Kerran lähdin kotoani
kävelemään
niin, kotoani
kävelemään
niin, lähdin
kävelemään
Oli aurinko, oli säde.
Sanoin:
tule tule säde,
lävistä mut, säde
tule tule säde,
lävistä mut, säde
Mut ei se sitä tee, säde
Ei, ei se sitä tee
Paistaa vaan
Tuli sade, niin, sade.
Sanoin:
tule tule sade,
hukuta mut, sade
tule tule sade,
hukuta mut, sade
Mut ei se sitä tee, sade
Ei, ei se sitä tee
Kastelee vaan
Täytyi kävellä takaisin kotiin,
niin kotiini
täytyi kävellä takaisin, kotiini
ja olin ihan märkäkin
kävelemään
niin, kotoani
kävelemään
niin, lähdin
kävelemään
Oli aurinko, oli säde.
Sanoin:
tule tule säde,
lävistä mut, säde
tule tule säde,
lävistä mut, säde
Mut ei se sitä tee, säde
Ei, ei se sitä tee
Paistaa vaan
Tuli sade, niin, sade.
Sanoin:
tule tule sade,
hukuta mut, sade
tule tule sade,
hukuta mut, sade
Mut ei se sitä tee, sade
Ei, ei se sitä tee
Kastelee vaan
Täytyi kävellä takaisin kotiin,
niin kotiini
täytyi kävellä takaisin, kotiini
ja olin ihan märkäkin
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuohon runoon kun joku vielä säveltäisi musiikin...
voisi tulla vaikka menestyskappale!
Pidin runostasi, se oli hauskakin.
Tämä on hieno. Tavallisen hetken seikkailua. Ylimaallisissa asioissa on tavallisuutta, ei mitään sellaista jota toivotaan tai ylittäisi oman ymmärryskyvyn. Omasta turvapaikasta lähteminen on aina riski, jonka normaalioloissa kohtaa joka päivä. Joka päivä joutuu ylittämään itsensä, voittamaan pelkonsa. Kohtaamaan lopputuloksen.
Kiitos mukavasta palautteesta! Itseasiassa tämä tuli mieleen aika arkisessa tilanteessa, pienen kotoisen erimielisyyden jälkeen lähdin kävelylle ja sitten alkoi sataa, olin aika pahalla tuulella.. Ja sitä jotenkin purkaakseni aloin siina itsekseni rallatella ja tämä oli lopputulos.. Eli ihan tosi-elämän tarina. Ja kuten runossa, täytyi tosielämässäkin lopulta kuitenkin rauhoittua ja palata kotiin..