Minä autan

No niin lapsukaiset voitte kertoa kaikki huolenne ja kysymyksenne minulle ja vastaan kaikkeen mitä mieleenne tulee.
37182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Kui vanha oot?

Äänestä

13v

Äänestä

Kun salama osuu mereen, miksi kaikki kalat eivät kuole?

Äänestä

Kyllä ne joskus kuolee, mutta sitä ei satu kovin usein. Taivaan ja maan jännite-ero purkautuu salamana yleensä korkeaan maastonkohtaan, harvemmin suoraan veteen.

Rantapuuhun iskenyt salama saattaa kuitenkin tehdä tuhoa veden alla. Tiedetään tapauksia, joissa sähkövirta on johtunut puun juuria pitkin järveen ja tainnuttanut tai tappanut juurakoiden suojissa asustavia ahvenia ja mateita muutaman metrin säteellä. Tappava etäisyys riippuu salaman jännitteestä ja veden sähkönjohtokyvystä.
Kala kuolee, koska sen elimistö on suolaisempi kuin ympäröivä vesi ja johtaa siksi paremmin sähköä.

Voimakkaassa sähkökentässä kalan sisällä olevat sähköisesti varautuneet ionit saavat äkkisysäyksen. Ionit välittävät hermoimpulsseja, jotka liiallisina aiheuttavat sydämen toimintahäiriöitä tai lihaskouristuksia, jopa niin rajuja, että kala saa sisäisiä verenvuotoja ja menehtyy niihin. Mitä pidempi kala on, sitä rankemmin sähkökenttä tuntuu.

Äänestä

Sanoo 10v kakara

Äänestä

Jääty

Äänestä

"saoo 10v kakara2"? itehän pyysit LAPSUKAISII kysymää ja sanomaa huoliaan!

Äänestä

Järkee kysyy jos tietää vastauksen

Äänestä

Miks ihmeessä keksittiin kirjasto, vaikkei sen perustajat saa siitä mitään rahaa?

Äänestä

En tiedä vastausta tähän kysymykseen

Äänestä

???? mä saatan tietää tuohon vastauksen!
Kirjaston perustaja saa rahaa siitä ensinnäkin, jos ihmiset maksaa sakkoja kun kirjaa ei ole palauttettu ajoissa.
Toiseksi ihmiset maksaa veroja ja ne siis maksaa niillä veroilla senkin, että ne saa käyttää sitä kirjastoa :>

En tosin ole varma tuosta teoriastani.

Sanon vielä, että aloittaja olet kyllä hölmö. Ensin sanot, että LAPSUKAISET kyselkää vain tiedän vastauksen plaaplaaplaa ja sitten sanot, että "sanoo 10v kakara"
LOL
Itekki oot vasta 13, että enpä silläkää paljo naureskelis :--D eipä sillä,että itsekkään erityisen vanha olisin.

Äänestä

Hei! Suu kii mä johan tätä keskustelua etkä sä joten istu ja opi

Äänestä
  • millä lailla johdat tätä keskustelua? Voitko laittaa meille esimerkiksi porttikiellon tälle keskustelulle? - Et. Se että aloitit keskustelun ei tee sinusta ns. keskustelun johtajaa.
    Ja muutenkin koko aloitus ja kaikki viestisi tällä keskustelulla ovat epäkypsiä ja ristiriitaisia. Sanot aloituksessa muita kommentoijia "lapsukaisiksi" ja myönnät kuitenkin olevasi 13-vuotias itsekin. Ja 13-vuotias on vielä lapsi. Toisekseen jos halusit "lapsukaisten" kyselevän kysymyksiä, miksi vastaat ylempänä olevassa viestissä "Sanoo 10v kakara " vaikka kyse oli alunperin että "lapsukaiset" kyselevät tällä palstalla?

    Äänestä

Miksi Liberalismi ja Konservatismi ovat kummatkin oikeistolaisille?

Äänestä

Oon samaa mieltä facepalmin kanssa! Sä et voi antaa meille porttikieltoa - tai mitään muutakaan. Itseasiassa ME voidaan ilmoittaa tästä sun keskustelusta. Komppaan myöskin sitä, että jokainen näistä vastauksistasi ovat olleet epäasiallisia ja kun koetin kertoa vastauksen johon sinä et osannut vastata, niin käskit olla hiljaa kun 'johdat' tätä keskustelua.
Kerran et tiedä sitä vastausta, vaikka luulet olevasi hyvinkin nero niin kyllähän muut sitten voivat yrittää vastata?
Voisit itse käydä koulua vielä MONENMOISTA vuotta ja istua ja oppia. Tää sun keskustelu on kyllä ihan typerä ja turha kerran et edes osaa vastata ASIALLISESTI. Mikä siinä on niin vaikeaa? En tajua..
Pienet saattaa sitten oikeasti tulla tänne kysymään ja sinä sanot "sanoo 10v kakara" ja "suu kii"
Ookoo.
Ja tosiaan, itekki oot vielä täys pentu. Tää keskustelu ois ollu mun mielestä kiva, mutta ääliö alottaja pilas sen.
Kiitos olen puhunut.

Ai niin hups. Ihan meinasin unohtaa! Miksi sä lunttaat ne vastaukset suoraan netistä ja esität itse jotain hyvinkin fiksua? :--D Ei millään pahalla, mutta tosi N-O-L-O-A.
Tavuviivat sen takia, jos et osaa lukea tai jos on jotain epäselvää.

Äänestä

Rasistit heti kiusataan ulkomaalaisia en oo suomalainen ja oon siitä vitun ylpeä!!!!

Äänestä

Tämä nyt ei mitenkään ulkomaalaisiin liity? Mitä sinä sitä edes tähän alat tunkemaan? Kukaan ei ole sinua kiusannut- itseasiassa sinä olet kiusannut muita. Et oo edes aiemmin ilmoittanut, että et ole suomalainen, mutta outo kyllä olet O__O En tajua OLLENKAAN mistä sinä tuon erimaalaisuuden nyt tähän vetäisit..

Äänestä

Unoha kaikki mitä oon sanonu

Äänestä

En taida unohtaa. Luuletko, että ensin sanoo jotai typerää ja sitte " unoha kaikki mitä oon sanonu". Ja tadaa sitten ne unohtuu. Taitaa itteeski hävettää tuo sinun lapsellinen käytös.

Äänestä

Joo mua hävettää niin vitusti

Äänestä

Iha oikeest mua hävettää ja nolottaa joten ei tarvii sanoo tajusin jo joten antakaa olla. Ja kaveri kuka vittu tääl väitti et oon fiksu?

Äänestä

Montako kertaa se pitää sanoa, että sua hävettää? Eiköhän se selkene kaikille jo yhellä sanomiskerralla. Kaikki ei kato ole tyhmiä :)
Kukaan ei ole väittänyt sinua fiksuksi ja sellaisen kuvankin olet itsestäsi antanut, että aivoja sinulle ei ole suotu.

Äänestä

Mistä tiesit? Itken monesti yöllä et miks mulle ei aivoja suotu itsemurhaki on mielessä käynny

Äänestä

Voi herranen aika. Mitä sinä tuosta itsemurhasta tässä nyt alat jauhamaan? Tämä koko keskustelu ei liity mitenkään sinun itsemurha yrityksiisi. Jos sinulla todella on ongelmia, niin mene puhumaan kuraattorille!
Itseasiassa sinulla varmaan onkin jonkinlaisia toimintahäiriöitä aivoissa, sillä sinun täytyy purkaa pahaa oloasi muihin ihmisiin? En tajua sellaista. En tajua myöskään sitä, että miksi sinä näin nuorena olet muka vastailemassa pikkulasten kysymyksiin ja kuitenkin sanot sitten, että "sanoo 10v kakara".
Minkä takia edes teit tämän topan jos tiedät, että et osaa vastata niihin kysymyksiin? Voisit myöskin opetella käytöstavat, vaikka netissä olemmekin. Jos vaikka loukkaat toista, niin hän voi nostaa siitä kunnianloukkaussyytteen. Poliisit kyllä onnistuvat jäljittämään IP- tunnukset hetkessä. (en tosin ole varma, oliko se IP-tunnus)
Tämäkään ei tosin tähän keskusteluun nyt erityisemmin liity, mutta eipä voi mitään.
Ja kun eräs henkilö kysyi siihen kirjastoon liittyvän kysymyksen, etkä osannut vastata. Kun taas minä yritin vastata edes, vaikka en ole varma onko se oikein, niin sanot, että johdat tätä keskustelua? Paskat mitää johda. Suomi24 -ylläpito johtaa KAIKKIA keskusteluja, et sinä. Tajua se.
Seuraavaksi rupeat itkemään, että et ole suomalainen ja olemme rasisteja. OK. Ensinnäkin kukaan meistä ei ole tiennyt, että olet ulkomaalainen (ja etkä kyllä olekkaan) ja kukaan ei ole kansallisuuttasi haukkunut vaan sitä kuinka KÄYTTÄYDYT muita ihmisiä kohtaan.
Kun se sinun rasistihommasi ei toiminutkaan niin keksit itsemurhajuttuja. Hei toi ei nyt oikeasti ole normaalia.
Yritä ymmärtää, että valehtelusta ei ole yhtään mitään hyötyä..

Äänestä

Oon ulkomaalanen. Ja sä et tunne mua enkä mä sua joten sä et tiiä mitään mun aivoist! Ja joo on joku vika todettu aivoissa sen voin sanoo.

Äänestä

Mitä sä käännät nyt koko tän keskustelun sun aivoihin ja ulkomaalaisuuteen? Hei ketään ei oikeasti kiinnosta se, vaikka tulisit Siperiasta. Tämä keskustelu kertoo paljon sun aivotoiminnasta, joten ei sun tarvitse selitellä enää yhtään mitään siitä, että aivoissasi on vikaa. Se nimittäin selvisi jo kaikille neljännessä viestissäsi.
Mulla ei oo mitään sitä vastaan, että haluat vastailla pienten kysymyksiin- tosin pieni olet itsekkin. Voisit kuitenkin tehdä sen asiallisesti ja muistaa käytöstavat! Niin paljoa vikaa aivoissasi ei voi olla, että et osaa olla ystävällinen. Silloin se on jo asennevamma.
Sun ei siis tarvitse sanoa enää yhtikäs mitään sun aivotoimintaan tai ulkomaalaisuuteen liittyen, se ei tässä nyt ole pääasia!

Äänestä

Kui vanha olitkaan

Äänestä
  • mää luulen että numeroilla ei oo ennää tässä vaiheessa mittään merkitystä koska sun henkinenkehitys on paljo alle 13-vuotiaan.
    Ja ikärasismiin turvautuminen (vaikka olet itsekkin vielä 13-vuotias) on todella hatara argumentti ihan missä tapauksessa tahansa. Se viestii jo aika paljon iästä tai ainakin siitä millä tasolla henkisesti liikkuu. Esimerkiksi, jos joku kumoaa syytteesi taikka väitteesi oikeudessa, kyseenalaistatko syytettävän, tai syytettävän asianajajan ikää? Huomaatko nyt kuinka epäkypsää se on?

    Äänestä

Ok

Äänestä

Miksi maapallo on pyöreä?

Äänestä

No siks ku jos maapallo on littana, ihmiset tippuu sieltä.
Pyöreästä pallerosta, jossa on painovoimaa emme tipu :3

Äänestä
  • Epäilen, että sillä, että tippuuko ihmiset maapallolta tai ei, ei ole mitään tekemistä maapallon muodon kanssa. Maapallo on yksinkertaisesti pyöreä, koska se kehittyi sellaiseksi. Ei siihen ole mitään syytä. Ellet sitten halua kuulla tarkkaa selostusta miten maapallo syntyi, jossa tulee samalle selville mistä pyöreä muoto on peräisin.

    Äänestä

Kumpi tuli ensin: muna vai kana?

Äänestä
  • Muna, koska evoluutioon vaadittavat mutaatiot tapahtuvat alkio-/sikiöaikana. Nykyisen kanan ensimmäinen edustaja on siis kehittynyt sellaiseksi munassa ollessaan. Muna tuli ensin, sitten siitä kuoriutui kana. Kana ei ole voinut tulla ennen munaa, ellei se ole sitten syntynyt muulla tavoin kuin munittaen, jolloin sitä ei enää laskettaisi kanaksi. Olettaen siis että kanalla tarkoitetaan sitä normikanaa.

    Äänestä

Onko avaruus loputon?

Äänestä
  • Avaruus päättyy s-kirjaimeen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juuu kirjoitti:

No niin lapsukaiset voitte kertoa kaikki huolenne ja kysymyksenne minulle ja vastaan kaikkeen mitä mieleenne tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu