Viking:n huono laatu

Nykyinen ex-asiakas

Ostin kaksi paria Vikingin Wave -mallin lasten lenkkareita kesäksi lapsilleni. Lenkkarit kestivät käytössä noin kaksi viikkoa, jonka jälkeen kummissakaan lenkkareissa eivät pysyneet tarrat kiinni. Tarra on vielä aika pitkä, joten huonommalla onnella siihen onnistuu jopa kompastumaan. Hinta näillä lenkkareilla oli noin 40 euroa pari, joten voisi olettaa, että niiden pitäisi kestää käyttöä pitempään kuin kaksi viikkoa. Kyse ei siis ole vain yhdestä viallisesta parista, koska sama vika on molemmissa erivärisissä lenkkareissa. Mahtaako koko Vikingin tuotanto edustaa nykyään tätä laatua?

Lähetin asiasta sähköpostia valmistajalle. Vastausta sähköpostiin ei kuulunut ja kysyin asiaa uudelleen noin viikon odottelun jälkeen. Vastausta ei kuulunut tähänkään kyselyyni. Lähetin asiasta sähköpostia maahantuojalle, mutta vastausta ei ole kuulunut sieltäkään. Yritin myös soittaa maahantuojalle, mutta luovutin puolen tunnin jonottamisen jälkeen. Valmistaja ei siis vastaa sähköpostikyselyyn ja maahantuoja ei vastaa sähköpostiin eikä puhelimeen, joten tästä täytyy varmaan tehdä johtopäätös, että valmista tai maahantuoja eivät aio ottaa vastuuta tuotteistaan.

Itse olen toiminut erilaisissa asiakaspalvelun kehitystehtävissä useammassa yrityksissä ja toimintaa on aina kehitetty sen pohjalle, että asiakas saa vastauksen virka-aikana lähetettyyn kyselyyn saman päivän aikana. Jos tämä ei ole mahdollista tai asia on sellainen, että vastausta pitää selvittää, niin asiakas saa tiedon, että sähköposti on vastaanotettu ja asiaa selvitetään. Viking -jalkineiden valmistajalle tai maahantuojalle tämä ei selvästikään ole tärkeää, vaan asiakas saa jatkaa yksinpuhelua.

Olemme tähän saakka ostaneet lapsillemme lähes pelkästään Viking:n lenkkareita, sandaaleja ja talvikenkiä, mutta koska valmista tai maahantuoja eivät ota mitään vastuuta viallisista tuotteistaan, niin täytyy varmaan vaihtaa merkkiä. Toisaalta en tiedä, onko Vikingin laatu huonontunut, ja edustavatko nämä lenkkarit nykyistä laatua, vai onko kyse viallisesta tuotteesta, koska kukaan ei kysymykseen suostu vastaamaan. Onneksi Viking ei ole ainoa lasten kenkien valmistaja, vaan voin aina käyttää rahani Eccon tuotteisiin tai kotimaiseen Reimateciin. Kalliimmaksi ne tuskin tulevat, koska näiden hinnaksi parille tuli lähes kolme euroa / päivä (kaksille lenkkareille 6 € / päivä) ja voivat jopa todella helposti olla parempia…

23

6629

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiinasta kaikki

      Onkohan Reimated muuta kuin suomalainen tuotemerkki.

    • minä

      Eikös reklamaatiot kuulu tehdä ensikädessä myyjälle? Ota siis sinne yhteyttä mistä kengät ostit.

      • Nykyinen ex-asiakas

        Reklamaatio varmaan olisikin helpointa tehdä myyjälle, jos olisin ostanut lenkkarit omalta paikkakunnaltani. Nyt vaan on sen verran pitkä matka palauttamaan, että on helpompi ostaa vaan uudet, jonkun toisen merkkiset lenkkarit lapsille loppukesäksi.

        Kuluttajaoikeuden linjausten mukaan virheilmoituksen voi tehdä paitsi myyjälle myös kaupan välittäneelle elinkeinon-harjoittajalle ja aikaisemmalle myyntiportaalle. Lisäksi kuluttajaviraston mukaan kuluttaja voi halutessaan esittää vaatimuksensa myös valmistajalle tai maahantuojalle, eli jos Viking Jalkineet Oy katsoisi, että Suomen laki koskee myös heitä, he joko korjaisivat viallisen tuotteen tai vaihtaisivat sen uuteen.

        Parin viikon odottelun jälkeen sain kyllä vastauksen Viking Jalkineet Oy:stä. Heillä ei ole kuulemma aikaa eikä resursseja hoitaa reklamaatioita ja sähköpostiosoite on tarkoitus tulevaisuudessa poistaa nettisivuilta, koska sitä ei ole kenelläkään aikaa lukea sitä.

        Itse en ole tiennyt, että henkilökunnan kiire, on riittävä syy välttää lakisääteisiä velvollisuuksia yrityksessä, joten kärsin tappioni tästä ostoksesta ja nämä olivat viimeiset Vikingin tuotteet, jotka koskaan tulen ostamaan.


      • Anette
        Nykyinen ex-asiakas kirjoitti:

        Reklamaatio varmaan olisikin helpointa tehdä myyjälle, jos olisin ostanut lenkkarit omalta paikkakunnaltani. Nyt vaan on sen verran pitkä matka palauttamaan, että on helpompi ostaa vaan uudet, jonkun toisen merkkiset lenkkarit lapsille loppukesäksi.

        Kuluttajaoikeuden linjausten mukaan virheilmoituksen voi tehdä paitsi myyjälle myös kaupan välittäneelle elinkeinon-harjoittajalle ja aikaisemmalle myyntiportaalle. Lisäksi kuluttajaviraston mukaan kuluttaja voi halutessaan esittää vaatimuksensa myös valmistajalle tai maahantuojalle, eli jos Viking Jalkineet Oy katsoisi, että Suomen laki koskee myös heitä, he joko korjaisivat viallisen tuotteen tai vaihtaisivat sen uuteen.

        Parin viikon odottelun jälkeen sain kyllä vastauksen Viking Jalkineet Oy:stä. Heillä ei ole kuulemma aikaa eikä resursseja hoitaa reklamaatioita ja sähköpostiosoite on tarkoitus tulevaisuudessa poistaa nettisivuilta, koska sitä ei ole kenelläkään aikaa lukea sitä.

        Itse en ole tiennyt, että henkilökunnan kiire, on riittävä syy välttää lakisääteisiä velvollisuuksia yrityksessä, joten kärsin tappioni tästä ostoksesta ja nämä olivat viimeiset Vikingin tuotteet, jotka koskaan tulen ostamaan.

        Miksi et soittanut heille loma-aikana tuskin henkilökuntaa on paljon paikalla. Itse en noihin nettisivuille laita viestejä, koska soittamalla asiat saa nopeammin hoidettua. Ostin kerran lapselleni Reiman kengät enkä ikinä enää osta. pohja todella jäykkä on varmasti kumisekoitetta koska pakkasella kovettui niin , että kolmevuotiaan oli vaikea kävellä. Sitäpaitsi näyttää siltä ,kuin Reima kopioisi Vikingin kenkiä koska näyttävät niin samanlaisilta.


    • Jenny

      Katos katos, miulla kävi kans hassusti taaperon Viking-lenkkareitten kanssa. Kengät noin 7 päivää ollu käytössä ja eilen tipahti, kyllä ihan vaan itekseen tipahti se lärpäke tarrojen alta jalkapöydän päältä!!
      Minäkin ostin kengät lomareissulla noin 500 km päästä ja en tietenkään säästäny kuittia!! Kun niin luotin tähän merkkiin....PRKL.

    • pjl,

      up

    • Harmittaa täälläkin

      Meillä oli tänä talvena käytössä Vikingin talvikengät. Niissä ilmeni sama tarra-ongelma. Lapsi oli aivan raivoissaan, kun tarra aukesi pienemmästäkin jalan liikkeestä. Lopulta kengistä ymmmärrettävästi tuli lapsen inhokkikengät ja niiden tilalla käytettiin sitten halpistalvikenkiä, jotka menivät muitta mutkitta kiinni (mutta eivät tosin olleet yhtä lämpimät). En kuitenkaan uskaltanut enää alesta ostaa saman merkkisiä kenkiä ensi talveksi, jos vaikka niissä kaikissa on tämä sama tarravika.

    • kengänpohjia..

      Meillä sama juttu. Reklamoitu maahantuojalle s.postilla eikä mitään vastausta koskaan tullut. MEillä myös ostettu ihan eri paikkakunnalta (alesta onneksi). Ja kyse oli talvikengistä ja niistä irtosi kengänpohjat...ja selvästi ne liimaukset pettivät millä oli liimattu kenkään. Eivät kauaa ehtineet käytössä olla...ehkä 1kk.

    • pka1

      Bongattu Viking kengistä: Made in Vietnam - Oli muuten piilotettu todella hyvin. Ainakin meikäläisten perheessä jää ostamatta jatkossa. Reimatec & Ecco ovat toivottavasti laadukkaat ja meidän perheen valinta.

    • Eccot jatkossa

      5-vuotiaalle pojalle huhtikuussa 2013 hankitut Viking Sputnik GTX kengät ovat kuukauden käytön jälkeen käyttökelvottomat. Ulkopohja kului kantapään kohdalta niin, että sinne tuli reikä, josta pääsee vesi sisään kenkään. Vikingin Suomen edustajan mukaan kenkää on käytetty tavalla, joka on aiheuttanut voimakkaan kulumisen, eikä niitä korvata.

      Joo, niillä on kävelty ja juostu ja leikitty ja pelattu, kuten 5-vuotiailla on tapana. Kenkien hinta 69,90 euroa. Aika kallis hinta kuukauden käytöstä.

      Viime vuonna hankitut Eccon kengät kestivät samanlaista käyttöä koko viime kesän ja jatkavat käytössä vielä tänä kesänäkin.

    • kiitos kiitos

      Kiitos varoituksesta :) Taidampa kiertää nuo Vikingin kengät kaukaa ... sen verran köyhiä ollaan, ettei hutiostoksiin ole varaa.

    • näinkö :(

      Meillä aiemmat ovat olleet täydelliset, mutta meilläkin viime syksynä anttilasta ostetut viking goret ovat tarroiltaan huonot. Eivät pysy enää kiinni. Harmi, jos muillakin on samanlaisia kokemuksia. Pitää vaihtaa superfitiin ja nikeen ilmeisesti.

    • Jane2

      Kyllä on Reiman laatu huonontunut viimeaikoina , Kaivelin muutaman vuoden ikäisen Reiman ulkoilupuvun kirpparille menevistä laatikoista , paljon parempi laatu oli ennen , kestivät niin pitkään kun vaan päälle mahtu 2-2,5v. Eikä sittenkää reikiä ,vaan normaalia kulumaa.
      Vajaa kaksi viikkoa sitten ostin Reiman ulkotoppahousut 9,5v. pojalle, olivat käytössä 7 päivää , normaali koulukäytössä , mäenlaskussa , luistellessa ,
      kummalliseti tullut sellaisia juovia ja ihan ilmi selviä reikiä , että vanu paistaa läpi.
      Kyllä on viimeiset Reiman housut meillä , aika arvokasta mäenlaskua , kun ovat tosi kalliita hinnaltaan.!!!

    • sorakka

      Ostettiin viking goretex lenkkarit Prismasta. HInta 59,90€. Pari viikkoa ja tarrat ei enään pysy kiinni. Yo. viestit luettuani päättelin että taitaa olla turha laittaa viestiä maahantuojalle. Menee vaan enemmän hermot. Ja ei meillä sitä ostokuittiakaan enään ole tallessa. Tähän asti ostettu aina Eccon tai Vikingin kenkiä. Tästä lähtien ostetaan kaikkea muuta paitsi vikingin kenkiä. Onneks nyt alkoi kesä-alet ;)

    • Meille ostetaan yhä

      Meillä ei ole ollut viikkareissa mitään tarraongelmaa. Olisikohan joihinkin tiettyihin malleihin ommeltu eri tarranauhaa kuin muihin. Monena talvena ollut pojalla viikkareita ja ovat jääneet vielä kiertoon seuraavalle kuin uuden veroisena kovasta käytöstä huolimatta. Kesämalleja meillä ei ole viikkareista ollut, joten niitten tarroista en osaa sanoa mitään. Talvimallit ovat olleet joka kerta täyttä laatua ja jokaisen euronsa arvoisia.

    • Ei koskaan enää

      Tyttären Viking goretex kengät ovat olleet aika vähän käytössä ja näyttävätkin päällepäin erittäin hyväkuntoisilta, mutta tarranauhat eivät pysy enää kiinni. Todella heikkolaatuiset tarranauhat on Viking pannut kenkiinsä. Niin pienen vian vuoksi kengät ovat muuttuneet käyttökelvottomiksi.

    • vierailijanvihje

      Vihjeeksi ompelutaitoisille että kenkien tarranauhan voi uusia melko helposti. Kuluvampi osa on se pehmeä tarranauha joka on yleensä läpän puolella. Uuden tarran voi ommella koneella 80 tai 90 neulalla suoraan vanhan päälle. Huom: tyhjennä ensin hiekat kengästä ja pohjallisen alta, etteivät ne varistessaa ompelukonen päälle hajota sitä.

      Toki olen samaa mieltä, että kyseessä on valmistusvirhe ja jälleenmyyjän pitäisi se korvata. Tälllaista kestävyys asiaa on vaan tosi vaikea valvoa, koska vika ilmenee vasta tuotteen oltua jonkin aikaa aktiivisessa käytössä. Automaattista tarrojenkestävyyden testikonetta ehkä ole olemassa. Toivottavasti valmistuttaja on lisännyt toimittajalle antamiinsa ohjeistuksiin vaatimuksensa tarranauhan laadusta!

    • neuvoa antava

      Viking haluaa vaan myydä, mutta ei vastata mitä myy, saatikka vastata edes sähköposteihin.

      Äänestä jaloillasi ja jätä ostamatta Viking tuotteita!

    • Jenni7

      Meillä ei tarrat myöskään toimineet soitin Vikingille. Sanoivat,että voisin käyttää kengät suutarilla he korvaavat suutarikulut. Homma toimi hyvin laitoin heille tilitietoni ja kopion suutarikuitista rahat sain tililleni.

    • Kamik_kestää

      Viking-kenkien huonoon laatuun itsekin pettyneenä voin suositella ainakin ulkopohjan kulutuskestävyyden puolesta Kamik-goretexkenkiä. Kahdella lapsella ollut käytössä viime syksyn ja tämän kevään, eikä ulkopohja ole kulunut kantapään kohdalta läheskään loppuun. Varsinkin pojan kengissä käyttö ollut tosi kovaa, mutta hyvin on sen kestänyt.

    • Kamik_kestää

      Lisään vielä, että Kamik-kenkien lisäksi hyviä kokemuksia on myös Ecco-talvikengistä, ovat kestäneet hyvin. Kummallakin lapsella oli viime talvena Ecco-talvikengät (goretex), ja koska täällä etelärannikolla talvella ei ollut kovin kauan lunta, niitä on käytetty enimmäkseen asfaltilla ja hiekalla. Ulkopohja on yhden talven käytön jälkeen erittäin hyvässä kunnossa ja muutenkin kunto hyvä. Goretex on toiminut ja pitänyt lasten jalat kuivana märkinä talvipäivinä.

      • Anonyymi

        Minullakin on huonoja kokemuksia Vikingin kengistä. Kahdet talvikengät ovat alkaneet päästämään vettä sisäänsä, eli heillä ei goretex toimi. Toisista meni jopa päällikangas rikki. Kesäkengät ovat yleensä yhden välikauden jälkeen sen näköiset, että niitä ei voi kukaan toinen enää käyttää. Kertakäyttökenkiä ovat.


    • Anonyymi

      Meillä ei yhdetkään Vikingin gore-tex talvikengät ole pitäneet vettä. Jos on vähänkin loskainen sää, ovat kengät ja sukat läpimärät. Paskaa laatua heidän gore-tex!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      929
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      155
      869
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      730
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      692
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      684
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      654
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      47
      614
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      31
      562
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      547
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      533
    11. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    12. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      36
      521
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      450
      518
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      496
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      42
      460
    18. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      456
    19. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      64
      437
    20. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      424
    Aihe