..miten suhtautua mieheen, joka ei halua tavata lapsiani. Ollaan tapailtu jo kaks vuotta. Kun me voidaan olla kahdestaan (lapset käymässä isänsä luona) meillä menee aivan ihanasti. Hän sanoo useasti rakastavansa minua ja puhuu myös yhteisestä tulevaisuudesta.
Ainoa ongelma onkin se, ettei hän halua tutustua lapsiini. Hän on käynyt luonamme kerran niin että lapset olivat kotona ja sanoi sillon ettei tiedä tuleeko enää. Ymmärtäisin jos lapseni olisivat olleet oikeita riiviöitä, mutta kun eivät olleet. Päin vastoin heitä kiinnosti uusi ihminen ja sanoivat että hän voi hyvin tulla käymään uudelleenkin.
Miten voisin keskustella asiasta ilman että syyttelen tai painostan? Ymmärrän sen, että häntä varmasti pelottaa uusi tilanne, mutta kun me ollaan oltu kuitenkin yhdessä jo niin kauan ja rakastetaan paljo toisiamme.
Toivottavasti tämä ei ollut kovin sekavaa tekstiä. Olisi kiva saada joitain neuvoja/ajatuksia ulkopuolisilta.
Ainoa ongelma onkin se, ettei hän halua tutustua lapsiini. Hän on käynyt luonamme kerran niin että lapset olivat kotona ja sanoi sillon ettei tiedä tuleeko enää. Ymmärtäisin jos lapseni olisivat olleet oikeita riiviöitä, mutta kun eivät olleet. Päin vastoin heitä kiinnosti uusi ihminen ja sanoivat että hän voi hyvin tulla käymään uudelleenkin.
Miten voisin keskustella asiasta ilman että syyttelen tai painostan? Ymmärrän sen, että häntä varmasti pelottaa uusi tilanne, mutta kun me ollaan oltu kuitenkin yhdessä jo niin kauan ja rakastetaan paljo toisiamme.
Toivottavasti tämä ei ollut kovin sekavaa tekstiä. Olisi kiva saada joitain neuvoja/ajatuksia ulkopuolisilta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mies pelkää ongelmia lasten isän kanssa?Onko hänellä omia lapsia?Minkä ikäinen mies on?
..on kohtapuoleen kolmekymmentä eli ei iha penska enää. Hänellä ei ole omia lapsia, mutta tykkää lapsista ja kuulemma toivoo niitä myös itselleen. Ja on osaksi vitsillä, osaksi tosissaan sanonut minulle, että jos pillerit jättäis pois.
Hän ei voi sietää ex-miestäni sen takia miten hän kohteli minua avioliittomme aikana (väkivaltainen). He eivät ole koskaan tavanneet mutta veikkaisin että ensikohtaaminen (jos sellainen joskus tulee) ei tule olemaan mitenkään mukava. Ex-mieheni vastustaa myös henkeen ja vereen että "joku muu mies kasvattaa hänen lapsiaan".
Tiedän ettei minulla ja miesystävälläni ole tulevaisuutta jos hän ei pysty tutustumaan lapsiini, jotka ovat muuten 5v ja 7v. Tuntuu vaan niin kamalalta jos täytyy lopettaa muuten niin ihana suhde. Ollaan yritetty lopettaa. Kumpikin itki ja seuraavana päivänä oltiin taas yhdessä.
Niin - minkälainen yhteinen tulevaisuutenne sitten voisi olla, jos sinulla on lapset eikä hän halua heihin tutustua?
Minulle jäi vähän epäselväksi, että oletteko reilusti keskustelleet siitä miksi mies ei käy lasten aikaan?! Koska asiahan on selvitettävä, että ymmärrät mikä mättää. Tiedän ettei puhuminen aina ole helppoa ja ainakin itse ajattelen toisinaan sitä, kuinka paljon voin miesystävältäni vaatia. Minulla on 4 ja 11-vuotiaat lapset, yhdessä nykyisen miehen kanssa 1,5 vuotta. Meillä mies tutustui lapsiin kun oli siihen valmis n.3 kuukauden tuttavuuden jälkeen. Eikä meidän suhde olisi muuten varmaan toiminutkaan, minusta sellainen ainainen kahdestaan olo ei ole sitä arkea. Meillä kuitenkin paljon myös kahdenkeskistä aikaa kun lapset ovat isänsä luona. Yhdessä emme asu, käytännössä mieheni on kuitenkin aina meillä. Helppo tilanne ei kuitenkaan ole. Harva pystyy noin vaan hyppäämään isän rooliin ja lapsetkin osaavat joskus olla hankalia. Mutta me rakastetaan toisiamme ja yritetään selvitä. Toivon että saat asiat selväksi ja voitte jatkaa elämäänne yhdessä!
Heippa!Huomasin sinun juttusi kun kävin sivuilla ja ajattelin kertoa vain minun näkemykseni..niitähän on monia.Olen itse yh-äiti ja olen tapaillut uutta miestä vasta vähän aikaa.Miehellä on itselläkin lapsi joten asia voi vaikuttaa helpommalta.Mies haluaisi jo tavata poikani,mutta itse en siihen ole vielä valmis.En halua että poikani taas kerran kiintyy toiseen ihmiseen ja sitten jutusta ei tulekkaan mitään.
Mä olen sitä mieltä,että jos mies sinua rakastaa ja olette puhuneet tulevaisuudesta,oletteko?,niin silloin miehen pitää pystyä hyväksymään lapsesi,ja ottaa koko paketti huomioon.Siinähän sitä mitataan kuinka tärkeänä asiana hän teidät ottaa.
Eihän siitä muuten mitään tule..Minulle ainaskin lapsi menee aina etusijalle...onkohan tällä miehelläsi pelko siitä että hän ei saakkaan enään tarpeeksi huomiota itselleen?vaan lapset vievät kaiken..Onko hän puhunut koskaan,että haluaisi yhteisiä lapsia?
Kyl mun mielestä sun pitää pystyä keskustelemaan asiasta asioiden oikeilla nimillä,niin että istutte vartavaste´n puhumaan asiasta.Ja sanoa hänelle että on turha hermostua....Kerrot että jos tämä on sitä mitä hän haluaa tulevaisuudelta niin tässä olette.Koko sakki.OTA TAI JÄTÄ!!pISTÄ JÄTKÄ MIETTIMÄÄN ELÄMÄN TOSIASIOITA!
Toivottavasti sait jotain tolkkua mun kirjoituksesta!
Hyviä jatkoja elämääsi ja onnea tulevaan!
..tulee lapset aina ykkösenä tärkeysjärjestyksessä. Siksi en haluakkaa turhaan sekottaa niiden ajatuksia "äidin miesystävästä" jos suhteesta ei tulisikaan mitään. Tiedän yh-äitejä, jotka vaihtavat miehiä tiheään ja nämä miehet käyvät aina myös "tutustumassa" lapsiin. Sääli pieniä! Mahtaa niillä olla päät pyörällä.
Kävin tämän miesystäväni kanssa lomareissulla viikon verran. Puhuttiin tulevaisuudestakin. Siitä miten meillä joskus on oma koti, jossa on tilaa minun lapsilleni ja toivottavasti myös meidän yhteiselle lapselle. Mutta vasta JOSKUS. En halua perustaa uutta perhettä heti, niinku jossain näissä vastauksissa taidettiin kysellä.
Lasteni isä ja ex-anoppini kyllä tekevät kaikkensa että miesystäväni näyttäisi mahdollisimman inhottavalta lasten silmissä. Onneksi lapset kertovat minulle mitä heille on puhuttu ja voin oikoa paskapuheita.
Kaikesta epävarmuudesta ja muista tekijöistä huolimatta olo tuntuu nyt aika hyvältä. Nyt keskityn esikoiseni ensimmäisiin koulupäiviin :)
Nytkö haluaisit suin päin perustaa uuden perheen?
