittajat on viher kokkari lauma. TIMO SOINI on jo tiennyt ajat sitten mitä tulee tapahtumaan! Vi...tu kukaan ei ole kuunnellut.
Onneksi meitä PERUSSUOMALAISIA on riittävästi tässä maassa ja lisää liittyy remmiin kokoajan.
Uskomatonta että 2% puoluetta kokkareita äänestää sopulilauma joka luulee kuuluvansa rikkaisiin. Varsinainen työväenpuolue.
Jos ei ole työntekijöitä niin ei ole rikkaitakaan."Onneksi meitä PERUSSUOMALAISIA on riittävästi tässä maassa ja lisää liittyy remmiin kokoajan."
Tukisit ensin asioita ennen huutelet ja nolaat ittes;
18.04.2012
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/hs-gallup-perussuomalaisten-kannatus-jatkaa-laskuaan/2012/04/1530463
"Perussuomalaisia äänestäisi 15,6 prosenttia suomalaisista, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt. Vuoden takaisissa eduskuntavaaleissa puolue sai äänistä 19,1 prosenttia.
Puolueen kannatus on laskenut viime kesän huippulukemista peräti 7,1 prosenttiyksikköä. "
Ojoiiii,ja alamäki vaan jatkuu; 6.6.2012
http://yle.fi/uutiset/hs_perussuomalaisten_kannatus_laskussa/5341027
"Perussuomalaisten kannatus on Helsingin Sanomien gallupin mukaan laskenut kuukauden aikana selvästi. Perussuomalaiset on pudonnut puoluekannatuskyselyssä edellisen gallupin toiselta sijalta neljänneksi."
Ojoiii,Soini ja sen klovnilauma taitaa jäädä jatkossa rannalle ruikuttamaan. - ja paskat
Mitä pisteitä tuo ylipainoinen valakka nyt muka tarvii ?
Ei pienintäkään aihetta. - Jutalle pisteet!!
Uutta vitsiä kehiin. kirjoitti:
Älä vingu. Soini ei olisi hallituksessa voinut muuttaa EU politiikkaa jos olisi mukaan lähtenyt. Hommahan tyssäsi siihen kun Kokoomus oli hallituksen muodostaja, eikä Soini nimenomaan voinut hyväksyä Kokoomuksen EU linjauksia. Vääntäkää nyt ihmeessä rautalangasta miten Perussuomalaiset olisivat voineet muuttaa EU politiikkaa, kun Kokoomus ei suostunut muuttamaan omaa EU politiikkaa. Turhaa tarjota mitään sopimista ja neuvottelua, hallitusohjelma sanoo miten marssitaan. Sitäpaitsi Soini yritti neuvotella toisenlaisesta EU politiikasta, tämä ei Kataiselle käynyt. Neuvottele nyt sitten siinä!!
Niin,paitsi että persuille tarjottiin mahdollisuutta olla linjasta poikeavana.Mutta ei silti tämä tirehtööri lähtenyt mukaan hallitukseen.Joten,pitää nyt vaan turpansa kiinni kun on noin munaton jätkä.
Ja en ole muuten tämän mielipiteeni kanssa yksin.Sen voit päätellä persujen laskeneesta kannatus luvuista.
- Perskeles..
Jos ne rahat lainattaisiinkin etelään... Luuleeko joku että sieltä oikeasti joskus jotain maksetaan takaisin !? HAH-HAH-HAH !!!!! Paskasen naurun rikkaat sijoittavat päästävät kun suomalaiset omiaan alkavat kyselemään takaisin.
Ja kun Suomi samassa tilanteessa seuraavien joukossa, ei euroakaan kukaan tänne "lainaa". Kenellä edes olisi lainata ja miksi tyhmille, jotka eivät varoistaan pitänyt kiinni, kannattaisi mitään lainata...
SUURTA kusetusta se mihin meidän verovaroja nyt tungetaan !!! Täällä palvelut lopetetaan, EI OLE VARAA !?!? - hh
Ei paljo auta enää vikistä kun oli pakko saada äänestettyä kokoomus muut pellet valtaan. Ihan niinkuin ei ois ollut tiedossa miten käy?
- Neuvoja 2012
Ei sinne töihin oo pakko mennä. Senkus vaan jäät maanantaina kotiin.
- kylläsästynyt
ollaan me niin vaan per......leen lammaslaumaa ..kun nöyränä' pää alaspäin odotetaan kun ..meidät imetäään kuiviin ...rehellinen työ EI KANNATA......SAAA....TNA...ja meillä vielä suuremmat LAMPAAT johtajina.......viimesin ..kusetus ...sähköstä....etämittarit ...ja saa kansa maksaa ja kunnolla kun ovat huonot mittarit aikanaan asentaneet...
- Myös kyllästynyt
Hyvä pointti! Hienoista etämittareista mainostettiin et kuluttajalle ei koidu kustannuksia mittarinvaihdosta. Ovatko mittarit ilmaisia ja tekevätkö sähkärit työt talkoina TÄ? Yhteis summaa voi arvailla, mutta sen tietää kuka sen lopulta maksaa.
Ammattitaidonkin voisi kyseenalaistaa, sähkölämmitteisen okt:n 8 piiristä 3 pimeni vaihdon jälkeen, piti kutsua korjaaja toisesta firmasta. Ei se mitään muuta ole maksanut kuin hurjat tasaukset. On kyselty kovasti et voiko näitä mittareita kalibroida kun hieman epäilyttää. Voidaan kuulema, mutta se maksaa. Ja ammattimies jolla on luvat näihin töihin ei saa sitä tehdä, vaan se täytyy olla firman mies joka asensi mittarin, koska tietää tarkalleen mitä on tehty :):):)
- EURO=ULOS
Nej till deltagande i euro lånenFör om vi betalar euro lånen då kommer aldrig få tillbaka pengarna, och vi får sämre sjukvård skola och sånt. Den här filmen http måste ni också se villken skurk grej eu och euro här Finland ut ur euro och nej tack till lån Demonstration emot den 08/17 lånen demonstration emot Finlands deltagande i euro lånen utanför riksdagen tid kl 17-20 00.Nyt kannattaakin lähettää tietoa lakkohankkeesta liitoille, luottamusmiehille, lehdille, keskustelupalstoille ja tuttaville. Keskusjärjestöjen täytyy tehdä ilmoitus lakosta viimeistään 3.8. eli kaksi viikkoa ennen lakkopäivää.Kokoonnumme joka tapauksessa eduskuntatalon edustalle osoittamaan mieltä yleislakkopäivänä klo 12:00-20:00, riippumatta siitä montako liittoa lakkoon osallistuu. Mikäli haluat liittyä järjestelytoimikuntaan, tai sinulla on kehitysideoita, lähetä sähköpostia osoitteeseen: [email protected]
Vi har planerad i veckor för detta en grupp
Det enda ni behöver göra kontakta eran fackförening och säga åt dem delta genom generalistrejki den 3/8 12:00-20:00 men ni ser information där jag har skrivit, annars har vi denna grupp information på facebook leta upp denna sida Yleislakko perjantaina 17.8.2012 - Hallituks .
Nyt on pallon i rullining mot edsukunta edessä ja pois pakko euro , euro lainat ei kiitos- EURO=ULOS
Nej till deltagande i euro lånenFör om vi betalar euro lånen då kommer aldrig få tillbaka pengarna, och vi får sämre sjukvård skola och sånt. Den här filmen http måste ni också se villken skurk grej eu och euro här Finland ut ur euro och nej tack till lån Demonstration emot den 08/17 lånen demonstration emot Finlands deltagande i euro lånen utanför riksdagen tid kl 17-20 00.Nyt kannattaakin lähettää tietoa lakkohankkeesta liitoille, luottamusmiehille, lehdille, keskustelupalstoille ja tuttaville. Keskusjärjestöjen täytyy tehdä ilmoitus lakosta viimeistään 3.8. eli kaksi viikkoa ennen lakkopäivää.Kokoonnumme joka tapauksessa eduskuntatalon edustalle osoittamaan mieltä yleislakkopäivänä klo 12:00-20:00, riippumatta siitä montako liittoa lakkoon osallistuu. Mikäli haluat liittyä järjestelytoimikuntaan, tai sinulla on kehitysideoita, lähetä sähköpostia osoitteeseen: [email protected]
Vi har planerad i veckor för detta en grupp
.
Nyt on pallon i rullining mot edsukunta edessä ja pois pakko euro , euro lainat ei kiitos
Mitä näistä valittaa meneehän se sama raha johonki kuitenki vaikka se tällämenolla aika äkkiä loppuuki mutta mitä sitten välillä on hyvä aloittaa nollatilanteesta
- EURO=ULOS
Suomen delta i euro lainat ei ei kiitos.
Pois euro - Biljardilasku
Ei nollatilanteesta, vaan siitä mihin jäätiin, eli Markasta. Tämä on turha ja kallis kokeilu jota perusteltiin lapsellisesti matkustelun helpottumisella. Kykypuolueen kannattajissa on paljon lapsellisia ihmisiä.
- etsillee
Olen ns. ammattilainen ammatissani eli noin 25 vuotta työkokemusta ihmisten kusettamisesta automyynnin parissa.
Viimeviikolla tuli kenkää yt neuvottelujen päätteeksi. Ikää mukavat 50 ja ilman töitä.
No ei mitään. Pidentäkää työuria kokkarit rauhassa, meikä poika jää ns. "eläkkeelle" suht nuorena. Duunissani vissiin tienasin liikaa kun mamuistakin koulutetaan nykyään korvaajia ja saivat jatkaa.
Veroja on maksettu 16- vuotiaasta asti ja v...n paljon. Nyt otetaan ne hyötykäyttöön.
Työttömyysturvaa, asumistukea ja vielä vaimolle työttömyysturvaa. Ai niin lapsilisätkin vielä juoksee. Tarttee muuten rassata sossuun sellaset hakemukset että pankkitili narahtaa. Muijankin vielä vois panna paksuksi että rupeis äitiyspvärahat rallattamaan ja toki isyysrahat myös. Voi olla että sekoon ja haen työkyvyttömyyseläkettä ja myös vaimolle. Se on jo syönyt psyykelääkkeitä monia ja monia vuosia.- EURO=ULOS
ja om suomen maksaa varas i euroopan ei ei kiitos .
om det händer förlåt att jag kirjoita på svenska min modersmål ,
Men om vi betalar då får vi sämre sjukvård mindre pengar över till oss och sämre skola.
http://www.youtube.com/watch?v=5CZr17HLH5U
På denna kan du se varför vi ska lämna euro - niin...
ainakin nuorison "kannattaa" tällä hetkellä opiskella sossutantoiksi ja papoiksi. Sillä alalla riittää töitä niin mamuissa kuin suomalaisissa.
- EURO=ULOS
niin... kirjoitti:
ainakin nuorison "kannattaa" tällä hetkellä opiskella sossutantoiksi ja papoiksi. Sillä alalla riittää töitä niin mamuissa kuin suomalaisissa.
????? Suomen ei maksaa euro Espanja.
suomen delta i euro lainat ei ei kiitos - EURO=ULOS
EURO=ULOS kirjoitti:
ja om suomen maksaa varas i euroopan ei ei kiitos .
om det händer förlåt att jag kirjoita på svenska min modersmål ,
Men om vi betalar då får vi sämre sjukvård mindre pengar över till oss och sämre skola.
http://www.youtube.com/watch?v=5CZr17HLH5U
På denna kan du se varför vi ska lämna eurohttp://www.youtube.com/watch?v...
painaa kolla filmen , eu vitsi - dfhdfghfgh
EURO=ULOS kirjoitti:
????? Suomen ei maksaa euro Espanja.
suomen delta i euro lainat ei ei kiitosLopetatko pipipää näitten älyttömien viestiesi kirjoittamisen tänne sekä myös Talsaan. Olet sairas, hanki apua.
- tatu1001
nämä on jotain keksittyjä juttuja eihän tänne saa kukaan muukaan asiaansa esille vaikka on paljon vakavampaa. suomi24 juijaa ihmisiä kuinka voi ja ihmiset uskovat
- En tee töitä!
En käy töissä, enkä näillä palkoilla aio mennäkään.Eläminen maksaa niin vitusti, että mieluummin sitten kuten eräs jo tuolla sanoikin, marjametsästä marjat ja sienet verottomana.Riittää kun käy yhden kurssin niin saa myydä sieniä suoraan ravintoloille.Ei tarvitse edes yritystä perustaa eikä maksella veroja.
Kirpputoreilla halvalla ostelu ja kalliilla myynti tuottaa myös mukavat lisäansiot.
Kun vielä tuottaa omat vihanneksensa itse, oman hunajan,omat viinit ja oluet, omat marjat ja kerää kesällä polttopuunsa talven varalle mistä vain niitä saa, niin voi jo sanoa että säästää melkoisen rahamällin.
Itseasiassa töissä käynti suorastaan kuihduttaisi kukkaroa, kun joutuisi selkä vääränä jonkun natsimaisen tyypin työmaalle ahkeroimaan ja palkaksi saisi känsät käteensä.Laskujen jälkeen kaikki raha olisi mennyt eikä saisi muksuille edes vaatteita talveksi ostaa.
Mainittakoon että minä en käy sossun luukulla, ikinä.Vaikka sieltä varmasti lohkeaisi vielä hyvät rahat päälle, kun tulot ovat muuten niin alhaiset että kaikki mikä tulee, myös samantien menee elämiseen.
Mutta tämä kaksien työmarkkinoiden luonti on teidän, mulkkujen äänestämän hallituksen tekosia.Olkaa tyytyväisiä aikaansaannokseenne.
Ihmiset alkavat pikkuhiljaa vetää omaan kotiin päin kaikessa kun valtio rokottaa kokoajan lisää.
Isompi palkka, tai alemmat elinkustannukset, muuten en tee päivääkään töitä, vaikka työttömyyskorvaus katkaistaisiinkin.Ihan sama.- Terveiset Ruotsista.
Kannattava myyntihomma . Alkakaa myymään Ruotsiin esim. Marimekon kankaita ja vaatteita . Täällä niistä maksetaan hyvä hinta . Katsokaapa vaikka www.tradera.se . Kaikki Marimekon tuotteet nousee korkeisiin hintoihin .
- Juuri niin
Hyvä kirjoitus, samaa mieltä:)
- kausi..
Kyllä se on vaan viisainta tehdä just niin kun nuo EU isot pomot sanoo. Maailma muuttuu siihen suuntaan että enää ei maat pärjää vanhoilla konsteilla. Liittymällä isoksi Liittovaltioksi voimme puhaltaa kaikki samaan hiileen ja saaha ..heikonkin tulen palamaan. EUn arvostelijat vetoavat rahaan. Tulee niin kalliiksi jne. Kuitenkin pitemmän päälle saamme nauttia kaikki Unionin maat yhteisestä hyvästä. Ei kaikkea voi todellakaan määrittää rahassa.On se sitten viheliäinen keksintö tuo raha. Aina sitä on liian vähän. Isotuloisilla on isot huolet ja pienituloisella on pienet huolet. Näyttää muuten siltä että helteet ja kuivuus tulevat pienentämään dramaattisesti satonäkymiä. Toisaalla taas liika sade tuhoaa viljelyksiä.Liiallinen helle ja liiallinen sade tulevat vaikuttamaan yhä enempi ruokahuoltoon.
- Markalle ääni!
"Kyllä se on vaan viisainta tehdä just niin kun nuo EU isot pomot sanoo. Maailma muuttuu siihen suuntaan että enää ei maat pärjää vanhoilla konsteilla. Liittymällä isoksi Liittovaltioksi voimme puhaltaa kaikki samaan hiileen ja saaha ..heikonkin tulen palamaan. EUn arvostelijat vetoavat rahaan. Tulee niin kalliiksi jne. Kuitenkin pitemmän päälle saamme nauttia kaikki Unionin maat yhteisestä hyvästä. "
Mitäköhän hyvää me olemme saaneet??Jollet tiedä niin Suomi on vain vuonn 2000 jäänyt plussalle.Muina vuosina olemme jäänneet kymmenistä miljoonista satoihin miljoonnin tappiolle.
Ja tiedoksi,että jos muodostuisi oikeasti liittovaltio niin se tarkoittaisi että suomen eduskunnalla vois pyyhkiä persettä koska päätösvalta siirtyisi Brysellin,isojen poikien päättettäväksi joita ei tietysti kiinnosta hevonpaskaa mitenkä pieni Suomi voi.Se tarkoittaisi myös velkataakan jakamista tasan,Suomi saisi tietenkin isoimman läjän paskaa koska meillä bruttokansatuote suhteessa väestöön on EU:n paras,eikä meillä ole silleen velkaa.
Tätäkö sinä halua?!??!?!?!Päättäjiä päättämään sinun maastasi ja elämästäsi lasitaloihin Bryselliin??!?!?!
- .....
En ole ollut töissä kuuteen vuoteen enkä tiedä töiden kannattamisesta mitään.
- pastori 2012
mitä te nyt noin urputatte itepähän ootte noi ketkut äänestäneet .Nytpä näätte et tyhmyydestä saa kärsiä.Onneks tulee syksy ja pääsee pottuvarkaisiin
- turhautunut
Kyllä tässä kovasti koitettiin perussuomalaisa äänestää, mutta nepä laittelivat vain päänsä pensaaseen ja lähtivät kävelemään juuri sillä hetkellä kun oli aika laittaa sanoille katetta. Harmi sinänsä, koska moni heidän ajamansa asia olisi ollut todellakin ajamisen arvoinen, mutta nyt näyttää homma siltä, että huutelevat vain puskista, kun eivät muutakaan uskaltaneet.
Meni antamani ääni täysin hukkaan. - PS on sirkus
turhautunut kirjoitti:
Kyllä tässä kovasti koitettiin perussuomalaisa äänestää, mutta nepä laittelivat vain päänsä pensaaseen ja lähtivät kävelemään juuri sillä hetkellä kun oli aika laittaa sanoille katetta. Harmi sinänsä, koska moni heidän ajamansa asia olisi ollut todellakin ajamisen arvoinen, mutta nyt näyttää homma siltä, että huutelevat vain puskista, kun eivät muutakaan uskaltaneet.
Meni antamani ääni täysin hukkaan.Niii-in,etkä ole ainoa jonka ääni meni hukkaan.Taitaa Tirehtööri Soinin sirkus hajota seuraavissa vaaleissa.
- Oon melkein Persu
Ei ne mene edess meidän verorahoista. Se perkeleen pösilökaksikko Jyrki Kät€inen ja Utta Jurpilainen ottaa velkaa, että saadaan antaa muille "lainaa". Esim. Kreikka on velkaa jopa muinaiselle Rooman valtakunnalle, joten turha toivo, että ikinä saadaan mitään takasin. Kohta ollaan kusessa kun Suomella on velkaa siksi, että tuo pösilökaksikko on saanut esittää rahakasta maailmalla.
Maksetaan veroista vasta kun velat tulee maksuun ja korot päälle. Tosi järkevää lisätä valtionvelkaa tuollasen takia. Mihinkään järkevään ei rahaa irtoo.
Suomessa tarvis tiet korjata. Sairaaloita on suljettu rahapulan takia. Kouluja lopetetaan. Kaikki hoitoalan asiat pissii lapsista vanhuksiin kun ei ole MUKA rahaa.
Pitäs viedä toi hallitus saunan taakse. - Totuuden etsijä
Hallitus on täysin epäonnistunut. Demokratia ei vaan toimi kun kansa ei osaa äänestää viisaasti. Tosin vaikka kokkareet eivät olisi vallassa niin hyväveliverkosto on silti niin laajalle levittynyt ettei sillä varmasti juuri olisi väliä, että mikä puolue on vallassa. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät entisestään. Kapitalismi hyödyttää ainoastaan rikkaita.
- VÄHÄN SARKASMIA
Ostetaan velkarahoilla, jokaiselle suomalaiselle jotain kivaa Kreikasta. Ei vain - ei meillä sellaiseen ole varaa, mutta meillä on varaa maksella kreikkalaisten velkoja. Maan joka on täysin korruptoitunut ja hankkinut mm. velkarahoilla lisää aseita! Asefirmat ovat vain lahjoneet sikäläiset poliitikot. Kuka sinne nyt hyökkäisi? Toinen Nato-maa Turkkiko? Se voi olla.
Miksei hommassa mukana olleita politiikkoja ja pankkeja rangaista gladiaattoreiksi, murskaamaan toinen toisiaan, siellähän olisi muutenkin ne antiikinaikaiset roomalaisten ja kreikkalaisten rakentamat puitteet - siis melkein valmis tausta rekvisiitta, niin sanoakseni. Ei tarvitsisi aina vain katsoa tylsää yleisurheilua. Onhan se eri asia, kuin mies juoksee leijonaa tai tosita gladiaattoria karkuun, kuin jokin tylsä 10 00 m tavallinen juoksukilpailu.
//**sarkastinen paska nauru päälle.
-masson.
http://www.saul-masson.info - DDT on hyvää
Suomen pitäisi eristäytyä. Ulkomaankauppaa vain sen verran, että saadaan semmoiset tuotteet, joita ei ehdottomasti pystytä tuottamaan kotimaassa. Ja kotimainen tuotanto uudestaan alkuun, vaikka väkisin valtion pakkokeinoin.
Mutta ensteks pitäis tää roskaväki saada pois vallasta ja laittaa kansanvalta pystyyn, keikaus siinä tarvitaan ja vähän luodinreikiäkin, ehkä.
Suomi voisi hyvin muuttua takaisin maatalousvaltaiseksi yhteiskunnaksi. Meidän pitää liittoutua Venäjän kanssa, jotta saisimme hyvät turvatakuut. Nato on ihan perseestä, siellä ne samat korruptio-Kreikat, Italiat, Espanjat ja ählämi-Turkitkin on, joten meillä ei ole mitään asiaa NAtoon vaan Sveitsin malli: joka miehelle kotiin ase vaatekomeroon ja kerran kuukaudessa harjoitukset omassa korttelissa.
Järjestys olla pitää! - K. A. I.
Niinistöhän puhuu täyttä totta. Ja suomen vanhat puolueet käyttävät omien henkilökohtaisten ja tukipiiriensä etujen hankkimiseen EU:lta, Suomalaisen veronmaksajan varorahija häikäilemättä. Jos suomessa ei olisi verotus nykyisellä tasolla, olisimme herkästi samanlaisessa talouskriisissä kuin Kreikka, Espanja ja Italia, sillä harvassa ovat ne maat maapallolla, jotka tulisivat toimeen ilman vero ynm. tuloja. Suomalainen eduskunta ja hallituspolitiikka menee entistä enemmän päin P-R- E- TÄ, ja lujaa vauhtia.
, - ei ne vaan riitä
Vakkarina teen yhtä työtä,sivuss yleens vielä toista ja jotain päivän keikkahommia,silloin kun sattuu vapaa päivälle osumaan. Eikä rahat meinaa silti riittä,vaikkei mitään ylimääräistä ole.Auto on pakko olla,kun en elä Isossa kaupungissa.Kyllä noi laskut ja bensa kulut hoitaa hommansa..vaikka miten ahkera koittaisi olla.
- M34-TRE
Kyllä kannattaa!
Minä ainakin hyvää hyvyyttäni käyn talvipakkasella betonia raudoittamassa, Joskus sitä on tullut sormet verillä raataessa mietittyä että mitäpä jos minäkin vain jäisi kotia kattoon syljeskelemään. Jätän työt vaan tekemättä kun EI HUVITA!!! Senverta kuitenkin tuo omatunto ja yhteisvastuu Suomen tulevaisuudesta painaa mielessä että täytyy jaksaa vaan raahautua työmaalle.
Mutta paskaakos sitä töitä tekemään kun rahaa saa sossustakin. Kyllä jos minä jättäisin nyt työt tekemättä niin tulisiko sieltä työttömien PASKAHOUSUJEN laumasta joku tilalleni? Eipä taitaisi tulla!
Milläs sitten sossunrahat kustannetaan kun ei ole ketään enää töissä? Taikaseinälläkö?
Kaikki tuet vaan pois työttömiltä. Ne ovat suurimpia syyllisiä tämän maan kurjuuteen. Runsaat määrät rahaa valuu hukkaan loisijoiden elättämiseen eikä mitään tuottavaa saada takaisin.- Tulen minä(ich komme
Sossu on säälittäville amatööriloisille, minä loisin yhden hengen halpatalouteeni helposti 1100€ verotonta kuussa.
Mutta jos huomattavasti enemmän sinun työstä saa, niin varmasti otan tarjouksen ja työsi vastaan.
Tilannehan on tämä, pien yrittäjyys on pannassa, työnteko ei kannata ja sosiaaliapua ei perk. haeta ja ei sitä saisikaan. vaan vero eurot menee jollekkin joilla on vieläkin kuinka vaan niin paremmin , itse valitsemille kansan edustajille on sit niin vaan kaikki hyvin ja palkka huikea juoksee vielä eläkepäivilläkin, missä on se työnteon ilo ? ei suomessa elä eikä voi edes kuolla ellei maksanu itsensä kipiäksi eu tukiaisia, tää on suomi . hyvät kansalaiset valitkaa ensi kerralla oikeat
ja päättävät ihmiset asioitamme edustamaan, eikä mitään kakkaraisia alkoholisoituneita eukkoja aj ukkoja . Maasta pois muuttaja . ps: nyt on hyvä olla saa jopa eläkettäkin. ja pari kirosanaa perään...- Köyhyysloukku?
Työeläkettä kertyy tehtyjen työvuosien ja palkan mukaan.
Olen kysynyt muutamalta tuttavalta paljonko heille on kertynyt työeläkettä, toinen tarkisti ja kertoi saavansa 100 euroa kuukaudessa, toinsen eläkekertymä oli 150 euroa kuukaudessa.
Jos ei ole omaa omistusasuntoa, ehkä kertyneet eläkkeet eivät riitä asumiseen, eikä ravintoon.
Tässä tietoa eläkkkeistä.
http://www.tyoelake.fi/Page.aspx?Section=39058
------ - et tule saamaan
Köyhyysloukku? kirjoitti:

------Eläke on pelkkä huijaus.
- avaaja.
et tule saamaan kirjoitti:
Eläke on pelkkä huijaus.
ja itse olet saamaton runkkari ,kuten nikkisi kertoo ,stadilaishomo
- 27vv
Köyhyysloukku? kirjoitti:
Työeläkettä kertyy tehtyjen työvuosien ja palkan mukaan.
Olen kysynyt muutamalta tuttavalta paljonko heille on kertynyt työeläkettä, toinen tarkisti ja kertoi saavansa 100 euroa kuukaudessa, toinsen eläkekertymä oli 150 euroa kuukaudessa.
Jos ei ole omaa omistusasuntoa, ehkä kertyneet eläkkeet eivät riitä asumiseen, eikä ravintoon.
Tässä tietoa eläkkkeistä.
http://www.tyoelake.fi/Page.aspx?Section=39058
------Jaaa,no eivät ole sitten kyllä pahemmin töitä tehneet vai miltä ajalta toi on kertynyt.
Itse olen nimittäin ollut työelämässä hyvin tarkkaan 7 vuotta ja 6 vuoden kertymä(tätä vuottahan ei lasketa vielä) on n.240 euroa.
Bruttona tuloja tullut n.190ke yhteensä joista noi on kertynyt. - dodanui
27vv kirjoitti:
Jaaa,no eivät ole sitten kyllä pahemmin töitä tehneet vai miltä ajalta toi on kertynyt.
Itse olen nimittäin ollut työelämässä hyvin tarkkaan 7 vuotta ja 6 vuoden kertymä(tätä vuottahan ei lasketa vielä) on n.240 euroa.
Bruttona tuloja tullut n.190ke yhteensä joista noi on kertynyt.Mistäs tiedät, vaikka olisivat tehneet töitä enemmän kuin sinä. Jospas se palkka vain on ollut mitäänsanomaton.
- 27vv
dodanui kirjoitti:
Mistäs tiedät, vaikka olisivat tehneet töitä enemmän kuin sinä. Jospas se palkka vain on ollut mitäänsanomaton.
Niii-i,no tartisko sitten tehä jotain.Ei näillä työvuosilla taikka tuloilla pitäis vielä hakata ketään joka on ollut vaikka 15 vuotta töissä.Se teki 1022e/kk.
- asdasdasdasdasasdasd
27vv kirjoitti:
Jaaa,no eivät ole sitten kyllä pahemmin töitä tehneet vai miltä ajalta toi on kertynyt.
Itse olen nimittäin ollut työelämässä hyvin tarkkaan 7 vuotta ja 6 vuoden kertymä(tätä vuottahan ei lasketa vielä) on n.240 euroa.
Bruttona tuloja tullut n.190ke yhteensä joista noi on kertynyt.Tuosta voikin laskea, että jos 20v aloitat ja 65v lopetat tuosta tulee sellainen 6*240€ = 1440€/kk. Miltä tuntuu? Onko sillä hyvä mennä? Aloititko 20v? Ei sitten pidetä niitä välivuosia.
- ei vaikuta köyhiin
Köyhyysloukku? kirjoitti:
Työeläkettä kertyy tehtyjen työvuosien ja palkan mukaan.
Olen kysynyt muutamalta tuttavalta paljonko heille on kertynyt työeläkettä, toinen tarkisti ja kertoi saavansa 100 euroa kuukaudessa, toinsen eläkekertymä oli 150 euroa kuukaudessa.
Jos ei ole omaa omistusasuntoa, ehkä kertyneet eläkkeet eivät riitä asumiseen, eikä ravintoon.
Tässä tietoa eläkkkeistä.
http://www.tyoelake.fi/Page.aspx?Section=39058
------Taisit unohtaa kansaneläkkeen. Ihan sama montako satasta on kertynyt, kun siihen lisätään kansaneläke tiettyyn rajaan.
- 27vv
asdasdasdasdasasdasd kirjoitti:
Tuosta voikin laskea, että jos 20v aloitat ja 65v lopetat tuosta tulee sellainen 6*240€ = 1440€/kk. Miltä tuntuu? Onko sillä hyvä mennä? Aloititko 20v? Ei sitten pidetä niitä välivuosia.
Ei rautaisen ammattilaisen anneta pitää välivuosia.Suuntahan on ylöspäin ;)
- loisvirkailija syö
Suomalainen poliittinen pummieliitti on nostanut verot liian ylös, ääniä kalastellakseen.
Vasemmisto haluaa varastaa työläisten palkkarahat ja jakaa ne siipiveikoille. Vasemmisto on duunarin pahin vihollinen demarit toiseksi pahin. Demarit ja SAK halveksivat työssäkävijöitä ja huolehtivat vain vapaamatkustajista ja loisista.
Vain pummit haluaa äänestää vasemmistodemaria saadakseen lisää sosiaalitukia, jotka otetaan duunarin selkänahasta.
Sairaat ja ahneet vasurit haluavat tuhota koko kansan oman etunsa vuoksi. Miksi tuollainen kerjäläisjärjestö saa toimia keskuudessamme.- Toivotalkoot pystyyn
Onneksi on Kokoomus joka ajattelee työläisten parasta!
- demari pettää aina
Toivotalkoot pystyyn kirjoitti:
Onneksi on Kokoomus joka ajattelee työläisten parasta!
Urpoloinen on valtiovarainministeri ja syyllinen koko maan heikkoon tilaan.
- Jutalle pisteet!!!
demari pettää aina kirjoitti:
Urpoloinen on valtiovarainministeri ja syyllinen koko maan heikkoon tilaan.
Siis Suomihan voi hyvin!Ainoa maa KOKO EU:n alueella joka on säilyttänyt 100% AAA-luottokelpoisuuden.Ja vasta ikään brittilehti ihmetteli mitenkä pieni kansa voi selvitä näin ja piti osasyynä nimen VAKUUKSIA(!) joita tämä parjaamasi Urpoloinen on vaatinut.
Olis siinä Soinilla mennyt paskat housuun jos olis pitänyt laittaa kovaa kovaa vastaan.Soini vaan keskittyy nyt johtamaan Tirehtöörinä sirkustaan ja ottaa välistä Hakkaraiselta pullon pois ettei ihan tipu pohjalle. - älä sössötä
Jutalle pisteet!!! kirjoitti:
Siis Suomihan voi hyvin!Ainoa maa KOKO EU:n alueella joka on säilyttänyt 100% AAA-luottokelpoisuuden.Ja vasta ikään brittilehti ihmetteli mitenkä pieni kansa voi selvitä näin ja piti osasyynä nimen VAKUUKSIA(!) joita tämä parjaamasi Urpoloinen on vaatinut.
Olis siinä Soinilla mennyt paskat housuun jos olis pitänyt laittaa kovaa kovaa vastaan.Soini vaan keskittyy nyt johtamaan Tirehtöörinä sirkustaan ja ottaa välistä Hakkaraiselta pullon pois ettei ihan tipu pohjalle.Työnnä anaaliin luottokelpoisuus. Ei valtion luottotiedot kansaa auta. Ihmisillä ei ole rahaa elämiseen, koska Jutta syö kaiken.
- Jutalle pisteet!!!
älä sössötä kirjoitti:
Työnnä anaaliin luottokelpoisuus. Ei valtion luottotiedot kansaa auta. Ihmisillä ei ole rahaa elämiseen, koska Jutta syö kaiken.
Vittu että oot tyhmä!Et taida tajuta politiikasta ja talouden luonteesta yhtään mitään!Politiikka ja tälläiset tilanteet ovat sellaisia missä pysytään vastoin jokaisen järkeä "yhteisenhyvänvuoksi" samasssa linjasssa.Se ei tarkoita sitä etteikö jossain kulisseissa joku tekisi asioista selivityksiä ja tutkimuksia mitenkä esim.Eu ero tapauksesa kävisi.Näistä ei vaan voida kertoa koska se aiheuttaisi markkinoilla todellista epävakautta ja varmuutta.Hyvänä osoituksesta tästä on EKP jannun Draghin vakuuttelut markinnoiden palauttamisesa.Tästä seurasi heti Espanjan korkojen laskut.
Eli tilanne on ERITTÄIN HERKKÄ ja Soinin kaltainen tirehtöörin jos menisi valtionvarainministerinä huutelemaan mielipiteitään niin EU olisi jo kaatunut!
Jutta on suoriutunut tehtävästä arvosanalla 10 koska on saanut sen mitä on linjattukkin saatavaksi.On hyvä laittaa nämä lusmumaat oikeasti tiukille koska ovat itse itsensä siihen tilaan ajaneet.
Ja tällä en nyt tarkoita että meidän tulee ruokkia etelänmaita.Ei missään nimessä!Ehdottomasti eu eron kannalla jos sellaisesta äänestettäisiin.Mutta tilanteessa missä olet puun ja kuoren välissä,ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja ja siitä Suomi on selvinnyt niin hyvin kuin mahdollista. - jeeeesss
Jutalle pisteet!!! kirjoitti:
Vittu että oot tyhmä!Et taida tajuta politiikasta ja talouden luonteesta yhtään mitään!Politiikka ja tälläiset tilanteet ovat sellaisia missä pysytään vastoin jokaisen järkeä "yhteisenhyvänvuoksi" samasssa linjasssa.Se ei tarkoita sitä etteikö jossain kulisseissa joku tekisi asioista selivityksiä ja tutkimuksia mitenkä esim.Eu ero tapauksesa kävisi.Näistä ei vaan voida kertoa koska se aiheuttaisi markkinoilla todellista epävakautta ja varmuutta.Hyvänä osoituksesta tästä on EKP jannun Draghin vakuuttelut markinnoiden palauttamisesa.Tästä seurasi heti Espanjan korkojen laskut.
Eli tilanne on ERITTÄIN HERKKÄ ja Soinin kaltainen tirehtöörin jos menisi valtionvarainministerinä huutelemaan mielipiteitään niin EU olisi jo kaatunut!
Jutta on suoriutunut tehtävästä arvosanalla 10 koska on saanut sen mitä on linjattukkin saatavaksi.On hyvä laittaa nämä lusmumaat oikeasti tiukille koska ovat itse itsensä siihen tilaan ajaneet.
Ja tällä en nyt tarkoita että meidän tulee ruokkia etelänmaita.Ei missään nimessä!Ehdottomasti eu eron kannalla jos sellaisesta äänestettäisiin.Mutta tilanteessa missä olet puun ja kuoren välissä,ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja ja siitä Suomi on selvinnyt niin hyvin kuin mahdollista.Onpa hyvin ristiriitainen viesti kaikkinensa. Jes.
- ....................
Joo työttömät tekee itsemurhia, ei ole paikkaa mihin mennä. Työn tekeminen kannattaa AINA! Olen sen aikaisempina vuosina huomannut. Laskut pitää maksaa jollain konstilla ja vuokra, ettei joudu ulos asunnosta.
- Hildenburgh
Kyllä mua ainakin naurattaa, kun katson kesähelteillä ja talvipakkasilla esimerkiksi noita raksamiehiä, jotka raatavat paskapalkalla selkä vereslihalla. Ite kurauttelen olvia lärviin lämpimässä ja siirtelen hiirellä kortteja näytöllä pokeripöydässä. Rahaa tulee ikkunasta ja ovista ja en edes joudu maksamaan veroja, kun voitot ovat ETA-maista, joten en kustanna edes kreikkalaisten ja espanjalaisten töppäilyjä.. Tyhmästä päästä saa katos kärsiä koko kroppa ;)
- älä ime kauaa
Kuolet myös nuorena huonon kunnon ja sosiaalisen elämän olemattomuuden takia, joten et joudu kärsimään pitkään. Mutta säästytäänpähän eläkkeenmaksulta. :D
- Eipäs vajota alas,
ei ny sossun korvauksilla viiti mitää olveja juoda. Shamppanjaa sen olla pitää. Työniloa teille jotka sen kustannatte. Skål.
- älä ime kauaa
Valitettavasti talous on siinä jamassa, että sosiaalitukia on pian leikattava. Köyhät joutuvat pakkotöihin. Ennenkin rakennettiin teitä ja ne ovat taas remontin tarpeessa.
- persuviha
Yhtälaisesti veroja menee hallaahojen ja hirvisaarten edustajan palkkoihin ja persujen puoluetukeen. SE vasta on haaskausta.
- 98yhp9gty7
Kohta rupeaa rahakoneet jylkkäsemään vähän siellä sun täällä. Mutta eipä ole ihme kun töistä ei makseta tarpeeksi mutta kuitenkin työllä pyritään tappamaan joka iikka. Mutta eihän Suomessa ole enää kunnon töitä kun kaikki menee töihin vaan nettiin surffailemaan kun koneet tekee kaikki työt. Loppuaika meneekin sitten "työkavereille" vittuillessa.
Tää koko helvetin maailma on ihan sairas paikka. Alakas jo ne illuminatit heittelemään niitä ydinpommeja niin pääsis tästä helvetistä eroon. Mua ei ainakaan harmittais jos kuolis ja jäis elämättä koko tuleva paska tulevaisuus.- Turha Mies-84
Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
Ite olen kanssa huomannut jo aikaa sitten ettei minulla ole mitään tulevaisuutta tässä maailmassa muuta kuin hanttihommat ja selkävaivat sekä ikuinen yksinäisyys, joten vitut koko elämästä.
Minusta se illuminatin väestönvähennys on ihan hyvä asia, miksi sitä köyhien pitäisi vastustaa kun vaihtoehtona on yhä koveneva kilpailu ja totaalinen orjuus sekä köyhyys.
Kuolema on vapaus!
- 2+14
Moni haluaa muutosta moneen asiaan, ja pyrkii siihen äänestämällä jne, mutta se ei toimi, sillä ongelma on itse systeemi. Jos systeemiä yrittää muuttaa systeemin ehdoin, se pysyy edelleenkin samana, eli mikään ei muutu.
Me olemme perineet yhteiskuntamallimme, emme ole sitä itse keksineet, ja olemme vapaat muuttamaan sitä mielekkäämpään suuntaan jos vaan tajuamme että voimme, ja ymmärrämme miten se tapahtuu.
Asia nähdään tällä hetkellä siten, että ihmiset ovat olemassa tukeakseen systeemiä, sen sijaan että systeemi olisi olemassa tukeakseen ihmisiä. Eikös tämä ole aika nurinkurista? Kuten Ap:kin on huomannut, moisessa systeemissä ei kannata rehellinen työnteko.
Jos tahtoo muuttaa asioita, täytyy ymmärtää ongelma tarpeeksi hyvin omalla kohdalla, vastuuta ei voi lykätä muille. Täytyy siis aloittaa itsestä. Hyvä kirja siihen löytyy sivulta www.alkuajatus.org - 114
Kun kokoomus ja keskusta johtavat hallituspuolueet ,on selvää et ovat yrittäjien ja patruunoiden asialla.Eli työttömyyttä on oltava n.10% työväestöstä et voidaan pelotella työtätekeviä lopputilillä tyyliin jos ei palkka riitä tai jos ei työ maistu niin tuolla työkkäris on 15 ukkoo ottamas sun paikkaa.Tämä johtaa myös pimeänä maksettaviin palkkoihin koska työ saadaan teetettyä halvemmalla kun yhteiskuntaan maksttavat vadtuut jää suorittamatta.
- aefsdfs
fasdfasdf
- Väsynyt hoitaja
Näin lähihoitajana voin vain ihmetellä, millä perusteella verorahoja jaetaan ulkomaille törsättäväksi, kun samaan aikaan meidän vanhuksemme, jotka ovat suomen jälleenrakentaneet, viruvat laitoksissa alati vähenevien resurssien vaikutuksista kärsien... Terveyskeskuksiin ei pääse, koska ei ole lääkäreitä, hoitajista puhumattakaan, paikkojakin on vähennetty, palveluja samoiten... Nuoret voivat yhä huonommin eivätkä saa hoitoa riittävän ajoissa, sillä ei ole resursseja, jonot ovat psykiatriseen hoitoon liian pitkät... Suomen tulevaisuuden eli lapsien huostaanotto ja pahoinvointi lisääntyy koko ajan. Kuka heitä hoitaa, kun ei ole varaa palkata ammattilaisia eikä heille ole tarjota kuin laitospaikkoja? Joita myöskin ollaan ajamassa alas.
Loppuu se kataisellakin palkan tilille rapsahteleminen, kun nuorista ei ole töihin eikä heillä luultavasti ole siihen kiinnostustakaan, kun elinolot ja kulut nousevat jatkuvasti.
Kyllä minullekin mieleen usein tulee kappale, jossa lauletaan: "haistakaa paska koko valtiovalta, ette osaa muuta kuin verottaa..." Osuvampaa saa hakea.- vai että väsynyt.
Pitäisi siirtyä kiinan malliin. Verotetaan vähemmän, valitetaan vähemmän, tehdään enemmän töitä, Se jolla sattuu olemaan rahaa käyttäköön lähihoitajan palveluita.
Suomessa ihan tavallisella duunarillakin on mahdollisuus ilmaiseen sairaaanhoitoon, Koska rikkaat ajavat mersuilla rolls roycejen sijaan. - käy nekin lääkärissä
vai että väsynyt. kirjoitti:
Pitäisi siirtyä kiinan malliin. Verotetaan vähemmän, valitetaan vähemmän, tehdään enemmän töitä, Se jolla sattuu olemaan rahaa käyttäköön lähihoitajan palveluita.
Suomessa ihan tavallisella duunarillakin on mahdollisuus ilmaiseen sairaaanhoitoon, Koska rikkaat ajavat mersuilla rolls roycejen sijaan.Suomessa ei ole montaa rikasta esim. Kiinaan verrattuna. Olisi niillä varaa rollssiin, mutta on sentään vähän järkeä päässä ja pitävät matalaa profiilia. Pieni maa nääs.
- herätys!
V.ttu tämä avaus on kyllä naulan kantaan! Toivottavasti avaa silmiä.
- herätys!
V.ttu tämä avaus on kyllä naulan kantaan! Toivottavasti avaa silmiä.
- suomalaanen
Siis suomessahan rehellinen työnteko ei ole kannattanut ainakaan 10 vuoteen! Kaikki rahat menee erilaisiin veroihin ja maksuihin. Vielä kun kilometrikorvauksista luovutaan, niin siihen loppuu meikäläisen työnteko.
- turhaa ruikutusta
Miten niin, kun verotus on vaan laskenut vuodesta toiseen. Pienimmät pidätykset lasketaan jo yhden käden sormilla, mikä ei tee hyvää valtion kassalle. Olepa itse rehellinen.
- zeffis
niin no joo ei, mut oon laiska. Siina mun syy. Ei tuota ongelmia eika mitaan omantunnontuskia elella teidan muurahaisten tuottamilla verorahoilla. Olen lokki, joku se on mutkin elatettava, todennakoisesti se olet sina juuri siella, jonka hilloista osa menee mun pussiin. Kiitoksia. Arvostan todella jalomielisyyttasi.
Inhoan tyontekoa. Vittumaisia ihmisia toissa. Kaikkea siihen liittyvaa.
En vain pysty.- vielä hikoilette
Mutta joudut vielä tekemään työtä, koska talous ei kestä kohta riippakiviä. On sitä laitettu työttömät ennenkin töihin, kun on ollut talouskriisi. Verenimijät tunnustavat näköjään nyt kuilun reunalla. Se on se huono omatunto. Rangaistukseksi joudutte tekemään työtä kuolemaanne saakka, kun ei eläkettäkään heru.
- Todellakin kannattaa
Saat keskimäärin pari tonnia palkkaa jolla ostat tuhat kiloa appelsiineja, 200 paria farkkuja Kyöstin Tarjoustalosta tai ostat käytettynä 12 vuotta vanhan auton.
Kiinalainen saa pari päivä ommellessaan niitä farkkuja, Keräillessään appelsiineja tai sorvatessaan auton osia, ok hintataso on sielä eri, mutta uusi mersu maksaa ihan saman verran.
Mieti vähän mitä pa.skaa suollat ja ketä täällä pallolla oikeasti kusetetaan. Rikkaita ja köyhiä on joka paikassa, mutta suomen "köyhä duunari" on huono vitsi. Toivottavasti palkat leikataan 10 osaan, ihan vaan ansaittuna seurauksena jatkuvasta kitinästä.- 17+15
siis pari euroa päivässä, sorry kirjoitusvierheet
- jepjep.
Suomessa tai länsimaissa yleensä ei kannata valmistaa yhtään mitään vientiin, koska AY-"Solidaarisuus"-Kartelli on hinnoitellut työn teon aivan käsittämättömälle tasolle. Siis työnteko kannattaa, Työllistäminen ei.
Pablo Puerto Ricosta kerää banaania 12 tuntia päivässä ja menee savimajaansa nukkumaan, ja Suomi poika ajelee uudella autolla ja harrastaa golfia ja purjehdusta. Ei jokainen mutta suomessa siihen on hyvät mahdollisuudet, Jopa duunarilla. - ahneet siat hirteen
jepjep. kirjoitti:
Suomessa tai länsimaissa yleensä ei kannata valmistaa yhtään mitään vientiin, koska AY-"Solidaarisuus"-Kartelli on hinnoitellut työn teon aivan käsittämättömälle tasolle. Siis työnteko kannattaa, Työllistäminen ei.
Pablo Puerto Ricosta kerää banaania 12 tuntia päivässä ja menee savimajaansa nukkumaan, ja Suomi poika ajelee uudella autolla ja harrastaa golfia ja purjehdusta. Ei jokainen mutta suomessa siihen on hyvät mahdollisuudet, Jopa duunarilla.Ette te työnantajatkaan millään näkkileipäkuurilla ole.
Te olette ahneudessanne menneet jo niin pitkälle että voittojen maksimointi pitää tehdä jo palkkojenkin kustannuksella. Sinusta on siis hyvä jos suomalaisetkin tekisivät töitä 12 tuntia päivässä ja asuisivat teltoissa?
Mitä järkeä sellaisessa yhteiskunnassa on jossa 90% väestöstä on koko elämänsä ajan orjina minimipalkalla ja kourallinen suuria johtajia omistaa aivan kaiken. Sitähän se Kiinan malli on. - Nalle-IsoMela-walrox
ahneet siat hirteen kirjoitti:
Ette te työnantajatkaan millään näkkileipäkuurilla ole.
Te olette ahneudessanne menneet jo niin pitkälle että voittojen maksimointi pitää tehdä jo palkkojenkin kustannuksella. Sinusta on siis hyvä jos suomalaisetkin tekisivät töitä 12 tuntia päivässä ja asuisivat teltoissa?
Mitä järkeä sellaisessa yhteiskunnassa on jossa 90% väestöstä on koko elämänsä ajan orjina minimipalkalla ja kourallinen suuria johtajia omistaa aivan kaiken. Sitähän se Kiinan malli on.En tiedä järjestä. ,mutta suurimmassa osassa maailmaa näin tapahtuu. Kun ei tapahdu suomessa niin silti pitää valittaa.
Työnantajan näkökulmasta ihan sama asuuko duunari teltassa vai omakotitalossa, kun valitus ja kitinä huonoista oloista on molemmissa tapauksissa ihan samaa tasoa. - Menikö tili baariin?
ahneet siat hirteen kirjoitti:
Ette te työnantajatkaan millään näkkileipäkuurilla ole.
Te olette ahneudessanne menneet jo niin pitkälle että voittojen maksimointi pitää tehdä jo palkkojenkin kustannuksella. Sinusta on siis hyvä jos suomalaisetkin tekisivät töitä 12 tuntia päivässä ja asuisivat teltoissa?
Mitä järkeä sellaisessa yhteiskunnassa on jossa 90% väestöstä on koko elämänsä ajan orjina minimipalkalla ja kourallinen suuria johtajia omistaa aivan kaiken. Sitähän se Kiinan malli on.Oletko sitten tyytyväinen kun nämä ahneet siat laittavat lapun tehtaiden ja muiden tuotantolaitosten luukulle ja lähtevät rahoillaan thaimaaseen viettämään leveää loppuelämää.
Kyllähän terve suomalainen mies pystyy leivän pöytään tuomaan vaikka metsästämällä ja kalastamalla, ei siihen ahneita sikoja tarvita. - tyuu67u76
Menikö tili baariin? kirjoitti:
Oletko sitten tyytyväinen kun nämä ahneet siat laittavat lapun tehtaiden ja muiden tuotantolaitosten luukulle ja lähtevät rahoillaan thaimaaseen viettämään leveää loppuelämää.
Kyllähän terve suomalainen mies pystyy leivän pöytään tuomaan vaikka metsästämällä ja kalastamalla, ei siihen ahneita sikoja tarvita.Te menette sinne joka tapauksessa oli tilanne mikä tahansa.
- adasddasdasdasdasdas
Nalle-IsoMela-walrox kirjoitti:
En tiedä järjestä. ,mutta suurimmassa osassa maailmaa näin tapahtuu. Kun ei tapahdu suomessa niin silti pitää valittaa.
Työnantajan näkökulmasta ihan sama asuuko duunari teltassa vai omakotitalossa, kun valitus ja kitinä huonoista oloista on molemmissa tapauksissa ihan samaa tasoa.Ei ole. Omakotitalossa asuvalla duunarilla on paljon menetettävää ja siksi hän valittaa, mutta ei tee asioille mitään.
Teltassa asuvalla duunarilla ei ole mitään menetettävää., Hän valittaa ja iskee puukon selkääsi. - yxxx
Teetkö itse töitä? Eka menee pois vero siitä alle 2000 palkasta, sitten vuokra/asuntovelka, vakuutukset, sähkö, vesi, jätemaksut. Ostaako vielä 200 paria farkkuja Tarjoustalosta. Ja mtä sitten syödään, millä maksetaan lääkkeet, entä koulumenot, entäpä automaksut, jotka pakolliset työssäkäyntiin.
Leikataan vaan palkasta ja mitäs sitten tehdään? - eipä liioitella
No ei ihan, jos ei asu vanhempien luona äidin ruokinnassa. Ei siitä palkasta paljon ylimääräistä jää.
- haukkukaa vaan
Hitto onneksi tajusin lahtea Suomesta..aikani yritin mutta kun opiskelu & tyo ei johda minnekkaan aina on persaukinainen niin paskat onneksi koneita lahtee joka paiva Hki Vantaan lentokentalta eika Suomessa ole pakko kayda muuta kuin lomilla..aina sai palella ja talsia tyokkariin mutta ohi on ainakin meikalaiselta..ollut jo 17 vuotta..Thanks God!!
- siitä vaan
No jää työttömäksi, sehän se kannattaa, tosin voi olla pitää menoja pienentää että saa melkein joka päivä syödä.
- jk
EI KANNATA TYÖNTEKO SUOMESS
työnteolla olen elänyt ikäni ja on jopa jäänyt sukanvarteen ja asutokin on oma .Se on miten rahansa käyttää
- silmät kuntoon
Tuntuuko teilläkin välistä silmät väsyneiltä ja rasittuneilta pihalla, koneella tai muuaalla?
Jos näin. Niin tuossa apu.
http://silmatipat.nettisivu.org - Miten niin kusetust?
Eihn meiltä täältä Suomesta ole vielä mennyt euroakaan noihin takauksiin, päinvastoin rahaa on tullut suomalaisten veronmaksajien hyödyksi n. 50milj. euroa juuri noiden rahoitusjärjestelyjen vuoksi.
Siis niin pitkään ei ole mitää, kun nämä ongelmamaat jaksavat vain maksella lainojaan ja korkojaan, niin Suomikin saa sieltä oman natsan. Tässä on menneet taviksilta puurot ja vellit sekaisin.
Muuten olen ap. kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että Espanja ja Kreikka voisi hoitaa ongelmansa itse, vaikka yhteisessä valuutassa ollaankin. Suomi on tunnollisesti hoitanut velvoitteensa ja vastuunsa.- pankkiiri...
Kerrohan taviksille miten nyt on sitten saatu 50 milj. eur. ? Ja kuinka rikastumme lisää ottamalla velkaa antaaksemme sen taas eteenpäin epämääräisin ehdoin?
- jeesjees
Oletteko koskaan miettinyt, että mitä se raha on? Kyllä, se on ruoska orjan ja omistajien välillä. 1800- luvulla oli syntymätodistuksissa orjilla omistaja ja nyt se on muutettu tekstiksi kansalaisuus.
Mitä omistajat voivat jos orja ei välitä rahasta eikä ruoskan iskuista? Aivan ei paljon mitään.
Onhan vapaa mies toki babylonille vaarallinen... - suomi on paras
No en siitä vauraudesta tiedä
ainakaan espanja suunnalla
vietän siellä osan vuodesta
ja jos veroja maksetaan
eihän sitä tiedetä tasan tarkkaan mihin ne verorahat on tähänkään päivään asti mennyt mut mennyt on. - Joku_Vainen
Suurista puolueista ainoastaan Perussuomalaisilla on silmissäni enää luottoa, mitä näihin eurolainasotkuihin tulee. He eivät voineet lähteä hallitukseen tukemaan toivotonta savottaa, jonka ytimessä on veronmaksajien rahojen kuppaus pankeille ja sijoittajille. Heille tämä oli kynnyskysymys, demarit sen sijaan käänsivät takkinsa vaalipuheisiinsa verrattuna ja lähtivät Kataisen linjalle. Viime eduskuntavaaleissa äänestin ensimmäisen kerran Persuja, ja sen teen seuraavissakin eduskuntavaaleissa. Pahoin vain pelkään, että silloin on jo myöhäistä.
Nykyinen ja edellinen hallitus ovat menneet kuin lampaat eurastamolle, meidän rahat mukanaan. Ja sitten alkavat säästötalkoot täällä suomessa, sillä jotenkinhan ne herroille annetut miljardit on kuitattava, ja maksukyvyttömät etelän maat ei velkojaan pysty maksamaan. Olisipa meillä sellainen itsenäinen, suoraselkäinen hallitus eikä tuollainen lammaslauma. Onhan niitä pellejä tietty persuissakin, joskaan ei niinkään korruptoituneita kuin esim. Kokoomuksessa ja Keskustassa, mutta Soinin linja ei johda miljardien lappamiseen loputtomiin rahareikiin meidän kustannuksellamme. Työnteko kannattaa aina ja moniruokaisuus on valttia, etenkin nyt.
Työtönkin voi olla mukana mm. startup yrittämisessä kunhan ei omista osakkeita yhdestäkään yrityksestä. Siinä sitä oppii yhtä ja toista liiketalouselämästä ja mikä tärkeintä laajentaa myös omaa verkostoansa. Kontakteja ei ole koskaan liikaa ja toimiva verkosto voi olla juuri se työttämän työllistävä linkki.
Startanneet ovat ne isommatkin nyt jo globaaleilla markinnoivat Yhtiöt. Toisaalta voihan sitä myös jäädä surkuttelemaan omaa kohtaloaan ja vajota epätoivoon. Itsestä se on kiinni miten omaa historiaa kirjoitetaan -työelämässäkin.- dammned88
Minä en haluaisi maksaa Ahvenanmaan ja Lapin köyhien tukia. Ovat pummeja nämä syrjäseutujen köyhät.
- pekka
Perussuomalaiset valtaan.
- todennut
Johan sitä niille tarjottiin vaan ei kelvannut!
- kovatyömies
Työnteko ei kannata Suomessa, koska kaikki työt ovat siirtyneet kehittyviin maihin ja lisäksi verorahat menevät euroopan talouskriisimaiden ja sitä kautta pankkien tukemiseen.Näitä maita täytyy tukea koska ne ovat velkaa ja eivät pysty maksamaan velkaansa.
Syy siihen miksi tähän on ajauduttu on pankkien halu tehdä voittoa. Ne ovat siis liikeyrityksiä. Pankit tekevät voittoa antamalla lainaa ja vaatimalla siitä korkoa. Lainaraha ei tule kuitenkaan pelkästään talletuksista vaan sitä ovat pankit myös nyhjäisseet tyhjästä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vain kolme prosenttia rahasta on käteistä, loput ovat vain pelkästään virtuaalimaailmasssa tms tapahtuvaa rahansiirtoa. Kolme prosenttia on valtion luomaa, loput pankkien luomaa. Eikä Euroopan tilanne periaatteessa eroa tästä. Maailmassa on aina enemmän velkaa kuin rahaa jolla se voitaisiin maksaa pois. Tästä johtuu talouskriisi ja ainainen kilpailu kapitalismissa. Kaikki pyrkivät eroon veloistaan ja se on periaatteessa mahdotonta. Tämä kilpailu on myös syy työn siirtymiseen kolmansiin maihin missä ei tarvitse huolehtia työajoista, ympäristöstä jne. Tuotanto on siellä halpaa.
Nyt pitäisi toimia siten että 1 lopettaa kriisimaiden tukeminen 2 laittaa ongelman synnyttäneet poliitikot ja pankkiirit vastuuseen 3 erota eurosta 4 palauttaa rahanluonti valtiolle. Esimerkiksi Islannissa pankkiirit pistettiin vastuuseen. Tästä ei kuitenkaan valtamediassa saa puhua. Tämä on ymmärrettävää sillä esimerkiksi Espanjan lainan antajina ovat toimineet saksalaiset pankit.
Suosittelenkin nyt että jokainen alkaisi tarkastella asioita kriittisesti.
Katsokaa esim elokuvat ajanhenki, raha on velkaa vaikkapa youtuubista.
Alkakaa lukemaan erilaisia vaihtoehtoisia uutislähteitä iltalehden sijaan, sieltä tosin saa parhaan tiedon Johanna Tukiaisen viesteistä ja mr lotharin sielunelämästä...
Hyvä sivusto on esim verkkomedia. Suosikaa Suomalaisia laadukkaita tuotteita. jne - nxc
Check our blog! www.noworkcrew.blogspot.fi
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391