Nimen muuttuminen

Eli onko muille tullut tällaisia tapauksia vastaan, että jonkun perheen jäsenen nimi muuttuu tiedoissa ihan kokonaan toiseksi.

Omassa tapauksessani lapsen nimeksi on syntyneiden ja kastettujen luettelossa merkitty Maria. Mutta heti jo saman vuoden lastenkirjassa sama lapsi onkin nimellä Sophia. (ja pysyy Sophiana siitä edelleen.)
3132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Virheitä sattuu. Oleellista papin kannalta oli se, että perheelle merkittiin syntyneeksi tyttölapsi, ja perheelle merkittiin lastenkirjaan elossa oleva tyttölapsi.

Tarkista nyt kuitenkin, että kyseessä on varmasti sama lapsi, eikä esim. kaksoset tai toisen samannimisen pariskunnan lapsi.

Yksi mahdollisuus on, että kasteessa oli tarkoitus antaa kaksi nimeä, mutta toinen jäi merkitsemättä, ja juuri siitä tulikin lapsen kutsumanimi.

Äänestä

Eipä ole minulle tullut tuollaista vastaan ihan varmuudella.
Eräs isoisoäiti esiintyy kyllä kolmellakin etunimellä, mutta ne on muunnelmia kastenimestä.

Äänestä

Muunnelmia on ollut monenlaisia, mutta ei tuollaista kokonaan uutta nimeä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yleistäkin kirjoitti:

Eli onko muille tullut tällaisia tapauksia vastaan, että jonkun perheen jäsenen nimi muuttuu tiedoissa ihan kokonaan toiseksi.

Omassa tapauksessani lapsen nimeksi on syntyneiden ja kastettujen luettelossa merkitty Maria. Mutta heti jo saman vuoden lastenkirjassa sama lapsi onkin nimellä Sophia. (ja pysyy Sophiana siitä edelleen.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu