"Suomen kielessä on mainio sana, jolla ei ole tekemistä yhteiskunnan, seuratapojen eikä tunnettujen moraalisääntöjen kanssa. Jos ihminen on kyylä, sillä on sanottu kaikki tarpeellinen..
Omissa korvissani sana sisältää tarpeellisen tiedon siitä, että asianomainen on pikkumainen ja luihu niuhottaja. Hänellä on tapana seurailla toisten tekemisiä siinä toivossa, että saisi jotain ikävää sanottavaa tai juoruttavaa.
Kyylä on ihminen, joka vetelee työpaikalla auki kirjoituspöydän laatikoita siinä toivossa, että sieltä löytyisi jotain häpeällistä, tai nojailee tulostimeen uutisten toivossa."
http://kemppinen.blogspot.fi/search?updated-min=2011-01-01T00:00:00 02:00&updated-max=2012-01-01T00:00:00 02:00&max-results=50
Kyyläyksestä on joissakin sosiaalialan ammateissa tullut keskeinen, joskus jopa ainoaksi jäävä työnsisältö.
Kyyliin voi törmätä ainakin lastensuojelussa, perhetyössä ja lastenkodeissa/ perhetukikodeissa/ vastaanottokeskuksissa.
En väitä, että kaikki em. instansseissa toimivat olisivat kyyliä. Toki alalla on eettiset ohjeistukset vakavasti ottavia ammattitaitoisiakin työntekijöitä mutta silti- kyyläystä on aivan liikaa. Kyyläystä eli vainoharhaisuuden, vallanhimon ja pahantahtoisuuden motivoimaa lähimmäisten kyttäystä negatiivisten uutisten toivossa kutsutaan sosiaalialalla hienosti diagnosoinniksi, perhetyöksi, vanhemmuudenarvioinniksi, varhaiseksi puuttumiseksi, huoliluokitteluksi tai moniammatilliseksi yhteistyöksi. Kyyläyksestä saa nykyisin paitsi palkkaa- myös yhteisöllisyydentunnetta toisten kyylääjien kanssa.
Sosiaalialalla on myös luvallista keksiä ja lavastaa kaivattuja negatiivisia löydöksiä- jos niitä ei kaikesta kyyläämisestä huolimatta muuten löydy.
"Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen", Tom Arnkil arvioi huoliluokittelun suosiota.
Nykyään amatööridiagnooseista on tullut uusi laillisen solvaamisen, panettelun ja näemmä myös virkamiesten yhteisöllisyyden muoto.
Aiemmin toisten asioista selän takana puhumista kutsuttiin juoruiluksi. Mikäli puhuttiin vain negatiivisista asioista tai pyrittiin leimaamaan, kyse oli panettelusta, johon kukaan itseään kunnioittava kansalainen ei halunnut osallistua, koska sitä pidettiin tuomittavana ja vakavana syntinä , paheksuttavana pahansuopaisuutena ja yksilön ja yhteisön hyvinvointia ja selviytymistä murentavana rangaistavana tuhotyönä.
Enää kyyläys ja siihen kuuluva panettelu ei ole synti eikä rikos- jos sen pystyy naamioimaan lastensuojeluksi. Nykyisin kyyläystä, panettelua ja solvaamista kutsutaan moniammatilliseksi yhteistyöksi , sitä opiskellaan kouluissa ja siitä maksetaan jopa palkkaa.
"Puuttuminen"- käsitekin on saanut ansaitsematonta hyvyyden sädekehää.
Todellisuudessa puuttuminen sisältää kaksi elementtiä:
- puuttuja tuntee moraalista ylemmyyttä suhteessa puuttumisen kohteeseen eli asettaa itsensä toisen yläpuolelle
- puuttuja tuntee tarvetta kyykyttää tai rangaista mielestään epäsopivasti tai eri tavalla käyttäytyvää tai elävää lähimmäistään
Puuttumiseen ja "moniammatilliseen verkostoitumiseen" tarvittavat luonteenominaisuudet eivät todellakaan ole mitään ylpeilyn aiheita, päinvastoin.
Omissa korvissani sana sisältää tarpeellisen tiedon siitä, että asianomainen on pikkumainen ja luihu niuhottaja. Hänellä on tapana seurailla toisten tekemisiä siinä toivossa, että saisi jotain ikävää sanottavaa tai juoruttavaa.
Kyylä on ihminen, joka vetelee työpaikalla auki kirjoituspöydän laatikoita siinä toivossa, että sieltä löytyisi jotain häpeällistä, tai nojailee tulostimeen uutisten toivossa."
http://kemppinen.blogspot.fi/search?updated-min=2011-01-01T00:00:00 02:00&updated-max=2012-01-01T00:00:00 02:00&max-results=50
Kyyläyksestä on joissakin sosiaalialan ammateissa tullut keskeinen, joskus jopa ainoaksi jäävä työnsisältö.
Kyyliin voi törmätä ainakin lastensuojelussa, perhetyössä ja lastenkodeissa/ perhetukikodeissa/ vastaanottokeskuksissa.
En väitä, että kaikki em. instansseissa toimivat olisivat kyyliä. Toki alalla on eettiset ohjeistukset vakavasti ottavia ammattitaitoisiakin työntekijöitä mutta silti- kyyläystä on aivan liikaa. Kyyläystä eli vainoharhaisuuden, vallanhimon ja pahantahtoisuuden motivoimaa lähimmäisten kyttäystä negatiivisten uutisten toivossa kutsutaan sosiaalialalla hienosti diagnosoinniksi, perhetyöksi, vanhemmuudenarvioinniksi, varhaiseksi puuttumiseksi, huoliluokitteluksi tai moniammatilliseksi yhteistyöksi. Kyyläyksestä saa nykyisin paitsi palkkaa- myös yhteisöllisyydentunnetta toisten kyylääjien kanssa.
Sosiaalialalla on myös luvallista keksiä ja lavastaa kaivattuja negatiivisia löydöksiä- jos niitä ei kaikesta kyyläämisestä huolimatta muuten löydy.
"Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen", Tom Arnkil arvioi huoliluokittelun suosiota.
Nykyään amatööridiagnooseista on tullut uusi laillisen solvaamisen, panettelun ja näemmä myös virkamiesten yhteisöllisyyden muoto.
Aiemmin toisten asioista selän takana puhumista kutsuttiin juoruiluksi. Mikäli puhuttiin vain negatiivisista asioista tai pyrittiin leimaamaan, kyse oli panettelusta, johon kukaan itseään kunnioittava kansalainen ei halunnut osallistua, koska sitä pidettiin tuomittavana ja vakavana syntinä , paheksuttavana pahansuopaisuutena ja yksilön ja yhteisön hyvinvointia ja selviytymistä murentavana rangaistavana tuhotyönä.
Enää kyyläys ja siihen kuuluva panettelu ei ole synti eikä rikos- jos sen pystyy naamioimaan lastensuojeluksi. Nykyisin kyyläystä, panettelua ja solvaamista kutsutaan moniammatilliseksi yhteistyöksi , sitä opiskellaan kouluissa ja siitä maksetaan jopa palkkaa.
"Puuttuminen"- käsitekin on saanut ansaitsematonta hyvyyden sädekehää.
Todellisuudessa puuttuminen sisältää kaksi elementtiä:
- puuttuja tuntee moraalista ylemmyyttä suhteessa puuttumisen kohteeseen eli asettaa itsensä toisen yläpuolelle
- puuttuja tuntee tarvetta kyykyttää tai rangaista mielestään epäsopivasti tai eri tavalla käyttäytyvää tai elävää lähimmäistään
Puuttumiseen ja "moniammatilliseen verkostoitumiseen" tarvittavat luonteenominaisuudet eivät todellakaan ole mitään ylpeilyn aiheita, päinvastoin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä näyte sosiaalitoimen järjestämästä lapsenhoito-osaamisesta ja kyyläyksestä parhaimmillaan:
Lemmikkikoiran tuhkaa luultiin huumeeksi
- Olo on yhä tyrmistynyt ja loukkaantunut!
Hämeenlinnalainen yksinhuoltajaäiti koki elämänsä järkytyksen palattuaan kotiin työasioilta viime perjantaina: koko asunto oli pengottu ja myllätty perinpohjaisesti.
- Laatikot oli auki, huonekaluja siirrelty sängystä lähtien. Kaikki oli käyty läpi poikien vaippoja myöten, äiti kertoo.
Pian paljastui, että penkojat olivat olleet poliiseja.
Repi rasian
Sosiaaliviraston järjestämä tuttu lastenhoitaja oli ollut kotona 1- ja 2-vuotiaiden lasten kanssa sillä aikaa, kun äiti oli hoitamassa tärkeitä asioita Turussa.
Poliisit tulivat tuona aikana asuntoon hoitajan soiton perusteella.
Hoitaja oli alkanut jostain syystä tutkia äidin tavaroita. Hän oli nähnyt makuuhuoneen koristehyllyssä pienen muovisen enkelirasian, joka oli suljettu niiteillä ja teipillä.
Hoitaja oli repinyt teipit ja niitit auki, avannut kannen ja nähnyt sisällä muovipussin täynnä vaaleaa pulveria.
- Hän luuli jauhetta huumausaineeksi ja soitti sosiaaliviranomaisille, äiti kertoo.
Poliisit veivät
Huumeeksi luultu jauhe oli kuitenkin perheen lemmikin, viisi vuotta sitten kuolleen bison havanese -koiran tuhkaa. Äiti oli halunnut säilyttää rakkaan Fidon muiston tuossa rasiassa.
Poliisit olivat vieneet tuhkan mukanaan analysoitavaksi.
- Koirankin muisto häpäistiin, äiti sanoo.
Lastenhoitaja suostui lopulta myöntämään, että hän oli ilmoittanut epäilyistään sosiaaliviranomaisille.
Järkyttynyt äiti soitti poliisille kysyäkseen tapahtuneesta. Hänelle ilmoitettiin, että kyseessä ei enää ole rikosepäily.
Äiti teki maanantaina rikosilmoituksen lastenhoitajan edesottamuksesta.
- Vieraat ihmiset ovat penkoneet kotini. Miten tällaiseen voidaan ryhtyä selkäni takana? Minua ei kutsuttu paikalle, eikä tästä edes ilmoitettu minulle, hän hämmästelee.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011110214678451_uu.shtml
Lisää sosiaalitoimen perhetyöosaamista:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/aiti-sai-huostaanotetun-lapsensa-takaisin/art-1288338364964.html
On syytä uskoa, että tehostettu päivähoidon ja lastensuojelun kumppanuus tuottaa lisää myös tällaista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9418649
Meiltä hävisi kyylien matkaan keittiön kaapista lasipurkillinen kuivattuja suppilovahveroita. Luulivat hyvin viisaina henkilöinä vissiin huumesieniksi. Sinä talvena ei syöty suppilovahveroja sitten.
Kyllä varmaan mahdollinen analysoija nauroi. Nauroin itsekin tajutessani sienipurkin katoamisen ja tätä kirjoittaessani naurattaa taas asian palautuessa mieleeni. Purkkikin jäi sille tielleen.
Kuka ei ole tekemisissä virkaloisten kanssa ei arvaakaan mitä hauskaakin kokemusta sekaan mahtuu.
Sen verran esitietoa, että sossu oli epäillyt minua huumejutuista huostaanottopäätöksissään. En kuitenkaan ole käyttänyt mitään päihteitä.
Heh x 100. Hauska esimerkki nuo suppilovahverot.
Olisi mielenkiintoista tietää , kuinka paljon erilaisia "näytteitä" perhetyöntekijät mahtavatkaan ottaa tupatarkistuksissaan.
Minut taas pakotettiin huumetesteihin, jotta olisi löytynyt jotain sossujen huolen tueksi. Vaikka en käytä huumeita enkä ole koskaan käyttänyt. Sossut olivat silminnähden pettyneitä kun mitään ei löytynytkään. Sitten he keksivät uuden huolen. He olivat huolissaan siitä, että minulla oli väärä asenne kyyläykseen. Siitä kun olisi pitänyt iloita, ehkä peräti kiittää!
Minulla on monta tuttua, jotka on pakotettu mielenterveystoimistoon tai huumetesteihin. Siinä toivossa, että löytyisi jotain negatiivista. Jotain, joka oikeuttaisi sossujen mielipuolisen ja laittoman vallankäytön.
Kenenkään kohdalla puhtaat tulokset eivät riittäneet valheellisista syytteistä vapautumiseen. Tilalle tuli vain uusia syytteitä , uusia järjettömiä arviointeja ja uusia testejä. Joiden puhtaita tuloksia ei tietenkään koskaan kirjattu ylös mihinkään.