Sekaisin

Miksi ihmeessä menen sekaisin niin monesta naisesta samaan aikaan? Reilu vuosi sitten oli yks todella pitkä ja tulinen ihastuminen yhteen ja tiettyyn ja tiedän että hän tunsi samoin vaan eipä tullut mitään kun molemmat kaapissa ja varattuja. Kesällä en enää nähnyt häntä ja tunteet alkoi hiljalleen hiipua, vaikka kyllä vieläkin joskus muistelen niitä aikoja. Sen jälkeen olenkin hullaantunut aina useampaan yhtäaikaa, tuntuu että aina hän joka tietyllä hetkellä on läsnä ja "tavoitettavissa" vie jalat alta ja saa aikaan kunnon muljahduksen mahassa. Esim. harrastukseni yhteydessä näen yhtä ihanaa beibeä ja opiskelun merkeissä toista. Heidän tuntemuksistaan en ole tietoinen, mutta aavistus on että kumpikin on kiinnostunut. Lisäksi olen ihmeellisellä tavalla alkanut havainnoimaan ketkä ympärillä olijoista olisivat naisiin kallellaan ja heitä tupsahtelee tuon tuosta. Pakkaa sekoittaa entisestään se, että eräs perheellinen hetero kiehnää aina tilaisuuden tullen: on pitkiä katseita, punastelua, koskettelua, painautumista vasten. Onko tämä kaikki vaan mielikuvituksen ylivilkkautta?
6450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Taidat rakastaa itse rakastumisen tunnetta ja sikäli tuo voi ollakin mielikuvituksen tuotetta?
Olet kuin antenni, joka lähettää signaalia; täällä on rakastumiselle altis vastaanottamaan.
Täysin toinen asia sitten on, kuinka kestävää rakastuminen rakkauteen voi olla sitä tiettyä yksilöä kohtaan?

Äänestä

ooksä siis ihan suhteessa näihin ihastuksii vai onko ne vain sellaisia tuijoittelu juttui? Oleksä ikinä ollu naisen kanssa ja jos et tai siit on jo aikaa, ni ehkä sun pitäis vaa alkaa haaveiluista tekoihin. Jos siis vaa noi on kaikki jääny tollaiselle tasolle missä mielikuvitus paikkaa kaiken sen mitä siinä ei ole.

Äänestä

Toi antennikuvaus oli osuva! Ihmiset kyllä sanoo että mua on helppo lähestyä. En ole ollut suhteessa niihin vaan ne on sellaista tuijottelu, punastelu, lämmin hymy -settiä. En ole ikinä ollut naisen kanssa kun jotenkin en ole aikaisemmin myöntänyt sitä edes itselleni (saatika muille) että miehet ei kiinnosta läheskään yhtä paljon. Aina on mennyt energiaa tunteiden peittelemiseen. Ihastuin jo ala-asteella naispuolisiin opettajiin ja yläasteella oli ensimmäinen tajunnanräjäyttävä ihastuminen koulukaveriin. Siitä lähtien oli aina yks nainen kerrallaan kiikarissa mutta nyt tämä todella on jo ihan käsittämätöntä. Olen sulaa vahaa jo jonkun söpön kassatytön edessäkin eli hetken kohtaamisetkin vetää mut kierroksille. Olen ajatellut, että kun pitkään olen joutunut salaamaan tunteita niin nyt se purkaantuu todella kovana haluna päästä naisen lähettyville, koskea toista, tuntea hänet itseäni vasten, hyväillä hänen vartaloaan, suudella pehmeitä huulia ym. Tiedän, että pitäisi "panostaa" yksittäiseen ihastumiseen niin paljon kuin mahd jotta jotain suurempaa voisi kehittyä haaveiden tilalle. Tuntuu vain että junnaan kun se alotteen tekeminen on ainainen pulma. Olen aikaisemmin seurustellut vain miesten kanssa, huonolla menestyksellä tietysti, silloin oli koko ajan tunne että teen väärin itselleni ja samaan aikaan ihastuin naisiin. Tekisi mieli joskus lähteä jonnekin naisten bileisiin mutta rohkeus ei ole riittänyt varsinkaan kun lukee niitä juttuja miltä yksinmenijöistä siellä on tuntunut. Olen jotain maskuliinisen ja femmen väliltä. Johonkin suuntaan tässä olisi siirtoja jo tehtävä.

Äänestä
  • Lisään vielä että nämä mainitsemani molemmat ihastukset ovat kavereitani eli näen heitä usein ja puhun heidän kanssaan ym. ettei jää sitä mielikuvaa että olen tyytynyt vain tuijottelemaan.

    Äänestä

  • tietämätön kirjoitti:

    Lisään vielä että nämä mainitsemani molemmat ihastukset ovat kavereitani eli näen heitä usein ja puhun heidän kanssaan ym. ettei jää sitä mielikuvaa että olen tyytynyt vain tuijottelemaan.

    sä taidat olla vaan niitä harvoja tod rakastettavia ihmisiä/lesboja,joilla on suuri sydän.sun sydämmessäs on paljon rakkautta.sun elämä ei varmaan helppoa ole eikä tuu oleen mut sulla on taito rakastaa.älä koskaan sitä unohda.sulla on herkkyyttä sellasta mitä harvalle suotu on,käytä sitä hyvin ja hallitusti.toivottavasti sä löydät rinnalles ymmärtävän kumppanin joka ei pistä sun kaltasta lintua häkkiin muutoin sä tukehdut ja kärsit, elät puoliksi vain.

    Äänestä

Kiitos näistä kauniista sanoista :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätön kirjoitti:

Miksi ihmeessä menen sekaisin niin monesta naisesta samaan aikaan? Reilu vuosi sitten oli yks todella pitkä ja tulinen ihastuminen yhteen ja tiettyyn ja tiedän että hän tunsi samoin vaan eipä tullut mitään kun molemmat kaapissa ja varattuja. Kesällä en enää nähnyt häntä ja tunteet alkoi hiljalleen hiipua, vaikka kyllä vieläkin joskus muistelen niitä aikoja. Sen jälkeen olenkin hullaantunut aina useampaan yhtäaikaa, tuntuu että aina hän joka tietyllä hetkellä on läsnä ja "tavoitettavissa" vie jalat alta ja saa aikaan kunnon muljahduksen mahassa. Esim. harrastukseni yhteydessä näen yhtä ihanaa beibeä ja opiskelun merkeissä toista. Heidän tuntemuksistaan en ole tietoinen, mutta aavistus on että kumpikin on kiinnostunut. Lisäksi olen ihmeellisellä tavalla alkanut havainnoimaan ketkä ympärillä olijoista olisivat naisiin kallellaan ja heitä tupsahtelee tuon tuosta. Pakkaa sekoittaa entisestään se, että eräs perheellinen hetero kiehnää aina tilaisuuden tullen: on pitkiä katseita, punastelua, koskettelua, painautumista vasten. Onko tämä kaikki vaan mielikuvituksen ylivilkkautta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu