Vanha täti kuoli. sukua on sisarusten lapset.

Siis lapsettomalla yksinäisellä tädillä ei ollut elossa olevia muita lähempiä sukulaisia, kuin kahden sisarensa lapset. Toisen sisaren poika koki velvollisuudekseen hoitaa tädin asiat. Järjesti siis kunnialliset hautajaiset ja hoiti kaikki käytännön asiat. Vainajan omaisuus oli vähäinen, eli pieni yksiö halvalla alueella ja käteisvaroja pari kymppiä ja maksamattomia laskuja. Sisarenpoika toimi hyvässä uskossa hoitaessaan asioita ja kustantaessaan kulut. Nyt onkin ilmennyt, että vanha täti onkin tehnyt testamentin eräälle uskonlahkolle. Omaisuus on niin vähäinen, että maksamattomien "vippien" jälkeen siinä ei ole jaettavaa mihinkään.
Miten käy noiden kustannusten maksamisen? Voidaanko tuo uskonlahko velvoittaa maksamaan hautaus ym. muut kulut?
11617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kohtuulliset hautaus- ja pesänselvityskulut otetaan ensin pesästä ja vasta sitten loppu omaisuus testamentinsaajalle. Tilanne tietysti hankala, jos ainoa omaisuus on yksiö. Käytännössä uskonlahko tulisi maksaa nuo em. kulut.

Äänestä

Sepä tässä säälittääkin, koska pesän varat eivät taida kattaa kuluja. Siis käytännössä jäljelle ei jää muuta, kuin velkoja. Onko kulujen maksaja jotenkin ensisijainen velkoja, ennen yksityisiä firmoja, sähkölaitosta ja paikallisia palveluyrityksiä? Entä olemattoman omaisuuden saanut uskonlahko, velvoittaako testamentti sitä mihinkään?

Äänestä
  • Millaiset ökyhautajaiset te oikein olette järjestäneet, jos ei edes yksiön hinta kata kuluja?? Vaikka olisi miten pieni ja halvalta alueelta, niin kyllä siitä nyt 10 000 euroa saa. Hautajaisiin meni muutama tuhat euroa korkeintaan.Sitten maksetaan muut laskut. Sen mitä jää yli saa uskonlahko.

    Äänestä

  • No johan on kirjoitti:

    Millaiset ökyhautajaiset te oikein olette järjestäneet, jos ei edes yksiön hinta kata kuluja?? Vaikka olisi miten pieni ja halvalta alueelta, niin kyllä siitä nyt 10 000 euroa saa. Hautajaisiin meni muutama tuhat euroa korkeintaan.Sitten maksetaan muut laskut. Sen mitä jää yli saa uskonlahko.

    Itse ainakin ymmärsin niin, että ongelma on käteisvarojen puute. Yksiöllähän ei voi suoraan maksaa hautajaisia, vaan se pitää muuttaa ensin rahaksi jos kaikki muut rahat on loppu. Sitten ongelmaksi muodostuu se, että koko yksiö pitää myydä jonkun parin tonnin kulujen takia.

    Äänestä

Ikäväkyllä henkilöllä oli tiettyjä riippuvaisuuksia ja sentähden törkeösti velkoja ja muutenkin kaikki asiat rempallaan. Nykyään velkaa annetaan liikaa jokakäänteessä.

Äänestä
  • Kohtuulliset hautauskulut maksetaan ensin pois pesästä, jos rahavaroja ei ole niin tuo asunto realisoidaan.
    Nyt kun pelissä on testamentti ja uskonlahko niin perunkirjoitus mahdollisimman pian viimeistään 3kk sisällä.
    Perunkirjoituksessa pitää tuoda selvästi esille nuo hautauskuluista aihetuneet velat pesälle jolloin ne kirjataan perukirjaan.
    Sen jälkeen yhteyttä tuohon uskonlahkoon että miten jaetaan, sovussa vai pakolla.
    Uskonlahkot saattavat olla sen verran pirullisia että he odottavat että joku muu hakee pesänselvittäjän/-jakajan ja sen jälkeen piruuttaan pitkittävät prosessia niin pitkään että pesän varat eivät riitä -selvittäjän/-jakajan maksuihin jolloin hakija joutuu maksamaan loput.

    Tämän takia kannattaakin yrittää sovussa ratkaista nuo hautauskulut.

    Äänestä

Kiitos hyviatä neuvvoista. Tämä tilanne on kuitenkin hieman erikoinen ja kaiketi kaikille osapuolille yllätävä, että tarkennan vielä hieman tilannetta. Mikään osapuoli ei ole vonkaamassa varmaankaan perintöjä, koska niitä käytännössä ei jää. Tosin sitäkään kukaan ei silloin vainajan vielä eläessä tiennyt. Täti oli eläkkeellä ja aikatavalla päihderiippuvainen. Hän kuitenkin eli itsenäistä elämää ja käytti tietysti pienen eläkkeensä omalla tavallaan. Hänellä oli muutamia "ystäviä"?, jotka toimittivat hänelle ilojuomaa edullisesti etelänaapurista ja kaiketi muitakin luontaistuotteita. He myös oletettavasti opastivat tätiä pikavippien ottamisessa. Kukaan ei siis ole toiminut sinänsä rikollisella tavalla.
Nyt vain on niin, että hyväntahtoinen sisarenpoika saattaa joutua maksamaan itse nuo aiheutuneet kulut, koska omaisuutta ei velkojen jälkeen ole. Uskonlahkon osallisuus koko asiaan olikin kaiketi vain se, että pari ystävää todistivat ja säilyttivät tuon testamentin. Kaippa nuokin toimivat hyvässä uskossa ja ehkä vilpittömästi.

Äänestä
  • Mutta edes noita hautauskuluja eikä muitakaan velkoja voi maksaa ennenkuin asunto on myyty ja sen myymiseen on 2 vaihtoehtoa.
    Joko sovussa tai pesänselvittäjä.

    Äänestä

  • "..omaisuutta ei velkojen jälkeen ole.."

    Lain mukaan kuolinpesästä maksetaan ns. pesänselvitysvelat, eli kohtuulliset hautauskulut, ENNEN muita velkoja.
    Eli sisarenpojalla on oikeus saada omansa sieltä takaisin asunnon myynnin jälkeen, ennenkuin muita velkoja maksetaan.
    Kannattaa vaan pitää huoli että tämä kirjataan perukirjaan!

    Äänestä

Ketään ei tulisi haudata niin nopeasti, ettei ole ensin aikaa ottaa selvää vainajan taloudellisesta tilanteesta. Jos kuolinpesä todetaan vähävaraiseksi tai peräti velkaiseksi, on viisainta kysyä apua kunnalta, joka vastaa varattoman vainajan hautauskuluista. Asiat on kuitenkin sovittava kunnan kanssa ENNEN hautausta. (Kunnalla voi olla sopimus jonkun hautaustoimiston kanssa, eikä muiden laskuja makseta.)

Äänestä

Äitini vanha täti kuoli, omisti asunto-osakkeen ja rahaa oli pankissa. Oli myös tehnyt testamentin uskonlahkolle niin, että sisarusten lapset (äiti, sisaruksensa ja yksi toisesta haarasta) saivat kukin saman nimetyn summan ja loput meni lahkolle.

Hautajaiset järjestettiin, hautakivi hommattiin ja ne meni lahkon osuudesta päältä, loput sitten sille lahkolle, saivat silti ihan mukavasti. Asuinirtaimiston saivat äiti ja muut sisarusten lapset, lahko ei ollut siitä kiinnostunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyväuskoisen kohtalo kirjoitti:

Siis lapsettomalla yksinäisellä tädillä ei ollut elossa olevia muita lähempiä sukulaisia, kuin kahden sisarensa lapset. Toisen sisaren poika koki velvollisuudekseen hoitaa tädin asiat. Järjesti siis kunnialliset hautajaiset ja hoiti kaikki käytännön asiat. Vainajan omaisuus oli vähäinen, eli pieni yksiö halvalla alueella ja käteisvaroja pari kymppiä ja maksamattomia laskuja. Sisarenpoika toimi hyvässä uskossa hoitaessaan asioita ja kustantaessaan kulut. Nyt onkin ilmennyt, että vanha täti onkin tehnyt testamentin eräälle uskonlahkolle. Omaisuus on niin vähäinen, että maksamattomien "vippien" jälkeen siinä ei ole jaettavaa mihinkään.
Miten käy noiden kustannusten maksamisen? Voidaanko tuo uskonlahko velvoittaa maksamaan hautaus ym. muut kulut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu