Jatkan nyt tätä kirjoittamista, kun ei ole muutakaan tekemistä. Kommenttia saa lähettää.
---
Eräs lounas
Istun pöydän ääreen kaveriani vastapäätä ja huokaan syvään. Tarjoilija kulkee ohitseni viereiseen pöytään kantaen tarjottimellaan höyryävän kuumia kaakaoita. Kaverini katsoo minua aurinkolasiensa takaa hymyillen.
- Oot sitten töissä taas vai? hän kysyy melkein ivallisesti. Hyvähän hänen on ilkkua, kun hänellä on tarpeeksi rahaa makeaan elämäänsä muutenkin.
- Joo, totean lyhyesti.
- Onko ollu rankkaa nyt loman jälkeen? hän jatkaa kyselyään. Mitäpä hän nyt tietäisi työelämästä, kun ei ole ikinä siihen omakohtaisesti perehtynyt.
- Joo ja ei, hymähdän ja vilkaisen kelloa.
- Etkö sä syö mitään? kaverini kysyy huomattuaan, etten ole kantanut voileipävitriinistä itselleni mitään.
- En, mulla on paha olo. On ollu jo koko aamun, vastaan ja kerron kaiken siitä miten vietin aamuni nojan WC-pönttöön.
- Ootko sä raskaana? kaverini kysyy ihmeissään.
- En herra jestas sentään, kauhistun hänen aivoituksilleen ja yritän epätoivoisesti vakuuttaa hänelle olevani aika varma, etten ole. En kuitenkaan haluaisi valottaa häntä yksityiskohdilla täysin kuolleesta seksielämästäni.
- No, mutta onko sulla krapula? vaihdan puheen aihetta ja huomautan kaverilleni, että hän pitää aurinkolaseja sisätiloissa pilvisenä päivänä.
- Ei, ei mulla oo koskaan krapulaa, hän nauraa ja syö voileipäänsä, jossa kuitenkin on liikaa voita hänen makuunsa. Onhan hänen vahdittava linjojaan. Hänen hyvä ulkomuotonsa on ainoa keino saada ketään pitämään itsestään, mikä on oikeastaan aika säälittävää
- Olin mä kyllä eilen ulkona. Ja olin aika päissänikin niin ja siitähän mun sulle pitikin kertoo, hän aloittaa ja minä yritän epätoivoisesti näyttää kiinnostuneelta, vaikka olen jo täysin turta kuulemaan tästä samasta aiheesta aina uudestaan ja uudestaan.
- Mä päädyin taas nuolemaan Jannen kanssa, hän huokaa ja esittää järkyttynyttä.
- Et kai, minä sanon ja esitän järkyttyneempää.
- Joo, mä en tiedä, miten mä siihen taas ajauduin. Siis mähän inhoon sitä koko tyyppiä. Mun on muutenkin tullu nyt kesällä ryypättyä ihan hirveesti. Siis joskus useemmin ku vaan viikon loppusin. Mustahan on tullu alkoholisti, hän nauraa ja odottaa minun kiistävän hänen hauskan heittonsa, mutta minäpä en sanokaan mitään, sillä hän on täysin oikeassa.
- No, tollasia Janne –juttuja ei tapahtuis, jos et jois niin paljoo, sanon hymyillen. Kaverini nauraa, ja mitä ilmeisemmin olettaa minun vitsailleen.
- Mutta niin, mitenkäs sulla meni siellä lapsenvahtina? hän kysyy.
- Tuota… mä tappelin molopään kanssa ihmeen vähän, totean rauhallisesti.
- Mä en vieläkään käsitä miks sä kutsut sitä molopääksi, kaverini hymähtää.
- Kyllä säkin kutsuisit, jos tuntisit sen, vakuutan hänelle.
- No, mutta sä et ole sanonu vielä mitään mun uusista hiuksista, kaverini tokaisee niin kovaa että viereisen pöydän pojat varmasti kuulivat hänet. Minä näin tämän jo tulevan, mutten vain ollut jaksanut sanoa mitään aiemmin.
- Aika nätit, sanon ja latelen hänelle juuri niitä kommentteja, joita tiedän hänen haluavan kuulla. Hän kihertää tyytyväisyydessään.
- Se kampaaja oli ihan homo, siellä salongissa soi koko ajan se biisi, jonka sä poltit mulle vähän aikaa sitten se… kaverini kertoo ja yrittää muistaa kappaletta, jota tuskin muuten olisi kuunnellutkaan.
- Ai George Michaelin Outside vai? kysyn.
- Ei, ei ku se ruotsalainen, hän tarkentaa ja yrittää edelleen jatkaa muisteluaan.
- The Arkin It takes a fool to remain sane?
- Just se, sitä siellä luukutettiin oikein olan takaa, hän jatkaa tarinoimistaan.
Saan kuulla vielä kaiken hänen ostosreissustaan ja bileilloistaan. Vielä kerran hän palaa aiheeseen Jannesta ja siitä, miten Janne on yksi vitun homo, vaikkei aivan sanan oikeassa merkityksessä. Hän puhuu ja minä vilkuilen kelloa, jotta voisin lähteä paikalta. Ystävyydestämme on tullut pinnallista pallottelua, jossa hän kertoo minulle kaiken, mitä hänen päässään liikkuu, ajattelematta sen tarkemmin, mutta minä en kerro hänelle mitään, koska ajattelen liikaa.
---
Haluaisin vielä kuitenkin tarkentaa, että, vaikka kirjoitan minä-muodossa, päähenkilö en kuitenkaan ole minä. Nuorimmilta lukijoilta voi mennä tämä valitettavasti joskus sekaisin (eli kannattaa muistaa muittenkin tekstien yhteydessä).
Lisäksi tuolla tekstissä on yksi vähän outo kappalejako, joka ei siis kuulu sinne. Tämä kone vain jostain syystä ei näytä poistavan sitä, mutta toivottavasti se ei kauheasti haittaa...
---
Eräs lounas
Istun pöydän ääreen kaveriani vastapäätä ja huokaan syvään. Tarjoilija kulkee ohitseni viereiseen pöytään kantaen tarjottimellaan höyryävän kuumia kaakaoita. Kaverini katsoo minua aurinkolasiensa takaa hymyillen.
- Oot sitten töissä taas vai? hän kysyy melkein ivallisesti. Hyvähän hänen on ilkkua, kun hänellä on tarpeeksi rahaa makeaan elämäänsä muutenkin.
- Joo, totean lyhyesti.
- Onko ollu rankkaa nyt loman jälkeen? hän jatkaa kyselyään. Mitäpä hän nyt tietäisi työelämästä, kun ei ole ikinä siihen omakohtaisesti perehtynyt.
- Joo ja ei, hymähdän ja vilkaisen kelloa.
- Etkö sä syö mitään? kaverini kysyy huomattuaan, etten ole kantanut voileipävitriinistä itselleni mitään.
- En, mulla on paha olo. On ollu jo koko aamun, vastaan ja kerron kaiken siitä miten vietin aamuni nojan WC-pönttöön.
- Ootko sä raskaana? kaverini kysyy ihmeissään.
- En herra jestas sentään, kauhistun hänen aivoituksilleen ja yritän epätoivoisesti vakuuttaa hänelle olevani aika varma, etten ole. En kuitenkaan haluaisi valottaa häntä yksityiskohdilla täysin kuolleesta seksielämästäni.
- No, mutta onko sulla krapula? vaihdan puheen aihetta ja huomautan kaverilleni, että hän pitää aurinkolaseja sisätiloissa pilvisenä päivänä.
- Ei, ei mulla oo koskaan krapulaa, hän nauraa ja syö voileipäänsä, jossa kuitenkin on liikaa voita hänen makuunsa. Onhan hänen vahdittava linjojaan. Hänen hyvä ulkomuotonsa on ainoa keino saada ketään pitämään itsestään, mikä on oikeastaan aika säälittävää
- Olin mä kyllä eilen ulkona. Ja olin aika päissänikin niin ja siitähän mun sulle pitikin kertoo, hän aloittaa ja minä yritän epätoivoisesti näyttää kiinnostuneelta, vaikka olen jo täysin turta kuulemaan tästä samasta aiheesta aina uudestaan ja uudestaan.
- Mä päädyin taas nuolemaan Jannen kanssa, hän huokaa ja esittää järkyttynyttä.
- Et kai, minä sanon ja esitän järkyttyneempää.
- Joo, mä en tiedä, miten mä siihen taas ajauduin. Siis mähän inhoon sitä koko tyyppiä. Mun on muutenkin tullu nyt kesällä ryypättyä ihan hirveesti. Siis joskus useemmin ku vaan viikon loppusin. Mustahan on tullu alkoholisti, hän nauraa ja odottaa minun kiistävän hänen hauskan heittonsa, mutta minäpä en sanokaan mitään, sillä hän on täysin oikeassa.
- No, tollasia Janne –juttuja ei tapahtuis, jos et jois niin paljoo, sanon hymyillen. Kaverini nauraa, ja mitä ilmeisemmin olettaa minun vitsailleen.
- Mutta niin, mitenkäs sulla meni siellä lapsenvahtina? hän kysyy.
- Tuota… mä tappelin molopään kanssa ihmeen vähän, totean rauhallisesti.
- Mä en vieläkään käsitä miks sä kutsut sitä molopääksi, kaverini hymähtää.
- Kyllä säkin kutsuisit, jos tuntisit sen, vakuutan hänelle.
- No, mutta sä et ole sanonu vielä mitään mun uusista hiuksista, kaverini tokaisee niin kovaa että viereisen pöydän pojat varmasti kuulivat hänet. Minä näin tämän jo tulevan, mutten vain ollut jaksanut sanoa mitään aiemmin.
- Aika nätit, sanon ja latelen hänelle juuri niitä kommentteja, joita tiedän hänen haluavan kuulla. Hän kihertää tyytyväisyydessään.
- Se kampaaja oli ihan homo, siellä salongissa soi koko ajan se biisi, jonka sä poltit mulle vähän aikaa sitten se… kaverini kertoo ja yrittää muistaa kappaletta, jota tuskin muuten olisi kuunnellutkaan.
- Ai George Michaelin Outside vai? kysyn.
- Ei, ei ku se ruotsalainen, hän tarkentaa ja yrittää edelleen jatkaa muisteluaan.
- The Arkin It takes a fool to remain sane?
- Just se, sitä siellä luukutettiin oikein olan takaa, hän jatkaa tarinoimistaan.
Saan kuulla vielä kaiken hänen ostosreissustaan ja bileilloistaan. Vielä kerran hän palaa aiheeseen Jannesta ja siitä, miten Janne on yksi vitun homo, vaikkei aivan sanan oikeassa merkityksessä. Hän puhuu ja minä vilkuilen kelloa, jotta voisin lähteä paikalta. Ystävyydestämme on tullut pinnallista pallottelua, jossa hän kertoo minulle kaiken, mitä hänen päässään liikkuu, ajattelematta sen tarkemmin, mutta minä en kerro hänelle mitään, koska ajattelen liikaa.
---
Haluaisin vielä kuitenkin tarkentaa, että, vaikka kirjoitan minä-muodossa, päähenkilö en kuitenkaan ole minä. Nuorimmilta lukijoilta voi mennä tämä valitettavasti joskus sekaisin (eli kannattaa muistaa muittenkin tekstien yhteydessä).
Lisäksi tuolla tekstissä on yksi vähän outo kappalejako, joka ei siis kuulu sinne. Tämä kone vain jostain syystä ei näytä poistavan sitä, mutta toivottavasti se ei kauheasti haittaa...
Vastaukset 11
Vanhimmat
(Älkää ihmiset minusta välittäkö, minulla ei niin sanotusti 'ole elämää'. =D)
Pidän tavastasi kirjoittaa. Olet selvästi tavoittamassa sellaisen tasapainon puhekielisyyden ja kirjakielisyyden välillä, jota kohti itse yritän taistella. Käytät reploissa ensimmäistä ja keronnassa toista, mutta rytmi pysyy silti harmonisena, eikä töksähtele tai höttöile. The Arkista pidän muuten myös. Lauluihin viittaaminen on intertekstuaalisesti kiintoisaa.
Henkilökohtaisesti minua tekstissäsi vaivaa hieman kertojan ylenkatseellisuus. Pidin enemmän eräästä aamiaisesta, jossa kertoja oli jotenkin vilpittömämmin tympääntynyt. Tästä pätkästä tuli mieleen tietyn Regina-nimisen lehden novellien sankarittaret, jotka ovat aina olevinaan niin paljon hengekkäämpiä kuin bimbot ystävänsä ja niin paljon ansiokkaampia saamaan sen puoliverisen, sinisilmäisen, miehekkään, rennolla mukavalla tavallisella tapaa hyvännäköisen, siistiä puseroa käyttävän poliisin/rakennusmiehen/toimistopäällikön kiintymyksen. Minun silmissäni ne ovat bimboja kaikki. Ja mitä tämä sitten kertookaan minun ylenkatseestani...? Hihheh. Elämä on vaikea laji.
Niin, mutta... päähenkilön luonteenpiirteet ovat tietenkin mitä suurimmassa määrin makukysymyksiä. Tärkeintä on, miten ansiokkaasti ne tuodaan esille.
(Tänään aion tehdä sankariteon ja pestä ikkunat.)
Kiitos palautteesta x)
Niin sen verran tämän tekstin sankarettaresta, että hän ei saa ketään miestä, vaikka kuvittelee olevansa niin paljon ystävätärtään parempi. Sehän tässä häntä tympiikin. No, jospa käsittelisin asiaa jatkossa vähän paremmin. Siis JOS nyt kirjoitan jatkoa.
Mikä tuleekaan lounaan jälkeen?
(p.s. sana 'lounas' jo tuo mieleeni jotenkin teennäisen tilanteen ja yritin viestittää sitä, tiedä häntä onnistuinko)
Lukutaitoisen kanssa on usein vaikea olla toista mieltä. Jälleen yhdyn hänen huomioonsa: kirjoitustyyli Lounaassa on rento. Puhekieltä tuskin havaitsi käytetyn. Tässähän replikoinnille ei kumminkaan annettu juuri draamallista painoarvoa, joten sen ei tarvinnut olla niin terävää kuin mitä muuten vaatisin.
Minäkin pidin enemmän Aamiaisesta. Sen asetelma oli parempi ja kiinnostavampi. En ole itse koskaan tainnut lukea Reginoita, mutta osaan kuvitella.
Lounaan jälkeen tulevat tietysti iltapäiväkahvit.
Lukutaitoista täytyy vielä kehua hänen puhdistaan ikkunanpuhdistusoperaation suhteen. Tsemppiä, niin kuin muut kuin minä sanoisin.
Miten ylenkatseellista väkeä me kirjoittaja-kommentoitsijat olemmekaan! Esimerkkinä itseni ulkopuolelta toveri Straw, joka ei muuta olekaan kuin ylenkatsetta päästä jalkoihin.
Mm. Waltarin mukaileman teorian mukaan kirjoittajan on oltava ennen kaikkea tarkkailija.
Mutta voiko tarkkailla muualta kuin yläpuolelta?
Vai onko yläpuolella muuta tekemistäkään kuin tarkkailu ja - ylenkatse.
Missähän Straw muuten luurailee tällä hetkellä. Ei ole näkynyt vähään aikaan... tai sitte olen tullut vain sokeaksi xD
Niin siis kiitos kommentista vielä! täytyy myöntää, että itsekin pidän Aamiaisesta enemmän, mutta tarkoitukseni ei ollutkaan lyödä sitä laidalta. Sehän on kaiken perusta!
Rakas Chapeau, pata kattilaa soimaa. Päästä varpaisiin ylenkatsetta...melkein loukkaannuin, niin totta kuin se onkin. Mitäs annoin sinun vetää maton jalkojeni alta.
Oli minulla jotakin Cherishin kirjoitukseenkin, mutta melkein unohdin, kiitos Chapeaun julmuuden. Pidän tyylistäsi, ja lukiessani koetin kovasti olla olematta ylimielinen. Mutta juonessa ei ollut paljoakaan mitään erikoista...tiedä sitten siitä, onko tarkoituskaan.
Mon amie Straw, minähän sanoin, että esimerkkinä itseni ulkopuolelta nimeän sinut ylenkatseellisuuden lippuairueksi.
En ole julma, olen vain liian rehellinen.
Ai ai, matosta kannattaa aina pitää huoli, etenkin jos itse seisoo sen päällä. Seurasi on yhtä kaikki oikein piristävää ja nautin siitä suuresti.
Odotinkin jo viestiäsi!
Kiitos kehusta *hykertelee itsekseen*
Niin siis... kumma kyllä juonessa ei ole tarkoituskaan olla "mitään erikoista". Olen vain yrittänyt viestittää tiettyjä ajatusten ja tunteitten tiloja kuten tylsistyneisyyttä jne. Jahka jatkan niin loppukin selviää (myös minulle itselleni).
Enimmäkseen tarkkailemme sivulta!
Ja nyt esität viatonta. No ei, ei pidä toki ottaa mitään vakavasti. Kaikkihan on vain leikkiä, silkkaa sanahelinää. :D
Matot ovat liian petollisia minun maailmaani.
Virkistävää luettavaa .... lisää tällästa kamaa
Kiitos vaan *punastuu*.
Jos kellään ei ole mitään sitä vastaan, voin yrittää kyhätä vielä lisää jatkoa.