Lapsiperheen koira

Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
aamuisin n.30min lenkki ja päivällä/illalla tunnin ja joskus kahden tunnin lenkki. Joka päivä runsaasti vapaana oloa omalla pihalla, aktivoimista ja leikkimistä, kouluttamista. Viikonloppuisin lenkit 2-4h pituisia. Koira pääsisi myös aikuisena kaksi kertaa viikossa hevostallille ja siellä touhuamaan.

¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
Omakotitalo taajamassa.

¤ Lapsien määrä
3v lapsi ja tänä vuonna syntyy toinen.

¤ Aiemmat koirakokemukset
Aiempia koirakokemuksia on terriereistä, noutajista ja metsästysroduista.

¤ Harrastustoiveet
Rallytoko ja agility. Kesäisin ehkä vepe ja jälki. Riippuu riittääkö aika noin monelle harrastukselle :)

¤ Turkkitoivomukset
Pitkä tai lyhytkarvainen. Trimmattavaa en halua, koen sen liian vaativaksi :o) Harjailu päivittäin kelpaa hyvin ja esim. jalka ja maha karvojen leikkaaminen. Vähempi on tietenkin plussaa.

¤ Minkä kokoinen koira
50-60cm eli isohko.

¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
Miellyttämisenhaluinen, sellainen jolla on energiaa, lapsiystävällinen. Koira olisi täydellinen, jos se innoissaan haluaa oppia uusia asioita. Haastetta koulutuksessa saa kuitenkin olla jonkin verran.

¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
Paimenkoirarodut kiinnostavat ja ilmeisesti sopivat kritereeihin hyvinkin?
790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eikös tämmönen yks vasta ollut?
Valitse niistä paimenkoirista sitten. Kerro vaikka top-5 ja kysele kokemuksia tm..

Äänestä

En minä ainakaan ole kysynyt täältä ennen koirarotua.

Äänestä

bordercollie

Äänestä

amstaffi

Äänestä

Picardienpaimenkoira? Yleensä 1-2 pentuetta syntyy Suomessa vuosittain ja koiran saa menko varmasti jos laittaa viestiä kasvattajalle vajaan vuoden ennen pentueen syntymistä, eli hiukan aiemman pentueen jälkeen. Sopiva rotu teille :-)

Äänestä

Koira-parka...

Äänestä

riiseni

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wasabiii kirjoitti:

Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
aamuisin n.30min lenkki ja päivällä/illalla tunnin ja joskus kahden tunnin lenkki. Joka päivä runsaasti vapaana oloa omalla pihalla, aktivoimista ja leikkimistä, kouluttamista. Viikonloppuisin lenkit 2-4h pituisia. Koira pääsisi myös aikuisena kaksi kertaa viikossa hevostallille ja siellä touhuamaan.

¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
Omakotitalo taajamassa.

¤ Lapsien määrä
3v lapsi ja tänä vuonna syntyy toinen.

¤ Aiemmat koirakokemukset
Aiempia koirakokemuksia on terriereistä, noutajista ja metsästysroduista.

¤ Harrastustoiveet
Rallytoko ja agility. Kesäisin ehkä vepe ja jälki. Riippuu riittääkö aika noin monelle harrastukselle :)

¤ Turkkitoivomukset
Pitkä tai lyhytkarvainen. Trimmattavaa en halua, koen sen liian vaativaksi :o) Harjailu päivittäin kelpaa hyvin ja esim. jalka ja maha karvojen leikkaaminen. Vähempi on tietenkin plussaa.

¤ Minkä kokoinen koira
50-60cm eli isohko.

¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
Miellyttämisenhaluinen, sellainen jolla on energiaa, lapsiystävällinen. Koira olisi täydellinen, jos se innoissaan haluaa oppia uusia asioita. Haastetta koulutuksessa saa kuitenkin olla jonkin verran.

¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
Paimenkoirarodut kiinnostavat ja ilmeisesti sopivat kritereeihin hyvinkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu