Sorkkarautaveljeskunta :)

Oli niin mainio opas poliisilta lomailijoille, että täytyy tallentaa se Kokkolansaitille varoittavaksi esimerkiksi miten ei kannata menetellä lomalle lähtiessä :))

"Komisario Ilkka Iivari on laatinut tarkat ohjeet siitä, kuinka toimia alkavalla lomalla. Noudattamalla niitä nurinpäin epätoivottujen vieraiden majailun omissa nurkissaan voi onnistuakin välttämään."

Tällaisen kesätestamentin poliisi jättää asunnonomistajille:

"Älä turhaan vaihda lukkojasi oviin. Kyllä se vanha vuosikymmeniä palvellut lukko edelleen pitää. Sitä sentin rakoa oven ja karmin välissä on turha peitellä edes lukon kohdalta. Lomabudjettisi riittää, kun et tuhlaa turhaan kunnollisiin takalukittaviin säppeihin ja hälytysjärjestelmiin.

"Mitään lisäturvalukkoja ei kannata hankkia, sillä joudut kanniskelemaan vielä raskaampaa avainnippua, johon olet muistanut laittaa osoitteesi. Jätä vara-avain kynnysmaton alle, että löydät sen sieltä helposti. Laita vielä luuta oven päälle tervetulomerkiksi."

"Laita asuntosi siihen kuntoon, että tulija tietää siellä olevan rauhallista oleilla ja touhuta. Sulje verhot huolella, ettei päivänvalo tunkeudu sisään, eikä sisällä touhuilu näy ulos. Muista säästää sähköä ja poista kaikki automaattivalotoiminnat käytöstä. Turha tyhjän kämpän seinille on valoja poltella."

"Anna kaikkien elektroniikkalaitteiden olla paikoillaan ja hyvin esillä. Muuten joudut virittelemään niitä taas loman jälkeen. Älä piilottele korulippaidesi ja asekaappiesi avaimia, sillä loman jälkeen et kuitenkaan muista mihin ne laitoit. Jätä ne lukkoihin."

Pitäähän jokaisen Facebookissa tietää missä menet

"Jätä kotiisi riittävä määrä käteistä rahaa, sillä saatathan hukata korttisi reissussa. Mikäli et tarvitse lomallasi maksukorttejasi, jätä ne tunnuslukuineen kotiisi. Hyvällä lomalla unohdat salasanat ja tunnuksesi varmuudella.

"Kyllä ne parin viikon postit ja lehdet laatikkoon sopivat. Täynnä oleva lehtiä tursuava laatikko kertoo tulijalle, että talonväki lukee uutiset paperiversioista."

"Muista jättää puhelinvastaajasi viesti, että olet pitemmän ajan lomailemassa jossain päin Suomea tai jopa kaukomailla. Sehän risoo soittajaa."

"Missään tapauksessa älä kerro edes luotettavimmille naapureille, että poistut ansaitulle lomamatkalle. Sehän voi tulla kateelliseksi."

"Älä missään tapauksessa kastele kukkiasi tai pyydä jotain tuttavaasi sitä tekemään. Jäät kiitollisuuden velkaan ja joudut lopun kesää ramppaamaan kavereiden Annansilmiä kastelemassa. Sellainen kasvi, joka ei kestä parin viikon kuivuutta ei ole tarkoitettu Suomen kesään. Ruohikon voi ajella syksymmälläkin ja lopulta lumi peittää sen."

"Lopuksi kirjoita blogiisi tarkka aikataulu tulevasta unelmareissustasi. Laita kaikkiin sosiaalisiin medioihin tieto, että olet matkoilla. Kunnolla hehkuttamalla tulevaa reissuasi tieto leviää nopeammin. Pitäähän jokaisen Facebookissa, Twitterissä ja muilla foorumeilla tietää missä menet."

"Hyvää lomaa toivotellen ja kiitos jo etukäteen vieraanvaraisuudesta!

Sorkkarautaveljeskunta"

IL
2228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Äläkähän unoha laittaa mönkijää teliperävaunuun ja pressu tiukasti päälle ettei tiellä kyräilevä hämärämies nii heleposti hoksaa !

Äänestä

Älä unohda kiinnittää ulko-oveesi "olemme "matkoilla lappua etteivät naapurit turhaan kuluta ovikellosi pattereita ja omakotitalon portin pielessä olisi hyvä olla kyltti kanssa etteivät uskonlahkolaiset jätä turhan postia laatikkoosi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Terkut Lomalaisille kirjoitti:

Oli niin mainio opas poliisilta lomailijoille, että täytyy tallentaa se Kokkolansaitille varoittavaksi esimerkiksi miten ei kannata menetellä lomalle lähtiessä :))

"Komisario Ilkka Iivari on laatinut tarkat ohjeet siitä, kuinka toimia alkavalla lomalla. Noudattamalla niitä nurinpäin epätoivottujen vieraiden majailun omissa nurkissaan voi onnistuakin välttämään."

Tällaisen kesätestamentin poliisi jättää asunnonomistajille:

"Älä turhaan vaihda lukkojasi oviin. Kyllä se vanha vuosikymmeniä palvellut lukko edelleen pitää. Sitä sentin rakoa oven ja karmin välissä on turha peitellä edes lukon kohdalta. Lomabudjettisi riittää, kun et tuhlaa turhaan kunnollisiin takalukittaviin säppeihin ja hälytysjärjestelmiin.

"Mitään lisäturvalukkoja ei kannata hankkia, sillä joudut kanniskelemaan vielä raskaampaa avainnippua, johon olet muistanut laittaa osoitteesi. Jätä vara-avain kynnysmaton alle, että löydät sen sieltä helposti. Laita vielä luuta oven päälle tervetulomerkiksi."

"Laita asuntosi siihen kuntoon, että tulija tietää siellä olevan rauhallista oleilla ja touhuta. Sulje verhot huolella, ettei päivänvalo tunkeudu sisään, eikä sisällä touhuilu näy ulos. Muista säästää sähköä ja poista kaikki automaattivalotoiminnat käytöstä. Turha tyhjän kämpän seinille on valoja poltella."

"Anna kaikkien elektroniikkalaitteiden olla paikoillaan ja hyvin esillä. Muuten joudut virittelemään niitä taas loman jälkeen. Älä piilottele korulippaidesi ja asekaappiesi avaimia, sillä loman jälkeen et kuitenkaan muista mihin ne laitoit. Jätä ne lukkoihin."

Pitäähän jokaisen Facebookissa tietää missä menet

"Jätä kotiisi riittävä määrä käteistä rahaa, sillä saatathan hukata korttisi reissussa. Mikäli et tarvitse lomallasi maksukorttejasi, jätä ne tunnuslukuineen kotiisi. Hyvällä lomalla unohdat salasanat ja tunnuksesi varmuudella.

"Kyllä ne parin viikon postit ja lehdet laatikkoon sopivat. Täynnä oleva lehtiä tursuava laatikko kertoo tulijalle, että talonväki lukee uutiset paperiversioista."

"Muista jättää puhelinvastaajasi viesti, että olet pitemmän ajan lomailemassa jossain päin Suomea tai jopa kaukomailla. Sehän risoo soittajaa."

"Missään tapauksessa älä kerro edes luotettavimmille naapureille, että poistut ansaitulle lomamatkalle. Sehän voi tulla kateelliseksi."

"Älä missään tapauksessa kastele kukkiasi tai pyydä jotain tuttavaasi sitä tekemään. Jäät kiitollisuuden velkaan ja joudut lopun kesää ramppaamaan kavereiden Annansilmiä kastelemassa. Sellainen kasvi, joka ei kestä parin viikon kuivuutta ei ole tarkoitettu Suomen kesään. Ruohikon voi ajella syksymmälläkin ja lopulta lumi peittää sen."

"Lopuksi kirjoita blogiisi tarkka aikataulu tulevasta unelmareissustasi. Laita kaikkiin sosiaalisiin medioihin tieto, että olet matkoilla. Kunnolla hehkuttamalla tulevaa reissuasi tieto leviää nopeammin. Pitäähän jokaisen Facebookissa, Twitterissä ja muilla foorumeilla tietää missä menet."

"Hyvää lomaa toivotellen ja kiitos jo etukäteen vieraanvaraisuudesta!

Sorkkarautaveljeskunta"

IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu