mistä mitä

mistä täälää laukaa jyväskylästä saa gerbileitä. mitä gerbiilit syö,kuinka iso häkki,päljon puruja, kuinka iso mökki.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ainakin reporangan eläinkaupasta jyväskylästä, mutta parempi olisi ostaa kasvattajalta suoraan, jos joku vaan tietäs kertoa kuka niitä hiirulaisia jyvässeudulla kasvattaa? Gerbiilit syö siemenseosta (esim Festival) ja tähän aikaan tuoreita voikukanlehtiä(pieniä), ratamoa, villimansikoita...kunhan et anna liikaa tuoreravintoa ettei tule ripuli. Omilleni olen syöttäny ympärivuoden salaatinlehteä, kurkkua, tomaattia, porkkanaraastetta, omenaa. Pähkinöitä välillä. Maalaisjärki käteen, elikä ei saa syöttää suolaa eikä sokeria, eikä mausteita. Gerbiiliyhdistyksen sivuilta löytyy hyviä ohjeita. Mulla on ollut 9 vuotta gerbiilejä, ja olen todennut että paras koti on mahdollisimman iso lasinen terraario, johon verkkokansi. Puisia mökkejä ja muita virikkeitä (puunkarahka, savinen kukkaruukku, puisia siltoja tms missä voi kiipeillä.)
Tyhjät vessa- ja talouspaperirullat ovat aina in, meidän siimahännät nakertelee niitä päivittäin. Itse en anna keksipaketeita tai mitään missä on painoväriä. Purua pitää olla pesässä kunnon kerros (15-20cm) jotta siihen voi kaivaa tunneleita, sillä luonnostaan gerbiili on kaivautuja. Kannattaa ottaa 2 samaa sukupuolta, onnellisimmillaan ne on lajitoverinsa kyljessä.
Multa löytyy ylimääräinen iso 300 litran terraario ja noita pesän sisustuskamoja sopuhintaan, jos kiinnostaa. Sähkäriä voi laittaa [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gerbiili fani kirjoitti:

mistä täälää laukaa jyväskylästä saa gerbileitä. mitä gerbiilit syö,kuinka iso häkki,päljon puruja, kuinka iso mökki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu