Olen visikymppinen nainen, minulla on kaksi lasta, nuorinkin täytti jo 18 vuotta.
Jokin aika sitten siivoilin kaappeja ja heittelin roskiin ja poisvietäväksi paljon tavaraa. Olin säästänyt sellaisen soittolelun vauvalle, sitä vedetään narusta, itse lelu on keltainen yksinkertaistettu pää, jonka mustat silmät liikkuvat, kun vetoa laitetaan. Se siis soittaa ja silmät liikkuu. Se on hankittu silloin kun vanhempi poika oli vauva ja sitä on soiteltu myös nuoremmalle. Olen halunnut säilyttää sen muistona ja kysyinkin nuoremmalta pojalta, että vieläkö säilytetään.
Vastaus tuli täytenä yllätyksenä. Ei kuulemma varmasti tarvi säilyttää, hän on pienenä kuulemma pelännyt sitä ja niitä silmiä eritoten. Hänestä se on suorastaan kauhea lelu. Ei kuulemma soitella hänen lapselleen, jos sellainen tulee. Huh.. enpä olisi mitenkään osannut arvata ja me vanhemmat vielä onnettomat olleen vedelty sitä pikkuisille, luultu, että se on kiva.
Ihmettelinkin, että miksi sen mustista silmistä oli raaputettu maalia pois. Poikahan oli tietenkin yrittänyt sievistää sitä.
Näin se voi mennä.. sekin lelu on oikeasti kivan näköinen aikuisen mielestä, mutta on eri asia miten lapsi sen kokee.
Näin meillä.. tulipahan selväksi sekin.
Ikinä ei voi tietää
äitiii....
0
110
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092280Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???23903- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha563816- 82718
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 57571