Meillä pian 3-v chihutyttö, joka tehnyt melkeimpä täydellisen lakon syömisen suhteen. Mikään kuivaruoka ei kelpaa, useaa merkkiä kokeiltu, mutta kaikilla sama vaikutus: koira maistaa ja sylkäisee sitten lattialle. Kokeiltu on myös sitä, että edellinen syömätön ruoka tulee seuraavalla kerralla nenän eteen. Ei vaikutusta, koira on mieluummin nälässä. Kippoa ei koko ajan voi lattialla pitää, koska muut koiramme käyvät vuorotellen sen tyhjentämässä. On kokeiltu myös "huijausta", laitettu nappuloiden sekaan mm. keiton lientä, että maistuisi paremmin, mutta koira vain pyörittelee ruokaa suussaan syömättä sitä.
Sentään jotain syö, mm. purkkiruoka ja eläinkaupasta ostettava kuivaliha kelpaa. Ongelma vain on, että purkkiruuasta meni maha aivan sekaisin ja kuivalihakin niin vahvaa tavaraa, ettei uskalla päivittäin syöttää. Onko ainut vaihtoehto enää tehdä ruuat itse, sitä koira söisi varmaan mieluiten? Mutta entä vitamiinit? Vai onko jollain ideoita, millä saisi syömään nappulansa?
Tyttö painaa nyt 1800g, vielä normaali paino kokoiselleen koiralle, vaikka laihalta jo näyttääkin.
Chihu ei syö
Nirso mikä nirso
1
137
Vastaukset
- Tiivitaavili
Jos koira ei syö niin se ei syö, itsellä on ollut tapana olla noteeraamatta asiaa mitenkään erikoisemmin. 15-30 min niin kuppi pois oli ruokaa siinä tai ei. Koiralla voi olla vähän huono olo tai muuten vaan sillä on fiilis että ei nälätä.
Tarkasta kuitenkin ensin suuhun, onko nielussa hampaissa mitään mikä voisi aiheuttaa syömättömyyttä, ja koita tunnustella hellästi koiraa aristaako joku paikka.
Jos epäilet että ei ole enää normaalia syömättömyyttä niin soitto lekurille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011795- 591170
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4441139- 1701043
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän131822- 58821
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84763
- 51718
- 57681