Hei!
Haluaisin alkaa harrastamaan paritanssia, mutta tanssipari puuttuu. Olen erityisesti kiinnostunut lattaritansseista, mutta myös muut lajt käyvät, ainakin alkuun ;).
Haluaisin alkaa harrastamaan paritanssia, mutta tanssipari puuttuu. Olen erityisesti kiinnostunut lattaritansseista, mutta myös muut lajt käyvät, ainakin alkuun ;).
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuinka alussa olet harrastuksessasi ? Osaatko tällä hetkellä yhtään tanssia
lattareita tai vakioita ?
Kuinka pitkä olet ja oletko aikuinen iältäsi ?
Aika alussa, olen tanssinut yksin lattareita harrastusmielessä, joskus vuosia sitten käynyt perustanssikurssin parin kanssa,tuskin jäänyt mitään muistiin. 165 cm, 26 v.
Kääpiöille sopii hyvin esim. pyörätuolitanssi.
annatko heti vai pitääkö ensin tanssia?
en etsi sellaista seuraa, kiitos vain.
Luulisi olevan helppo löytää. Olen täällä Tampereella etsinyt vakio ja latinalaistanssi paria pari vuotta eikä toistaiseksi ole löytynyt.
Tällä pastallakin oli haku 1h 1/2 tai 3 h tanssiin. Oli pätevä ohjaaja, sali, aika, paikka. Ketään kiinostunutta ei löytynyt.
Parksi pyrkivät on vielä yleensä ylensyöneitä tai tupakalle haisevia ja todella tanssitaidottomia. Tanssitaidottomuuden voi kyllä korjata mutta jos sitä esiintyy
vielä vanhempana niin se on merkki myös hitaasta oppimiskyvystä.
Eli jos osaat seurata ja olla viemättä ja pukittelematta niin menestys on taattu.
Mitä tarkoittaa pukitteleminen?
Kake varmaan tarkoittaa että ei seuraa vientiä tai ohjausta vaan panee vastaan itsepäisesti kuin pukki.
Jatka vaan Kake yrittämistä , kyllä joku vielä sinunkin pariksi alkaa.
Paljon on naisia ilman paria.
En ole ylensyönyt, en polta ja osaan seurata ja olla pukittelematta :). Toivottavasti löydät sinäkin parisi.
Pystytkö tanssimaan koroilla. Sillä saisi 5 cm mittaa lisää?
Lattareissa tytöt käyttääkin korkokenkiä miltei aina.
voisin tanssia koroilla :) ,miten pitkä itse olet?
kerro lisää (oikea) Tuo seuraava viesti ei ole minun
vaan jonkun muun .
Joku tuli keskusteluun samalla nimimerkillä.
Tämä on nykyisin mennyt tällaiseksi.
Onnea tanssipyrkimyksellesi.
Mulla on pituutta 171cm ja painoa 97kg. Ikää on kertynyt 52-vuotta, mutta eihän se tanssiessa haittaa. Mites sinuun saisi yhteyden?