Eikö edellinen kokemus ole ollut tarpeeksi vaikea?
Kahden vuoden seurustelun jälkeen ei miesystäväsi ole valmis leikkimään perhettä toisen miehen lapsilla. Hyväksy se. Hän ei vielä ole varma tunteistaan eikä fiksuna miehenä halua sekottaa lapsia asiaan.
Sinuna en yrittäisi pakottaa häntä siihen vaan nauttisin kaikesta hyvästä mitä nyt saat suhteessasi. Yritä pitää jotenkin erossa elämäsi lasten kanssa ja tämä romanttinen rakkaus ainakin toistaiseksi.
Nykyhetkinen kuvio ei ole myöskään hyvä yhteisen lapsen saamiseen!
Sinussa kuvastuu valtava tarve että sinun asioistasi huolehtii joku muu, nauti elämästäsi nyt sellaisena kuin se on, myöhemmin miesystäväsi voi sponttaanimmin tarjoutua myös lastesi isäksi kun aika on kypsä, tai sitten ei...
Oikeassa olet.Mies,jolla ei ole omia lapsia,ei voi tietää saatikka ymmärtää täysin naista,jolla on lapsia.Ei edes silloin jos sattuisi käymään niin hyvin,että päädyttäisiin avioliittoon.Mies,joka ajattelee toisin,ei ajattele silloin tunteella.Mitä se silloin on?Järjenkäyttöäkö?
Tiedän perheen,jossa miehen exä(vielä yyhoona ollessaan)yritti hallita ex-miestään ja saneli,miten milloinkin olisi pitänyt toimia ja jos ei hänen pillinsä mukaan tanssittu niin kostonkierre oli valmis.Miehen uudella naisella ei ollut lapsia ja siitäkös exä innostui:eihän lapseton nainen mitään tiedä.
Entäs,kun exän kuvioihin astui lapseton poikamies?Silloin ei ollut mitään väliä,vaikka mies oli kokematon lasten suhteen.Lapset jätettiinkin silloin taka-alalle (ei ollutkaan enää "lapset ensin"-periaatetta)vaan heidät työnnettiin mummolaan kun pariskunta lähti omiin rientoihinsa:kesämökille ja muille reissuille.
Nyt yrittää tehdä miehestä isää lapsille(ei anna oman isän tavata lapsiaan!).Sitä en tiedä,miten siinä hommassa on onnistunut,en ole jälkeen päin kuullut mutta sen tiedän että helppoa se ei tule olemaan.Lapseton mies EI todellakaan tuosta noin vaan muutu lapselliseksi mieheksi,joka vielä ymmärtäisi ei-omien lasten ja näiden äidin välistä tunnesidettä.Kuka määrittelee,millaisia tunteita tämän uuden miehen pitäisi tuntea??Tuskin lasten äidin ainakaan-se onkin kenties ainoa asia,mihin hän ei pysty-muuttamaan toisen ihmisen tunteita-ainakaan syvimpiä sellaisia. Ohjeeksi alkuperäiselle kirjoittajalle siis:unohda koko mies.Et pysty häntä muuttamaan,vain hän itse pystyy siihen,JOS haluaa.Ei ole tähän mennessä halunnut??!!Älä turhaan roiku hänessä vaan irrottaudu-usein se on vaikeaa,mutta eikö ole paljon vaikeampaa elää epävarmuudessa ja olla joka päivä tietoinen siitä tunteesta,että mies,joka ei ole lastesi
isä,ei pysty koskaan,TÄYDELLISESTI,tuntemaan samoin kuin se Aito ja Alkuperäinen?
Vähän tuntuu, että jos 2 vuoden jälkeen ei vielä ole halukas tutustumaan lapsiisi, onko milloinkaan?
Kuvitteleeko miesystäväsi, että hän voi saada sinut ilman lapsia? Näinhän ei (kai) ole. Tee se hänelle selväksi.