Presidentti Sauli Niinistö taitaakin olla VIISAAMPI

uuuuuuuuuuuuuuuuuuuu

kuin Jyrki Katainen, joka taitaa kuulua lahkoon "SELKÄRANGATTOMAT", ja Jutta samoin, vaikka kovaa kuorta on pinnalla.

"Presidentti Sauli Niinistö on muistuttanut pääministeri Jyrki Kataista (Kok) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaista (Sdp), että pienten euromaiden osuus pelastuspaketista on paisunut jo liian suureksi. Suomen tukiosuus on suhteellisesti suurempi kuin suomalaisten saatavat Kreikasta ja Espanjasta.

Suomalaisia kuljetetaan pässinä sen varjolla, että auttamisen lopettaminen johtaisi kaaokseen. Miksi sama peruste ei kasvata Saksan, Ranskan ja Englannin apua Espanjalle ja Kreikalle? Tuki ei kasva, koska suuret euromaat haluavat muiden maksavan heidän puolestaan.

Mitä enemmän Suomi tukee Espanjan pankkeja, sitä vähemmän saksalainen veronmaksaja joutuu tukemaan Espanjalle lainanneita saksalaispankkeja."

7

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Britit kiittelevät

      Britit ovat kehuneet1.7.2012 09:030 SULJE
      ja kiitelleet viimeistä EU-kokousta, jossa taivuttiin maksamaan Etelä-Eurooppaan taas lisää . Itse eivät maksa, eikä maksa Ruotsikaan, siellä ollaan taas hiljaa Suomen selän takana piilossa.

      Perussuomaalaisissa
      on monta älykköä, oikein hämmästynyt olen siitä rohkeudesta ja uudesta tavasta ajatella ja sanoa.

      Muut poliitikkomme menevät vanhaa matalaa rataansa
      pyrkien ulkomaalaisten kalossin alle.
      Kunhan palkka tulee tilille aina.

      Mafia keskuudessamme:
      EU ja EMU, yhteisvaluutta € on tuonut meille paljon näitä
      uusia ongelmia, joita olisi pystyttävä hoitamaan.

      Hallitusvastuussa olevat vain ovat yötä päivää hoitamassa Etelä-Euroopan huijareitten elämää, ja maksamassa sitä!

      HS: Yritysten tilejä tyhjennetty kaappaamalla puhelinliittymiä
      Sunnuntai 1.7.2012 klo 05.19
      Suomessa on paljastunut huijaussarja, jossa rikolliset ovat tyhjentäneet yritysten tilejä kaappaamalla yritysten hallitusten puheenjohtajien puhelinliittymiä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

      Saaliikseen huijarit ovat saaneet jopa kymmeniätuhansia euroja.
      Tapaukset alkoivat viime vuoden lopulla.

      Huijarit ovat laatineet tekaistuja hallitusten kokousten pöytäkirjoja, joissa päätetään tilinkäyttöoikeuden siirtämisestä jollekin huijaukseen osallistuvalle. Tämän jälkeen he ovat soittaneet teleoperaattorille ja ilmoittaneet, että hallituksen puheenjohtajan sim-kortti on rikki tai kadonnut ja liittymä pitää sulkea. Samalla he ovat pyytäneet, että puhelut käännetään ryhmän hallussa olevaan numeroon.

      Tämän jälkeen yksi huijareista on mennyt pankkiin ja esittänyt tekaistun pöytäkirjan. Virkailija on tarkastanut asian soittamalla hallituksen puheenjohtajalle, eli todellisuudessa toiselle huijarille.

      Poliisin mukaan huijaussarjasta epäiltyjä on useita kymmeniä. Saaliikseen he ovat saaneet jopa kymmeniätuhansia euroja. Pankit ovat kiristäneet varotoimiaan tapausten takia.

      Lähde: HS

      STT

    • Tal. asiantuntijat:

      Viimeöisen eurokokouksen tapahtumat ja päätökset hämmästyttävät paitsi kansanedustajia, myös suomalaisia talouden asiantuntijoita.

      Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas on tyrmistynyt etenkin Espanjan ja Italian tavasta ajaa omaa etuaan kiristämällä EU:n kasvusopimuksella, joka kaiken lisäksi on suunniteltu kriisimaiden hyväksi. Sailas antoi harvinaisen suorasanaisen tilannekatsauksen Ylen Ykkösaamussa perjantaina sen jälkeen, kun yön kokouksessa oli sovittu kriisimaiden pankkien suoran pääomittamisen mahdollistamisesta pysyvän kriisirahaston synnyttyä.

      Viimeistään tämän päätöksen vuoksi pysyvän vakausmekanismin syntyminen vie ”asioita yhteisvastuun suuntaan”, Sailas katsoo.

      –Suoraan sanottuna hyvin asiansa hoitavat maat ja niiden veronmaksajat joutuvat yhä suurempaan vastuuseen huonosti asiansa hoitaneiden maiden asioista, hän sanoo.

      Samaa mieltä on Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm. Sanat ovat lähes samat:

      –Yhteisvastuu lisääntyy, ja hyvin asiansa hoitavat maat kuten Suomi joutuvat ottamaan entistä enemmän vastuuta, Holm sanoo Uudelle Suomelle.

      Kaiken lisäksi Espanja ja Italia kiristivät Saksan taipumaan tahtoonsa uhkaamalla pistää jäihin EU:n kasvupaketin – joka oli räätälöity juuri kriisimaita varten.

      –Erittäin erikoista, koska juuri nämä maat olivat niiden joukossa, jotka vaativat sitä kasvupakettia, Raimo Sailas ihmettelee.

      -Kasvupaketin rahat ohjautuisivat todennäköisimmin kriisimaihin. Luulisi, että heillä olisi intressi saada kasvua aikaan, tukee Pasi Holm.

      Sailaksen mielestä painostuskeino kertoo siitä, "kuinka huonossa tilassa tämä eurooppalainen ja euroalueen yhteistyö ovat".

      -Siellä ovat kansalliset intressit päällimmäisinä eikä mikään euroalueen yhteinen etu, vaikka niin näytellään, hän sanoo.

      Sailas tyrmää EU:n valtiovarainministeriön

      Ilmeisesti myös EU-johtajien ajama EU:n yhteinen valtiovarainministeriö oli esillä kokouksessa. Raimo Sailaksen mielestä kansallisen itsemääräämisoikeuden kannalta aivan olennaisista asioista – Suomen budjettivallasta – ei tulisi päättää kriisin aikana eikä painostuksen alla.

      Hän vastustaa suunnitelmia budjettiunioniin tai yhteisen valtiovarainministeriön alaisuuteen siirtymisestä. Myös Suomen hallitus on ilmoittanut vastustavansa suunnitelmaa.

      –Tässähän kosketellaan kansallisen itsemääräämisoikeuden syvimpiä kysymyksiä, eduskunnan budjettivaltaa, ja on tietysti kovin erikoista, että aamuyön tunteina painostuksen – tai sanoisin kiristyksen – alla, on jouduttu ottamaan kantaa tällaisiin kysymyksiin, sanoo Sailas Ylelle.

      –Mielestäni Suomen ei pitäisi mennä mukaan.

      Sailaksen mukaan myöskään Suomen hallitus ei hyväksy budjettiunionia, joten hän ei usko, että ”tähän joudutaan pitkiin, pitkiin aikoihin”.

      Miksi pankkien suora pääomittaminen on ongelma?

      Kun EVM antaa lainan suoraan Espanjan kriisipankeille, Espanjan valtiontalouden alijäämä ei kasva. Tämä on hyvä Espanjalle ja rauhoittanee markkinoita, mutta erikoista vuoden takaisiin linjauksiin nähden, sanoo Pasi Holm.

