LAPSI VASTA!!

Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä pentueiden kohdalla on eräällä AKITA kasvattajalla syntynyt pennut joiden emällä on ikää 1v6kk!!!! eiköhän ole ihan liian nuorella teetätetty pennut?? Voi koira raukkaa!
10189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Koirat eivät ole lapsia. Ne eivät elä onnellista elämää, jos niitä kohdellaan ihmislapsina.

On teetetty liian nuorena. Ei ole riittävästi tietoa koiran (sisarusten) terveydestä ja luonteista. Sääli. Jokainen voi onneksi mietttiä omilla aivoillaan, mistä pentunsa ostaa.

Äänestä

Onhan koiratkin lapsia kun ovat pentuja -kaikkien eläinten pennut ovat lapsia.
Minusta koiria käytetään hyväksi pennuttamalla niitä jatkuvasti. Ei hyvä!

Äänestä
  • Ei niitä pennutetakaan jatkuvasti armas kettutyttö. Kunnollisilla kasvattajilla on yleensä ainakin edes vuoden väli ennen seuraavaa pentuetta, koska emän pitää saada levätä synnytyksen jälkeen, oliko se nyt vähintään 8kk ennen seuraavaa pentuetta. Lisäksi riippuu ihan rodusta kuinka usein niillä pentuja tehdään. Jos rodusta on kova kysyntä pentuja tehdään useammin. Ja onhan kasvattajilla useampikin narttu käytössään kuin vain se yksi että ei siellä vain yksi narttu koko ajan pentuja tee. Lisäksi se että yksi koira tekisi koko ajan pentuja lisäisi sukusiitoksen riskiä, ja vähentäisi kantaa jota voitaisiin käyttää koirien jalostuksessa kun niin moni astujaehdokas uros olisikin sukua nartulle.

    Ja mitä tuohon ikään tulee niin se on ihan laillista teetättää pennut vuoden täyttäneellä koiralla. Se on täysin sallittua. Itse en miellä noin nuorta koiraa vielä aikuiseksi, mutta se ei ole mikään rikos jos vuoden vanha koira saa pentuja. Nämä pennut voisi rekisteröidäkin.

    Toivon että oot vaan joku nuori aloitteleva animalisti kun sanoet että koiratkin on lapsia kun ne on pentuja. Se koira kun täyttää sen vuoden sitä ei voi enää pennuksi sanoa vaan siitä tulee silloin nuori. Ja koiraa ei koskaan voi rinnastaa ihmiseen, koska olemme kaksi ihan eri lajia. Ja turhaan leimaat akitan kasvattajaa epärehelliseksi kun et edes tiedäkään millaisesta henkilöstä on kyse.

    Äänestä

  • Jaaaaahas kirjoitti:

    Ei niitä pennutetakaan jatkuvasti armas kettutyttö. Kunnollisilla kasvattajilla on yleensä ainakin edes vuoden väli ennen seuraavaa pentuetta, koska emän pitää saada levätä synnytyksen jälkeen, oliko se nyt vähintään 8kk ennen seuraavaa pentuetta. Lisäksi riippuu ihan rodusta kuinka usein niillä pentuja tehdään. Jos rodusta on kova kysyntä pentuja tehdään useammin. Ja onhan kasvattajilla useampikin narttu käytössään kuin vain se yksi että ei siellä vain yksi narttu koko ajan pentuja tee. Lisäksi se että yksi koira tekisi koko ajan pentuja lisäisi sukusiitoksen riskiä, ja vähentäisi kantaa jota voitaisiin käyttää koirien jalostuksessa kun niin moni astujaehdokas uros olisikin sukua nartulle.

    Ja mitä tuohon ikään tulee niin se on ihan laillista teetättää pennut vuoden täyttäneellä koiralla. Se on täysin sallittua. Itse en miellä noin nuorta koiraa vielä aikuiseksi, mutta se ei ole mikään rikos jos vuoden vanha koira saa pentuja. Nämä pennut voisi rekisteröidäkin.

    Toivon että oot vaan joku nuori aloitteleva animalisti kun sanoet että koiratkin on lapsia kun ne on pentuja. Se koira kun täyttää sen vuoden sitä ei voi enää pennuksi sanoa vaan siitä tulee silloin nuori. Ja koiraa ei koskaan voi rinnastaa ihmiseen, koska olemme kaksi ihan eri lajia. Ja turhaan leimaat akitan kasvattajaa epärehelliseksi kun et edes tiedäkään millaisesta henkilöstä on kyse.

    mistä tiedät että en tunne henkilöä???? Enhän sanonutkaan epärehelliseksi vaan teettää liian nuorella pennut. Kaksi eri asiaa.

    Äänestä

  • ooooo4 kirjoitti:

    mistä tiedät että en tunne henkilöä???? Enhän sanonutkaan epärehelliseksi vaan teettää liian nuorella pennut. Kaksi eri asiaa.

    Jos luit niin sanoin että vuoden ikäsellä koiralla on lupa tehdä pennut. Itse en niin nuorta koiraa käyttäs vielä jalostukseen, jos oisin kasvattaja, mutta kukin tavallaan... Ja jos ittestään tuntuu tämmönen hurjalta niin ei tollaselta kasvattajalta oo pakko ottaa koiraa. Simple as that. Ja jos sanotaan että teetättää liian nuorella koiralla pennut niin eihän se kovin hyvää kuvaa kasvattajasta anna, tulee sellanen epärehellinen kuva. Vai mitä mieltä sitten ite oot? Mutta kuten sanottu vuoden vanhaa koiraa saa jo käyttää jalostukseen.

    Äänestä

Olkoot kysyntää vaikka miten, joku etiikka pitäisi kasvattajillakin olla! Kysypä vaimoltasi miltä tuntuu olla raskaana jatkuvasti, imettää rinnat kipeinä, masennukset, synnytystuskat, jne.

Koiraa pitäisi arvostaa sen verran, ettei sitä käytetä rahantekoon.

Joka rodulla ei todellakaan ole tehtynä ohjeviittoja, miten pennuttaa. Se, että ne puuttuvat tai ovat 8 ! (naurettavaa), ei tarkoita, että väkisinpennutus olisi hyväksyttävää.

Äänestä
  • Voi hyvää päivää. Taas on ihmiset jättäny viestin lukematta ja hyökkäävät vaan hirveellä apinan raivolla kimppuun. Ei niitä pentuja koko ajan tehdä. En ite ainakaan ottas koiraa kasvattajalta, jolla on joka vuos pentue. Sellanen kasvattaja tuntus epäilyttävältä, joka haluaa astuttaa koirasa aina ku siihen on tilaisuus, vaikka emä oiski saanu levätä ne vaaditut kuukaudet mitkä pitääkin ennen ku koiran saa taas astuttaa. En minäkään halua että se emä on ollut koko elämänsä vain synnytyskoneena, eikä ole sellaista päivää nähnytkään etteikö olisi tiineenä. Kasvattajat ja pentutehtailijat on eri asia. Kasvattajilla on muutenki yleensä enemmän ku vaan yks narttu joten ei tää yks narttu joudu mikskään synnytys koneeks. Ja jos yhellä nartulla tehtäs vaan koko ajan pentuja niin sille ois sit hankalaa löytää myöhemmin urosta astumaan ku riski kasvaa että koirat ois sukua keskenään ja jalostuksessahan aina pyritään siihen että sukusiitos prosentti ois mahollisimman pieni. Varsinkin jos on harvinainen rotu Suomessa on vaikee löytää pentuetta, jolla ois pieni sukusiitos prosentti. Sitä lukutaitoakin saa käyttää.

    Keltäs te sitten ostatte koiran jos ette kasvattajalta? Suurempi riski se on paperittoman koiran ostossa että sitä emää pennutetaan liian tiheään kun kennelliitto ei kaikista koti- ja puskakasvattajista voi olla selvillä, jos eivät edes rekisteröi pentueitaan tai kuulu kennelliittoon. Monella tuntuu olevan ihmeellinen käsitys että paperiton koira on jotenki terveempi ja kasvattajat on näitä pahiksia, jotka rahan kiilto silmissä vaan tekee lisää koiria. Enemmin minä ostan rekisteröidyn koiran niin on suurempi toden näköisyys että tiedän mitä minä saan; tietää vanhempien suvuista, sairauksista, tuloksista yms. Paperittoman koiran osto on aina riskialtista, ja ihan tavallinenkin tallaaja voi rekisteröidä oliko se nyt yhden pentueen kennelliittoon ilman että on kasvattaja tai omistaa kennelin. Ei ole mitään kunnon syytä miksei koiria voi rekisteröidä. Se että no koirat tulevat kuitenkin vain kotikoiriksi - kertoo minulle kasvattajan laiskuudesta tai siitä että toiminnassa on hyvinkin jotain hämärää kun ei kerta uskalleta rekisteröidä pentuja. Jos teistä on parempi vaihtoehto hankkia se rekkaamaton ja nän "taistella pahoja rahastaja kasvattajia vastaan" niin hyvä on sitten. Näistä paperittomista koirista on saarnattu jo ihan tarpeeksi ja pentutehtailusta myös. Itse ainakin ostan koirani kasvattajalta ellei jostain pistä silmään ilmoitus sekarotuisesta koirasta, jossa on hyvä rotuyhdistelmä.

    Äänestä

  • Jaaaaahas kirjoitti:

    Voi hyvää päivää. Taas on ihmiset jättäny viestin lukematta ja hyökkäävät vaan hirveellä apinan raivolla kimppuun. Ei niitä pentuja koko ajan tehdä. En ite ainakaan ottas koiraa kasvattajalta, jolla on joka vuos pentue. Sellanen kasvattaja tuntus epäilyttävältä, joka haluaa astuttaa koirasa aina ku siihen on tilaisuus, vaikka emä oiski saanu levätä ne vaaditut kuukaudet mitkä pitääkin ennen ku koiran saa taas astuttaa. En minäkään halua että se emä on ollut koko elämänsä vain synnytyskoneena, eikä ole sellaista päivää nähnytkään etteikö olisi tiineenä. Kasvattajat ja pentutehtailijat on eri asia. Kasvattajilla on muutenki yleensä enemmän ku vaan yks narttu joten ei tää yks narttu joudu mikskään synnytys koneeks. Ja jos yhellä nartulla tehtäs vaan koko ajan pentuja niin sille ois sit hankalaa löytää myöhemmin urosta astumaan ku riski kasvaa että koirat ois sukua keskenään ja jalostuksessahan aina pyritään siihen että sukusiitos prosentti ois mahollisimman pieni. Varsinkin jos on harvinainen rotu Suomessa on vaikee löytää pentuetta, jolla ois pieni sukusiitos prosentti. Sitä lukutaitoakin saa käyttää.

    Keltäs te sitten ostatte koiran jos ette kasvattajalta? Suurempi riski se on paperittoman koiran ostossa että sitä emää pennutetaan liian tiheään kun kennelliitto ei kaikista koti- ja puskakasvattajista voi olla selvillä, jos eivät edes rekisteröi pentueitaan tai kuulu kennelliittoon. Monella tuntuu olevan ihmeellinen käsitys että paperiton koira on jotenki terveempi ja kasvattajat on näitä pahiksia, jotka rahan kiilto silmissä vaan tekee lisää koiria. Enemmin minä ostan rekisteröidyn koiran niin on suurempi toden näköisyys että tiedän mitä minä saan; tietää vanhempien suvuista, sairauksista, tuloksista yms. Paperittoman koiran osto on aina riskialtista, ja ihan tavallinenkin tallaaja voi rekisteröidä oliko se nyt yhden pentueen kennelliittoon ilman että on kasvattaja tai omistaa kennelin. Ei ole mitään kunnon syytä miksei koiria voi rekisteröidä. Se että no koirat tulevat kuitenkin vain kotikoiriksi - kertoo minulle kasvattajan laiskuudesta tai siitä että toiminnassa on hyvinkin jotain hämärää kun ei kerta uskalleta rekisteröidä pentuja. Jos teistä on parempi vaihtoehto hankkia se rekkaamaton ja nän "taistella pahoja rahastaja kasvattajia vastaan" niin hyvä on sitten. Näistä paperittomista koirista on saarnattu jo ihan tarpeeksi ja pentutehtailusta myös. Itse ainakin ostan koirani kasvattajalta ellei jostain pistä silmään ilmoitus sekarotuisesta koirasta, jossa on hyvä rotuyhdistelmä.

    Ja kasvattaja, joka on oikeasti kiinnostunut rodustaan ja haluaa panostaa rodun tulevaisuuteen kävisi ne kasvattajalle suunnatut kurssit, jotka eivät nyt mitenkään erityisen paljon maksa (60 euroa on ainakin tämä ensimmäinen peruskurssi) ja liittyisi kennelliittoon ja hakisi kennelnimeä. Ei ole pakko mitään suurta kenneliä perustaa. Monella on kotonaan pieni kenneli, jossa on vain pari koiraa ja joskus parin vuoden välein pentuja.

    Äänestä

Se, että on kysyntää ei missään nimessä pitäisi olla syy pukata pentuetta maailmaan. Toki juu, ei tyhjillekään markkinoille ole järkeä pentuja teettää koska tällöin saattaa joutua karsimaan kotien laadusta saadakseen kaikki pentunsa myydyksi. Kasvattajan tehtävä olisi kuitenkin tuottaa rodunomaisia ja terveitä koiria, jotka vievät rotua eteenpäin. Ja kun on valinnut tälläisen yhdistelmän luulisi, että sen malttaa teettää kun hetki on otollisin kaikin puolin, eli kun on kiinnostuneita kyselijöitä liikkeellä. Kyllä myös aidosti kiinnostuneet pennunostajat jaksavat odottaa pentua mieleisestään yhdistelmästä hieman pidempään.

Äänestä

Sinä nimimerkki
Jaaaaahas


"Toivon että oot vaan joku nuori aloitteleva animalisti kun sanoet että koiratkin on lapsia kun ne on pentuja."

Olen lähes kuusikymmentä vuotias naisihminen. Huomaa, on olemassa muitakin mielipiteitä kuin sinun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vauveliini kirjoitti:

Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä pentueiden kohdalla on eräällä AKITA kasvattajalla syntynyt pennut joiden emällä on ikää 1v6kk!!!! eiköhän ole ihan liian nuorella teetätetty pennut?? Voi koira raukkaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu