Halpa pentu

Nyt tuntuu, että aivan liian moni tiedustelee mahdollisimman halpaa koiranpentua. Ei pelkästään noutajista, vaas lähes joka rodusta. Mm. sellainen pentukyselijä, jonka ensimmäisenä kysymyksenä on että mitä maksaa, ei herätä kasvattajassa (ei siis ainakaan minussa)pienintäkään luottamuksen poikasta. Ne ihmiset, jotka ovat todella ostamassa pentua, ovat taatusti kiertäneet kaikki pentuvälitykset ja ovat hyvinkin hintatietoisia. Tällaiset ihmiset kyselevät paljon paljon muuta ja vasta viimeisenä että mitä se sitten maksaa. Hinta ei ole heille se tärkein asia, vaan kaikki muut tulevat ennen hintaa.
Onkohan tässä nyt meneillään jonkinlainen buumi, kuka saa halvimmalla ja mistä ja minkäkin rotuisen? Kyllä toki niitä edullisempiakin voi löytyä, jos sattuu olemaan esim. kivesvikainen, on häntämutkaa, värivirhettä, purentavikaa jne.
Mitä muut kasvattajat olette rehellisesti mieltä ihmisestä, joka ensimmäisenä kysyy hintaa ja kaikki muu on sivuseikkaa, herättääkö minkälaisia tunteita? Ihan kiva olisi, jos syntyisi asiallinen keskustelu!!
311600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Vaikka en ole kasvattaja niin otan osaa kuitenkin keskusteluun. Olen eräänlainen eläinalan ammattilainen. Koirapuolella saan usein pyyntöjä lähteä asiantuntijaksi pennunostoon. Jos pyytäjä sanoo haluavansa vain mahdollisimman halpaa niin kieltäydyn ilman muuta. Jos hän sanoo etsivänsä määrätynlaista laatua esim. johonkin käyttötarkoitukseen
(esim. metsästys) niin silloin voin lähteä jos muuten aikatauluihini sopii. Halpojen ja paperittomien puolella olen nähnyt todella vaikka mitä. Osa tapauksista menee suoraan eläinsuojelupuolelle. Kuitekin monet heistä jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos hyväuskoisia asiantuntemattomia ostajia ei olisi niin paljon, sellainen toiminta kuihtuisi itsestään pois. Hämmästyttävän paljon olen törmännyt paperittomien tai ulkomailla rekisteröityjen kohdalla sekarotuisten myyntiin rotukoirina, eikä ne ole etes halpoja läheskään aina. En kuitenkaan yleistä tätä. Monissa myyntipaikoissa suorastaan pelästyvät kun mukana on koiria tunteva. Sanovat joskus ostajalle, että hehän sanoivat puhelimessa ettei saa muita tuoda mukana. Koirapuolelle kuten moneen muuhunkin on pesiytynyt paljon hämäräainesta. Tämä ongelma tiedetään hyvin Kennelliitossa, mutta miten saada se koiranostajien tietoon. Pitää olla tosi asiantuntija jos aikoo löytää etes kohtalaisten edullista koiraa ja hyvät suhteet ja luottamus jos halpaa.

Äänestä
  • käytöstä sellaiselta kasvattajalta, joka kieltää muiden mukanatulon pentua katsomaan! Mitäköhän se kertoo...mielestäni aika paljon negatiivistä kasvattajasta! Onneksi en lukeidu mitenkään tuohon kastiin, vaan kaikki ovat olleet tervetulleita ostajan kanssa. Olen myös kuullut, että jotkut näyttävät vain yhtä pentua, vaikka kaikki olisivat vapaina! Hölmölän touhua on!

    Äänestä

ongelma ainakin sakemanni puolella.Paperittomia koiria halutaa ja halpoja.Olisi kiva tietää missä vaiheessa tämä ilmiö on alkanut.
Kun on kysyntää on tarjontaa,se luo pohjan näille "aita on matalin"kasvattajille.
Kennelliiton ja rotujärjästöjen pitäsi todella alkaa tehdä töitä näiden kasvattajien nujertamisksi.Mutta Suomi on vapaa maa, täällä raha ratkaisee.
Voin sanoa että halveksin ihmisiä jotka teettävät paperittomia rotukoiria tai rotumääritelmän vastaisilla vanhemmilla paperillisia pentuja.

Äänestä
  • Kun aikoinaan ostin ensimmäisen oman koiran omilla säästöilläni joskus v.1, niin silloin silloinen ns. kasvattaja teetti sakemanninarttunsa jokaisesta juoksusta pentuja. Kaikki rekisteröitiin, joten ilmeisesti silloin, yli 30v. sitten, ei ollut Kennelliitonkaan taholta niin tarkkaa määrettä siitä miten usein pentuja ylipäätään voidaan yhdeltä nartulta teettää peräjälkeen. Tuolloin pennun hinta oli 400mk, joka kuitenkin oli kovettu hinta 25p./h ansaitsevalle kersalle. Bellan oston jälkeen kuulin, että sen emällä oli ollut pennut jokaisesta juoksusta! Siitä alkoi halveksuntani narttuja väärinkäyttäviä muka kasvattajia kohtaan, eikä se ole muuksi muuttunut. Meillä kun jokainen on nimenomaan myöskin perheenjäsen, niin en kertakaikkiaan voi tajuta niiden ns. kasvattajien järjen juoksua, jotka näitä välipentueita teettävät. Tai niitäkään, jotka teettävät PeViSan vastaisia pentueita, joita ei siis rekisteröidä! Eihän koira voi olla mikään rahapaja, jolla tehdään vain rahaa ajattelematta lainkaan itse koiraa, sillä onhan niilläkin toki tunteet! Vaan mitäpä voisimmekaan tehdä, että halpatuotanto loppuisi? Välipentueet ovat mielestäni eläinrääkkäystä mitä suurimmassa määrin!

    Äänestä

  • Issukka kirjoitti:

    Kun aikoinaan ostin ensimmäisen oman koiran omilla säästöilläni joskus v.1, niin silloin silloinen ns. kasvattaja teetti sakemanninarttunsa jokaisesta juoksusta pentuja. Kaikki rekisteröitiin, joten ilmeisesti silloin, yli 30v. sitten, ei ollut Kennelliitonkaan taholta niin tarkkaa määrettä siitä miten usein pentuja ylipäätään voidaan yhdeltä nartulta teettää peräjälkeen. Tuolloin pennun hinta oli 400mk, joka kuitenkin oli kovettu hinta 25p./h ansaitsevalle kersalle. Bellan oston jälkeen kuulin, että sen emällä oli ollut pennut jokaisesta juoksusta! Siitä alkoi halveksuntani narttuja väärinkäyttäviä muka kasvattajia kohtaan, eikä se ole muuksi muuttunut. Meillä kun jokainen on nimenomaan myöskin perheenjäsen, niin en kertakaikkiaan voi tajuta niiden ns. kasvattajien järjen juoksua, jotka näitä välipentueita teettävät. Tai niitäkään, jotka teettävät PeViSan vastaisia pentueita, joita ei siis rekisteröidä! Eihän koira voi olla mikään rahapaja, jolla tehdään vain rahaa ajattelematta lainkaan itse koiraa, sillä onhan niilläkin toki tunteet! Vaan mitäpä voisimmekaan tehdä, että halpatuotanto loppuisi? Välipentueet ovat mielestäni eläinrääkkäystä mitä suurimmassa määrin!

    toinen juttu mikä on ajan myötä muuttunut kummalliseen suuntaan, ovat ne koiran ostajat. Tuntuupa usein olevan hakusessa vähän haukkuva (miel. ei lainkaan), vähän liikuntaa tarvitseva ja mahdollisimman vähällä ruoalla ja hoidolla toimeentuleva koira! Mitäköhän tämäntyyppiset ihmiset koirasta haluavat, onko se heille joku moderni leikkikalu? Tämä nykyinen pullamössö kansa haluaa päästä helpolla tässäkin asiassa..koiran pitäisi olla tullessaan sisäsiisti valmiiksi koulutettu aikuisen tavoin käyttäytyvä koira, tuntuupa siltä ,että vielä odotetaan siitä löytyvän on/off-nappi....Mietityttää vain ,että eikö tälläisille ihmisille kävisi se pattereilla toimiva lelukoira paremmin, se kun lähestulkoon täyttää nämä vaatimukset! että semmosia mietiskelin, ohitin vähän aiheen, mutta tämä liittyy myös olennaisesti siihen, että kasvattajilla pitäisi olla parempia konsteja, jotta voisivat luovuttaa koirat hyviin koteihin, mutta eipä sellaista konstia taida olla=( tuli mieleen, että olisi hyvä jos nartun astuttamiseen tarvittaisiin lupa, ja silloin niin kasvattajan kuin nartun ja uroksenkin tulisi täyttää vaatimukset, jotka olisi määrätty ja ilman lupaa toimivat rikkoisivat lakia, jolloin joku sakkosysteemi olisi paikallaan...

    Äänestä

  • santtu kirjoitti:

    liittyväthän nämä toisiinsa. Puhuit ihan totta p-mössökansasta. Mieleeni tuli, että periaatteessahan jo nyt tarvitaan ns. lupa nartun astuttamiseen, kun pevisan tulee täyttyä molemmilta. Mutta milläpä estettäisiin näiden ns. helppoheikkien toiminta? Helppoheikiksi luokittelen rekisteröimättömien rotukoirien teettäjät, kuin myös uusien sekarotuisten teettäjät. Rahanahneudessa järki kadotetaan tykkänään!
    Luonani kävi juuri yksi tällainen helppoheikki yllätysvierailulla. Sanoi, että et voi kuule ... käsittää, miten helposti pienet seropit saa kaupaksi, eikä tarvitse rikastuttaa Kennelliittoa. Sanoin, että sory, mutta oon sitä mieltä, että asenteesi on täysin väärä, enkä mitenkään voi olla samaa mieltä.

    Minä olen täysin ulkona tästä koiratouhusta tai sit aikoinaan kasvatin niin huppupäässä että tämä nykyinen touhu tuntuu käsittämättömältä.
    Tuntuu että ihmiset haluaa koiran vaan sen takia että on makeeta kun on koira,siihen sovelletaan kaiken maailman johtajuusharjotuksia ja ihmiset on sit niin johtajia,ja samahan se on onko sillä alamaisella paperit ja mitä halvemmalla saa sen parempi.
    Mutta rahalla on suuri mahti ja se jyllää todella tehokkaasti tämänpäivän koirarintamalla.
    No jotka todella haluaa kunnon koiran tietää mistä sen saa,mutta se joka haluaa vaan "kotikoiran" on näidän rahat pois-kasvattajien armoilla.
    Toisaalta mitäpä tämä minulle enää kuuluu,en kasvata enää,nytkin on värivirheellinen EJ rekisterissä oleva ,maailman paras, sakemanni.

    Äänestä

  • Riva kirjoitti:

    enään????
    Kyllä mun mielestä ainakin kuuluu jokaiselle, tai ainakin joka toiselle tuo ns. pentutehtailu niin rotukoirilla, kuin myöskin seropeilla! En jaksa ymmärtää esim.että kaksi seropia yhdistetään ja sitten ollaan helisemässä, kun suloisesta pikkupennusta kasvoikin yllättäen riiviö aikuinen. Eihän seropien luonteista yms. voi todellakaan mennä kukaan ennustamaan yhtään mitään! Rotukoirissa vähän sama jutska, eli jos ei ole minkäänlaisia tuloksia mistään kummallakaan vanhemmalla, niin mitä sellaisen pentueen ns. kasvattaja voi rekisteröimättömästä pentueesta ja vanhemmista kertoa? Huutahaata, jota jotkut vielä jopa uskovatkin!

    tällähetkellä en pysty antamaan itsestäni sitä mitä vaadin kunnon kasvattajalta.Ei ole aikaa ,eikä edes jalostuskoiraa.Ehkä sit parin vuoden päästä kun tulee toinen koira,katson pennun "sillä silmällä".
    Ei huolta, kyllä minua kiinnosta tämä asia,tuntuu vaan että rämpii suossa kun yrittää edes vähän kirjoittaa puhtaitten rotukoirien puolesta.
    Kyllähän tämä vaikuttaa jokaiseen ,esim.vakuutusmaksut on noussut just sen takia kun koirat on sairaampia kun ennen.
    Kukaan ei ole koskaan tehnyt mainoskampanjaa rotukoirien puolesta.
    Pitäsi säätää laki että jokainen koira pitää olla rekisteröity,ihan kun koiravero.Ja jos ei ole, niin sakon maksaa omistaja.

    Seropitkin esim. rekisteriin, jolloin tulisi myöskin tietoon mitä missäkin on rotuja sotkettu keskenään! Ja jos ei olisi rekisterissä......
    Todella hyvä idea, mutta olisiko siitäkään loppujen lopuksi apua, kun on näitä kaikenkiertäjiä! Pitäisikin laittaa yhteistuumin Kll joku adressi, kun vain löytyy sellainen jutska, jota kukaan ei mitenkään pystyisi kiertämään!

    Äänestä

  • Ei ole kaikilla sama mieli noista koiran papereista, niitä toki pitää olla ja huolehtia rodun ominaisuuksista yms. mutta olen tässä hetken hakenut itselleni koiraa ja koiria kyllä löytyisi mutta ongelmia tuleekin kasvattajan puolelta. Kuten jo ketjussa mikä rotu minulle sanoin että etsin KOIRAA ja teemme sen kanssa koiran juttuja etc. niin muutama kasvattaja haluaa ehdottomasti koulutusta/näyttelyitä pennullensa. Kun kerroin rehellisesti ettemme venenäyttelyä kummemmassa näyttelyissä tule käymään niin myynti jäi siihen. Onko tämä nyt sitten koiran etu?. Tulevalla koiralla jos sattuu paperit olla niin sytytämme niillä grillin ja syömme yhdessä pihvit.

    Tätä ei suunnattu Sinua vastaan mutta paperiton rotukoira ei ole mitenkään hyljeksittävä, eihän niiden pennut tule jalostukseen enään paperittomuutensa ansiosta vaan elävät lähinnä seropin elämäänsä ja voivat olla siitä ihan onnellisia.

    Rahalla ei useinkaan ole mitään tekemistä ihmisen ja lemmikin välisessä suhteessa, omalla kohdalla edesmenneen koiran 6 viimeistä viikkoa maksoi reilusti yhden rotukoiran pennun hinnan ja nyt hankittavan koiran hankintahinnalla ei ole mitään väliä, kuten ei papereillakaan. Se tulee täysivaltaiseksi perheenjäseneksi syntyperästään riippumatta.

    Äänestä

  • eklu kirjoitti:

    Ei ole kaikilla sama mieli noista koiran papereista, niitä toki pitää olla ja huolehtia rodun ominaisuuksista yms. mutta olen tässä hetken hakenut itselleni koiraa ja koiria kyllä löytyisi mutta ongelmia tuleekin kasvattajan puolelta. Kuten jo ketjussa mikä rotu minulle sanoin että etsin KOIRAA ja teemme sen kanssa koiran juttuja etc. niin muutama kasvattaja haluaa ehdottomasti koulutusta/näyttelyitä pennullensa. Kun kerroin rehellisesti ettemme venenäyttelyä kummemmassa näyttelyissä tule käymään niin myynti jäi siihen. Onko tämä nyt sitten koiran etu?. Tulevalla koiralla jos sattuu paperit olla niin sytytämme niillä grillin ja syömme yhdessä pihvit.

    Tätä ei suunnattu Sinua vastaan mutta paperiton rotukoira ei ole mitenkään hyljeksittävä, eihän niiden pennut tule jalostukseen enään paperittomuutensa ansiosta vaan elävät lähinnä seropin elämäänsä ja voivat olla siitä ihan onnellisia.

    Rahalla ei useinkaan ole mitään tekemistä ihmisen ja lemmikin välisessä suhteessa, omalla kohdalla edesmenneen koiran 6 viimeistä viikkoa maksoi reilusti yhden rotukoiran pennun hinnan ja nyt hankittavan koiran hankintahinnalla ei ole mitään väliä, kuten ei papereillakaan. Se tulee täysivaltaiseksi perheenjäseneksi syntyperästään riippumatta.

    että meidän pienessä kotikennelissämme kaikkein tärkeintä on aina ollut - ja tulee aina olemaan - se, että kasvattimme saavat hyvän kodin ja hyvän elämän! Et sinä ainakaan meille ole milloinkaan soittanut!

    Äänestä

  • Issukka kirjoitti:

    että meidän pienessä kotikennelissämme kaikkein tärkeintä on aina ollut - ja tulee aina olemaan - se, että kasvattimme saavat hyvän kodin ja hyvän elämän! Et sinä ainakaan meille ole milloinkaan soittanut!

    Jeps, en ole soittanut ja meinasin vain että ymmärtäkää että koiran voi hankkia myös sellainen henkilö joka ei ole yhtään kiinnostunut harrastaa sen kanssa noita näyttely jutskia ja papereiden kanssa pulaamista. Ottaisin varmasti yhteyttä jos Knoutajat olisi hankintalistalla ja täytyy sanoa nyt saamani kokemuksen mukaan että harkitsemme uudestaan karhukoiran ottamista. Doppereissa mitään vikaa ole mutta kasvattajat rupee epäillyttämään.

    Hitsi vie kun on vaikeeta, meikäläinen tarvii vaan kunnon KOIRAN ja nyt sen puutteessa menee jo politiikan puolelle. Laitanko tähän ilmoituksen "Kunnon KOIRA ota heti minuun yhteyttä niin haen" rannassa joutsenet äkseeraa, oravat hyppii silmille, jänöt ei pelkää mitään. Vanha rupee moisen menon yltyessä haudassaan pyörimään.

    tiedät kyllä mitä! T.Ex Prä.......nen!

    Äänestä

  • Issukka kirjoitti:

    tiedät kyllä mitä! T.Ex Prä.......nen!

    Niin, ihmettelee mutta mitä. Taitaa mullakin kiertää jo ajatukset koirojen mailmassa, en pahemmin ota kantaa tähän ja lupaan häipyä tulevan koirani kanssa tekemään niitä "koirien juttuja".

    Ettei jää epäselväksi niin laitan tähän linkin entiseen koiroon ja löytyypä toisesta sitten se hihnan toinenkin pää. Joo ja mä tiedän ei sillä papereita ollu kun ei niitä koskaan tarvinnut.

    http://koti.mbnet.fi/eklu/Kuvat/Tatu_1.jpg
    http://koti.mbnet.fi/eklu/Kuvat/Henry_Tatu.jpg

    ei näkys mittään mihnään

    Äänestä

kennelisti! Jos ihan oikeasti kaikki yhdessä sovussa yritettäisiin tehdä asialle jotain, niin ehkäpä...kuka tietää...voisimme jopa onnistua!!!

Äänestä

Haluaisin esittää tähän sellaisenkin kannan, että eivät kaikki koiranostajat ole huonoja, jos he mahdollisimman halpaa pentua etsivät. Silloin vaan voi olla tilanne, että rahaa ei yksinkertaisesti ole. Eikä se tee koiranomistajasta huonoa. Työtön saattaa olla parempikin omistaja kuin hyvätuloinen koiranhankkija. Ainakin koiralle on enemmän aikaa. Olen teidän kanssanne samaa mieltä siinä, että joukosta olisi saatava karsittua pentutehtailijat, koiria kaltoin kohtelevat ja ne jotka eivät ole aidosti kiinnostuneita rodun kehittämisestä parempaan ja terveempään suuntaan, mutta ennenkaikkea minun mielestä kaikkien koiraihmisten tulisi pitää mielessä, että jokainen koiran pentu on ihan yhtä arvokas, olipa se kuinka hyvistä tai huonoista vanhemmista tahansa. Jokainen koiran pentu ansaitsee hyvän kodin olipa se sitten hienosta kennelistä tai koirakodista. Ja mitä tulee siihen, että ns. hyvän kennelin pennut on takuulaatuisia, terveistä vanhemmista ja blaa blaa blaa, en voi tuota aivan allekirjoittaa. Itse maksoin (maailman ihanimmasta) koirasta kohtuu hyvän hinnan ja se oli terveistä ja näyttelyistä palkatuista vanhemmista. Siitä huolimatta tämä ei estänyt koiraa olemasta erittäin allerginen ja paksusuolitulehduksinen jne. Maailman ihanin koira hän silti on ja uskon, että olisi vaikka olisin sen ostanut joltain muultakin kuin asiansa osaavalta kasvattajalta. Ette te kasvattajat voi koiran terveyttä taata. Ja kun koirasta maksetaan maltaita ja siitä ei tervettä tulekaan, se saattaa herättää lievää katkeruutta. Luin tässä aiemmin erään toisen keskustelun, jossa kultaisesta noutajasta kiinnostunut telottiin ihan täysin, kun hän kysyi pennun hintaa. Ja sitten lopulta keskustelu jatkui erinnäisten henkilöiden kinauksena siitä, että onko 800-1100 eur sopiva hinta koiran pennulle. Lopulta sain semmoisen kuvan, että kallis pentu on ainut oikea koira ja muut halvemmat on huonoja vain ja ainoastaan siksi ettei niitä ole hyvältä kasvattajalta ostettu. Tämä ei mielestäni voi pitää paikkaansa lainkaan. Todella ihania ja terveitä pentuja voi syntyä kotikenneleissä tai vaikka vahingossakin. Olette kyllä siinä oikeassa että varmin keino saada koira hyvään kotiin on pitää sen hinta korkealla eikä vain antaa koiraa ihan kenelle tahansa, mutta mielestäni koiranostajat pitäisi arvioida muutenkin kuin lompakon paksuuden perusteella. Aina se hyvätuloinen ja maksukykyinen ei ole se paras omistaja. Vai kuinka?

Äänestä
  • jossain aiemmin kirjoitin että onko kasvattajat hinnoillaan ajaneet ihmiset näiden tehtailijoiden syliin.
    En ole nähnyt yhtään ilmoitusta jossa olisi:myydän palkituista vanhemmista rek.pennut hinta 1000 eur.jos haluat vain harrastuskoiraksi hinta 500 eur.
    Ja tosiasia on että jos syntyy 6 huippusukuista pentua ,niistä saataa vain 2 menestyä hyvin,loput jää "kotikoiraksi".
    Asiat on varmaan mennyt siihen että kunnon kasvattaja ei voi myydä pentuja halvalla,koska sit ihmetellään mitä vikaa niissä on.

    Äänestä

  • Riva kirjoitti:

    jossain aiemmin kirjoitin että onko kasvattajat hinnoillaan ajaneet ihmiset näiden tehtailijoiden syliin.
    En ole nähnyt yhtään ilmoitusta jossa olisi:myydän palkituista vanhemmista rek.pennut hinta 1000 eur.jos haluat vain harrastuskoiraksi hinta 500 eur.
    Ja tosiasia on että jos syntyy 6 huippusukuista pentua ,niistä saataa vain 2 menestyä hyvin,loput jää "kotikoiraksi".
    Asiat on varmaan mennyt siihen että kunnon kasvattaja ei voi myydä pentuja halvalla,koska sit ihmetellään mitä vikaa niissä on.

    ihmettelen vaan eikö kasvattajia kiinnosta että koira saa hyvän elämän..sanotaan ainaa että se on VAAN kotikoira..onko tullut mieleen, että nämä "vaan" kotikoirat ovat usein mitä onnellisimpia koiria...kasvattaja tuntuu mittaavan hyvää kotia sen perusteella että kuinka usein sitä käytetään näyttelyissä..sekö se on koiran onnellisuuden mittari?? Ei ole ihme että monet ottavat koiran, joltain joka ei väkisin vaadi moista, vaan jolle pääasia on että koira saa hyvän kodin, valitettavaa on että näiden joukossa on myös tehtailijoita ja helppoheikkejä=( kasvattajat mainostavat pentujaan usein vain harrastavaan kotiin ja aiempaa kokemusta omaaville...miettikääpä mitä ostajalta vaaditte!! kaikki kun ei todellakaan ole kiinnostuneita kisaamisesta toisten koirien ja niiden omistajien kanssa..vaan harrastelisivat mielummin kotosalla! kasvattajat tuijottavat vain omaan napaansa ja keräävät mainetta ja kunniaa sillä, että heidän kasvattinsa ovat aktiivisia harrastajia! Voiko ostajaa siis syyttää, jos hän päätyy ottamaan naapurin hyväluonteisen ja terveen mustin pentuja, se kun tuntuu juuri sopivalta koiralta heidän perheeseensä...!!???

    on kaikkein tärkein asia just nimenomaan se, että kasvateilla on hyvä elämä, se että niistä huolehditaan asiamukaisella tavalla, koulutetaan yhteiskuntakelpoisiksi jne. Se, että ne ovat perheenjäseniä, joiden ei kuvitella olevan robotteja, tai lelukoiria, jotka voi heittää laatikkoon, kun alkaa kyllästyttää! Jokainen ostaa joskus sen ihan ensimmäisen koiransa, niinhän minäkin olen monien muiden lailla tehnyt, mutta vasta toisen noutajani kasvattajalta olen saanut aikoinaan todella mahtavaa apua ja neuvoja, hänen tyyliään olen parhaani mukaan yrittänyt jatkaa. Voisin jopa sanoa siinä mainiosti onnistuneeni, sillä ainakin vielä tähän saakka ovat kaikki olleet tyytyväisiä. Meillä ei liioin ikinä ole ollut näyttelypakkoa yhtenä kauppasopimuksen ehtona, kuten niin monella muulla tuntuu olevan. Jos ja kun joku haluaa lähteä harrastamaan, niin opastanut olen; joskus jopa ihan kädestä pitäen.
    Kukaan kasvattaja ei pysty takaamaan kasvattinsa terveyttä, mutta edellytyksiä pentujen terveydelle on, mikäli molemmat vanhemmat ovat terveitä ja myöskin niiden korvienväli on kunnossa. Ja mikä olisikaan paras paikka senkin testaamiselle, kuin esim. näyttelyt, luonnetestit jne. Seropeilla taasen voi olla miten monta rotua tahansa yhdessä pennusta ja jokainen rotu on omansa kaltainen, eikä välttämättä sovi yhteen toisen kanssa! Tämä on sitä suurinta tehtailua, kun seropien omistajat eivät esim. varmuudella voi sanoa mitä kaikkia rotuja esim. nartussa on, ja mistä mikäkin tulee periytymään! Ja onkohan seropien pennuttajilla yhtä suuri vastuu kasvateistaan, kuin mitä rotukoirien kasvattajilla on?

    Terveistä vanhemmista voi syntyä ihan hyvin sairas pentu samoin kuin päin vastoin. Ei kukaan kasvattaja eikä sekarotuisten pentujen myyjäkään voi vakuuttaa koiran terveyttä emon ja isän terveydellä SAATIKKA näyttelymenestyksellä. Mielestäni se on suorastaan vastuutonta. Ja mitä tulee kasvattajien harrastamaan rodun jalostukseen, onkohan siinäkään aina niin järki mukana. Hyvänä esimerkkinä tästä on se, ettei kultainen noutaja enää ole kultainen, koska siitä on haluttu aina vaan vaaleampi ja vaaleampi sekä se, että yhä useammassa rodussa alkaa ilmetä agressiivisuutta. Aggressiivisuus kun monesti kulkee samoissa geeneissä kuin ne kasvattajien havittelemat maskuliiniset piirteet. Tämä pätee sekä kultaiseen noutajaa että esim. rottweilereihin. Eli vaikka kasvattajat kehuvatkin rotua jalostavansa/parantavansa kuin Hitler konsanaan, kyllä koiran kauneuden takia tehdään uhrauksia koiran terveydellä.
    Näyttelyissä käyminen ei tee koirasta onnellista (päinvastoin) eikä se anna sille tai sen jälkeläisille mitään takuita. Eivät kehätuomarit ole lääkäreitä...
    Ja vielä haluaisin kommentoida samaa asiaa kuin eräs tässä aiemmin: kasvattajilla on valitetavasti väärät aseet käytössä pentutehtailijoita vastaan. Tehän todellakin ajatte ihmiset noilla hinnoilla heidän pakeilleen. Koiraa hankkivista vain hyvin pieni osa on todella kiinnostunut koiran sukupuusta ja näyttelymeriiteistä tai näyttelyssä käynnistä, mikä pahimmillaan on jo eläinrääkkäystä mielestäni.
    Haluaisinkin haastaa kaikki ne jotka eläimillä rahaa tekevät (kasvattajat) kantamaan huolta eläinten hyvinvoinnista yleensä ja tekemään arvokasta työtä, että tällaiset pentutehtailijat ja vääränlaiset eläinten omistajat saataisiin kuriin. Pentutehtailijoiden vastustaminen on järkeenkäypää ja asiallista, kunhan vastustaminen tapahtuu moraalisista/eettisistä syistä eikä siksi, että ne vievät teiltä leivän!!!
    Ja lopuksi: seropit ovat monesti mitä hienoimpia ja hellyttävimpiä ja ennenkaikkea terveempiä koiria kuin useat rotukoirat. Kaikki jotka joskus on olleet biologian tunnilla muistavat, että rotujen sekoitaminen vain parantaa kantaa, eikö niin? Mitä lähempänä isä ja äiti perimältään ovat toisiaan, sen pahempaa jälkeä syntyy.

    Äänestä

  • Koiran parasta kirjoitti:

    uudelleen kirjoitus, johon olet vastannut!

    Äänestä

  • Nyt kirjoitti:

    uudelleen kirjoitus, johon olet vastannut!

    Mielestäni en kirjoittanut vastausta mihinkään erityisesti vaan kommentoin koko edellä ollutta viestiketjua ja siinä mainittuja asioita yleisesti. Mikä kirjoituksessani erityisesti nyppi? Käsittääkseni saan tänne kirjoittaa täysin vapaasti omia mielipiteitäni. Etenkin, kun olen aloittanut tämän viestiketjun itse.

    Toivottavasti joku sentään oli kanssani samaa mieltä.

    mutta tämä on kyllä ihan minun aloittamani juttu!
    Elikkä Issukan!!

    Äänestä

  • Koiran parasta kirjoitti:

    Mielestäni en kirjoittanut vastausta mihinkään erityisesti vaan kommentoin koko edellä ollutta viestiketjua ja siinä mainittuja asioita yleisesti. Mikä kirjoituksessani erityisesti nyppi? Käsittääkseni saan tänne kirjoittaa täysin vapaasti omia mielipiteitäni. Etenkin, kun olen aloittanut tämän viestiketjun itse.

    Toivottavasti joku sentään oli kanssani samaa mieltä.

    Juu, olethan se sinä, joka ketjun olet aloittanut! Sory-järki oli stopissa!

    Äänestä

Itse olen etsinyt itselleni sopivaa koiraa jo jonkin aikaa. Mutta aina törmään siihen tosiasiaan että minulla ei ole varaa ostaa 800€ koiraa!!! tottakai voisin laittaa koiraan ostovaiheessa paljon rahaa, mutta mitenkäs elämän laatu sen jälkeen..mitä enemmän maksan koirasta sitä vähemmän minulla on rahaa panostaa koiraan seur. 6kk... onko sitten järkeä ostaa kallis koira jos ei ole sitten varaa huolehtia siitä. itsekkin olen koko ikäni haaveillut omasta koirasta (20v) ja kyllä minusta kaikillajotka koiristaan huolehtivat on oikeus ostaa koira, vaikkei rikkaaseen perheeseen syntyisikään!!!

Äänestä
  • ainakin myyty vuosien aikana ties miten monta penktua myöskin osamaksulla! Yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki on sujunut moitteettomasti!
    Oletko tullut tätä vaihtoehtoa ajatelleeksi?? Myöskin osamaksulla ostanut on saanut itse valita katraasta mieleisensä!

    Äänestä

  • Issukka kirjoitti:

    ainakin myyty vuosien aikana ties miten monta penktua myöskin osamaksulla! Yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki on sujunut moitteettomasti!
    Oletko tullut tätä vaihtoehtoa ajatelleeksi?? Myöskin osamaksulla ostanut on saanut itse valita katraasta mieleisensä!

    tottakai ostaisin jos hyvän koiran osamaksulla saisin, mutta näyttää siltä että yhä harvemmat suostuu myymään osamaksulla....sanotaan että huonoja kokemuksia osamaksulla maksamisesta..

    Äänestä

  • jade kirjoitti:

    mutta monasti riippuu myöskin siitä, miten asiansa esittää! Itse pidän suorasukaisuudesta enemmän, kuin asian kiertelystä kautta rantain. Ehkäpä sulla on vain ollut pikkasen huonoa tuuria ja olet kysellyt vain niiltä kasvattajilta, jotka myyvät vain käteisellä...?

    Äänestä

Hmmm. Jos jotain olen ostamassa, niin ostajana hinta tietysti kiinnostaa. Olen taatusti ennen ostoa ottanut selville, mitä keskimäärin ko. rodun pennusta pyydetään. Ja tietysti sitä huomioi niin emän kuin isän tittelit ;)

Mutta jos hinta on kohdillaan, niin kaikki ok. Jos katson, että pentu on yli hinnoiteltu, niin en ala tinkaamaan...vaan en osta pentua.

Mutta eipä kyllä halvan pennun etsijät sykähdytä...tulee heti mieleen, että ei ole varaa rokotuttaa yms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Issukka kirjoitti:

Nyt tuntuu, että aivan liian moni tiedustelee mahdollisimman halpaa koiranpentua. Ei pelkästään noutajista, vaas lähes joka rodusta. Mm. sellainen pentukyselijä, jonka ensimmäisenä kysymyksenä on että mitä maksaa, ei herätä kasvattajassa (ei siis ainakaan minussa)pienintäkään luottamuksen poikasta. Ne ihmiset, jotka ovat todella ostamassa pentua, ovat taatusti kiertäneet kaikki pentuvälitykset ja ovat hyvinkin hintatietoisia. Tällaiset ihmiset kyselevät paljon paljon muuta ja vasta viimeisenä että mitä se sitten maksaa. Hinta ei ole heille se tärkein asia, vaan kaikki muut tulevat ennen hintaa.
Onkohan tässä nyt meneillään jonkinlainen buumi, kuka saa halvimmalla ja mistä ja minkäkin rotuisen? Kyllä toki niitä edullisempiakin voi löytyä, jos sattuu olemaan esim. kivesvikainen, on häntämutkaa, värivirhettä, purentavikaa jne.
Mitä muut kasvattajat olette rehellisesti mieltä ihmisestä, joka ensimmäisenä kysyy hintaa ja kaikki muu on sivuseikkaa, herättääkö minkälaisia tunteita? Ihan kiva olisi, jos syntyisi asiallinen keskustelu!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu