Suomi on edelleen kallein euromaa. Kuluttajahinnat olivat viime vuonna keskimäärin 25 prosenttia korkeammat kuin Euroopan unionissa keskimäärin, kertoo Tilastokeskus.
Euroopan kalleimmat maat olivat Sveitsi, Norja ja Tanska. Neljäntenä oli Ruotsi, jossa oli pari prosenttia kalliimpaa kuin Suomessa. Nämä maat eivät kuulu euroalueeseen.
Sveitsissä ja Norjassa kuluttajahinnat olivat noin 50-60 prosenttia korkeampia kuin EU:ssa. Bulgarian, Albanian ja Makedonian hintataso oli karkeasti puolta halvempi kuin koko Euroopan unionissa.
Keskimääräistä EU:n hintatasoa halvempia Suomessa olivat viime vuonna vain tietoliikennepalvelut. Suhteellisesti kalleimpia olivat alkoholijuomat, tupakka ja liikennepalvelut. Ne maksoivat 33-34 prosenttia enemmän kuin Euroopan unionissa keskimäärin.
Vertailun tiedot on kerätty vuosina 2009-2011. EU:n tilastovirasto Eurostat on päivittänyt ne valuuttakurssien muutoksilla ja inflaatiolla vastaamaan viime vuoden keskihintoja. Tuloksiin eivät sisälly tämän vuoden alussa voimaan tulleet verojen ja hintojen korotukset.
Alkoholin hinnoissa jättierot
Alkoholijuomien ja tupakan hintaerot Euroopassa olivat todella suuria, koska niitä verotetaan eri tavalla eri maissa.
Norjassa alkoholijuomat maksoivat yli kuusi kertaa enemmän kuin Euroopan halvimmissa maissa.
Korkeita hintoja alkoholista ja tupakasta maksettiin myös Irlannissa, Islannissa, Britanniassa ja Ruotsissa. Virossa alkoholi oli 17 prosenttia halvempaa kuin EU:ssa keskimäärin. Suomessa alkoholista sai maksaa 60 prosenttia enemmän kuin Virossa.
Viron koko hintataso oli 21 prosenttia alempi kuin EU:ssa keskimäärin.
Saksassa, Italiassa ja Britanniassa kuluttajahinnat olivat hivenen EU:n keskitasoa kalliimpia. Saksassa suurin ero oli energian hinnoissa, jotka ylittivät EU-tason 16 prosentilla.
Suomessa sähkö, kaasu ja muut polttoaineet maksoivat viime vuonna 7 prosenttia enemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Elintarvikkeissa hintaeroa kertyi 16 prosenttia ja ravintola- ja hotellipalveluissa 30 prosenttia.
SUOMI KALLEIN EUROMAA
EI KILPAILUA
1
185
Vastaukset 1
- MINNE LOMALLE ?
UUSIN EUROHINTATILASTO
http://www.tilastokeskus.fi/til/kvhv/2011/kvhv_2011_2012-06-28_tie_001_fi.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601049
- 981024
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21882Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60810- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124795Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25689- 52674
- 45666
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14625Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586- 46578
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141575Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11529- 48527