      -Vuosi sitten korostettiin, että ongelmapankeista ovat ensin vastuussa sijoittajat ja omistajat. Sitten ovat vastuussa valtiot, ja vasta sitten viime kädessä euromaat yhteisvastuussa, Holm kertaa.

    • Suomalaiset!

      Etelän maiden RIKKAAT eivät maksa veroja LAINKAAN !

      MIKSI me maksaisimme heidän puolestaan, me suomalaiset olemme köyhän, kylmän maan sotia kokeneet ihmiset, joita naapurivaltiot ovat polkeneet vuosisatojen ajan?

      Hakeudummeko nyt etelän maiden kalossin alle?

    • HISTORIAN puolueeton

      tutkimus kertoo meille, että suomalaisten elämä on ollut vuosisatojen ajan todella haastavaa.

      Tuo sana on tietenkin understatement:

      Ruotsi kävi yllättäen suomalaisten kimppuun armeijoineen vv. 1155 - 1323 kolmella kauhealla sodalla, alistaen, sortaen, verottaen, kansaa köyhdyttäen, sairauksia aiheuttaen.
      Miehet pakotettiin sotiin Ruotsin hullujen kuninkaitten toimesta !!!
      Nuo sodat olivat niinsanottuja "uskonsotia" eli "ristiretkiä".
      Ruotsi se oli, joka sorti 654 vuotta suomalaisia!
      Kansa köyhtyi, sairaudet tulivat, miehiä kuoli sodissa Keski-Eurooppaa myöten, kun Suur-Ruotsia yritettiin tehdä.

      Vuosina 1808 -1809 oli sota, jolloin itäisen jättiläisen alle jouduimme 108 vuodeksi.

      Sitten itsenäisyys 1917.

      Jo muutaman vapaan vuosikymmenen aikana suomalaiset saaivat vahvistuttua niin paljon,
      että pystyimme säilyttämään itsenäisyytemme sodassa NL:ää vastaan 1939 -45.

      Tosi hinta oli raskas, 100 000 nuorta, komeaa suomalaista tapettiin sinne rintamille.

      Haavottuneita fyysisesti ja / tai psyykkisesti saman verran.

      Noista vuosisadoista ja varsinkin viime sodasta toipuminen
      on suomalaisilla vielä kesken.

      >>>

    • Markka takaisin Suom

      Olen valmis siihen,että irtaudutaan eurosta kokonaan. Alunperin rahaliittoon liittymisestä olisi pitänyt järjestää kansanäänestys. Tästä tukemisesta ei tolkkua tule. Maat, jotka eivät ole tottuneet tiukkaan talouteen ja korkeisiin veroihin, eivät niitä toteuta vaan ketkuilevat tavalla tai toisella. En halua nuorison elävän muiden maiden aiheuttamassa velkavankeudessa lopun ikäänsä. Siihen tämä johtaa. Kuka meitä liittovaltiossa johtaisi: Saksa, Espanja vai Italia vai Ranska? Me taistelimme itsenäisyydestä kovan hinnan, näinkö se annetaan Saksalle, italialle jne.? Että jäämme käytännössä etelän maiden torppareiksi.

      Aina roiskuu, kun rapataan ja toki eurosta irtautuminen merkitsisi Suomelle dramaattisia muutoksia, mutta tämä on vain elämää. Venäjän määräysvallasta iratuduimme, samoin aikanaan Ruotsin, niin myös Saksan tavallaan. Mikään näistä muutoksista ei ollut helppo, mutta siitä selvittiin.

      Pohjoisen kulttuuri ei tule koskaan sopimaan etelän löysäilylle ja toisenlaiselle elämäntavalle, se on varmaa. Ruotsalaiset tiesivät tämän ja niin suurin osa Pohjoismaista, me olemme vaan olleet ahneita ja tonttuja, jälleen kerran. Jos nyt otettaisiin lusikka käteen ja katsottaisiin, mihin markalla mennään. Onhan Ruotsikin pärjännyt kruunuillaan. Minulle suomalaisena itsenäisyys merkitsee paljon. Liittovaltiossa suuret määräävät, pienet tottelevat.

      Meillä on korkeimpia verotuksia Euroopassa, enemmän kuin kriisimaissa koskaan ja näin on ollut vusikymmeniä. Ruokamme ja elinkustannuksemme maksavat maltaita. Lisää on tulossa verorasitusta ja kaikki muukin tulee edelleen vaan kalliimmaksi. Mahtavatko epsanjalaiset ja kreikkalaiset tajuta, miten tiukkaa meillä alkaa tavallisen taviksen olo olla? Eivät varmasti. He protestoivat, me maksamme. Ei sovi mulle.

      Mikä tässä mahtaa olla kulissien takana totuus? Mitä sellaista Suomella on menetettävää,että meidän pitää roikkua tässä uppoavassa laivassa kynsin hampain?Jospa poliitikot kertoisitte totuuden vihdoin. Ja voisimme viimeistään nyt kansanäänestää eurosta irtautumisesta. Sitä päätöstä olisi pakko poliitikkojenkin noudattaa,sanoivat kulissien takana tietyt tahot mitä tahansa. Onhan meillä kansanvalta? Vai onko?"

    • Viestin kirjoittajal

      la ei varmaan ole mitään lainaamista vastaan, kirjoittaja on Demeter. Viestissä on sanottu kaikki, mitä itsekin olen halunnut sanoa.

      "Suomalainen ei osaa arvostaa itseään eikä käydä kauppaa. Alamaisen osa on sellainen, eikä siitä näköjään päästä.

      Kannatan lämpimästi "Markka takaisin"-nimimerkin loisteliasta kirjoitusta. Mitä EU on meille tuonut muuta kuin mammuttimaisen byrokratian ja muiden maiden velat maksettavaksi ?
      Koskaan en ole nähnyt ainuttakaan laskelmaa siitä, miten paljon EU:lle on maksettu ja miten paljon sieltä on saatu. Luulisi, että tuollainen kalkyyli olisi aina pidettävä silmien edessä.
      Eikö meidän tärkein kauppakumppani ole edelleen Venäjä ? Vaikka se ei kauppakumppanina ole ihanteellinen, markkinoita siellä ainakin on toisin kuin monessa konkurssikypsässä EU-maassa.

      Samalla kun Suomi irrottautuisi EU:sta se voisi myös vapauttaa itsensä markkitalouden ikeestä. ainakin istua alas ja asettaa jatkuvan taloudellisen kasvun tavoitteen kyseenalaiseksi, lisätä omavaraisuuttaan ja tosiaan miettiä mitä sillä on myydä, mihin hintaan ja kenelle."

    • HS 24.07.:

      Moody's laski euroalueen mahtimaan Saksan sekä Hollannin ja Luxemburgin näkymät vakaista negatiivisiksi. Luottoluokittaja perusteli tätä sillä, että maat voivat joutua kasvattamaan tukeaan talousvaikeuksissa oleville maille, kuten Espanjalle tai Italialle. Myös Kreikan euroero on edelleen mahdollinen ja siitä seuraisi todennäköisesti ketjureaktio, jonka hallitseminen tulisi kalliiksi.

      HUOM.:
      Suomen näkymien säilyttämistä vakaana Moody's perusteli muun muassa sillä, että Suomen pankkijärjestelmä on kotimaahan keskittynyt sekä kauppayhteydet euroalueelle ovat suhteessa muita vähäisemmät.

      Moody's ilmoitti myös aikovansa arvioida Ranskan ja Itävallan tilannetta uudestaan. Molemmat maat ovat saaneet niin ikään kolme A:n luokituksen, mutta Moody's muutti niiden näkymät negatiivisiksi jo helmikuussa.

      Luottoluokittajien tehtävänä on arvioida, millä todennäköisyydellä lainaaja pystyy maksamaan velkansa takaisin.''

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2810
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2030
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      42
      1543
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      989
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      901
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe