jos kissa esim. kotiutetaan uuteen paikkaan kauaskin entisestä kodista, se osaa tulla takaisin?
legendaa?
emma
1203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaverini kissa on matkustanut monet kerrat vanhalle kotipihalleen yli 20 kilsan päähän. Jos ei pääse luvan kanssa ulos, karkaa keinolla millä hyvänsä ja luikkii vanhaan kotipihaansa, josta ystävällinen entinen naapuri sitten soittaa, että taas se teidän kissa on täällä.
Toiselle kaverilleni tuli uusi kissa kotiin, kun entisen asukkaan kotiseuturakas kissaneiti aina palasi takaisin vanhaan kotiinsa. Se ei suostunut olemaan uudessa paikassa yhtään rauhallisesti sisällä ja mourusi koko ajan pihalle. Kaverini otti yhteyttä kissan omistajiin ja kysyi, saisiko hän pitää kissan, kun se niin viihtyi heillä. Näin sai kissa jäädä vanhaan tuttuun kotitaloonsa ja ei koskaan karannut kaveriltani.
Joskus luin jutun, jossa kerrottiin kissasta, joka oli matkannut Amerikassa läsirannalta takaisin kotiseudulleen itäpuolelle maata ja sieltä parin vuoden kuluttua oli entiset naapurit ilmoittaneet, että teidän kissa on tullut vanhaan kotiinsa.
Melkoisia selviytyjiä ja paikkarakkaita eläimiä nämä kissat.